13.3.2022

Vaatehuone suomalaisella mittatilauskaapistolla

Kaupallinen yhteistyö, Mirror Line 

Muutettuamme uuteen kotiimme ensimmäisenä tehtävänämme oli alkaa suunnitella kaapistojen paikkoja ja päättää millaiset mittatilauskaapistot tilaamme. Juuri valmistuneessa kodissamme on neljä makuuhuonetta, mutta säilytystilaa oli rakennettu valmiiksi vain kodinhoitohuoneeseen. 

Pitkän suunnittelun ja pähkäilyn tuloksena päädyimme tekemään ison vaatekaapin toistaiseksi vain yhteen makuuhuoneista, josta näin ollen tulikin iso vaatehuone. Alkuun pohdimme erillistä kaapistoa jokaiseen makuuhuoneeseen, mutta tulimme siihen tulokseen, että ne olisivat syöneet liikaa muuta tilaa. 

Kaikki Mirror Line liukuovikaapistot ovat kotimaisia ja valmistetaan Suomessa.

Päädyimme teettämään vaatehuoneeseen jo entuudestaan äärimmäisen hyväksi ja laadukkaaksi todetun Mirror Linen kaapiston mielettömän kauniilla ja tyylikkäillä liukuovilla. Asennuksen suoritti JKS-Asennus, joiden kanssa olemme olleet jo kahdesti tekemisissä aikaisemminkin. Jälleen kerran saimme priima lopputuloksen. Kiitos pojat! 

Vaatehuoneeseen mahtuu tarvittaessa myös vuodesohva tai pieni sänky, joten huoneen käyttötarkoitusta on myöhemmin helppo muuttaa moneen eri tarpeeseen.

Rakennuttaja on valinnut kotiimme hyvin selkeitä linjoja ja värejä, joten päädyimme liukuovissakin klassiseen mustaan ja valkoiseen. Halusin myös ehdottomasti peilejä, jotta asujen peilailu on helppoa – selfieitä unohtamatta.

Mirror Linella on valtava valikoima toinen toistaan kauniimpia malleja niin liukuovista kuin karmeistakin. 

Halusin, että talon selkeä ja skandinaavinen tyyli jatkuu myös kaapistossa, ja päädyimmekin mustiin erittäin ohkaisiin Nano-kehyksiin, joita rakastan! Oli siis meidän onni, että nämä upeat mustat Nano-kehykset olivat juuri tulleet uutena Nano-kehyksien valikoimaan. Liukuovikaapit tuovat juuri sopivasti ryhtiä ja särmää huoneeseen, ja ovat tosi tyylikkäät.

Valitsimme liukuovien kahteen oveen kirkkaan peilin ja toisiin puhtaan valkoisen satiinilasin, joka on mattapintainen. Näitä voi siirrellä oman mielensä mukaan, mutta itse tykkään pitää niitä eniten niin, että peililliset ovet tulevat keskelle.

Kaapin rungoksi valikoitui klassinen valkoinen sileä levy.

Sisäosien suunnittelussa sain apua aivan parhailta Mirror Linen omilta ammattilaisilta. Toiveenamme oli saada mahdollisimman paljon henkaritilaa vaatteille, ja tämä kahteen osaan jaettu henkaritila sopii meidän tarpeisiimme täydellisesti. Toiselle puolelle saa kaikki pitkät takit ja mekot, toiselle puolelle taas neuleita, muita paitoja ja lyhyitä takkeja.

Minulle oli myös tärkeää saada kaappiin vedettävät laatikot, jotta vaatteita voi viikata konmaritus-tyylillä.

Kaappien yläosassa voi puolestaan säilyttää ylimääräisiä petivaatteita vierasvaralle sekä muita harvemmin käytössä olevia tavaroita.

Olemme kaiken kaikkiaan jälleen kerran todella tyytyväisiä Mirror Line -kaapistoon ja liukuoviin! Kaikki Mirror Line liukuovikaapistot ovat kotimaisia ja valmistetaan Suomessa. ♥

Olen tässä välissä ehtinyt jo suunnitella lisääkin liukuovitarpeita tänne uuteen kotiimme, mutta sitä ennen tulen kertomaan teille vielä eteisen kaapistosta, jonka myös uusimme muuton jälkeen. Eteisemme on hieman haastavan kokoinen, joten sen kaapiston kanssa piti hieman luovia.

Onko siellä muita, jotka ovat olleet tyytyväisiä Mirror Linen liukuoviin tai kaapistoihin?

Mikäli teillä tulee vinkkejä ja ideoita, miten sisustaa tätä vaatehuonetta niin otan tosi mielelläni kaikki ideat vastaan. Alustavasti olen pähkäillyt vastapäiselle seinälle futonvuodesohvaa, mutta suunnitelmat ovat vielä levällään ja päättäminen tuntuu vaikealta. Laittakaahan hyvät ideat siis jakoon!

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published.