14.8.2023

Äitiys, yrittäjyys ja hyvinvointi: Askel askeleelta kohti tasapainoa

Hiisi Homes & Hotels kokemuksia

Kaupallinen yhteistyö, Hiisi Homes & Hotels

Olen yhdistänyt nyt kuusi vuotta yrittäjyyden ja äitiyden. Edelleen totean, että se on samaan aikaan parasta mitä tiedän, mutta toisinaan myös aika haastavaa. Omaa aikaa ei aina ole niin paljon, kuin sitä toivoisi ja pienet arjen muuttuvat tekijät voivat laittaa työhommat syrjään lyhyellä varoitusajalla.

Olen itse opetellut ottamaan säännöllisesti omaa aikaa. Edelleenkään se ei aina ole helppoa ja saatan tuntea riittämättömyyden tai huonommuuden tunteita, mutta pääsääntöisesti olen joka kerta aina vähän parempi äiti, kun saan myös hetken vain itselleni ja omille töilleni.

Olen jo hetken aikaa haaveillut siitä, että meillä olisi toinen majapaikka Helsingin keskustassa, jotta voisin olla silloin tällöin muutaman päivän aktiivisemman työrupeaman siellä ilman mitään häiriötekijöitä.

Taloudellisesti sellainen vaihtoehto ei kuitenkaan olisi vielä mitenkään päin laskettuna kannattavaa.

Hiisi Homes & Hotels kokemuksia

Olinkin äärimmäisen innoissani, kun kuulin Hiisi Homes & Hotels konseptista, joka on kodinomaista asumista, joka tuo helpoutta liikkuvaan arkeen!

Majoituin Hiisi Hotel Helsinki Jätkäsaaressa samalla, kun olin aikatauluttanut Helsinkiin työtapaamisia. Liikkuminen Jätkäsaareen on todella helppoa ratikalla, metrolla tai kävellen niinkuin itse liikuin.

Sisäänkirjautuminen onnistui pelkästään koodin avulla, joten mitään aikaa vieviä avaimen noutoja tai palautuksia ei tarvittu. Myös siivous ja petivaatteet sekä pyyhkeet kuuluvat palveluun, joten omia ei tarvita mukaan. Hiisi Hotels Jätkäsaaressa oli myös yhteinen asukaskeittiö, jossa voi keittää vaikka aamulla nopeasti kananmunat tai puuron. Huoneesta löytyi oma jääkaappi.

Omassa huoneistossani oli vielä kaiken muun käytännöllisyyden ja elämän helpoksi tekevien asioiden lisäksi oma sauna! Oli ihana istua pitkään saunan lämmössä yksin hiljaisuudessa ja palautua päivästä. Juuri sitä mitä tarvitsen ja kaipaan omalta ajalta.

Aamulla pääsin nopeasti liikkeelle ja suoraan tapaamisiin.

Pidän Hiisi Homes & Hotels loistavana vaihtoehtona sille, että otan säännöllisesti itselleni aikaa keskittyä pelkästään omiin asioihini ja pääsen hieman arjen rattaista pois. On se sitten kerran kuukaudessa tai kahdessa, mutta joka kerta kun olen saanut olla hetken vain itseäni varten, olen taas aivan uusi ihminen, äiti ja puoliso.

En voi tarpeeksi korostaa tässäkin tasapainon tärkeyttä.

Ennen lapsen saantia saatoin tehdä ympäripyöreää työpäivää ja työ oli aina kaikki kaikessa. Äitiys on tuonut elämään valtavasti lisää merkityksellisyyttä ja onnea, mutta heti jo vauvavuoden aikana kaipasin kuitenkin myös sitä toista minää.

Parasta on, kun voi olla molempia ja pyrkiä löytämään jatkuvasti näiden välillä sitä sopivaa tasapainoa.

Hiisi Homes & Hotels kokemuksia

Mitä oma aika minulle sitten konreettisesti on? Jokaisellahan on oma odotukset miten paljon ja millä tavalla omaa aikaa tarvitsee ja kaipaa. Tietysti myös lapsen ikä vaikuttaa todella paljon siihen, miten omaa aikaa on mahdollista saada.

Tässä muutamia omia tapojani ottaa hetki itselleni, pois perhearjesta. Näiden jälkeen on taas ihana olla läsnä niille kaikkein rakkaimmille:

1. Pyrin sopimaan vähintään muutaman kuukauden välein viikonlopun, kun saan olla yksin kotona tai lähden itse esimerkiksi juuri hotelliin. Etenkin vauvavuoden aikana yksin hotellissa nukutut yöt olivat suorastaan pala taivasta.

2. Otan päivittäin pieniä hetkiä myös vapaa-ajalla, että saan olla yksin. On se sitten 20 minuutin kävely metsässä illalla, meditaatio yksin makuuhuoneessa, viikonloppuna ystävien näkemistä tai jotain täysin muuta omaa, esimerkiksi koulutuksiin liittyen.

3. Käyn yksin saunassa ja suihkussa! Ja jos en onnistu saamaan koko saunavuoroa yksinään, sovin äidin omasta 10 minuutin etuvuorosta.

4. Puhun lapselle selkeästi ja avoimesti miksi äiti tarvitsee myös omaa aikaa, eikä pysty aina olla läsnä.

5. Pidän kiinni itselleni tärkeistä asioista ja harrastuksista ja mielenkiinnon kohteista. Aina ei ole helppoa lukea kirjaa, kun lapsi touhuaa kiinni kyljessä, mutta pyrin silti pitämään kiinni siitä, että priorisoin myös omia tarpeitani. Vaikka lapselle on kiva lukea iltasatuja, niin tuhannetta kertaa, kun lukee Tatu ja Patu Hirviö hirviön, alkaa kaivata enemmän jotain omaan makuun sopivaa kirjallisuutta iltaan.

6. Priorisoin säännöllisesti aikaa myös parisuhteelle. Suurinosa ajasta ollaan aina perheenä yhdessä, mutta jokainen tarvitsee myös sitä yksinoloa ja toisaalta parisuhde myös kahdestaan oloa ilman lasta. Meidän reissusta kahdestaan Turussa Hiisi Homes & Hotels Ratapihalla voi lukea My day Turussa – painuttiin Hiiteen! -postauksesta.

Miten sinä otat omaa aikaa ja yhdistät äitiyden ja yrittäjyyden?

Hiisi Homes & Hotels kokemuksia

Hiisi Homes & Hotels kokemuksia

Hiisi Homes & Hotels kokemuksia

Hiisi Homes & Hotels kokemuksia

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *