Browsing Category

Parisuhde

24.3.2019

Millainen työnjako meillä on arjessa?

Miten meillä jaetaan arjessa Lionelin hoito? Kuka käy kaupassa? Ketä meillä siivoaa? Kuka suunnittelee arjen toimivuuden? Milloin meillä on omaa aikaa? Milloin saamme olla kahdestaan?

Jokaisella perheellä on oma tapansa jakaa arjen tehtäviä ja aikaa. Meillä on ollut tosi selvät sävelet parisuhteessa kotitöiden suhteen ennen Lionelin syntymää, mutta nyt lapsiarjessa tehtävien jako ei olekaan enää niin helppoa.

Tietyt asiat ovat kuitenkin edelleen tosi selkeitä. Eetu käy aina ruokakaupassa ja hoitaa koko perheen ruokaostokset. Minä käyn yleensä kaupassa vain ohimennen hakemassa yhden tai kaksi juttua.

Minä hoidan omat sekä Lionelin ruuat ja eväät pääsääntöisesti. Eetu tekee myös usein lisukkeita Lionelin eväisiin, esimerkiksi kasviksia. Eetu kuitenkin tekee sekä minun että Lionelin aamupalan aina edeltävänä iltana valmiiksi jääkaappiin. Eetu tekee iltaisin aina itselleen ruuat sekä eväät mukaan töihin.

Eetu myös hoitaa ison osan kodin siivoamisesta. Hän täyttää ja tyhjentää astianpesukoneen, huolehtii päivittäin keittiön siivouksesta, imuroi lattiat, puhdistaa säännöllisesti jääkaapin sekä vie joka ilta roskat ja lajittelee ne. Eetu yleensä myös järjestelee meidän iltapäivän aiheuttaman kaaoksen kotiin tullessaan.

Minun vastuulleni kodin siivouksessa kuuluu pyykkien pesu. Yleensä ripustan pyykit myös kuivumaan ja lajittelen kuivat pyykit. Toisinaan myös Eetu laittaa pyykit kuivumaan ja omat vaatteensa hän siirtää kaappiinsa lähes aina.

Minä siivoan vessat ja suihkun. Toki pyrin myös järjestelemään päivittäin kotia, mutta en ole sen suhteen niin pedantti mitä Eetu. Minä olen meistä se, joka suunnittelee ja huseeraa huonekalujen siirtämisten kanssa. Vaihdoin taas kerran järjestystä ja pistin koko kämpän hujan hajan.

Minä järjestelen kaappeja. Mikäli järjestelen keittiön ruokakaappeja, Eetu järjestelee ne uudelleen perässäni. Muut kaapit pysyvät pääsääntöisesti minun järjesteleminä.

Perusteellisen siivouksen meillä tekee kerran kuukaudessa siivoaja, joka on ollut ihan korvaamaton apu.

Lionelin saralla hommat ovat enemmän minun vastuullani. Aamuisin Lionel herää noin 6.00 ja minun vastuullani on hoitaa Lionelia aamu. Päivähoitoon vieminen ja sieltä hakeminen ovat myös poikkeuksia lukuun ottamatta minun vastuullani. Minulle jää siis huomattavasti lyhyempi työpäivä, kuin Eetulle. Lionel on hoidossa 8.30-16.30 välisen ajan. Minulta menee Lionelin hoitoon viemisessä kotoa lähtemisestä, takaisin kotona olemiseen noin 30-40 minuuttia. Pystyn yleensä aloittamaan työpäivän aikaisintaan 9.00 ja lopetan viimeistään 16.00.

Alkuilta ollaan Lionelin kanssa kahdestaan kotona ja Eetu on kotona yleensä 18.00-18.30 välillä. Lionelin iltarutiinit hoidetaan aina yhdessä. Minä kylvetän Lionelin ja Eetu antaa iltapuuron ja probioottien muistaminen on Eetun vastuulla.  Kimppahalit annetaan aina yhdessä illalla ennen nukkumaan menoa, mutta Eetu hoitaa Lionelin nukkumaan laittamisen käytännön syistä. Se on kaikille paljon helpompaa. Voin joskus kirjoittaa erillisen postauksen meidän tarkemmista iltarutiineista.

Eetulla on omaa aikaa aamulla noin 6.00-9.00, jolloin hän käy treenaamassa ja illalla 19.00-00.15. Tähän aikaan kuuluu myös 45-60 minuutin työmatka Vantaalle. Eetu tekee töitä noin 9.00-17.00, jonka jälkeen hänellä kuluu taas 45-60 minuuttia työmatkaan takaisin keskustaan. Työpäivän jälkeen hän käy yleensä ruokakaupassa tai hoitaa muita kiireellisempiä tarpeita (Lionelin ollessa kipeänä, Eetu hakee apteekista lääkkeet yms vastaavat akuutit asiat).

Minulla omaa aikaa on arkena 19.00 jälkeen noin 21.00 asti ja tietysti päivällä työaika, kun Lionel  on hoidossa. Minä menen nukkumaan paljon aikaisemmin, kuin Eetu. Olen yleensä aina jo 21.00 unessa.

Niin kutsuttu metatyö taitaa jäädä suurimmaksi osaksi minun vastuulleni. Minä olen yleensä se, joka suunnittelee ja organisoi juhlat ja reissut. Hoidan vakuutuksiin liittyvät asiat ja pidän huolta, että laskut tulee maksettua. Pidän myös huolta, että Lionelin hoitorepussa on kaikki tarpeellinen. Hoidan neuvolassa käynnit ja niiden varaukset jne. Toki Eetu hoitaa myös montaa metatyötä, esimerkiksi ruokien ostamisen saralla ja pitää huolen, ettei jääkaapista puutu mitään. Hän myös esimerkiksi varaa yleensä aina meidän vuokra-autot. Pieniä juttuja, jotka ovat ajan saatossa vain jotenkin valuneet toiselle ja sitten ollaan totuttu siihen tapaan. Joskus voisi olla ihan hyvä rikkoa rutiineja… ;)

Arki menee ihan hujauksessa ja usein vain arkisia asioita suorittaessa. Ollaan lähiaikoina puhuttu siitä, että pitäisi sisällyttää myös arkeen enemmän kivoja pieniä juttuja, joita tehdä yhdessä. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Toisaalta taas on tosi tärkeää nauttia myös niistä arjen pienistä asioista ja myös rutiinien suorittamisesta. Iltaisin jää kyllä aikaa olla kahdestaan, mutta ollaan oltu tosi kiitollisia myös meidän viikonlopun getaway reissuista, kun Mumma on tullut hoitamaan Lionelia ja ollaan saatu olla täysin kahdestaan.

Meillä on molemmilla omat asiamme mistä emme oikein ole valmiita luopumaan. Minä en koskaan halua karsia unesta ja Eetu puolestaan pitää kiinni omasta treenaamisestaan. Molemmille meille töiden teko on myös tosi tärkeää.

Mikäli unohdin tästä nyt jonkun jutun, josta teitä kiinnostaisi kuulla niin laittakaa ihmeessä kommenttia tulemaan!:)

Miten teidän perheessä jaetaan arjen askareita? 

Ja haastanpa samalla kaikki muutkin perheelliset bloggajat tekemään samalaisen postauksen, kertokaa miten teillä jaetaan arjen askareet!! :) 

3.3.2019

Vaali riittävän hyvää parisuhdetta

Heräsimme Eetun kanssa juuri pitkiltä yöunilta hotellilla. Päästiin eilen viettämään kahdestaan aikaa, kun Mumma & Pappa tulivat meille hoitamaan Lionelia. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Lionel on odottanut Mumman & Papan näkemistä, kuin kuuta nousevaa ja he saavat viettää keskenään laatuaikaa. Me puolestamme saamme paljon kaivattua aikaa kahdestaan.

Keskustelimme ystäväpariskunnan kanssa juuri siitä onko kahdenkeskinen aika tärkeää, kun lapset on pieniä. Tästä ollaan varmasti montaa mieltä. Toisille riittää se, että asiat tehdään aina perheenä. Itse kuulun 100%:sti siihen porukkaan, joka tarvitsee puolison välillä hetkeksi vain itselleen. Olen ihan mielettömän kiitollinen meidän läheisille siitä, että he auttavat tässä asiassa ja ovat mielellään silloin tällöin Lionelin kanssa.

