Browsing Category

Yhteistyö

3.1.2024

2024 vuoden hyvinvointitavoitteet

Hyvinvointitavoitteet vuodelle 2024!
Kaupallinen yhteistyö, Hankintatukku

* Koodilla LAKTOFERRIINI20 saat-20 % alennuksen Vitatabs Laktoferriinistä *

Uusi vuosi ja koko some hohkaa punaisenaan erilaisista dieeteistä ja haasteista. Myönnän! Olen itsekin pahimman luokan haasteisiin tarttuja ja aina innostumassa uusista jutuista.

Kitudieettejä en kuitenkaan koskaan kannata ja kannustan aina kaikki haasteetkin miettimään sen kautta mikä lisää hyvinvointia, eikä aiheuta hallaa.

Itselleni tammikuu on aina uuden alun aikaa. Se on kokonaisvaltaista elämän reflektointia. Mikä on toiminut aiemmin ja mikä taas ei? Mitä pieniä muutoksia voin tässä kohden tehdä, jotta elän täyttä elämää ja voin hyvin?

Olen laiminlyönyt viimeisten vuosien aikana aivan liikaa omaa fyysistä kuntoa ja liikkunut vähän. Tiedä sitten, johtuuko puhtaasti omasta laiskuudesta vai keskenmenon jälkeisestä rautavarastojen todella nopeasta laskusta, mutta liikunta ei vain ole tuntunut hyvälle. Liikkumattomuus aiheuttaa itselleni myös helposti noidankehän ja saa mielen tuntumaan entistä väsyneemmältä ja aina on vaikeampi lähteä liikkeelle. Liikkumattomuus aiheuttaa itselleni myös herkästi alakuloisen ja surullisen olon.

Nyt olen onneksi malttanut tehdä riittävän pieniä muutoksia askel askeleelta. Vihdoin alkaa tuntua siltä, että liikunnan ilo alkaa jälleen palata.

2024 vuoden hyvinvointitavoitteet

Syksyllä aloitin käymään kerran viikossa kuntosalilla ja se jo pelkästään lisäsi hurjasti hyvää oloa ja mieltä. Sen lisäksi olen innostunut uinnista ja hankin myös ensimmäistä kertaa aikuisena sukset. Nuorena rakastin hiihtämistä, joten tuntuu mukavalta elvyttää lapsuuden aikainen intohimo.

Liikunnan vähäisyyden lisäksi itselleni suurin hyvinvointia haittaava asia on liika sokerin ja makeiden syöminen. Silloin jää helposti muut tärkeät ruuat vähälle ja makeanhimon kierre on taattu. Nyt olen asettanut jääkaappiin erillisen korin kasviksille ja täytän sen joka päivä, jotta näen selkeästi visuaalisesti miten paljon päivän aikana tulee syödä kasviksia, jotta tilaa jää vähemmän ravintoköyhälle ruualle eli niille sokeriherkuille.

Moni blogiani kauan lukenut tietää, että olen pitkään hyödyntänyt ravintolisiä tuomaan lisää energiaa ja hyvinvointia. Vitatabs Laktoferriini on ollut säännöllisessä käytössä ja rakastan sitä, että se ei tavallisen rautalisän tavoin aiheuta vatsakipuja. Vitatabs Laktoferriini auttaa raudan imeytymisessä ja se on hyödyksi sekä monipuolisen ruokavalion lisänä, että myös erillisen rautalisän kanssa, kun haluaa ottaa tehokuuria.

Tämän vuoden toivon tuovan mukanaan paljon elämän energiaa ja liikettä väsymyksen sijaan. Liikuntaa, josta nautin ja monipuolista ruokaa ja erityisesti paljon niitä kasviksia.

** Huom, koodilla LAKTOFERRIINI20 saat-20 % alennuksen Vitatabs Laktoferriinistä**

En lähde tänäkään vuonna asettamaan mitään tarkempia hyvinvointitavoitteita lukujen saralla, vaan määrittelen tavoitteet enemmänkin tunteiden osalta. Kannustankin jokaista pohtimaan miten haluaa oman hyvinvoinnin puolesta tuntea tänä vuonna!

Alla listattuna minun toiveet ja tavoitteet tulevalle vuodelle.

Miten haluan tuntea vuonna 2024?

✨ Haluan olla täynnä energiaa ja nauttia liikunnasta.

✨ Haluan liikkua myös lapsen kanssa ja nauttia yhteisistä harrastuksista. Viime vuonna löydettiin mumman ansiosta uinti ja se on ihanaa yhdessä koko perheenä! Haluan lukuisia naurun täyteisiä uintikertoja. Täytyy myös sanoa, että suomalainen saunakulttuuri on ihana asia. Uimahallissa näkee upeita tavallisia ihmisiä lukuisissa erilaisissa kehoissaan. Jokainen meistä on upea ja kaunis just sellaisena, kuin on. Ikinä ei kannata verrata omaa ulkomuotoa toiseen, vaan arvostaa omaa temppeliään ja kohdella sitä mahdollisimman kunnioittavasti ja rakastettavasti.

