Browsing Category

Parisuhde

15.5.2020

Parisuhteessa: Kumpi todennäköisemmin

Nappasin ihastuttavan Julian postauksesta hauskan kysylyn ja täytin tämän myös meidän parisuhteen osalta. Näitä on hauska lueskella, joten let’s mennään! Kommentoikaa ihmeessä osasitteko arvata moneen vastauksen.

Parisuhteessa: Kumpi todennäköisemmin

kuva, Riikka Lilja

Kumpi todennäköisemmin?

…pyytää ensin anteeksi?
Mona/Eetu
Eetu on huomattavasti pitkävihaisempi, kuin minä. Itse olen hirveissä omantunnontuskissa välittömästi, jos vaikka olen korottanut enemmän ääntä.

…on enemmän huomionkipeä?
Mona/Eetu
Tästä ei ole epäilystäkään. Eetu (esittää), ettei kaipaa juuri lainkaan hellyyttä ja huomiota ja minä suorastaan itken sen perään. Juoksen siis pitkin kotia Eetun perässä ja yritän saada pusuja.  Luojan kiitos saimme lapsen, jonka saan pussailla ja halailla aivan rauhassa piloille! :D

…tuomitsee herkemmin
Mona/Eetu

Yksi asia johon rakastuin Eetussa paljon, oli se ettei hän koskaan tuomitse muita. Pidän tätä asiaa elämässä ylipäänsä todella tärkeänä. Toki suhteessa tulee paljon sanaharkkaa, jossa tuomitsee toisen valinnat tai teot, mutta ei se silti koskaan ole todellista tuomitsemista vaan hetken ärsytystä, joka hälvenee nopeasti. Olen aina pitänyt itseäni todella suvaitsevaisena, enkä juuri koskaan tuomitse ketään, mutta Eetu menee kyllä tässä asiassa minunkin ohitseni. Eetu on nähnyt ja kokenut elämässä paljon ja tietää, ettei mikään ole koskaan mustavalkoista. Rakastan tätä asiaa Eetussa ihan valtavasti.

…suuttuu hävitessään lautapelin?
Mona/Eetu
Toivottovasti tulevaisuudessa tulee pelattua enemmän lautapelejä, jotta voin suuttua hävitessäni. Nyt ollaan pelattu niin vähän mitään pelejä, että en ole ihan varma kumpi suuttuisi. Sanon kuitenkin, että minä, koska Eetu on melkoinen viilipytty aina kaikessa ja minä se tulinen osapuoli.. :D

…tarjoaa kahvilassa?
Mona/Eetu
Ulkona kahvitellessa tai ravintolassa syödessä minä tarjoan yleensä aina.

…valitsee huonon leffan?
Mona/Eetu
AINA! Miten onnistunkin joka kerta valitsemaan entistäkin huonomman… :D

…kuolisi ensin autiolla saarella?
Mona/Eetu
Minä välittömästi, kun kaikki mukana olleet kirjat olisi luettu. Eetu uisi saarelta reippaana poikana kotiin ja keihästäisi matkalla kaloja ruuaksi.

…pystyy puhumaan itsensä pois sakoista?
Mona/Eetu
En tiedä puhumisesta, mutta hyvät itkut onnistuisin päästämään poliisin kuulusteluissa ja taatusti saisin pientä armoa… :D

…on hygieenisempi?
Mona/Eetu
Tulipas likainen olo, kun en vastannut itseäni… :D Lupaan kuitenkin, että kyllä täällä koko perhe pitää huolta hygieniasta, mutta Eetulla se on omalla levelillä niin kodin kuin kehon puolesta.

…nukahtaa ensin?
Mona/Eetu
Ei epäilystäkään ja ilman poikkeuksia. Minä olen aina jo 21.00 aikaan unilla, kun Eetu tulee vasta puolen yön aikaan viereen nukkumaan.

…tuhlaa enemmän rahaa ruokaan?
Mona/Eetu
Eetu tekee meillä kaikki ruokaostokset ja on myös tuhlaavaa sorttia ruoka-aineiden kanssa. Hän panostaa aina siihen, että meillä on kotona terveellistä ja hyvää ruokaa, eikä mikään pääse koskaan loppumaan.

…kääntyisi vegaaniksi?
Mona/Eetu
En usko, että meistä kumpikaan kääntyisi koskaan vegaaniksi, mutta minä saattaisin innostua esimerkiksi kuukauden kokeilusta. Eetu ei kyllä jättäisi kala tai lihatuotteita edes kuukaudeksi.

…joutuisi tekemisiin poliisin kanssa?
Mona/Eetu
Eetu ajaa paljon herkemmin ylinopeutta, kuin minä, joten olen hyvin varma, että Eetulla on suurempi mahdollisuus saada sakot. Siltikin meidän yhteisten vuosien aikana minä olen se, joka on saanut yhdet sakot. Jos minulta kysytään, niin aiheettomasti…:D

…kieltäytyy kutsusta ollakseen vaan kotona?
Mona/Eetu
Olemme introverttiyden multihuipentuma pariskuntana. Rakastamme molemmat kotoilua ja rauhallista menoa, emme käytä alkoholia, emmekä juuri koskaan ole kumpikaan käyneet festareille tms. Kaikki iltajuhlat jää meidän osalta yleensa aina välistä. Minä saatan käydä työhön liittyvissä pirskeissä kerran tai kaksi vuodessa.

…siivoaa tarkemmin?
Mona/Eetu
Tai siis siivoaa ylipäänsä…. Ei minun tarvitse enää siivota Eetun jäljiltä juuri koskaan, kun hän ehtii tehdä kaiken.. :D No sanottakoon, että kaappien järjestely ja vessat/suihkut ovat minun siivottavana, mutta likimain kaiken muun siivoaa Eetu.

…kehuu herkemmin?
Mona/Eetu
Nään ihmisissä yleensä aina hyvät puolet ensin ja sanon ne suureen ääneen. En osaa olla sanomatta! Joistakin saattaa toisinaan olla jopa kiusallista, kun kehun niin paljon, mutta en kertakaikkiaan osaa jättää kehuja mainitsematta.. Myös parisuhteessa minä olen se hehkuttaja ja kehuja. Edelleen yli 10 vuoden jälkeen jaksan yleensä mainita jotain, kun Eetu esimerkiksi tulee alasti suihkusta… :D

…huomauttelee pienistä asioista?
Mona/Eetu
Ehkä juuri siksi, että Eetulla on meidän perheen siivousvastuu, on hän myös meidän perheen nalkuttajan vastuussa. Aina ja ihan kaikista pienistä jutuista kyllä irtoaa pientä huomattamista.. Me yleensä Lionelin kanssa pyöritellään vain silmiä..:D

20.2.2020

10 asiaa, joita erityisesti kaipaan parisuhteelta lapsiarjessa

10 asiaa, joita kaipaan parisuhteelta lapsiarjessa

Monen ystävän kanssa on tullut puhuttua siitä miten parisuhde muuttuu, kun perheeseen tulee lapsi, vai muuttuuko?

Yleistäminen tässä(kin) asiassa on turhaa, koska parisuhteet on erilaisia siinä missä meistä jokainen muutenkin on oma yksilönsä.

Omalla kohdallani olen pohtinut sitä, että tavallaan kaikki on muuttunut ja toisaalta taas mikään ei ole muuttunut. Huomaan helposti keskittyväni lapsiarjessa parisuhteen hyvien asioiden sijaan niihin kohtiin joihin haluaisin muutoksia. Se on yksi iso muutos aiempaan. Ennen oli huomattavasti helpompi keskittyä hyvin oleviin asioihin.

Olen tietoisesti pyrkinyt keskittymään nyt enemmän parisuhteen vahvuuksiin ja myös siihen, että pohdin konkreettisesti asioita, joita haluaisin enemmän arkeen parisuhteessa ja olen valmis tekemään myös töitä näiden asioiden toteutumiseksi.

10 asiaa, joita kaipaan parisuhteelta lapsiarjessa

Kokosin 10 kohdan listan siitä mitä kaipaan erityisesti lapsiarjessa.

Näihin asioihin pyrin panostamaan joka päivä edes vähän.

1. Huumoria ja naurua

Elämä on usein paljon helpompaa, kun suhtautuu moniin asioihin huumorilla. Etenkin lapsiarjessa tarvitaan huumoria rutkasti. Rakastan sitä, että mut saa nauramaan kunnolla. Mitä enemmän naurua ja iloa arjessa on, sen onnellisempi olen. Hulluttelu ja hassuttelu on elämän yksi parhaimmista asioista. On ihan turha ottaa kaikkea liian vakavasti. Tässä kohtaa saan itse petrata ja muistaa hullutella joka päivä enemmän myös parisuhteessa. Helposti arjessa tulee hassuttelun sijaan motkotettua toiselle turhista asioista.

2. Läheisyys ja fyysinen kosketus

Gary Chapmanin Rakkauden kieli kirja on yksi ikuisuuslemppareistani. Meillä jokaisella on oma rakkauden kieli ja minulla se on ehdottomasti fyysinen kosketus ja läheisyys. Minulle lämpimät halaukset, pitkät ja lyhyet suudelmat ja seksuaalisuus ovat todella tärkeä osa parisuhdetta. Arjessa ei välttämättä ole aikaa pitkiin romanttisiin vaahtokylpyihin (ei sillä, ei meillä ole kylpyammettakaan:D ), mutta aina on aikaa antaa nopea pusu, kun toinen esimerkiksi on lähdössä töihin.

