Browsing Category

Turku

2.11.2018

Pikainen Turun visiitti & Sushi Pandan herkkuja

Terkut tupaten täynnä olevasta junasta. Ei kyllä haittaa, koska saan istua rauhassa paikoillani pelkästään läppäri vahdittavana. Lähdettiin Lionelin kanssa aamulla kohti Turkua, sillä tornado pääsee nyt tekemään tuhojaan koko viikonlopuksi Mummalaan! <3 Tänään tulee kuluneeksi yhdeksän vuotta siitä, että oltiin Eetun kanssa ensimmäisillä treffeillä. Ensi vuonna juhlitaan isosti. Päätimme nyt vain antaa toisillemme aikaa rauhallisissa merkeissä ja viettää viikonloppu kotona kahdestaan. Vauva-arjen hektisyydessä se on aikamoista luksusta. Huomenna siis nukutaan todella myöhään ja tehdään kolmen ruokalajin lounas.

Turussa piipahdettiin Lionelin kanssa nopeasti pikkuveljen luona, ennen kuin mumma pääsi hakemaan minimiehen. Saatiin ilokseni testata (ruuat saatiin ilmaiseksi Sushi Pandan tarjoamana)  Sushi Pandan uudelta listalta herkkuja ja hain meille lounaaksi Joonaksen luo vege lajitelman sekä super herkulliset lämpimät Atlantat! Vakuutuin Sushi Pandan herkuista jo ravintolan avajaisissa 2015, eikä tarvinnut nytkään uudistuneen listan jälkeen pettyä. Sushi Pandan vegaani valikoima on ihan huikean hyvä!

Atlanta (nr 77) sushit oli ihan sairaan hyviä ja Joonaskin kehui näitä vaikkei ole mikään intohimoinen sushin rakastaja. Atlantat tulen hakemaan taatusti uudelleen seuraavalla Turun reissulla. Tosin vege lajitelmakin upposi meidän kaikkien mahaan nopeammin, kuin ehdin huomata. Myös Lionel piti puolensa ja ehti napata muutaman herkun itselleen. Meidän tuleva sushi guru, en malta odottaa, että päästään tekemään Lionelin kanssa yhdessä sushia kotona. <3 :) Voisihan sitä jo nytkin tehdä, mutta menee kyllä taatusti vielä niin pelleilyksi, ettei äidin hermot kestä. :D

Nyt yritän saada sähköpostia purettua ennen viikonlopun aloitusta. Lauantaina ja sunnuntaina aion pitää tietokoneen visusti kiinni ja keskittyä vain ja ainoastaan rentoiluun ja ihanaan rakkaaseen Eetuun. <3

Sushi Pandan herkkujen lisäksi tuli muuten haettua Gaggui kaffelan kakku ja kahvi mukaan vielä junamatkalle, jotta kestän paremmin tämän järkyn tungoksen;) Varsinainen Turkuherkkujen päivä siis ollut tämä perjantai- täydellistä!! :) Pitää tehdä “Turun parhaat tärpit” postaus, koska itsellä ainakin on aina ikävä juuri tiettyjä ihania paikkoja Turusta.

Nyt toivotan rentouttavaa viikonloppua kaikille. ♥

Kiitos vielä Sushi Pandalle perjantai ihanasta piristyksestä ja taivaallisen hyvistä susheista.

 

2.5.2017

Hemmottelua Izumissa

Hemmottelua Izumissa

Pääsin viime viikolla blogin kautta tutustumaan turkulaiseen Hoitola Izumiin, joka sijaitsee Hotelli Radisson Blu:n yhteydessä. Kaiken kiireen ja stressin keskellä tämä hemmottelupäivä Izumissa tuli tarpeeseen. Testissä olivat Mama Spa Okaasan rentoutumishetki vartalolle , Ippon Delux kasvohoito sekä hiuksille Redken Chemistry tehohoito. Tämän huikean hoitoyhdistelmän jälkeen oli kyllä keho ja mieli täydellinen rentouden tyyssija.

