19.4.2015

Parisuhde

Harmaita hiuksia, stressiä, ristiriitoja, huonoa itsetuntoa, sydänsuruja, itkuisia ja unettomia öitä, pettämistä, kiihkeitä suudelmia, perhosia vatsan pohjassa, heittäytymistä, luottamista, yhdessä kokemista, perheenlisäystä, somestalkkausta, mustamaalaamista, kiukuttelua, jankkaamista ja mitä vielä? Koko tunteiden kirjo taitaa olla edustettuna pienessä sanassa: Parisuhde.

relationship

Parisuhteesta on monesti toivottu täällä blogin puolella tarkempaa postausta ja päätinkin nyt tarttua aiheeseen kunnolla pintaa syvemmin omalta kohdaltani. Samaan aikaan hyvinkin henkilökohtainen ja arka aihe, mutta samalla myös se yksi elämän tärkeimmistä ja eniten esillä olevista aiheista.

Olen kohta 28-vuotias ja seurustellut kolme kertaa. Kaksi kertaa puolivakavasti. Miten puolivakavasti? No ensimmäisen poikaystävän kanssa aloitin seurustelemaan 13 vuotiaana. Harvemmin teininä alkavat suhteet päättyvät avioliittoon. Ei meidänkään, mutta muutaman vuoden seurustelu kyllä opetti hurjasti kasvavaa nuorta naista. Tosin ei vielä niin paljon mitä olisi voinut kasvattaa. Seuraava puolivakava poikaystävä sai nimittäin nuoren aikuisen pään aivan sekaisin. Rakastuneen huumaa ei hidastanut mikään. Haaveilin ennen kyseisen poikaystävän tapaamista muutosta ulkomaille ja olinkin päättänyt lähteä Au Pairiksi Englantiin. Kolmisen kuukautta ennen Au Pairiksi lähtöä tapasin poikaystäväni ja hullaannuin. Lähdin kyllä maailmalle, mutta takaisin tulin jo vajaan puolen vuoden jälkeen, vaikka tarkoitus oli asua Englannissa koko vuosi. Takaisin tulin siksi, että poikaystäväni oli pettänyt minua Suomessa ja koin velvollisuudeksi muuttaa takaisin parisuhteen takia, jotta saisimme sen toimimaan?! Tuntuu aika absurdille edes kirjoittaa edellinen lause ja ajatella, että se todella olin minä, joka niin teki. Toisaalta näiden ja monien muiden parisuhteissa tapahtuneiden käänteiden takia olen tänä päivänä se Mona joka nyt olen. Niin ja siis selvää taitaa olla, että tuo suhde toisen poikaystäväni kanssa ei tullut kestämään kovin pitkään. Tai no kolme vuotta. Se tuntuu jälkeen päin ajateltuna ihan hurjan pitkältä ajalta, koska koko sen ajan olin itselleni todella ankara. Henkisesti ankara. Kysyin itseltäni mikä minussa on vikana. Miksi minä en kelpaa. Jatkuvasti kyseenalaistin oman arvoni.

Olisin helposti voinut jäädä rypemään itsesääliin päättyneen parisuhteen jälkeen, mutten koskaan jäänyt katkeroituneeksi asiasta. Sain suhteen loppuajalla kuulla todella epämiellyttäviä huhuja ja stooreja monilta tutuilta ja jopa ystäviltä. Tuo aika on jäänyt jälkeen päin hyvin sumuisena mieleeni. Luottamus oli todella kovilla – niin ystäviin, kuin miehiin ja ennen kaikkea luottamus omaan itseeni. Oma arvostukseni oli aivan pohjalla. Luulisin, että aika moni nainen (ja tietty myös mies) tiedostaa kyseisen tunteen. Harvemmassa taitaa olla ne, jotka eivät koskaan ole kokeneet sydänsuruja. Jälkeen päin koen sydänsurut rikkautena. Niiden kautta olen oppinut paljon itsestäni ja myös muista. Ennen kaikkea niiden kautta olen oppinut anteeksiantamisesta. Eronneiden vanhempien lapsena olen myös käsitellyt paljon eroamiseen liittyviä tunteita pienestä asti. Olen kuitenkin ollut ihan kaikesta kiitollinen. Kaikki ei ole aina tuntunut helpolta saati oikeutetulta, mutta kaikesta olen oppinut ja kasvanut ihmisenä.

Olen aikaisemmin puhunut myös toisen ihmisen erikoisasemaan nostamisesta. Gabby tuo tätä “spesialisointia” paljon esiin kirjoissaan. Se on ollut omalla kohdallani anteeksiantamisen lisäksi valtava tekijä kaikissa suhteissa. Uskon juuri tämän erikoisasemaan nostamisen olleen yksi suurimmista syistä aikaisempien suhteiden epäonnistumiseen. Parisuhteessa toisen spesialisointi saa aikaan egon leikkikentän, jossa esiin astuvat mustasukkaisuus, kateus ja pelko. Olen aikaisemmissa parisuhteissa takertunut toiseen ja ollut riippuvainen. Olen aidon rakkauden sijaan valinnut suhteen, jossa ei kumpikaan voi hyvin. Olen ollut suhteessa, jossa olen asettanut toisen tarpeet omieni eteen, mutta silti odottanut toisen muuttavan omia tapojaan ja arvojaan. Olen aikaisemmista parisuhteista oppinut, että itselläni on ollut paljon kasvamista sen sijaan, että pitäisin itseäni ”uhrina” huonossa parisuhteessa. Vääristyneen egon ajatusmaailman takia en myöskään ymmärtänyt mitkä olivat niitä asioita, joita todella halusin parisuhteelta.

parisuhde2

Eetun tavatessani olin aikaisemmista parisuhteista oppineena löytänyt itseni paremmin ja tiesin mitä parisuhteelta haluan. Tiesin myös, että olen onnellinen ilman parisuhdetta. Halusin suhteen, jossa voin tuntea itseni hyväksi ja arvostetuksi juuri sellaisena kuin olen. Parisuhteen, jossa elämänarvot ovat yhtäläiset. Parisuhteen, jossa voin luottaa toiseen 110%:sti tietäen, että toinen tukee ja pysyy rinnalla tapahtui mitä tahansa. Tavattuani Eetun tiesin heti ensimmäisten treffien jälkeen, että tässä se nyt on. Tämän miehen kanssa menen jonain päivänä vielä naimisiin.

Mikä sitten minussa oli muuttunut aikaisempiin suhteisiin verrattuna? Sen lisäksi, että Eetu oli tietysti maailman ihanin ja hullaannuin häneen miljoonakertaisesti siihen nähden mitä olin koskaan hullaantunut kehenkään tai mihinkään;) Erona oli se, etten antanut hullaantumisen viedä minuutta tai reaaliteettejä. Tiesin koko ajan, että tämä mies tekee minut maailman onnellisemmaksi naiseksi ja saan häneltä kaiken tarvittavan, MUTTA minä pärjään myös yksin. Olen onnellinen myös ilman tätä hullaantumisen kohdettani. Kuulostaa varmaan aika oudolta sanoa, että tietää pärjäävänsä ilman sitä kaikkein rakkaintaan. Mutta se on se tunne, jonka avulla pystyn antamaan itsestäni kaikkein rakkaimmalleni enemmän mitä ikinä voisin antaa, jos hän olisi ainut onneni lähde. Olen ymmärtänyt, että todellinen onnellisuus lähtee omasta itsestäni. Onnellisuus on tässä ja nyt. Onnellisuus on kiitollisuutta sitä mitä juuri tällä hetkellä on hyvin itsessäni. Jos olisin ajatellut löytäväni onnen vasta, kun olen parisuhteessa olisin joutunut etsimään onnea loputtomasti. Se olisi ollut myös väärin toista kohtaan. Sellainen asettaa toiselle osapuolelle valtavat odotukset. Ymmärsin myös sen, että minun ei tarvitse jatkuvasti pohtia kelpaanko minä toiselle sellaisena kuin olen tai miettiä mitä toinen tekee minäkin sekunttina ilman minua. Riittää, että olen oma itseni ja arvostan itseäni ja annan vapauden toiselle olla sellainen kuin on. Aikaisemmin käytin ihan liikaa energiaa sen miettimiseen olenko riittävä ja olenko tarpeeksi hyvä toiselle. Osasin kuitenkin antaa aikaisemmille tapahtumille ja itselleni anteeksi ja päästää ne menemään. Eetun tavattuani oli niin helppo olla yhdessä toisen kanssa, kun ei pitänyt tiukasti kiinni aikaisemmista uskomuksista parisuhteesta. Otin tulevan vastaan sellaisena, kuin se oli ja odotin jotain upeaa ja ihmeellistä. Sitä ja paljon enemmän myös sain.

