Browsing Category

Parisuhde

29.8.2022

Parisuhdevartti

parisuhdevartti

Arki menee toisinaan niin nopealla tahdilla, että välillä huomaa, ettei ole lainkaan ehtinyt tai vaan jaksanut pysähtyä kuuntelemaan puolison kuulumisia.

Työt ja kotiasiat tulee vain suoritettua. Me mennään Eetun kanssa myös todella eri aikaan nukkumaan, joka vähentää meillä yhteistä aikaa illasta paljon. Minä kun en ole valmis karsimaan yöunista. Väsyneenä olen dinosaurus.

Olen yleensä nukkumassa ihan viimeistään kymmeneltä ja Eetu puolestaan vasta puolen yön jälkeen.

Päätimme yhdessä, että joka päivä annetaan toisillemme jakamatonta huomiota edes 15 minuuttia.

Kuulostaa tosi vähälle ja itsestäänselvyydelle, mutta ainakin itse myönnän, että ei se vaan ole enää samanlaista, kun on lapsi ja kaikki arjen pyöritykset. Oikeasti läsnäolevaa aikaa ei tule ihan noin vain, vaan sille on tehtävä aikaa.

On päätettävä tehdä sitä yhteistä aikaa ja jostain on lähdettävä liikkeelle. Joillekin yhteinen aika varmasti onnistuu helposti päivittäin, mutta meidän on tietoisesti raivattava sille tilaa.

Jo lyhyessä ajassa huomaan ison eron ja parisuhdevarttia tullaan jatkamaan pitkään. Totta kai vartin lisäksi parisuhde tarvitsee paljon muutakin ja yhteistä tekemistä enemmän, mutta sanon aina, että mieluummin pienillä askeleilla kohti muutosta, kuin kerralla isoilla loikilla.

Ollaan oltu kohta yhdessä 13 vuotta. Jokaisesta vuodesta, kuukaudesta ja päivästä olen koko sydämeni pohjasta kiitollinen. Yhdessä ollaan opittu ihan valtavasti. Elämästä, rakkaudesta, toisistamme. Meidän suhde ei todellakaan ole ollut helppo, mutta juuri tänään viimeksi totesimme toisillemme ääneen sen miten meidän keskinäinen luottamus on järkkymätön.

Hyvät ihmissuhteet on yksi merkittävimmistä asioista onnellisessa elämässä. Ne vaikuttaa jopa meidän fyysiseen hyvinvointiin. Niistä kannattaa pitää huolta ja nähdä vaivaa sen eteen, että rakkaus kukoistaa.

Mitä pieniä tapoja sinulla on parisuhteen hyvinvoinnin ylläpitämiseksi? Mihin asioihin puolestaan kaipaisit parisuhteessa muutosta?

Tägää mut IG:ssa mikäli päädytte puolison kanssa myös testaamaan parisuhdevartti konseptia! :)

8.7.2022

9 vuotta kihloissa

Eilen tuli kuluneeksi 9 vuotta siitä, kun Eetu kosi minua Venetsiassa! Sovittiin jo silloin, että kun ollaan oltu 10 vuotta kihloissa lähdetään uudelleen Venetsian matkalle. Tuntuu ihan absurdille, että vuoden päästä on jo tuo virstanpylväs edessä.

Keräsin muutamia vanhoja kuvia vuosien varrelta.

7 vuotta yhdessä – postauksessa kerroin tarinan siitä miten me alunperin olemme tavanneet toisemme.

Yes, yes, yes! – postauksessa hehkutin onnea vasta kihlautuneena. Niin hullua, että olen jakanut koko sen ajan meidän elämää täällä blogissa, kun olemme Eetun kanssa tunteneet ja yhdessä olleet.

Kirjoitin postauksen myös 10:stä asiasta, joita rakastan Eetussa.

Erityisesti kaikki matkat ja ulkomailla asuminen ovat jääneet todella lämpiminä muistoina mieleen meidän yhteisistä vuosista. Lapsen saaminen on ollut tietysti kaikkein merkittävintä ja meitä eniten yhdistävä mieletön asia elämässä.

Tiesin heti ensimmäisistä treffeistä asti, että tämän miehen kanssa haluan vanheta. Voi miten kiitollinen olen, että tämä toive on jo toteutunut yli vuosikymmenellä. Marraskuussa tulee kuluneeksi jo 13 vuotta siitä, kun tavattiin ensimmäisen kerran. Toivon vielä monia vuosikymmeniä ja huikeita vuosia meille yhdessä. ♥