4. Vertaistuki

Lapsiarkeen mahtuu asioita, jotka eivät mene aina ihan niinkuin olisi itse toivonut. Silloin parisuhteessa kaipaa toisen henkistä tukea ja ymmärrystä. Empatiaa sitä kohtaan mitä milloinkin on tapahtunut. Toisen tunteiden vähättely on oikeastaan pahinta mitä voi tehdä. Ymmärrys toista kohtaan on tosi tärkeää, vaikka välillä ei olisikaan ihan samaa mieltä asioista.

5. Kannustus ja positiivinen palaute

Hyvien asioiden ääneen sanominen tuo aina hyvän mielen. On ihanaa, kun puoliso muistaa sanoa, jos jokin asia on tuntunut hyvälle. Eikä kannustuksen tarvitse olla mitään suurta ja ihmeellistä. Toisinaan rankan päivän jälkeen voi olla ihana kuulla vaikka vaan, että vitsit miten ihana äiti/isä oot just tuollaisena kuin olet. Pyrinkin olemaan tietoinen pienistä teoista ja sanoista ja sanomaan niistä positiivista palautetta mahdollisimman usein.

6. Aito kuuntelu ja läsnäolo

Parisuhteessa ei koskaan voi korostaa liikaa kuuntelun merkitystä ja varsinkin lapsiarjessa se on entistä tärkeämpää (ja vaikeampaa!!). Taapero saattaa huutaa kurkku suorassa koko illan ja tuntuu, ettei saa puolison lauseista selvää, kuin sanan sieltä ja täältä. Silloin onkin tosi tärkeää ottaa edes pieni hetki ja kysyä toiselta oikeasti kuunnellen mitä kuuluu? Koen myös, että on älyttömän tärkeää oppia olemaan hiljaa, kun kuuntelee. Kaikkeen ei todellakaan tarvitse aina sanoa omaa mielipidettään. Meillä on jokaisella oikeus tulla kuulluksi ihan yksistään ilman mitään tuomitsevia tai arvostelevia sanoa. Monesti sitä haluaa olla heti ratkaisemassa asioita, mutta usein paras vaihtoehto on vain olla 100% toiselle läsnä ja kuunnella.

7. Pienien asioiden tekeminen toisen puolesta

Parisuhde ei todellakaan ole vain sitä, että itse saa toiselta jotain. Se on ensisijaisesti sitä, että haluaa pyyteettömästi tehdä toisen onnelliseksi ja rakastaa koko sydämestä. Pienten asioiden teko toisen puolesta saa toisinaan universumin kokoisen merkityksen lapsiarjessa. Olen joka aamu maailman onnellisin, kun huomaan, että taas toinen on laittanut kahvin valmiiksi keittimeen, eikä minun tarvitse kuin painaa nappulaa.

8. Hiljaisuus

Oi hiljaisuus. Sen arvo nousee lapsen saannin myötä arvoon korvaamattomaan… :D Osoittaa syvää rakkautta, kun osaa antaa toiselle hiljaisen hetken silloin, kun siihen tulee mahdollisuus. Olen aina rakastanut hiljaisuutta, mutta lapsen saannin myötä olen oppinut, että hiljaisuus on myös asia, joka pitää minut järjissäni. Myös parisuhde vaatii täydellistä hiljaisuutta aina aika ajoin.

9. Turhanpäiväinen viesti kesken päivän

Voiko olla parempaa, kuin saada aivan turha viesti puolisolta kesken päivän. Ei ole väliä, onko viestissä jokin meemi, kuva tai linkki, mutta turhanpäiväinen viesti kertoo aina, että toinen on ollut mielessä kesken työpäivän. Lapsiarjessa mietittävää riittää, joten on todella iso juttu, jos toinen muistaa vaivautua kaiken kiireen keskellä laittamaan pienen rakkauden osoituksen turhanpäiväisellä viestillä.

10. Suuteleminen

Mainitsin jo fyysisen kosketuksen, mutta suudelmat ansaitsee silti vielä oman erillisen kohtansa. Ihan jo “aivokemiallisen ilotulituksen” vuoksi suudelmat pitäisi olla automaattinen osa parisuhdetta! Suutelu ei vaadi suuria ponnisteluja tai pitkää aikaa. Suudella voi nopeasti milloin vain ja missä vain. Suudelman aiheuttamien hormoonien coctail auttaa jaksamaan vähän harmaanpienkin hetkien läpi kummasti. Silti helposti arjen kiireessä suudelmat saattaa muuttua vain nopeiksi pusuiksi. Jos multa kysytään, niin muistakaa suudella puolisoita muulloinkin kuin eroottisemmissa hetkissä. <3 Suudelmia lisää arkeen! :)

Mitkä asiat ovat sinulle parisuhteessa erityisen tärkeitä lapsiarjen keskellä?

(Postauksen kuvista olen ikuisesti kiitollinen Heliannalle. ♥ Kurkkaa haastattelu Heliannasta täältä.)