Tiedän meidän yhteisen tulevaisuuden tuovan paljon mahtavia asioita eteen, mutta ei se tarkoita, etteikö meillä olisi ollut vaikeita asioita käsiteltävänä ja tule vielä olemaan. Säännöllisesti molempien ego takaraivossa päästää kunnolla höyryjä ulos ja voin kertoa, että ei aina ole helppoa antaa anteeksi ja nieleskellä toisen perseilyä. Välillä tekee mieli heittää kattilat ja lautaset lattialle ja lähteä vetämään. Parisuhde vaatii jatkuvasti töitä ja ennen kaikkea sitä anteeksiantoa ja täyden rakkauden valitsemista. Parisuhteen pohjan ollessa kunnossa on niin paljon helpompi käsitellä myös niitä negatiivisiä asioita. Tärkeintä on olla suhteessa, jossa kokee molemmin puolisen kunnioituksen ja rakkauden ilman tarpeetonta spesialisointi, joka vain turmelee suhdetta sekä sisältä että ulkoa.

Uskon, että meidän toimivan suhteen perusta on luottamuksessa, anteeksiantamisessa ja siinä, että olemme molemmat riittävän itsenäisiä. Kumpikaan ei ole riippuvainen toisesta vaikka paljon yhdessä asioita teemmekin. Tukeudumme paljon toisiimme, mutta molemmat tiedostamme sen, että kumpikin pärjää myös yksin, eikä toisen tarvitse jatkuvasti olla murehtimassa toisen touhuja. Toisen ärsyttävät piirteet ovat myös loppujen lopuksi todella pieniä ja ne on hyväksyttävä ja tavallaan annettava anteeksi. Koskaan ei todennäköisesti tule tilannetta, että saisi toisen mielipiteet täysin käännettyä ristiriitaisissa asioissa. Varsinaisia riitoja meillä on ollut yllättävän vähän, mutta sitäkin enemmän kinastelua ja erimielisyyksiä. Yleensä kinastelua siitä kumpi on oikeassa ja kumpi väärässä. Tai siitä, että toinen tekee jonkun asian ärsyttävästi – esimerkiksi minä kuulemma juon vettä väärin?! Loppujen lopuksi on kuitenkin niin paljon helpompaa olla, kun sisäistää vastauksen A Course in Miracles kirjassakin kysyttyyn kysymykseen: Oletko mieluummin oikeassa vai onnellinen?

parisuhde3

Kaikissa jälkeen päin ajateltuna turhanpäiväisissä (ja niissä isommissakin) riidoissa parhaimpana ratkaisuna on ollut puhuminen ja anteeksiantaminen. Oli aihe miten tyhmä (veden väärin juominen!) tai turha tahansa niin anteeksiantaminen on mielestäni ensisijaisen tärkeää. Nykyään muistutan itseäni antamaan anteeksi hyvin pienissäkin asioissa arjen keskellä. Liitän anteeksiantamisen päivittäiseen meditointiin mikäli mieltä vaivaa jokin ärsyttävä asia. Olen näinkin pienen asian kautta kokenut saavani entistä enemmän varmuutta ja syvyyttä parisuhteeseen. Eetu puolestaan on aina ollut meistä se osapuoli, joka on halunnut puhua kaikista asioista mahdollisimman tarkasta. Olenkin äärimmäisen kiitollinen siitä hänelle, sillä itse annan helposti keskustelussa periksi ja ”luovutan”. Puhuminen on kuitenkin suuri rikkaus parisuhteessa ja kantaa todella pitkälle.

Vaikka me Eetun kanssa toisiamme kovin spesiaaleina, ja kaikkein rakkaimpina pidämme ei se kuitenkaan ole sitä, että toinen nousee valokeilaan kaiken muun kustannuksella. Tiedostamme molemmat sen, että olemme kaikki yhdenarvoisia. Ei ole parempia eikä huonompia. Toki siitä pitää aina aika ajoin itseään muistuttaa. Usein sitä spesialisoi jonkun ihanan ja valovoimaisen tyypin ihan huomaamattaan. Vääränlainen spesialisointi kuitenkin sabotoi suhdetta kuin suhdetta. Ei pelkästään parisuhdetta, vaan myös ystävyyssuhde kärsii spesialisoinnista.

Olemme Eetun kanssa olleet nyt yhdessä viisi ja puoli vuotta. Tänä aikana olen kasvanut ihan hurjasti niin ihmisenä, kuin puolisona. Vielä on varmasti kasvettavaa ja opittavaa. Viimeisen neljän kuukauden aikana olen myös oppinut meidän suhteesta varmasti enemmän kuin koko viiden vuoden aikana yhteensä. Uudessa ympäristössä ja haastavissa tilanteissa parisuhdetta on todella mitattu ja ei toivottuja egon päähänpistoja on myös noussut välillä pintaan. Koko tämän neljän kuukauden aikana olemme tosin riidelleet vähemmän kuin koskaan aikaisemmin. Molemmille uudessa tilanteessa on paljon helpompi oppia antamaan ärsyttävissä jutuissa anteeksi ja mennä eteenpäin. Täällä olemme molemmat huomanneet aikaisempaakin selvemmin asioiden pienuuden. Ainut mikä merkitsee on rakkaus.

Olen jälleen todella kiitollinen, mikäli tekin jaatte kommenttiboksissa ajatuksia parisuhteesta. Mitä parisuhde teille merkitsee ja mitä olette oppineet itsestänne tai puolisostanne parisuhteen kautta? Onko parisuhde aina vain ruusuilla tanssimista vai kuuluuko siihen myös ne kuopat? Mitä odotuksia teillä on parisuhteesta ja miten se näkyy arjessa?

Loppuun haluan taas toistaa itseäni, sillä koskaan ei voi olla tarpeeksi kiitollinen. Olen niin kiitollinen kaikesta mitä olen kokenut. Kiitollinen kaikesta mitä olen oppinut. Kiitollinen siitä, että rakkauden täyteisen parisuhteen lisäksi minulla on paljon muita ihania suhteita, ystävien, perheen ja työn kautta. Kiitollinen siitä, että tapaan päivittäin uusia ihmisiä ja opin jokaiselta jotain. Kiitollinen siitä, että olen tässä ja nyt.

” Choosing happiness is a full-time job. We must surrender to love. – Gabby “

This relatively long post describes my thoughts about relationship between man and a woman. I have had three longer relationships in my life and this third one with Eetu should be the last. Our relationship is not always pure sunshine but we are always able to solve out our disagreements. Eetu is actually the one who always wants to talk about issues as I most often want just to leave the arguments behind.

The most important thing when being in relationship is to be aware of that you will be able to survive on your own also. You should not specialize the other or become too dependent on the other. I know that we are both individuals and need our on space and time for now and then and this is what we both need to respect. At the end all that matters is love.