✨ Haluan tuntea oloni mukavaksi ja kauniiksi vaatteissa, joita rakastan ilman jatkuvaa turvotusta.

✨ Haluan olla aktiivinen pitkin päivää ja nauttia myös hyötyliikunnan tuomasta tasaisen energisestä tunteesta. Hankin vihdoin kävelymaton kotistudiolle ja olen niin onnellinen siitä! Uskon sen tuovan valtavasti lisää hyvää oloa ja energiaa työpäiviin, kun voin yhdistää kevyttä hyötyliikuntaa samaan aikaan töitä tehdessä.

✨ Haluan nauttia luonnosta vähintään yhtä paljon kuin viime vuonna. Luonto on hermostoni paras ystävä. Puiden halaus ja metsässä kävely tasapainottaa aina niin kehoa ja mieltä. Etenkin kevään ja kesän aikana tulen ottamaan kaiken irti taas luonnosta. Talvella olen turhan mukavuudenhaluinen ja kovimmilla pakkasilla ja räntäkeleillä jään helposti vain sisälle.

✨ Haluan tuntea olon raikkaaksi ja kevyeksi ja antaa keholleni värikkään ruuan lisäksi kaiken sen mitä se kaipaa ravintolisillä ruokavaliota täydentäen. Vitatabs Laktoferriini jatkaa mukanani tämänkin vuoden. Omat rauta-arvoni eivät luontaisesti ole mitkään päätähuimaavat ja laktoferriini on luonnollinen ja lempeä tapa tehdä hyvää keholle. Laktoferriinin lisäksi käytän eri ravintolisiä kuuriluontoisesti. D-vitamiinia erityisesti talvella, magnesiumia iltaisin rauhoittamaan, hiusten ja kynsien hyvinvointiin erilaisia voimakuureja. Pycnogenol keväällä ja kalaöljyä myös kuureittain. Probiootteja käytän myös silloin tällöin tukemaan vatsaa.

✨ Haluan, että suolistoni on timanttisessa kunnossa ja vatsa tuntuu hyvälle! Jokainen joka on kärsinyt koskaan vatsavaivoista, tietää miten ikävää se on. Onneksi en ole enää vuosiin kärsinyt pahoista vatsaongelmista. Huomaan silti muutoksia myös vatsan toiminnassa, kun liikunta on ollut vähäisempää, joten suoliston helliminen on ehdottomasti tämän vuoden yksi tärkeimpiä tavoitteita. Siihen kiteytyy oikeastaan kaikki yllä mainitsemani ja tietysti myös henkinen puoli, johon tulen tänäkin vuonna totta kai panostamaan isosti. Henkisen kasvun osuus onkin ollut itselläni korkealla viime vuodet ja sen saralla olen kokenut suurimpia harppauksia. Nyt pyrin muistuttamaan itseäni myös kehon ja maadoittumisen tärkeydestä. Ilman tervettä kehoa, puuttuu iso osa hyvinvoinnista.

2024 vuoden hyvinvointitavoitteet

Lue lisää tietoa lakroferriinista täällä*

Mitä hyvinvointiin liittyviä tavoitteita sinulla on? Aiotko fokusoida erityisesti fyysiseen vai henkiseen hyvinvointiin vai oletko löytänyt tasapainon, jota jatkaa onnistuneesti tänäkin vuonna?

Muista hyödyntää nyt Fennosan tarjous ja hankkia tälle vuodelle täydennystä hyvinvointiin Laktoferriinillä täältä.

20% alennus koodilla:
LAKTOFERRIINI20
(-20 % alennusta Vitatabs Laktoferriinistä)

 


Lue myös:

MONIPUOLISTA HYVINVOINTIA LAKTOFERRIINISTA

✨ NÄIN TEET TOIMIVAN AARREKARTAN

 

3.12.2023

Joululahjaideat, jotka lisäävät hyvinvointia


Mainos, Ruokaboksi

* Testaa Ruokaboksia (täällä!!) ilman jatkotilauksia ja saat ensimmäisestä tilauksesta 20€ alennuksen.  Mikäli haluat jatkaa tilausta,  saat vielä lisäksi 30e alennuksen seuraaville viikoille!
Mikäli olet jo asiakas, saat 40€ alennusta jaettuna neljälle viikolle. *

Jos minulta kysytään parhaita joululahjaideoita, vannon aina joululahjojen nimeen, jotka tavalla tai toisella lisäävät saajan hyvinvointia ja hyvää fiilistä. Kokosin tähän postaukseen omat suosikkini joululahjaideoista, joita antaa läheisille. Nämä vinkit taipuvat moneen eri budjettiin ja ilahduttavat taatusti saajaansa. 

