Browsing Category

Vauvavuosi

2.3.2020

Vauvavuosi, mitä tekisin toisin?

Vaikka miten kuvittelin, että osaan varautua lähes kaikkeen äitiydessä, en kuitenkaan osannut. Sain Lionelin synnyttyä kerta toisensa jälkeen karsia ennakkokäsityksiä itsestäni sekä vauvasta ja vauvavuodesta. Jälkeenpäin on aina helppo jossitella, mutta kyllähän tuohon vuoteen mahtui monia asioita, joita nyt tekisin toisin.

Vaikka vauvavuosi oli meille monissa kohdin tosi raskas, olen silti päällimmäisenä todella kiitollinen ja onnellinen siitä kaikesta mitä vauvavuosi toi mukanaan. Se opetti ihan hurjasti elämästä ja minusta itsestäni.

Moni teistä on toivonut, että kokoaisin postauksen asioista, jotka tekisin toisin vauvavuonna, joten tässä olkaapa hyvät, kunnolla jossittelua ja jälkiviisautta! ;)

Haluan myös tässä kohdan muistuttaa siitä, että on ihan sama lukea näitä toisen ihmisen blogista. Meistä jokainen on oma yksilönsä ja jokainen lapsi on erilainen niinkuin jokaisen perhekin. Vaikka minä tekisin jotain toisin, se ei tietenkään tarkoita, että se olisi kaikille muillekin oikea vaihtoehto.

Ainut neuvo mitä uskaltaisin antaa ihan jokaiselle uudelle vanhemmalle on se, että luota omaan intuitioon ja kuuntele sitä todella herkästi ja uskalla pyytää apua. Muiden mielipiteistä ja neuvoista ei kannata liikaa ottaa murhetta. ♥ Kaikkein tärkeintä on se miten juuri sinä ja sinun perheesi voitte.

Vauvavuosi, mitä tekisin toisin?

 

1. Viettäisin vähintään kuukauden lapsivuodeajan

Rakastan ihmisiä ja olen pääsääntöisesti tosi sosiaalinen, mutta olisin kaivannut ensimmäisiltä viikoilta täydellistä rauhaa. Meillä kävi isovanhemmat, sisarukset, isoisovanhemmat, ystävät ja ystävän ystävät. Jokaikistä rakastan koko sydämestäni, mutta kaikki olisivat varmasti malttaneet odottaa muutaman kuukauden, että saadaan ensin alkuun tutustua itse rauhassa meidän uuteen perheenjäseneen.

Moni rakastaa sitä, että ihmisiä tulee paljon vierailulle ja paijaa vauvaa, mutta minulla se vain aiheutti stressiä ja ahdistusta, vaikka olin toki myös onnellinen, että ympärillä on niin paljon ihania ihmisiä, jotka välittävät. Uutena äitinä en vain uskaltanut ja osannut olla itsekäs.

Mikäli saisimme toisen lapsen, omisin pienen käärön vähintään kuukaudeksi vain meidän omalle perheelle. ♥ Vieraat saisi tulla sankoin joukoin paijailemaan vauvaa, kun meillä alkaisi arki ja uudet rutiinit sujua ja minä olisin kunnolla palautunut synnytyksestä. Tällöinkin uskaltaisin selvin sanoin sanoa, että tuottehan omat kahvit ja kahvieväät mukananne! :’D

2. Aloittaisin imetysdieetin aikaisemmin

Aloitin imetysdieetin vasta Lionelin ollessa noin puolen vuoden ikäinen. Kuuntelin tässäkin ihan liikaa ulkoisia mielipiteitä. Olisinpa vain kuunnellut tarkemmin omaa intuitiota. Olisimme päässeet paljon helpommalla (ja vähemmällä puklumäärällä), jos olisin tehnyt kunnon imetysdieetin jo aikaisessa vaiheessa ja löytänyt näin ollen nopeammin oireita aiheuttavat ruuat, joista kalalle löytyi myöhemmin allergiakin.

Lue: Imetysdieetti

3. Käyttäisin homeopatiaa sekä synnytyksessä että siitä palautumisessa

Rakastan homeopatiaa ja olen turvautunut lukuisia kertoja meidän homeopaatin apuun. Tutustuin homeopatiaan uudestaan vasta Lionelin kautta. Olisinpa hoksannut homeopatian jo raskauden aikana ja käyttänyt sitä myös synnytyksessä. Homeopatia ei todellakaan ole kaikille oikea vaihtoehto, mutta meille siitä on ollut ihan korvaamaton apu ja tulemme käyttämään homeopatiaa myös aina tulevaisuudessakin terveyttä  ja hyvinvointia tukemassa.

4. Liikkuisin enemmän yksin

Aloin käymään äitiysfyssarilla Lionelin ollessa 3 kuukauden vanha. Otin Lionelin aina mukaan tunnille. Toisinaan olin tunneilla rikkonaisten öiden takia kuoleman väsynyt ja toisinaan taas Lionel oli huonolla tuulella. Treenit kyllä sujui aina hyvin. Äitiysfyssarini oli ihana ja osasi aina sanoa oikeat sanat oikeaan aikaan. Sanna oli iso tuki ja turva meidän kolmen kuukauden yhteisten treenien aikana.

Jälkeenpäin ajateltuna, olisin kuitenkin halunnut käydä näillä tärkeillä tunneilla yksin ilman Lionelia. En antanut itselleni yhtään lupaa nauttia yksinolosta ensimmäisinä kuukausina. Nyt sopisin etukäteen useamman päivän viikosta, jolloin vauva jäisi isän kanssa kotiin ja minä pääsisin liikkumaan aivan yksin. Oli se sitten salilla käyntiä, fysioterapiaa, pilatesta tai joogaa, mutta haluaisin tehdä sen yksin ja vain minua itseäni varten.

Aloittaisin liikkumisen myös aikaisemmin. Tekisin lyhyitä kävelylenkkejä mahdollisimman pian synnytyksen jälkeen (huom yksin, ei vaunujen kanssa!!) ja kävisin hieronnoissa ja hemmotteluhoidoissa usein.

5. Palkkaisin hoitajan vähintään kahdeksi päiväksi viikossa

Palkkasimme Lionelille muutaman kerran ulkopuolisen hoitajan vasta, kun hän oli lähemmäs puolivuotta ja nämäkin pari kertaa olivat ihan poikkeuksia. Nyt tekisin aivan toisin. Meillä ei ole tukiverkostoa lähellä, joten pyrkisin löytämään hyvän ja luotettavan ihmisen auttamaan heti alusta asti muutamana päivänä viikossa. Koin itseni todella yksinäiseksi ensimmäisinä kuukausina ja olisin kaivannut valtavasti enemmän apua tavallisiin pieniin asioihin. Olin myös niin järkyttävän väsynyt, että välillä päivistä selviäminen tuntui ihan mahdottomalle.

Tällä hetkellä elämää helpottaa päiväkoti, joka on meidän arjessa yksi tärkeimmistä asioista. Silti voisin edelleen opetella, että on ihan ok palkata myös viikonlopuille tai illoille silloin tällöin apua, jotta voi tehdä joskus myös puolison kanssa kahdestaan asioita. Parisuhde on jäänyt lapsen saannin myötä aivan liikaa taka-alalle.

6. Pakottaisin äärimmäisin keinoin Eetun jäämään isyyslomalle

Eetu ei pitänyt ensimmäisen vuoden aikana lainkaan isyyslomaa ja tämä aihe on saanut täällä blogissakin ihmettelyä. En ole asiasta koskaan sen enempää puhunut, koska se on meidän oma yksityinen asia ja päätös, eikä ole pelkästään minusta riippuvainen. Myönnän kuitenkin sen, että tässä asiassa on ollut paljon käsiteltävää ja olin jollain tasolla siitä myös katkera. Meidän silloisen elämäntilanteen vuoksi se ei tuntunut mahdolliselta, mutta nyt jälkeen päin asiaa jälkiviisana katsovana voin sanoa, että kyllä se todellakin olisi ollut mahdollista. Jos voisin palata ajassa taaksepäin pakottaisin keinolla millä hyvällä Eetun jäämään isyyslomalle.. :D

7. Päättäisin heti päiväkodin aloittamisen ajankohdan

Jahkailin ja emmin ihan liikaa Lionelin hoidon aloittamista. Mietin jatkuvasti, että aloitammeko hoidon heti yksi vuotiaana vai vasta myöhemmin. Sain valtavasti painostusta joka paikasta, että kyllä yksi vuotias on vielä aivan liian pieni, olet ihan hullu ja huono äiti. Olisi pitänyt sivuuttaa kaikki nämä painostukset ja luottaa siihen, että kaikkeen löytyy aina ratkaisu ja on koko perheen etu, että Lionel aloittaa viimeistään vuoden vanhana hoidon. Minulla meni ihan valtavasti energiaa siihen murehtimiseen, että olenko huono äiti ja onko hoitopaikka riittävän hyvä jne. Lionel aloitti hoidon Hoivanetin järjestämässä hoitoringissä yksi vuotiaana ja se oli täydellinen vaihtoehto meille!

Nyt päättäisin heti, kun lapsi syntyy, että aloitamme hoidon yksi vuotiaana ja se siitä. Jos vuoden kohdalla vaihtaisinkin mieltä, olisi se paljon helpompaa, kuin koko vuoden jatkunut empiminen.

8. En kuuntelisi liikaa muiden mielipiteitä meidän tavasta toimia vanhempina

Vanhemmuus ja lapsen hoitaminen on asia, josta saa taatusti kuulla mielipiteitä, ohjeita ja vinkkejä. Moni vinkeistä on ihan korvaamattomia, mutta moni asia kannattaa kuitenkin jättää ihan omaan arvoonsa. Murehdin ensimmäisen vuoden aikana ihan liikaa sitä olenko riittävän hyvä äiti ja osaanko nyt varmasti tehdä oikeat päätökset milloin missäkin. Loppujen lopuksi kukaan muu ei voi kuitenkaan elää sinun ja sinun perheesi elämää. On tosi tärkeää kuunnella omaa sydäntä ja omaa intuitiota. Mielipiteitä ja myös arvostelevia kommentteja riittää aina, ne kannattaa heti alkuunsa laittaa toisesta korvasta sisään ja toisesta uloa ja poimia vain helmet joukosta.

9. Pitäisin vähintään 3 kuukauden äitiysloman

Aloitin työt noin viikko synnytyksen jälkeen. En edes harkinnut, että olisin pitänyt äitiyslomaa. Nyt kun tiedän miten nopeasti nuo ensimmäiset kuukaudet vilisevät ohi, pitäisin ehdottomasti kunnolla äitiyslomaa. Yrittäjänä loman pitäminen on toki aina hieman eri asia, kuin työntekijänä, mutta jättäisin selvästi useamman kuukauden tauon aivan kaikelle tekemiselle ja ne asiat, jotka on pakko hoitaa ulkoistaisin jollekin toiselle.

En kuitenkaan usko, että viihtyisin totaalisella äitiyslomalla yli kolmea kuukautta ja senkin soisin itselleni hyvällä omalla tunnolla. Rakastan töiden tekoa, joten minun ei todellakaan tarvitse yleisen hyvän käsityksen mukaan pitää koko vuotta lomaa, vain siksi, että sen ajatellaan olevan normi

10. Olisin muuttanut isompaan kotiin heti, kun palasimme Suomeen

Tulin raskaaksi, kun asuimme vielä Puolassa. Muutimme sieltä ennen Lionelin syntymää takaisin Suomeen. Olimme aiemmin asuneet Suomessa Turussa ja näin ollen Helsingin asuntojen hinnat ( vuokrat) tuntuivat korkeilta. Päädyimme vuokraamaan kaksion, joka osoittautui todella nopeasti aivan liian pieneksi meidän perheelle. Olen pääsääntöisesti sitä mieltä, että sopu sijaa antaa ja pienessäkin kodissa pärjää hyvin, mutta vauvavuosi todellakin opetti, että meidän perheessä se ei pidä paikkaansa. Me tarvitsemme erillisen huoneen lapselle ja erillisen makuuhuoneen vanhemmille. Vauvavuosi olisi taatusti ollut helpompi kolmiossa.

11. Viettäisin enemmän aikaa luonnossa

Vauvavuosi oli minulle henkisesti raskasta aikaa ja olisin kaivannut enemmän luonnon rauhoittavaa voimaa. Minun pitäisi (en yleensä suostu käyttämään tätä sanaa) edelleenkin viettää enemmän aikaa luonnossa, mutta olen tässä asiassa todella saamaton.

Luonnon merkitys hyvinvoinnille on kuitenkin kiistaton ja huomaan itsekin mielen virkistyvän aina, kun voin hetken nauttia luonnosta. Ehkä muutto johonkin vähän kauemmas keskustasta voisi auttaa tässä kohdin? Olen kuitenkin niin keskustaihminen henkeen ja vereen, että tätä asiaa joudun puntaroimaan vielä tovin jos toisenkin. Ehkä muutto muutaman vuoden päästä Espooseen tai vaikka Kauniaisiin olisi ajankohtainen? Olen nyt myös haaveillut vapaa-ajan asunnosta Salossa. ♥ Ehkä vielä jonain päivänä.

12. Pukisin vauvan sopivan kokoisiin vaatteisiin

Hahahah, tämä oli ihan pakko listata joukkoon, koska jälkeenpäin kuvia katsellessa olen naureskellut sille, että meillä ei ollut koskaan sopivan kokoisia vaatteita. Yleensä kaikki vaatteet olivat aivan liian isoja. :D

Tässä kohdin myös mainittakoon, että ostin raskauden aikana Lionelille Adidaksen tennarit…  Anoppi katseli niitä ja sanoi, että voi miten suloiset ne meneekin sitten reilu vuoden ikäisenä. Olin ihan että what? Vauvallehan nämä jo voi laittaa…… :”’D Ne näytti niin pieniltä, että pidin itsestäänselvänä, että totta kai ne menee heti vauvalle. En oikeasti tiennyt etukäteen vauvoista YHTÄÄN MITÄÄN. :D Kaikki on tullut nyt opittua kantapään kautta ja opeteltavaa riittää edelleen..

13. Palkkaisin raskauden aikana doulan, joka tulisi mukaan myös synnytykseen ja auttaisi imetyksen kanssa

Viimeisenä vielä pakko mainita tämä, jota harmittelin tosi paljon synnytyksen jälkeen. Olisin halunnut palkata doulan mukaan synnytykseen, mutta kuvittelin, etten voi löytää nopealla aikataululla oikeaa ihmistä, kun olimme vain muutaman kuukauden Suomessa ennen Lionelin laskettua-aikaa.

Eetu oli korvaamaton tuki ja turva synnytyksessä (en tiedä miten olisin selvinnyt ilman Eetua) , mutta olisin todellakin tarvinnut jonkun joka tietää missä mennään ja auttanut tekemään päätöksiä synnytyksen eri vaiheissa. Mikäli meille joskus siunaantuisi vielä toinen lapsi, olisi ihan päivänselvää, että palkkaisin doulan ja kävisin myös Eetun kanssa yhdessä synnytysvalmennuksen.

Tuleeko teillä mieleen asioita, joita olisitte tehneet toisin vauvavuoden aikana? Laittakaahan teidän kokemuksia ja ajatuksia tulemaan kommenttiboksin puolelle! ♥

16.2.2020

Little Siberica ja 2,5 -vuotiaan lapsen jännittävä elämä

Kaupallinen yhteistyö, Natura Siberica

Meidän päivät ovat jännittäviä ja täynnä tunteiden vuoristorataa. Lionel on nyt 2,5 -vuotias ja täynnä tarpoa, tahtoa ja villejä mielikuvitusleikkejä. Milloin juostaan karkuun krokotiileja ja karhuja ja milloin remontoidaan uutterasti jokaikinen kodin ruuvi ja kolo kuntoon. Pienet ja isot pettymykset koetaan kaikki yhtä valtavina, mutta nopeasti jatketaan taas uusia seikkailuja ja onnen ilot ovat suurimpia koko maailmassa.

Elämä energisen pienen tahtoikäisen lapsen kanssa on kaikkea muuta, kuin tylsää. Välillä saa vedet silmissä nauraa onnesta ja ilosta tämän pienen miehen oivalluksia kuunnellessa.

Eletään myös aikoja, kun huomaan arjen pienten asioiden helpottavan paljon sitten vauvavuoden. Lapsi alkaa olla omatoiminen. Alan koko ajan uskoa enemmän ja enemmän siihen, että ensimmäisten kolmen vuoden jälkeen moni homma alkaa oikeasti sujua, kuin itsestään! :D

Halusin jakaa nyt arkisia asioita, joita rakastan meidän päivissä ja erityisesti lapsiarjessa. Ruuhkavuosissa on paljon kuormittavia asioita, mutta kaikki ihanat hetket ovat kuitenkin niin voimaannuttavia ja onnea tuovia, että niiden avulla ne toisinaan raskaammatkin hetket unohtuvat äkkiä.

Iso kiitos tämän postauksen sponsoroinnista Natura Sibericalle, jonka kanssa olen jo pitkään tehnyt töitä. Olen todella innoissani, että rakastamalleni merkille on tullut nyt myös lasten oma Little Siberica sarja mukaan!  Arjessa juuri pienet asiat tekevät onnen. Esimerkiksi yhteiset hierontahetket taaperon kanssa ja naurun täyteiset kylpyleikit.

Olemme päässeet testaamaan Little Siberacan tuotteita koko perhe ja ollaan tykätty hurjasti. Toki odotuksetkin olivat korkealla, sillä Natura Siberican tuotteet ovat olleet omalla suosikkilistallani monta vuotta.

Kerron alla vielä tarkemmin mitä Little Siberican tuotteita me ollaan nyt kokeiltu ja mistä tykättiin eniten. Little Siberican tuotteet löytyy Ruohojuuren valikoimasta.

Little Siberica ja 2,5 -vuotiaan lapsen jännittävä elämä

Mistä olemme lapsiarjessa juuri nyt kiitollisia, kun Lionel on 2,5 vuotias?

Rakastan pitää päivittäin kiitollisuuspäiväkirjaa ja siitä löytyy usein juuri alla olevia pieniä arjen iloja. Millaiste asiat saavat sinut kiitolliseksi lapsiarjessa?

• Lionel herää aina aamuisin hyvällä tuulella ja huutaa omasta huoneestaan suloisesti ja iloisella äänellä: Äitiiiiiiii. Äääääiiiiiiitiii! Tätä kutsua kuuluu niin pitkään, että äiti huutaa takaisin: Tule vain rakas olohuoneeseen! :D Hän harvoin nousee itse ennen kuin kuulee äidin vastauksen, jonka jälkeen juoksee kädet ojossa ensimmäisenä halaamaan.

• Nukkumaan mennessä iskä ja Lionel laulavat Tuu tuu tupakkarullan englanninkielisenä versiona. Minä naureskelen vierestä huvittuneena. Kerran Lionel sanoi: Iskä sun pitää laulaa tuu tuu englanniksi, että äiti saa nauraa (sen sijaan äidin itkuhanat aukesi liikutuksesta).

• Lionel rakentaa olohuoneessa sohvan ympärille mitä taitavampia majoja. Nämä hetket nostavat pintaan omia ihania lapsuusmuistoja esiin.

• Lionel on äärimmäisen muut huomioon ottava ja on todella kiinnostunut ympärillä olevista ihmisistä. Käyn manikyyrissä aivan päiväkodin lähellä ja kuljemme joka päivä paikan ohi. Lionel muistaa joka kerta käydä kurkkaamassa ikkunasta sisään ja kysyy onko Olga töissä. Lionel hymyilee ja heiluttaa hänelle onnellisen näköisenä ja sanoo, että Olga tekee hienot kynnet.

• On ihanaa, kun Lionel alkaa kertoa jo hieman päivän tapahtumista ja päiväkodin kuulumisia. Monesti tarkemmat kokonaisuudet saattavat vielä hieman rakoilla, mutta tarinoiden yksityiskohtia saa kuulla aina sieltä täältä. Keskustelu ihan kaikesta alkaa olla jo todella monipuolista ja mielenkiintoista!

• Perjantaisin on siivouspäivä ja Lionel osallistuu aina kodin järjestelyyn mukaan. Imurit ja harjat heiluu iskällä ja pojalla perjantaisin kovaan vauhtiin. Rakastan katsoa mun rakkaiden poikien ihan arkisia touhuja.

• Lionel on kunnon pusunaattori. Ei katso aikaa ja paikkaa, kun Lionel päräyttää huulet törölle ja huutaa PUSUUUU!

• On ihan sama, olenko poissa 8 tuntia tai viisi minuuttia, on Lionel aina yhtä iloisen oloinen, kun näemme toisemme. Tunne on 100% molemmin puolinen aina.

• Pitkät vaahtokylvyt, joissa Lionel nauraa sydämensä kyllyydestä milloin dinosauruksen kylpykujeita ja milloin vaahtojen haravointia. Rakastan itsekin suihkussa käyntiä, mutta Lionelin kanssa kylpyhetket on aina astetta hauskempia. Lapsella on ihana kyky nauttia hetkestä todella aidosti.