Ps. Monet kyselevät mitä kirjoja suosittelen parisuhdetta ajatellen ja mainitsenkin kerta toisensa jälkeen ihanan Rakkauden kieli kirjan. Pitäisi löytyä jokaisen kotoa <3 Kirja löytyy täältä. / affialiteslinks

You Might Also Like

46 Comments

  • Reply
    Nonna
    19.4.2015 at 07:50

    “Harvemmin teininä alkavat suhteet päättyvät avioliittoon.” Meillä päätyi; minä olin 16, kun aloimme seurustelemaan, elokuussa -13 menimme naimisiin ja yhdessä olemme olleet nyt hiukan yli 7 vuotta. Toimivan parisuhteen perustana meillä on toiminut puhuminen, toisen hyväksyminen sellaisena, kuin on ja luottamus toista ja yhteistä tulevaisuutta kohtaan. Yksi tärkeimminstä asioista on mielestäni myös se, että puolisoilla on yhtenevät arvot tästä maailmasta, että molemmat kokee samat tai samankaltaiset asiat tärkeinä ja että he odottavat tulevaisuudelta samoja asioita. Paljon on ollut vaikeita hetkiä ja välillä on jopa mieli tehnyt luovuttaa, mutta kaikesta ollaan selvitty ja tällä hetkellä olen varmepi, kuin koskaan, että tuon miehen rinnalla haluan olla vielä kymmenienkin vuosien päästä! Hän on myös minun paras ystäväni <3 Mutta niinkuin sinäkin, myös minä koen tärkeänä sen, että molemmat pärjäisivät myös omillaan, koska liika takertuminen ei ole hyvästä, missään asiassa.

    Tulipas sekava pätkä, mutta pelkistettynä haluan sanoa, että jaan ajatuksesi kaikilta muilta osin, paitsi tuon teiniliittojen kestävyydestä, tai sitten me tehtiin vain poikkeus sääntöön :) Ihanaa aikaa teille sinne, nauttikaa joka solullanne <3

    • Reply
      Ama
      19.4.2015 at 22:07

      Monahan nimenomaan kirjoitti “harvemmin” eikä ei koskaan.

      Kyllä niitä teiniajoista kestäneitä suhteita löytyy, itse olen myöskin ollut mieheni kanssa 16-vuotiaasta asti. Ja omassa lähipiirissäni se ei ole kovin yleistä.

      Hyvä Mona, tosi suloinen teksti:)

      • Reply
        monasdailystyle
        20.4.2015 at 01:38

        Nonna,
        Hih, ootte ehdottomasti ihana poikkeus sääntöön;) Mahtavaahan se on, että löytyy myös niitä, jotka ovat puolison löytäneet jo nuorena, mutta tosiaan aika usein taitaa mennä niin, että ensimmäiset parisuhteet eivät vie alttarille asti.
        Ja oon niin samaa mieltä, että yhteiset elämänarvot on yksi tärkeimpiä asioita parisuhteessa<3

        Ama,
        Kiitos Ama, niin kiva kuulla, että tykkäsit teksistä. Harvemmin tulee kirjoitettua pintaa syvemmin perustavanlaatuisista aiheista, mutta olipa kiva saada positiivista palautetta tästä:)

  • Reply
    Piia
    19.4.2015 at 08:00

    Hyvä aihe ja hienoja pohdintoja!

    Mä en nuorempana koskaan kunnolla seurustellut, toki tunnemyrskyjä kävin läpi monta kertaa – isoimman vain vajaa vuosi ennen nykyisen rakkaan löytymistä reilu 1,5v sitten.

    Allekirjoitan tuon itseksi kasvamisen täysin. Teininä ja vielä 20 tällä puolenkin sitä mietti että miksi en kelpaa? Mutta toisaalta kiitän tätä pitkään sinkkuna eloa, sillä alussa meidän suhteessa se hullaantuminen ja intensiivinen yhdessäolo alussa tuli luonnostaan, mutta oon koko ajan säilyttänyt itsenäisyyteni monessa mielessä – ja sen minäni. Tää on ollut tärkeää senkin takia, että tässä suhteessa on opittava olemaan erossa: miehestä tulee merimies. Ja onhan tässä tätä harjoiteltu, sillä tästä yhdessäoloajasta olemme olleet samassa maassa ja sittemmin samassa asunnossa tähän mennessä aika täsmälleen vuoden. Samassa maassa asutaan seuraavan kerran ehkä 2018? Toki tämän vuoden jälkeen helpottaa ja hän pääsee mun luokse Suomeen kylään kun taas on vapaata aikaa pidemmissä pätkissä kuin intistä vapautuvat viikonloput. Mutta en tätä varmasti kestäisi ilman tietyllä tavalla itsenäistä luonnetta :)

    • Reply
      monasdailystyle
      20.4.2015 at 01:46

      Niitä tunnemyrskyjä tosiaan tulee oli suhteessa tai ei.. Saahan jo pelkkä treffaillä käyminen vatsan kääntymään ympäri.
      Välimatka suhteessa tuo varmasti omat haasteensa suhteeseen. Onneksi nykyään on kaikki skypet sun muut niin pidemmän välimatkankin päästä pystyy pitämään toiseen yhteyttä! :) itse oon täällä KL:ssä ollut juuri siitä super kiitollinen, kun somen ja skypen kautta pystyy niin hyvin kuulemaan rakkaiden kuulumisia Suomesta :) <3

  • Reply
    Kielipoliisi
    19.4.2015 at 08:41

    Se on ego, ei eko… Ja ihan spesialisointi ilman c:tä. Onko suomenkieli unohtunut?

    • Reply
      monasdailystyle
      19.4.2015 at 08:51

      On jo ennen tänne KL:ään muuttamista :’D kiitti huomautuksesta, laitetaan korjaukseen :)

    • Reply
      Tanja
      22.4.2015 at 21:53

      Toivottavasti kielipoliisi muistaa, että oikea kirjoitusasu on “suomen kieli” ;-)

      Hyvä kuitenkin, että tähänkin tärkeään osa-alueeseen kiinnitetään blogeissa huomiota. Hyvä kieliasu, suurempi lukunautinto.

      t. FM / kielet

  • Reply
    laauur
    19.4.2015 at 09:10

    Musta on aina hienoa lukea ihmisten ajatuksia parisuhteesta, koska se on jokaisella niin erilaista.

    Olen itse pian 21vuotias ja elämäni ensimmäistä kertaa vakavassa suhteessa. Mies on 26v. Se jo, että olen ensimmäisessä vakavassa parisuhteessa ei riitä, vaan olemme kaukosuhteessa. Käytännöllisesti katsoen näemme kerran kuussa noin viikon ajan, kiitos sen että etelän tyttö rakastui lapin ihmeeseen :D olemme olleet koko seurusteluajamme kaukosuhteessa, ja aloimme seurustella kun matkustin ensimmäustä kertaa miehen luokse lappiin. Täyain tuntemattomia emme olleet, vaan etelässä olimme olleet samassa työpaikassa muutaman vuoden.
    Mikä sitten on saanu jaksamaan jo 1.5 vuotta 10 tunnin junamatkoja, pitkiä aikoja erossa ja niitä lukuisia turhia pikkuriitoja? Varmaan se on se rakkaus, luottamus, usko siihen että asiat kääntyvät parhain päin.
    Muutan syksyllä lappiin, ja väitän, että olemme pirun vahva pari.

    • Reply
      monasdailystyle
      20.4.2015 at 01:48

      Oih <3 Se on varmasti juuri se rakkaus, jonka takia niitä junamatkoja tekee:) Ihana, että syksyllä pääsette jakamaan yhteisen arjen:)
      Ja niin kuin mainitsit tuo luottamus siitä, että asiat kääntyy parhain päin on ihan kaikessa hurjan voimaannuttavaa. Siihen on uskottava! :)

  • Reply
    On my way
    19.4.2015 at 10:12

    Tämä oli ihana teksti, kuten Faceenkin kirjoitin. :) Rakastan lukea ihmisten syvällisiä ajatuksia ja niitä juttuja pintaa syvemmältä. Olen hyvin monesta kohtaa sun kanssa täysin samaa mieltä. Itse olen myös ihminen joka pärjää hyvin yksin, vaikka se kuinka karskille kuulostaakin. Ja meillä on myös hyvin pitkälle omat elämät vaikka ollaankin me ja niitä yhteisiäkin asioita löytyy. Mielestäni se on kuitenkin se voimavara, että molemmat toteuttaa itseään ja eivät ole riippuvaisia toisesta. Kummankaan ei tarvi ikäänkuin pitää toista kasassa tai parantaa mitään. Tottakai tuetaan vaikeina aikoina jne. mutta sistään kuitenkin molemmat omillakin jaloilla.

    Itse olen taas pettämisen suhteen hyvinkin radikaali, en varmaan voisi jatkaa suhteessa jos niin kävisi. Vaikka tavallaan pystyisin antamaan anteeksi, niin miten luottamuksen voisi takaisin rakentaa? Uskon, että pettäminen vie suhteesta aina sen jonkun palan pois ja vaikka kuinka koitettaisiin jatkaa siitä mihin jäätiin, ei se tule onnistumaan. Ethän säkään enää ole tämän henkilön kanssa joka petti sinua. :) Noh, toisaalta minua ei ole koskaan petetty niin enhän voi varmaksi sanoa miten reagoisin… Hankalia asioita. Olenkin aina miettinyt, että jos minua petetään niin kyseinen ihminen ei sitten ole minua varten.

    Me ollaan muuten kohta oltu kolme vuotta yhdessä ja vasta viimeisen puolen vuoden aikana on oikeastaan ollut eniten niitä kriisejä mitä koko parisuhteen aikana. Toki tähän ovat vaikuttaneet meistä riippumattomat elämässä tapahtuneet vastoinkäymiset ja muutokset, ainakin osittain mutta silti. On jotenkin ihanaa kuulla, että muillakin on näitä erimielisyyksiä ja välillä tekee mieli heittää lautasia. :D Ja, että välillä on niitä kausia, kun näitä erimielisyyksiä ja ärsytyksiä on entistä enemmän. Jotenkin sun tekstistä sain semmosta “voimaa” miten suhtautua näihin tilanteisiin. Oon pitkään miettinyt onko tää nyt normaalia ja mitä pitäisi tehdä, tai miten suhtautua, mutta tästä sain kyllä paljon ajattelemisen aihetta. Kiitos Mona. <3

    • Reply
      monasdailystyle
      20.4.2015 at 10:28

      Kiitos Jutta <3 Ihan mahtava kuulla, jos postaus herätti ajattelemaan asioita :) Harvemmin mun tulee kirjoiteltua henkilökohtaisia asioita blogissa, mutta tosi kiva kun tuli positiivista palautetta tästä. Parisuhdekin on tosiaan niin iso osa elämää ja itse kukin sitä pohtii elämänsä aikana. Ja oon kyllä sun kanssa hyvin samoilla linjoilla pettämisen kanssa. Nykyään olen täysin sitä mieltä, että jos oma parisuhde ajautuisi pettämiseen , ei se olisi enää sitä että haluaisi olla toisen kanssa. Siinä on rakkauden jakaminen kaukana. Niin kuin ihanan "ikälopun kommentti"- nimimerkillä jättänyt mainitsi että vahva halu olla toisen kanssa estää syrjähypyt.
      En siis kyllä minäkään enää hyväksyisi pettämistä, mutta toisaalta nyt pidän parisuhdetta täysin varmana, enkä edes kuvittele moista. Aikaisemmassa suhteessa pelkäsin sitä kokoajan… Usein se niin meneekin, että mikäli koko ajan ajattelee toisen olevan epäluotettava hän myös sellaiseksi muuttuu. Ne vetovoiman lait;D Nyt jotenkin olen Eetun kanssa ihan varma aivan kaikesta. Toki joskus koen mustasukkaisia tunteita, mutta ne kuitataan lähinnä huumorilla ja keskustelemalla.
      Ja oon täysin samaa mieltä – jos tulee petetyksi, niin silloin se toinen ihminen ei vain ole sua varten ja on aika mennä eteenpäin.
      Kiitos Jutta, kun jaoit myös ajatuksia suhteesta<3 :) Haleja ja kuuntele sun omaa sisäistä ääntä, se kertoo parhaiten mitä tehdä;) <3

  • Reply
    Krista
    19.4.2015 at 12:47

    Ihana teksti ja paljon samanlaisia fiiliksiä kuin itselläkin. Tapasin aviomieheni vuonna 2006, tutustuttiin netissä ja päätettiin treffata. Se ei ollut rakkautta ensisilmäyksellä, mutta kummallakin oli fiilis hyvä ja päätettiin jatkaa treffailua. Olin itse tuolloin 19-vuotias ja mieheni 20-vuotias. Menimme naimisiin kesäkuussa 2013 ja tähän mennessä yhteistä elämää on kertynyt jo vajaan yhdeksän vuoden verran. Yksi tärkeimmistä asioista suhteessamme on se, että meillä on hauskaa yhdessä. Mieheni saa minut nauramaan päivittäin ja yleensä meillä nauretaan paljon. Toki pitkässä suhteessa tulee niitä riitojakin ja välillä tosiaan tekisi mieli heittää lautaset seinään ja lähteä menemään. Kuitenkin sitä toista rakastaa kaikesta huolimatta ja lopulta ei kuitenkaan halua lähteä pois. Kaikille riidoille voi onneksi nauraa jälkikäteen. Luottamus toiseen on yksi parisuhteen perusta ja voin sanoa luottavani mieheeni sataprosenttisesti. Meillä on pääasiassa omat kaverit ja tehdään paljon juttuja ilman toista. Mä viihdyn kotona ja mieheni tykkää nähdä ystäviään viikonloppuisin. Itse käyn aktiivisesti seurakunnassa, mutta mieheni ei. Onneksi hän hyväksyy uskoni ja osoittaa kysymyksillään olevansa siitä kiinnostunut. Miehelleni ura merkitsee paljon, mulle työ on “välttämätön paha” ja en ole niin urakeskeinen. Toki haluan kehittyä ja päästä eteenpäin tekemään sellaista työtä, josta uskon nauttivani. Mä haluan tehdä kaikki asiat heti, mutta mieheni on harkitsevaisempi ja on opettanut myös mulle sitä, että kaikkea ei tarvitse saada tai tehdä heti. Meissä on paljon eroja, mutta toisaalta paljon samaa. Menneet, yhdessä eletyt vuodet on muuttanut molempia toistensa kaltaisiksi. Joku on jopa sanonut, että me ollaan saman näköisiä. Musta on niin hienoa, että vuodet on tehnyt meistä vahvempia yhdessä ja opettanut rakastamaan myös silloin, kun on ollut vaikeeta ja tehnyt mieli heittää hanskat naulaan ja lähteä menemään. Koskaan kumpikaan ei ole pystynyt luovuttamaan, vaan aina ollaan päätetty katsoa vielä “muutama kuukausi”. Mä luotan tähän suhteeseen ja sen pysyvyyteen todella paljon ja musta on hienoa näyttää myös miehelleni, että toimivia parisuhteita voi olla. Me ollaan hyvä tiimi.

