Browsing Category

Koti

2.4.2024

Sohvapöydän valintaa

Mainos Ellos/ * Mainoslinkkejä

Varma kevään merkki on se, että sisustusinto alkaa taas herätä talven jälkeen. Olemme asuneet jo yli 2 vuotta (!!) Pohjois-Espoossa, ja tuntuu, että aivan kaikki on vielä kesken sisustamisen suhteen. Huomaan pohtivani paljon sitä, kuinka kauan vielä täällä asumme, ja kannattaako tässä enää paljonkaan sisustaa ja suunnitella.

Taidan olla syntynyt muuttamaan usein uuteen paikkaan… Pisin aika, jonka olemme viettäneet yhdessä kodissa, on tainnut olla juuri nämä kaksi vuotta, joten nyt olemme jo yliajalla.

Päätin, että olohuoneeseen haluan ainakin tänä keväänä pientä piristystä. Hankin jo ison viherkasvin, joka toi ihanan piristyksen muuten todella valkoiseen huoneeseen. Nyt seuraavana hankintalistalla on tv-taso ja sohvapöytä. Selailin Elloksen valikoimia, josta löytyy ihania kodin sisustustuotteita, ja olen nyt muutaman viikon ajan pohdiskellut, mihin päädyn.

Valitseminen ja viimeisen päätöksen tekeminen ovat aina äärimmäisen vaikeita huonekalujen kohdalla. Olen tehnyt usein syystä tai toisesta “huti” ostoksia, usein siksi, että en vain hahmota lopputulosta ja hankinta on esimerkiksi liian iso tai pieni lopputuloksessa.

Kysyin jo viime viikolla Instagram Stories -osiolla mielipiteitä kahdesta eri pöydästä, mutta lähes 50/50 vastaukset eivät juurikaan auttaneet päätöksenteossa. Täällä taas selailen ja nyt olen laajentanut valikoimaani kahdesta useampaan. Ei tule kevättä tällä menolla! :D

Onko muita, joilla on vaikeuksia päättää sisustushankinnoista?

sohvapöydän valintaa

 

1.* Pyöreä sohvapöytä mangopuuta vaalea beige ja tummanruskea  2. * Pyöreä puun sävyinen sohvapöytä 3. Musta pyöreä kaksikerroksinen sohvapöytä 4. * Kuution muotoinen sohvapöytä marmorin näköisellä kuvioinnilla

Huom! Koodilla MONAHUHT24 saa nyt huhtikuussa Elloksen valikoimasta
33% alennusta* kalleimmasta tuotteesta + 5% lisäalennusta** jo alehintaisista tuotteista.
(Tarjousehdot löytyy Elloksen sivuilta, kun klikkaat koodin kassalla.)

20.10.2022

Eteiseen mittatilauskaapisto

Kaupallinen yhteistyö, Mirror Line

Uuden kodin säilytysratkaisut kaipasivat muutosta Espooseen paritaloon muuttaessamme. Talo oli kyllä ihan uusi, mutta vaatteille tarvittiin lisää kauniita ja käytännöllisiä säilytysratkaisuja samoin, kuin eteiseen takeille, kengille ja asusteille.

Meidän valinta oli itsestäänselvästi Mirror Line, jonka kanssa ollaan tehty yhteistyötä ja oltu aiemminkin 5/5 tyytyväisiä asiakkaita. Laadukkaat materiaalit ja kotimaista työtä. Nämä kestää aikaa ja kulutusta. Meidän kaapistot asensi JKS-asennus ja homma hoitui heidän toimestaan jälleen kerran paremmin, kuin hyvin!

Meidän uuden kodin eteinen on meidän tarpeisiin aavistuksen liian pieni. Ideaalein ratkaisu olisi, että eteisessä olisi muutama neliö enemmän tilaa, mutta nyt mentiin sillä mihin on mahdollista vaikuttaa, eli teetettiin mahdollisimman tilava kaapisto mittatilauksena. Näin saatiin hyödynnettyä koko eteisen korkeus sekä lyhyemmän seinän pituus. Alunperin eteisessä oli hyvin pieni ja kapea kaappi, joka kyllä jätti mukavasti tilaa eteiseen, mutta ei valitettavasti toiminut lainkaan meidän eteisen tavaroiden kanssa yhteen.

Eteisen syvennys on sen verran kapea, että tangot piti valita kapeampaan kaapiston sopiviksi. Nyt ne ovat eteenpäin vedettävät ja näitä tankoja saatiin kolmeen eri osaan. Alkuun pohdimme vain kahta, mutta kolmen kanssa saatiin nipistettyä taas vähän lisää tilaa ja käytännöllisyyttä. Iso iso kiitos kokonaisuuden suunnittelun avusta Mirror Linen ammattilaisille. Itse en olisi yksin osannut miettiä kaikkia käytännöllisyyteen vaikuttavia asioita kaapistossa.

Yläkerran makuuhuoneessa valitsimme kauniit mustareunaiset liukuovet, mutta alakertaan päädyimme hieman yksinkertaisempaan vaihtoehtoon. Runkona on valkoinen levy ja ovissa kirkas lasi. Reunat ovat alumiini hopea nano mallia ja tykkään niistä paljon! Yksinkertaisen tyylikkäät ja sopii pieneen eteiseen loistavasti viemättä liikaa tilan tuntua.

Päädyimme kahden eri osan sijaan tekemään kolme eri osaa ja liukuovea kaapistoon. Näin takit mahtuvat siistimmin kaappiin, eivätkä jää törröttämään ovien väliin. Mikäli kaapistoa olisi saatu muutama sentti syvemmäksi, olisi onnistunut tavalliset henkaritangot.

Ulos vedettävien tankojen alle on saatu mahtumaan myös hyvin vedettävää kaappi tilaa, joihin mahtuu hyvin pipot, hanskat, huivit ja keskimmäisellä hyllyllä pidämme myös kenkiä.

Myös ylhäällä on hyllyjä, joihin saa kauden vaihtuessa siirrettyä seuraavan kauden tavaroita säilytykseen.

Erityismainintana täytyy todeta, että liukuovikaapit ovat vankkaa tekoa sillä, jokainen vanhempi tietää miten lapset roikkuu noissa ovissa, vaikka tuhanteen ja sataan kertaan on sanottu, että niitä käsitellään kauniisti… :D Nämä ovet ovat päässeet todelliseen tulikokeeseen ja ne ovat selvinneet hienosti!

Peileissä oikeastaan ainut huono puoli näin lapsiperheen näkökulmasta on jatkuvat pienet sormenjäljet ja toisinaan kielen jäljet… Ovissa, kun on aina niin mukava hengailla ja ihailla itseään samalla. ;)

Kuvat, Nea Shjöberg / editointi minä

Lue myös:

LIUKUOVIKAAPPI JA LASTENHUONEEN MUUTOS