Ippon Deluxe kasvohoito tehtiin Ekopharman suomalaisilla ekokosmetiikan tuotteilla. Tämä erikoiskasvohoito oli melkoinen hemmotteluhetki, sillä siihen kuului viisi erilaista hierontaa ja Ippon tarkoittaakin japaniksi täyden kympin suoritusta;) Koko hoidon ajan tehtiin siis jotain ja esimerkiksi kasvonaamion aikana kädet sai mielettömän hieronnan. Hoidon tehnyt Suvi on niin sydämellinen tyyppi, että tuntuu kuin olisin sulanut hänen lämpimiin ja energisoiviin käsiin heti kasvohoidon alkumetreiltä. Ennen varsinaisen hoidon alkua käytiin läpi vielä kasvojen ihon kuntoa ja Suvi pisti merkille ihoni “sameuden”. Olen itse myös huomannut juuri Krakovassa asuessani, että ihon kunto ei ole ollut kaikkein parhaimmillaan. Uskon, että ilmansaasteet ovat olleet yksi syy sille. Nyt kasvojen kuorintaan käytettiin Ekopharman Mustaherukka entsymaattista kuorintaa sekä Vadelma kasvokuorintaa ja hoidon jälkeen iho kyllä tuntui ihan mielettömän pehmeältä ja kirkkaalta. Kesän aikana pitää vielä käydä syväpuhdistuksessa niin eiköhän iho tästä taas ala kirkastumaan kunnolla! :)

Hemmottelua Izumissa

Kasvohoidon jälkeen siirryin Mama Spa Okaasan kokovartalohierontaan, joka on suunniteltu nimenomaan raskaana oleville. Vartaloa tuetaan hoidon aikana tyynyillä niin, että olo on mahdollisimman mukava ja rento. Tärkeää on tietysti muistaa heti sanoa, jos olo tuntuu ikävältä. Raskauden aikana, kun tuo paikoillaan makaaminen voi muuttua mukavasta epämukavaksi ihan hetkessä. Itse rentouduin hoidon aikana niin, etten meinannut päästä enää hoidon jälkeen ylös tokkurasta. Kyllä huomaa, että keho raskauden aikana huomattavasti kovemmalla koetuksella ja kaipaa erityistä huolenpitoa.

Mama Spa Okaasan hoidon tehnyt ihana Pieta käytti tällä kertaa vartalon hierontaan luonnonkosmetiikan Nurmen Mangovartalovoita. Se jätti ihon todella pehmeäksi ja kosteutetun tuntuiseksi. Koko hieronta oli aivan mielettömän rentouttava, mutta erityisesti selän jäykkyydestä nyt raskaana kärsineenä selkähieronnan osuus teki ihan hurjan hyvää. Mietinkin hoidon jälkeen, että tällainen rentouttava kokonaisuus olisi ihan ehdoton jokaiselle raskaana olevalle. Olisipa mahtavaa, kun äitiyspakkauksen mukana tulisi aina myös lahjakortti hemmotteluhierontaan! :)

Hemmottelua Izumissa

Hemmottelua Izumissa

Hemmottelua Izumissa

Hemmottelua Izumissa

Hemmottelua Izumissa

Kasvo- ja vartalohoidon jälkeen pääsin vielä istahtamaan hetkeksi Satun kampaamotuoliin, jossa oli odottamassa myös herkulliset välipalat. Hiuksille tehtiin Redken Chemistry hoito. Redkenin tuotteet ovat jo vuosien takaa itselleni tuttuja ja erityisesti All Soft sarjaa käytin aikoinaan lähes pelkästään. Tämä Chemistry tehohoito tehtiin kuitenkin hiuksiini vasta nyt ensimmäistä kertaa. Hoito jätti hiukset aivan ihanan pehmoisiksi ja myös kiiltäviksi. Vaikutus pitäisi kestää muutaman viikon, riippuen hieman miten usein pesee hiuksia. Itse en värjää lainkaan hiuksia, joten erilaiset tehohoidot ovat ihana tapa saada myös hiuksille pientä hemmottelua silloin tällöin.

Hemmottelua Izumissa

Kaiken kaikkiaan ihana päivä ja todellista hemmottelua kiireen keskellä. Izumin hoidoista sain energiaa pitkäksi aikaa.  Iso kiitos ihanille Satulle, Suville ja Pietalle. ♥ Voin todella lämpimästi suositella Izumin palveluja kaikille hemmottelua kaipaaville. Äitienpäivän lähestyessä mikäs sen ihanampi idea, kuin ilahduttaa äitiä jollain hemmottelulla.