    • Reply
      monasdailystyle
      20.4.2015 at 10:34

      Ihana sinä ja teidän vahva tiimi<3 Kiitos kun jaoit ajatuksia suhteesta ja omia kokemuksia:) Hih, samaistun täysin tuossa, että ollaan saman näköisiä;D Musta tuntuu, että me ollaan myös ihan kaksoset jo :D
      Haleja sinne <3 :)
      Ps. Tuo yhdessä nauraminen on ihan parasta ja väittäisin myös, että suhteen yksi valtavan iso kulmakivi <3 :)

  • Reply
    Jel
    19.4.2015 at 12:57

    Olen seurustellut 16-vuotiaasta saakka saman miehen kanssa. Yhteistä parisuhdetta takana syksyllä seitsemän vuotta. Mitään en vaihtaisi. Joskus loukkaa, kun ihmiset kyseenalaistavat suhteemme keston. Että emme tulisi olemaan yhdessä aina… Hitto, kukaan ei ole sanomaan niin! Pääasia on tietysti, että itse tiedämme että meidän on hyvä olla. Omasta mielestäni nykyään muutenkin erotaan liian helposti. Ei käsitellä ja keskustella asioista tarpeeksi, heti luovutetaan.
    Olette ihana pari Eetun kanssa, mitä näin somen välityksellä on saanut käsityksen. Suhteenne vaikuttaa terveeltä. Toivon teille kaikkea hyvää. :)

    • Reply
      monasdailystyle
      21.4.2015 at 03:19

      Oi niin ihanaa<3 Ei missään nimessä kannata loukkaantua muiden kyseenalaistuksista! Kaikki lähtee sinusta itsestäsi ja se on tärkeintä, että itse tiedät miten tunnet. ja tosiaan niin kuin sanoin niin harvemmin teinirakkaudet päätyvät avioliittoon, mutta onhan näitä upeita poikkeuksia vaikka kuinka! :) Niin kuin täältä kommenteistakin jo heti huomaa. Ja olen niin samaa mieltä, että tänä päivänä annetaan todella helposti periksi. Uskon myös sen olevan iso syy eroihin, että jatkuvasti etsitään jotain mahdotonta eikä oikeastaan itsekään tiedetä mitä elämältä ja suhteelta haluaa.
      Mä toivon myös teille kaikkea hyvää <3 Haleja ja kiitos paljon Jel kommentista:)

  • Reply
    Kristiina Maria
    19.4.2015 at 13:18

    Tosi kiva lukea sulta vähän syvällisempää tekstiä taas vaihteeksi! :) Ja olen kyllä monista asioista ihan samaa mieltä sun kanssa. Mulle parisuhteessa tärkeintä on yhteiset arvot ja toiveet tulevaisuudelta. Toki nuo ovat sellaisia asioita, että ne muokkautuvat matkan varrella. Lisäksi koen, että puhuminen on parisuhteen liima, enkä varmaan voisi olla yhdessä ihmisen kanssa, jonka kanssa kommunikaatio ei toimi. Mun mielestä on tärkeää puhua ihan arkipäiväisistä asioista, työkuulumisista, uutisista, ystävistä jne. ja sitten myös niistä syvällisemmistä asioista kuten haaveista ja peloista. Erityisesti kun meillä osa suhteen kestosta on ollut etäsuhdetta, on tullut huomattua, että yhteisestä tekemisestä voi pakon edessä tinkiä, mutta puhumisesta ei pidemmän päälle oikein mitenkään. Mulle myös itsenäisyys on tosi tärkeetä, on todella ihanaa tietää, että selviää arjesta ilman, että toinen on koko ajan vierellä. Se antaa tosi paljon voimaa ja saa todella tajuamaan, miksi parisuhde on itselle niin rakas ja tärkeä. En usko, että voisin mennä naimisiin ihmisen kanssa, josta en olisi ollut vähän pidempiä aikoja erossa. Se tekee mielestäni luottamukselle ja itsetunnolle tosi hyvää, vaikka ikävä on tiestysti välillä tosi kova.

    • Reply
      monasdailystyle
      21.4.2015 at 03:28

      Tosi kivaa, kun tämä postaus sai näin positiivista palautetta ja ennen kaikkea olen super iloinen teidän ihanien kommenteista, jotka tekee loppujen lopuksi postauksen punaisenlangan!! :)
      Ja oon niin samaa mieltä, että tuosta arkipäiväisten asioiden puhumisesta<3 Toisen turhanpäiväistenkin asioiden kuuntelu ja niistä puhuminen on vaan niin iso osa suhdetta. Mulla on ehdottomasti sen saralla kasvamista:D Eetu usein huomauttelee siitä, että olen ihan liian keskittynyt esim töiden tekoon yms enkä kuuntele häntä. Saatan vaan tokaista, että puhutaan hetken päästä. Toki työt pitää tehdä, mutta loppujen lopuksi kyllä se toinen on aina tärkeämpi. Ollaankin hyvin ratkaistu tää sittemmin niin, että kun mun on "pakko" keskittyä ja saada joku juttu kuntoon laitan kuulokkeet ja kun taas ei niin tärkee juttu niin jätän laittamatta, mutta sillon myös pyrin keskeyttämään hommat ja kuuntelemaan jos toisella oikeasti on asiaa:)
      Kiitos paljon Kristiina Maria kommentista <3<3

  • Reply
    Armi
    19.4.2015 at 15:06

    niin pitkä mutta ihana ja asiallinen teksti! :) Mä itse 15-vuotiaana en voi sanoa oikein millaista parisuhde on tai elää toisen kanssa yleensäkään, kun nyt oon vasta muutaman kuukauden oon ensimmäisen poikaystäväni kanssa seurustellut :D mut toi kyllä pätee ihan alusta asti et pysytään myös itsenäisinä. Ei suhde toimi jos takertuu toiseen ja jos/kun ero tulee niin sit ollaankin että mitäs nyt mulla ei ole elämää en voi elää ilman toista. Suhteessa jo nyt on kyllä ihanaa kun oikeasti voi luottaa toiseen ja tietää et kelpaa täysin sellaisena kun on, ja jos ei kelpaakkaan niin silloin henkilö ei vaan ole se joka kuuluisi itselle olla. Puhumista kanssa puolustan, mitä pidemmälle suhdetta ollaan päästy sitä enemmän uskaltaa kertoa kaikkea mitä mieleen tulee ja mitä oman pään sisällä on. Ennenkuin alettiin seurustelemaan, juttelin monen pojan kanssa ja kelleen en pystynyt kertoa syömishäiriöstäni (joka on kuitenkin osa elämää vieläkin ja on pitkään) paitsi tälle pojalle jo muutaman päivän päästä se tuntui jo sellaselta mitä hänen kuuluu saada tietää. Toiseen vaan luottaa heti, toiseen taas ei. Yhteiset arvot ja ajatukset sekä koetut asiat on tuonu meille paljon läheisyyttä – tietää et toinen oikeasti ymmärtää mistä mä puhun ja mä häntä, eikä vaan ihmettele.
    Pettämistä mä en hyväksy, en pystyis ikinä luottamaan toiseen uudelleen. Kaverisuhteissa on tullut tää jo koettua pari kertaa kunnolla ja koskaan se suhde ei oo ollut samanlainen kuin ennen, aina on vähän varuillaan vaikkei ehkä edes tahtoisi. Musta se on niin hyvä osoitus siitä ettei kunnioita toista jos pettää eikä toinen ole sun arvoinen. Muuten annan aika helposti anteeksi itsekin kaikesta, sillä jokainen on täynnä virheitä ja mokia tulee tehtyä useinkin, mut pettäminen on sellanen mistä omalla kohdalla menee piikki.