1. Ruokaboksin lahjakortti 

Kukapa ei haluaisi hyvinvointia ja AIKAA lahjaksi? Valmiiksi suunnitellut reseptit sekä kotiovelle asti toimitetut ruoka-aineet säästää kiireisessä arjessa valtavasti aikaa ja vaivaa! Ruokaboksi tuo yksinkertaisuutta, helpoutta ja vähentää metatyötä. Sanoisin, että aivan täydellinen lahjaidea kiireisiä ruuhkavuosia elävälle tai miksei vaikka nuorelle, vasta omaan kotiin muuttaneelle. 

HUOM! Osta kaksi lahjakorttia tai enemmän ja saat -10% alennusta.

Ruokaboksin sivuilta löytyy nyt myös joulukauppa, joka kannattaa kurkata joulun valmisteluja helpottamaan. Meillä lähtee ainakin kalaboksi tilaukseen!

joululahjaideat 2023

Parhaat hyvinvointia lisäävät joululahjaideat

2. Hieronta ja hemmottelulahjakortit

Hemmottelulahjakortit ovat vakio! Rakastan itse panostaa omaan hemmotteluun ja rakastan antaa hemmottelulahjakortteja myös läheisille. Hemmottelulahjakortin voi myös antaa tietysti itsetehtynä.

Tässä muutama ihana oma suosikkini, joita voin lämpimästi suositella: 

Maippi ja kraniosakraaliterapia
Terra te amo, Niina Guasha hoito koko vartalolle
Hilla Helsinki kasvohoidot

 

3. Kiitollisuuspäiväkirja

Positiivisen psykologian valmentajana voin koko sydämestäni suositella kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittamista ihan jokaiselle. Mitä enemmän huomioimme tavallisessa arjessa pieniä kiitollisuuden aiheita, sitä enemmän niitä tulee vastaan ja kiitollisuuden tunne lisääntyy. Rakastan visuaalisia asioita ja ihana lahjaidea kauneutta ja myönteisyyttä arvostavalle on Five minute journal

Kiitollisuuspäiväkirjan antaessa ihana idea voisi olla lisätä kirjan väliin pieni lappu, johon on itse listannut asioita, joista on itse kiitollinen lahjan saajasta.

 

4. Alleviivattu kirja, äänikirjasovellukseen lahjakortit

Kirja on aina ihana lahjaidea, kun tietää toisen kirjamaun! Vieläkin upeampi kirjalahja on, jos antaa valmiiksi alleviivatun ja muistiinpanoilla rustatun saajan kiinnostuksen kohteita mukailevan kirjan. Tämä vaatii paljon aikaa ja vaivaa, joten saaja on varmasti lahjasta super kiitollinen. Ihan kenelle vain ei toki tätä lahjaa voi antaa, mutta oikealle tyypille uppoaa varmasti ja jää pitkäksi aikaa mieleen. Lukukokemus on ihan omanlainen, kun tietää, että joku toinen on lukenut juuri sen kirjan sinua pohtien ennen. 

Mitä jos esimerkiksi luet oman hyinvointiin liittyvän suosikkikirjasi uudelleen samalla siihen alleviivauksia ja merkintöjä tehden nimenomaan lahjan saaja mielessäsi? 

Äänikirjoja rakastava ilahtuu taatusti myös äänikirjasovellusten lahjakortista, jolloin voi itse valita kaikki suosikit, eikä lahjan antajan tarvitse arvuutella mistä kirjoista toinen pitää.

 

5. Terveystarkastukseen lahjakortti

Erilaisia terveystarkastuksia on paljon ja erilaiset kattavat tarkastukset ovat nykyään super käteviä ja nopeita! Niiden avulla saa nopeasti ja helposti selitettynä tietoa omasta hyvinvoinnista verenkuvan perusteella. Itse olen jo vuosia käynyt säännöllisesti Puhti testeissä ja myös Puhdilta voi hankkia lahjakortteja.

Parhaat hyvinvointia lisäävät joululahjaideat

6. Kirkasvalolamppu

Vuoden pimeimpään aikaan ei voi olla mainitsematta lahjaideaksi kirkasvalolamppua. Tyylikkäitä versioita on saatavilla useita ja uskon tästä olevan erityisen paljon hyötyä ainakin näillä leveyspiireillä asuville.

 

7. Tiibetiläinen äänimalja

Äänivärähtelyjen vaikutus hyvinvointiin on mieletön ja olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että äänimalja lyöntikapuloineen saisi löytyä jokaisesta kodista. Jo yhdellä maljalla saa tehtyä ihanan mini äänimaljahoidon itselle tai vaikka lapselle. 