Itse en yhtään ihmettele, että pienten lasten vanhemmat eroavat niin usein ja helposti. Vauvavuosi ja taaperoarki voi olla väsyttävää ja kuluttavaa. Se voi olla ihan äärettömän rankkaa aikaa parisuhteelle, vaikka samaan aikaan elääkin elämänsä onnellisinta aikaa. Uskon, että meillä Eetun kanssa suurinpana liimana on se, että puhumme asioista paljon. Meillä ei todellakaan ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista ja voin heittämällä sanoa, että parisuhteen vaikemmat hetket on koettu vauva-arjen keskellä. Mitään vakavia asioita ei onneksi ole koskaan tarvinnut puida, mutta se riittää ristiriidoille, että molemmat ovat tosi väsyneitä ja näkemykset joistakin asioista on erilaisia. Asioista puhumalla mikää ei kuitenkaan jää mieleen kummittelemaan.

Kahdenkeskinen aika antaa samaan aikaan mahdollisuuden itse levätä hetken ja myös olla toiselle läsnä. Tuo läsnäolo puolisolle saattaa olla toisinaan vilkkaan taaperon kanssa eläessä hieman haastavaa.. :D Lapsen kanssa tulee yleensä keskityttyä lapseen ja hänen asioihinsa.

Parisuhteen ei tarvitse olla täydellinen ollakseen maailman paras. Olen kohta kymmenen vuoden suhteemme aikana todennut, että on paljon asioita, joissa meistä kumpikaan ei tule muuttumaan. On paljon helpompi hyväksy asiat, joita ei voi muuttaa ja keskittyä niihin hyviin ja voimaa antaviin asioihin.

Paljon puhutaan myös siitä, että ero usein on oikeasti paljon parempi vaihtoehto, kuin yhdessä pysyminen. Olen siitäkin samaa mieltä. Jos suhteessa ei löydetä iloa ja onnea ja arki koostuu vain riitelystä, on eroaminen varmasti lastenkin kannalta parempi vaihtoehto. Mutta täydellisyyttä tuskin on kenenkään mahdollista odottaa. Jokaisessa elämänvaiheessa on omat kuluttavat puolensa ja onneksi myös vastapainona aina omat onnen hetkensä. On itsestään kiinni miten päättää keskittyä asioihin.

Moni varmasti ajattelee ulkopuolisen silmin, että sinne ne vaan pääsee hotelliin yöksi kahdestaan ja ovat ihan vastarakastuneina kuhertelemassa. Ja rikotaanpa taas kulisseja, sillä ensinnäkin sain melkein väkisin pakottaa Eetun, että lähdemme hotelliin yöksi. :D Hänen mielestään olisimme voineen ihan hyvin olla kotona muun perheen kanssa (mikä sekin on totta kai kivaa). Mutta päätin, että nyt me todellakin otamme hotellin ja vietämme aikaa kahdestaan. Ennen hotelliin lähtöä käytiin yksi jos toinenkin, ei niin positiivissävytteinen keskustelu. Viimeisenä vielä minun vanhempieni kanssa pari tuntia ennen hotelliin lähtöä… :D

Taas tuli kuitenkin todistettua miten hyvää päivä ja ilta kahdestaan teki. Ehdimme jutella, kävellä rauhassa kaupungilla käsikädessä, katsoa leffaa ja nukkua piiiiiiitkät yöunet. Eetu lähti aamulla lenkille ja minä jäin lukemaan kirjaa (päädyin kirjoittamaan tätä tekstiä) ja näin ollen saimme vielä molemmat tärkeää omaa aikaa.

Tästä sekavasta kokonaisuudesta haluan summata sen, että vaikka parisuhde saattaisi näyttää ulkopuolelle “täydelliselle”, harvoin se on sitä. Me ollaan Eetun kanssa lupauduttu olemaan toistemme tukena niin hyvinä kuin huonoina hetkinä. Aina ei todellakaan ole helppoa ja täydellisyyteen emme koskaan edes pyri. Meillä on kuitenkin suuri tahto olla toistemme vierellä. Uskoa itseemme, uskoa meihin ja uskoa riittävän hyvään parisuhteeseen sekä tehdä töitä sen eteen, että olemme rakastavien vanhempien lisäksi myös rakastavia aviopuolisoita toisillemme.

 

LUE MYÖS:

RYPPYJÄ RAKKAUDESSA – 5 TAPAA PARANTAA PARISUHDETTA
PARISUHDE
PARISUHDE KOETUKSELLA?

JATKUVA RIITELY PARISUHTEESSA, MITÄ TEHDÄ TOISIN?

RAKKAUTTA JA REALISMIA

YHDESSÄ KASVAMINEN

MUN RAKKAUSVÄLINEISTÖÄ