    • Reply
      monasdailystyle
      21.4.2015 at 03:37

      Mahtavaa, että oot Armi tota mieltä jo nuorena <3 Rakastumisen huumassa kun sitä helposti unohtaa sen ,ettei se toinen ihminen olekaan maailman ainut olento;) Puhuminen on kyllä ihan ehdottoman tärkeää. Jos asiat jää selvittämättä niitä helposti pyörittelee yksin omassa mielessään. Parempi yhdessä käsitellä ja kuunnella toisen ajatuksia. Pettäminen on tosiaan todella loukkaavaa, mutta loppujen lopuksi tärkeintä on silloinkin antaa anteeksi. Anteeksi antaminen ei tarkoita välttämättä sitä, että suhdetta kannattaa jatkaa. Rakkauden valitseminen on myös sitä, että ymmärtää lopettaa huonon parisuhteen, joka ei palvele kummankaan hyvää. Anteeksi antamalla pääsee itsekin eteenpäin eikä jää murehtimaan. Samoin ystäville on mielestäni todella tärkeää antaa anteeksi.
      Haleja ihana Armi <3

  • Reply
    Helene
    19.4.2015 at 15:26

    Mulle taas on tullut se kuva että olette hyvin kiinni toisisanne, ethän olisi vaihtoonkaan voinut lähteä yksin tai kestänyt sitä erossaoloa.

    • Reply
      monasdailystyle
      21.4.2015 at 03:44

      Helene lainaan tähän alta “ikälopun kommentti” – nimimerkillä jättäneeltä niin osuvan ja ihanan kohdan:
      ” Sanoisin näin ”muutaman vuoden kokemuksella meidän suhteestamme”, että tärkeintä on ollut juuri tuo mainitsemasi ajatus, että tietää pärjäävänsä yksin, mutta että haluaa olla ja jakaa elämänsä juuri tuon toisen kanssa. Kyseessä ei ole pakko vaan halu ja sen päälle on tulee melkein automaattisesti luottamus ja muut positiiviset asiat. Kun on halua niin on myös tahtoa pitää parisuhde terveenä ja elinvoimaisena ja puuttua epäkohtiin rakentavasti. Tämä halu olla nimenomaan juuri tämän henkilön kanssa estää myös syrjähypyt ja muut toistensa tahalliset loukkaamiset. Meillä on ollut se onnellinen tilanne, että molemmat haluavat tätä yhtä paljon. (ikävä kyllä se ei riitä, että tämä tahtotila on vain toisella). ”

      Eli kyllä – olemme todella kiinni toisissamme. Enkä todellakaan olisi halunnut lähteä yksin vaihtoon. Haluan olla rakkaani kanssa ja koska meillä oli mahdollisuus yhdessä vaihtoonlähtemiseen olisi ollut järjetöntä lähteä yksin! :) Tässä tullaan varmasti siihen, että meillä on hurjasti samoja elämänarvoja ja haaveita. Vaihtoon lähdöstä taisimme puhua jo ensimmäisillä treffeillä! :D

      Mikäli en olisi ollut parisuhteessa olisin tietysti lähtenyt yksin. Mikäli Eetu taas ei olisi esimerkiksi halunnut lähteä vaihtoon lainkaan olisi hän hyvin erilainen ihminen, eikä välttämättä silloin juuri minulle oikea. Matkustaminen ja uuden kokeminen on meille molemmille ihan hurjan tärkeää ja yhdessä se on vielä monin kerroin upeampaa mitä yksin <3 Matkustaminen on ollut itseasiassa yksi meidän yhteisistä harrastuksista aivan suhteen alusta asti! :) Vieläkin muistan meidän mahtavan ensimmäisen matkan. Tässä ollaan siis todellakin halujen äärellä ;D

  • Reply
    Nina
    19.4.2015 at 15:56

    Olipas ihana postaus :) Itselläni on ollut paljon ongelmia parisuhteissa, menen aina ihan sekaisin tyypistä josta olen ihastunut ja “kadotan itseni”.. Aloin juuri tapailemaan ihanaa miestä ja luulin että olin jo oppinut edellisistä virheistä (ikääkin jo se 27v) mutta taas tunnen itseni koko ajan niin epävarmaksi ja liian huonoksi toiselle :( Tähän asti olen ollut onnellisimmillani kun olen ollut yksin, mutta kaipaan kyllä parisuhdettakin.. Hankalaa! Mutta tämä postaus antoi taas uutta ajateltavaa! :)

    • Reply
      monasdailystyle
      21.4.2015 at 03:53

      Voi kiitos paljon Nina. Olen todella iloinen, että postaus antoi aihetta ajatella toiselta kantilta. Kannattaa luoda itselleen tarkka visio siitä mitä haluaa!:) Kuulostaa hassulle, mutta jopa asioiden listaus konkreettisesti ylös auttaa hahmottamaan. Keskity enemmän siihen miten haluat parisuhteessa tuntea, kuin se millainen miehen pitää olla. Keskity siihen miten haluat tuntea joka päivä. Keskity päivittäin myös asioihin joissa juuri sinä olet ihana. Tee asioita, jotka saavat juuri sinut onnelliseksi. Kun seuraavan kerran huomaat ajattelevasi, että olet jotenkin huono tai et kelpaa miehelle pysähdy hetkeksi. Käy mielessäsi läpi miksi kuvittelet niin ja mikä tekee sinusta huonon toiselle. Sen jälkeen anna anteeksi niille ajatuksille ja hyväksy, että ne käy mielessä. Muista, että ikävistä ajatuksista huolimatta aina on vapaus valita toisin. Käännä ajatus hyväksymisen jälkeen täysin päinvastoin. Ajatusten hyväksymisen ja anteeksi antamisen jälkeen on paljon helpompi ymmärtää oikeasti totta olevat asiat: olet ihana juuri sellaisena kuin olet <3

  • Reply
    riitu
    19.4.2015 at 18:42

    Hyvä kirjoitus :) Minä olen kaveriporukastani se parisuhdetyyppi. Juuri tuossa eräänä tyttöjeniltana laskettiin, että olen kuluneesta 11 vuodesta seurustellut nyt 10, ikää on 27 vuotta. Teininä muutama parin kuukauden mittainen kädestäpitämis”suhde”, sitten 16-23v. yksi suhde, 23-25v. yksi suhde, ja nyt 25-vuotiaasta on lähtenyt tämä nykyinen suhde liikkeelle. Kaikki ympärillä ovat miettineet, että miten pystyn, miten en kaipaa omaa aikaa, sinkkuaikaa koskaan. Äitini kuitenkin kerran kertoi, että olen pienestä lapsesta asti viihtynyt niin hyvin ihmisten kanssa, etten ole koskaan kaivannut yksinoloa. Kuten sinäkin, en minäkään enää harrasta toisen spesialisointia, mikä ennen on ollut ongelmana. Tämä nykyinen parisuhteeni on ensitapaamisesta asti tuntunut niin tavalliselta, luontevalta ja turvalliselta, ettei ole tarvinnut pohtia suhteen tulevaisuutta missään vaiheessa. Voin olla oma itseni, puuhailla omiani, ja toinen on siinä vierellä. Juuri sitä mitä kaipaankin <3 Lastenhankinta on nyt suunnitelmissa, ja kaikki tuntuu niin oikealta.

    Nuoruuden suhteet on olleet tosi tärkeitä itseni tuntemisen kannalta. Olisin ihan eri ihminen ilman kaikkia kokemuksiani. Kaikki ovat erilaisia, eivätkä kaikki tarvitse sinkkuvuosia. Tärkeää on kuitenkin se, että minäkin tiedän pärjääväni itsekseni. Se taitaa olla se kaiken pohja.