Olen saanut oman ensimmäisen äänimaljani lahjaksi kälyltäni ja olen ikuisesti kiitollinen hänelle siitä kipinästä, jonka hän tällä lahjalla minussa sain aikaan, kun päätin myöhemmin kouluttautua äänimaljahoitajaksi. Oman maljakokoelmani olen hankkinut Maljapuodista

Äänimaljan lisäksi koshi on ihana soitin, jonka äänestä lähes jokainen poikkeuksetta pitää. 

 

8. Kurssit ja koulutukset

Olen se tyyppi, joka rakastaa ja elää uuden oppimiselle ja uskon monen muunkin rakastavan kaikkia erilaisia kursseja ja koulutuksia. Mikäli tuntee hyvin lahjan saajan voi olla ihana idea antaa jotain, josta oppii uutta ja kehittyy. Henkilökohtainen mentori yrittäjyyteen, hyvinvointiin tai henkiseen kasvuun on todella ikimuistoinen ja merkittävä lahja. Myös ihanat liikuntaan kannustavat kurssit on mahtava lahjaidea! PT-lahja kortti on taatusti monen mieleen.

Tässä vain muutamia ihania mainitakseni:

Yin your skin , Korpia face yoga
Pilates X Karita, Laitepilates

Jooga Amira
Äänimaljahoitajan koulutus, Enkelienergiahoitajan koulutus

PT- Coach Liisa

Ravintovalmennus

Positiivinen psykologia 

Energiahoito Annika Witting

Rakennehoito homeopaatille Jonna

 

9. Eteeriset öljyt

Hyvinvointia tuovista lahjoista puhuttaessa ei voi ohittaa eteerisiä öljyjä! Niitä voi käyttää niin moneen ja öljy on mitä ihanin lahjaidea. Mikäli haluaa hankkia hyvin henkilökohtaisen eteerisen öljyn juuri saaja mielessä pitäen kannattaa pyytää apua, joltakin joka tietää öljyistä enemmän.Tässä kuitenkin muutama i-h-a-n-a öljysuosikki, joista suurinosa tykkää:

Vanilja, sitruuna, piparminttu, laventeli, bergamot, appelsiini, Thieves, Christmas spirit.

Omia suosikkejani on näiden lisäksi mieletön ruusu sekä erittäin korkeasti värähtelevä Idaho blue spruce. 

Eteerisiin öljyihin jo täysin hurahtaneelle meidän Eteeristen öljyjen voimakortit on tietysti ihana lahjaidea. 

 

10. Viikonloppuloma luonnon lähellä

Kaikki ihanat hotelliyöt ja minimatkat on aina ihania lahjaideoita yhteiseksi sinulle itselle ja läheisellesi. Mitä, jos lähtisit viikonlopuksi rakkaasi kanssa luonnon läheisyyteen Kulttuuritila Kansjerfiin nauttimaan herkullisesta ruuasta, upeasta miljööstä ja historiaa täynnä olevasta upeasta vanhasta talosta? Tai Inkooseen Hilltop forest boutique resorttiin yöpyämään pieneen metsämökkiin ja nauttimaan pizzasta ja kuohuvasta porealtaalla?

 

11. Hyväntekeväisyys

Jouluna lahjoissa parasta on tietysti antamisen ilo. Myös  tuntemattomalle jaettu hyvä saa jokaikinen kerta antajana merkityksellisen ja hyvän olon aikaan. Erilaisia tapoja hyväntekeväisyyteen on lukuisia ja jokaisen budjettiin löytyy taatusti sopiva vaihtoehto. Lapsiperheitä auttava Apuna ry ottaa vastaan jouluna lahjakortteja.

 

Toivottavasti näistä vinkeistä on apua joululahjoja pohtiessasi. Kommenttien puolella saa jakaa omat parhaat tärppisi hyvinvointia lisääviin lahjaideoihin. 

 

HUOM!!

Älä unohda tsekata Ruokaboksin joulutuotteita, jotka helpottaa jouluun valmistautumista!

Joulutuotteita voi tilata ilman Ruokaboksia ja ne toimitetaan kotiovellesi ma 18.12. Viimeinen tilauspäivä 12.12. Jos tilaat Ruokaboksin 18.12 voit tilata joulutuotteita lisätuotekaupasta huokeampaan hintaan.

Parhaat hyvinvointia lisäävät joululahjaideat

Parhaat hyvinvointia lisäävät joululahjaideat

Parhaat hyvinvointia lisäävät joululahjaideat

 

Lue myös:

Loputon metatyö arjessa, tästä iso apu

Jääkaapin esittely