Little Siberica 

Little Siberaca on Natura Siberican vauvoille ja lapsille suunniteltu sarja, joka on kokonaan sertifioitua luonnonkosmetiikkaa Cosmos Organic -sertifikaatilla. Sarjasta löytyvät tuotteet kaikkiin tarpeisiin ja ne sopivat käytetäväksi ihan vastasyntyneestä lähtien.

Sarjan purkit ovat hempeän suloisia piirretyjen hahmojen kera ja sopii näin ollen monen hoitopöydälle tai kylppärin kaappiin. ♥

Baby daily care cream

Kamomillaa ja kehäkukka-uutetta sisältä ihana pehmeästi levittyvä hoitovoide rauhoittaa ihoärsytyksiä sekä tuo kosteutta ja suojaa pienen iholle. Tykkäsin tästä myös omalla ihollani paljon!

Baby daily care cream voiteen ohella Little Siberican Baby diaper cream sinkkivoide on yksi uuden sarjan suosituimpia tuotteita. Sitä ei olla vielä ehditty testaamaan, mutta uskon, että tuo sopii erityisesti pienten vauvojen kanssa, kun vaipaihottumaa tulee herkästi.

Baby soap

Mieto ja hellävarainen Baby soap on meillä nyt päivittäisessä käytössä käsienpesussa. Käsiä pestään meillä tällä hetkellä todella ahkerasti, joten saippuan pitää olla hellävarainen pienille käsille, mutta silti tehokas, jotta saadaan pidettyä käsihygienista hyvin huolta.

Baby soap sisältää mm. ihanaa koivu-uutetta ja seljarusokkia, joka kosteuttaa, uudistaa ja puhdistaa ihoa.

Baby massage oil

Vauvasta asti hieronta on ollut mun ja Lionelin yhteinen ihana juttu. Little Siberican massage oil sopii täydellisesti pienen vauvan tai isommankin lapsen hierontaan.

Joskus, kun Lionel on heräillyt yöllä useamman kerran ja ollut itkuinen, olen yöllä hieronut hänen jalkapohjia muutaman minuutin, jonka jälkeen uni onkin tullut taas paremmin. Hieronta on ihana yhteinen hetki ja siitä voi olla apua monessa asiassa. Hierontaöljyä löytyy siis meidän kodista aina! Little Siberican öljyssä hoitavana öljynä on iltahelokkiöljyä, joka rauhoittaa, hoitaa ja ehkäisee myös tulehdusta.

Baby moisturizing milk

Kevyt ja helposti levittyvä kosteuttava emulsio on hyvä herkälle iholle. Suojaava ja kosteuttava emulsio ennalta ehkäisee hyvin ihon kuivumista ja rauhoittaa myös ärtynyttä ihoa. Tämä on hyvä tuote jokapäiväiseen käyttöön. Kaurauute ja ruiskaunokkiuute ovat tuotteen tehoaineina.

Baby bath gel

Kosteuttava lehmus-uute tekee tästä hellästä puhdistusgeelistä ihoa tehokkaasti kosteuttavan. Tämä(kin) tuote on todella riittoisa ja pienellä määrällä pääsee pitkälle.

Baby no tears shampoo

Baby no tears shampoo on hellävarainen shampoo perheen pienimmille ja tämän kanssa ei tarvitse pelätä kirveleviä silmiä. Shampoon aloevera kosteuttaa ja rauhoittaa päänahkaa ja hiuksia. Lakritsijuuri puolestaan saa hiukset pehmeän sileiksi.

Lionelin hiuksista tulee aina pesun jälkeen maailman suloisimmat korkkiruuvikiharoineen. :D Tosin pestään vielä aika harvakseltaan hiukset shampoolla.

Joko Natura Siberican lasten sarja Little Siberica oli teille tuttu? :) Ja tosi mielelläni kuulisin kommenttien puolella asioita, joista te olette erityisen kiitollisia lapsiarjessa! :)

 

Teidän toiveesta myös pika-arvonta näistä ihanuuksista!! :)
Jätä IG:n puolella kuvan alle kommenttia niin olet mukana
Little Siberica tuotepaketin arvonnassa!