    • Reply
      monasdailystyle
      21.4.2015 at 13:19

      Tärkeintä on nimenomaan juuri se, että tuntuu oikealta <3 Eihän sillä ole väliä onko ollut sinkkuna vai ei:) Ja olen niin samaa mieltä, että ei sitä olisi juuri se minä, joka nyt on ilman aikaisempia kokemuksia. Ja tosiaan me ollaan kaikki yksilöitä. Toiset viihtyy yksin ja toiset ei. Suhteessakin ollessa voi tosiaan olla itsenäinen vaikka se toinen puolisi miten tahansa rakas ja läheinen<3:)

  • Reply
    ikälopun kommentti
    20.4.2015 at 09:36

    Nyt tulee kommentti lähes dinosaurukselta ;) eli aloin seurustella mieheni kanssa 17 -vuotiaana ja olemme nyt olleet 30 vuotta yhdessä. Sanoisin näin “muutaman vuoden kokemuksella meidän suhteestamme”, että tärkeintä on ollut juuri tuo mainitsemasi ajatus, että tietää pärjäävänsä yksin, mutta että haluaa olla ja jakaa elämänsä juuri tuon toisen kanssa. Kyseessä ei ole pakko vaan halu ja sen päälle on tulee melkein automaattisesti luottamus ja muut positiiviset asiat. Kun on halua niin on myös tahtoa pitää parisuhde terveenä ja elinvoimaisena ja puuttua epäkohtiin rakentavasti. Tämä halu olla nimenomaan juuri tämän henkilön kanssa estää myös syrjähypyt ja muut toistensa tahalliset loukkaamiset. Meillä on ollut se onnellinen tilanne, että molemmat haluavat tätä yhtä paljon. (ikävä kyllä se ei riitä, että tämä tahtotila on vain toisella). Puhumme paljon ja kaikesta maan ja taivaan väliltä. Olen ilmeisesti hokenut niin usein yhdessäolomme aikana siitä, miten kaikesta voi puhua ja miten kaikki ongelmat on ratkaistavissa jos vain haluaa, että kuulin jopa esikoisemme toteavan niin seurustelukumppanilleen erään kinastelun yhteydessä.

    Parisuhde parhaimmillaankin pitää sisällään kuoppia, rankkoja ylämäkiä ja itkuja eli jos kuvittelee onnellisen parisuhteen olevan ainaista hymyä, niin tulee pettymään jokaikisessä suhteessaan. Onnellisuutta ei mielestäni ole se, ettei riidellä vaan se miten riidellään ja miten niistä selvitään. Parhaimmillaan kaikki vastoinkäymiset kasvattavat ja muutumme ajan kuluessa yhdessä samaan suuntaan emmekä riitojen seurauksena eri suuntiin.

    • Reply
      Anna
      20.4.2015 at 16:25

      Vähän vähemmän dinosauruksena ja vähän vähemmällä kokemuksellakin olen täysin samaa mieltä Monan ja nimim. ikälopun kommentti kanssa. Terve parisuhde nojautuu kyvylle ja ehdottomasti myös halulle pärjätä yksin.

      Itse aloitin vakavan seurustelusuhteen 17 vuotiaana ja olin varma, että suhde tulisi kestämään. Olin valmis näkemään suhteen eteen vaivaa, kehittämään ja kehittymään. Yhtenä ongelmana oli kuitenkin juuri nuoren iän ja vakavan suhteen aiheuttama voimakas kiinnittyminen kumppaniin. Kasvoimme yhdessä, muutimme yhteen ja elimme yhtenä. Nuorella iällä aloitetun vakavan seurustelusuhteen ongelma on usein juuri toiseen kasvaminen sen vuoksi, ettei ole kokenut muuta. Suhteesta tulee helposti se ainoa, koska ei enää uskalleta olla ilman.

      Kyseinen suhteeni päättyi jokin aika sitten. Syynä ei ollut edellä mainitsemani ongelma, mutta jäätyäni yksin, olen todella joutunut opettelemaan riittämään itselleni. Yksinolo on ollut todella opettelun aikaa, mutta uskon siitä olevan hyötyä tulevaisuudessa. Kun pärjään ja haluan olla yksin, voin olla tasavertaisesti ja avoimesti toisen kanssa.

    • Reply
      Jullellson
      20.4.2015 at 22:47

      Kiitos tästä kommentista, sanoma on äärettömän lohdullinen ja rohkaiseva.

    • Reply
      monasdailystyle
      21.4.2015 at 13:35

      Voi vitsit. Ihan hurjan iso kiitos ihanasta ja niin voimaannuttavasta kommentistasi. Lainasin jo muutamaa kohtaasi aikaisempiin vastauksiinkin;) Allekirjoitan kaiken kirjoittamasi.
      Ihanaa kevättä sulle ja miehellesi:) Kiva, kun kävit jättämässä kommenttia.

  • Reply
    stiina
    21.4.2015 at 00:24

    Ihana teksti, tällaisia lisää. Osaat ajatella todella syvällisesti parisuhteesta. Noilla eväillä (jos Eetu on samoilla linjoilla ja varmaan onkin:) tulette hyvin todennäköisesti onnistumaan suhteessanne!

    Itselläni on hyvin saman suuntaisia ajatuksia. On hyvä olla itsenäinen, erillään pärjäävä yksilö, joka pärjää tarvittaessa itsekseenkin. Joskus vain ongelma voikin olla siinä, että toinen on parisuhteessakin niin itsenäinen, enemmän omaa aikaa ja tilaa kaipaava ja toinen kaipaa enemmän yhteistä tekemistä ja toiselta saatua huomiota ja hellyyttä ym. Meillä tahtoo olla vähän näin (minä tuo jälkimmäinen). Siinä sitten kaksi tahtotilaa törmää välillä ja yhteenottoja tulee, mutta aina sovitaan taas. Se on yksi tärkeimmistä asioista mielestäni parisuhteessa, että osataan pyytää ja antaa anteeksi toisellensa, sydämensä pohjasta, niin ettei niitä asioita nosteta enää esiin uuden riidan yhteydessä.

    En tiedä onko täydellisiä parisuhteita olemassa, välillä niin miettii ja moni sellaisesta salaa haaveilee, ei kai sellaista silti ole vaan kaikkien kanssa tulee jotain riitaa tai erimielisyyttä tai muuten havaitaan eroavaisuuksia, jotka aiheuttaa ristiriitoja joskus. Meilläkin tämä eroavaisuus, joka alkuun ei ollut niin näkyvää, on vain asia, jonka kanssa on opittu elämään. Ja itse olen oppinut ymmärtämään tätä puolta kumppanissani enkä ota sitä henkilökohtaisesti. Sekin on hirveän tärkeää, ettei ota kaikkea niin vakavasti, nuorempana ja kokemattomampana ja kun ei tuntenut toista kunnolla sitä otti pienetkin asiat itseensä ja sekös aiheutti turhaa riitaa :)

    Olen itse eri mieltä pettämisestä kuin sinä ja moni muu tuntuu olevan. Senkin voi antaa anteeksi, jos toisella on aito katumus ja halu muuttua ja jatkaa yhdessä. Tämä on ihan asiantuntijoidenkin näkemys. Mutta kaikki tietysti tyylillään. Me ollaan niin erilaisia kaikki.

    Meillä yhteistä elämää takana 8 vuotta. Vaikeita ja ihania asioita takana, mutta yhdessä selvitty ja selvitään varmasti vastakin <3

    • Reply
      monasdailystyle
      21.4.2015 at 17:48

      Kiitos Stiina ihanasta kommentista <3
      Ja tiedän niiiiiiin mistä puhut. Tuo kiteytyy niin siihen, että pariskunnilla hyvin usein on eri rakkauden kielet. Meilläkin Eetun kanssa on ihan täysin päinvastaiset. Tässä onkin varmasti yksi aihe, josta voisi kirjoitella pidempää postausta. Ollaan Eetun kanssa tästä asiasta keskusteltu suhteessa ihan järjettömän paljon. Mä olen myös se, jolle rakkauden osoitus on aina halit ja pusut ja läheisyys. Eetu puolestaan näyttää rakkauden pienien tekojen kautta.
      Mikäli et vielä oo jo lukenut niin suosittelen tosi tosi lämpimästi lukemaan Rakkauden kieli kirjan:)
      Kaikkea hyvää teille ja kiitos vielä kun jätit kommenttia:)

      • Reply
        stiina
        23.4.2015 at 10:10

        Tuosta kirjasta olen kuullutkin yhdeltä ystävältäni kenen kanssa tulee paljon puitua parisuhdejuttuja, mutta olen jo unohtanut sen, kiitos siis tästä muistutuksesta <3 Olet niin ihanan iloinen ihminen, blogisi on ihan lemppareitani.

        • Reply
          stiina
          23.4.2015 at 10:16

          Piti kirjoittaa ‘ihanan oloinen ihminen’, mutta sopi se noinkin, koska ilosi on myös tarttuvaa :D

          • monasdailystyle
            23.4.2015 at 10:19

            Hihi <3 <3

        • Reply
          monasdailystyle
          23.4.2015 at 10:17

          Voi kiitos Stiina <3 Jes hienoa, että oot jo aikaisemmin kuullut kirjasta!! Nimittäin mulla itsellä menee yleensä aina juuri kaikkien hyvien juttujen kanssa niin, että pitää kuulla muutamasta paikasta, ennen kuin tulee hankittua tai luettua kyseinen teos! :)

  • Reply
    klaara
    21.4.2015 at 10:54

    Ihana kirjoitus, nosti tosi paljon ajatuksia ainakin mussa esille! Itse olen ollut kaksi kertaa vakavassa suhteessa, joista liki neljän vuoden suhde päättyi yhteisymmärryksessä vuodenvaihteessa. Tai niin ainakin luulin, kunnes entiseni tuli katumapäälle. Itse olin enemmän tai vähemmän miettinyt eroa jo vuoden ajan, mutten vain ollut tarpeeksi rohkea päästämään irti. Luulin kokoajan, että minua ahdisti ajatus suhteen päättymisestä, vaikka tosiasiassa ahdistus johtui siitä että olin yhä siinä suhteessa. Nykyiseni kanssa ystävystyin jo suhteen aikana, mutta juttumme alkoi vasta eron jälkeen. Aluksi kamppailin jatkuvasti huonon omatunnon kanssa siitä, kuinka nopeasti löysin toisen miehen edellisen suhteen päätyttyä. Jälkeenpäin olen tajunnut että aikaa tai paikkaa oikean ihmisen tapaamiselle ei voi valita itse, enkä voi jarrutella elämääni ajatellen mitä muut siitä sanovat tai ajattelevat.

    Vasta nykyiseni myötä olen oppinut ymmärtämään, kuinka paljon vanhassa suhteessa oli pielessä. Heti vanhan suhteen alusta alkaen minua “työnnettiin” kauemmas, ja näkemisiä kontrolloi pitkälti silloinen poikaystäväni. Mielenkiinnon kohteet olivat erilaiset, enkä voi sanoa että arvotkaan olisivat juuri kohdanneet. Jälkeenpäin on hassua ajatella, kuinka sokea olin, kai sen tekee se ensirakkauden huuma.

    Nykyisessä suhteessa yllätti se, kuinka helppoa toisen kanssa oli olla ihan alusta asti, vaikkakin pelästyin sitä kuinka paljon nykyiseni halusi tavata ja viettää aikaa kanssani:D En ollut tottunut siihen, että toinen oikeasti haluaa jakaa niin paljon elämästään kanssani. Suhde on hyvin tuore, mutta minulle on tullut juuri tuo tunne että tämä se on, vaikkakaan ei voi koskaan tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Viimeisen puolen vuoden aikana olen oppinut ennen kaikkea itsestäni niin paljon, ja vaikka välillä on tuntunut niin vaikealta, on tämä kaikki ehdottomasti ollut sen arvoista. Mulla on nyt vierelläni mies, joka on aidosti ylpeä musta, arvostaa ja huomioi mua, ja oikeasti haluaa näyttää sen kaikille.

    • Reply
      monasdailystyle
      21.4.2015 at 17:51

      Voi kiitos Klaara ja niin kiva kuulla, että postaus herätti ajatuksia <3:)
      Ja näin se on, ei se katso aikaa tai paikkaa, kun löytää sen oikean rinnalleen<3

  • Reply
    Make
    21.4.2015 at 14:27

    Se on kyllä tosi ärsyttävää kun jotkut naiset juovat niin että kurkusta kuuluu kauhea korahdus joka nielaisulla.
    Nyt oli niin hyvin kirjoitettu että setäkin kommentoi. Mutta, pidä toi.
    M

    • Reply
      monasdailystyle
      21.4.2015 at 17:53

      Hihih, sä oot paras Make :D Eetu jaksaa varmaan nyt muistuttaa mua entisestään tästä vedenjuonnista, kun säkin vielä oot sen puolella;D On se nyt kumma, että vedenjuonnissakin on eroja:D

      • Reply
        Make
        21.4.2015 at 19:37

        Ei tässä nyt pelkästään ole kysymys vedestä hyvä rouva.

  • Reply
    Pauliina
    21.4.2015 at 18:15

    Todella hyvä teksti Mona! Antoi ajattelemisen aihetta ja uutta näkökulmaa. Kiitos :)

  • Reply
    mapsi
    21.4.2015 at 22:51

    Täältä myös kommentti konkarilta; Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä nyt 19vuotta. Aivan kuten sinäkin, tiesin heti hänet tavatessamme, että se on tässä. Meillä oli tuolloin molemmilla päättynyt pitkät parisuhteet tahoillamme, ja ajattelin, ettei kannata edes heti aloittaa uutta, mutta kohtalo päätti toisin. 10kk seurustelun alusta menimme naimisiin. Nyt tosiaan neljävitosina, kolmen lapsen vanhempina ja 18v naimisissa.
    Tähän liittoon on mahtunut paljon, mutta se yhdessä pitävä voima on ollut juurikin tuo halu olla yhdessä. Nauramme paljon, huumorimme on samanlaista, puhumme paljon arvoista, arkipäivän asioista, olemme toistemme parhaat kaverit. Tottakai kuoppia on olllut matkalla, mutta niistä on selvitty ja väittäisin, että tänään olemme onnellisempia kuin koskaan. Enää ei tarvitse hötkyillä suuntaan eikä toiseen, särmät ovat hioituneet, huomaa, että pikkuasioista ei kannata nostaa myrskyä vesilasissa jne.
    Helppous, mutkattomuus, huumori, toisen kunnioittaminen, intohimo, yhteiset “jutut” jotka vain me tiedämme, joukkuepeli, toisen huomioiminen, asioista puhuminen mutta ei niissä vellominen, joustaminen ja puolitiehen vastaan tuleminen. Näillä resepteillä me olemme pärjänneet nämä vuodet :)
    Toivotan teillekin vuosikymmeniä onnellisia aikoja yhdessä!

  • Reply
    heli
    22.4.2015 at 12:18

    Mielettömän ihana teksti! <3 Ja niin totta, pitää osata arvostaa itseään ja olla onnellinen ensin yksin, sen jälkeen voi vasta olla onnellinen toisen kanssa. Kiitos! <3

  • Reply
    Henna
    24.4.2015 at 12:54

    Miten hieno teksti, kiitos siitä! Mita kirjallisuutta olet lukenut? Mainitsit ainakin A Course in Miracles ja Rakkauden kieli, suositteletko joitain muitakin aiheeseen liittyen? :)

    • Reply
      monasdailystyle
      29.4.2015 at 01:58

      Voi kiitos Henna <3:) SUosittelen myös ehdottomasti kaikkia Gabyn kirjoja <3 :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *