Browsing Category

Häät

11.9.2018

Pirita & Tuomas

Pirita & Tuomas

Pirita & Tuomas

Pirita & Tuomas

Pirita & Tuomas

Pirita & Tuomas

 

Viime viikonloppuna saatiin juhlia ystäviemme Piritan ja Tuomaksen häitä. Häät olivat upeat ja morsian häikäisevän kaunis. Voi miten kiitollinen olen, että olen aikoinaan tutustunut Piritaan. Hän on yksi valovoimaisimmista ja positiivisimmista ihmisistä, joita tiedän. Ikuista onnea rakkaat, olette niin luotuja toisillenne. ♥

24.8.2017

Häävalmisteluja ja -pohdintaa @sallashome

Hei kaikki! Täällä kirjoittaa Monan assistentti Salla. Minua Instagramissa seuraavat tietävätkin, että olen menossa nyt syyskuussa naimisiin. Mona pyysi minua kirjoittamaan mietteitäni aiheesta tänne blogiin. Otan haasteen ilolla vastaan, sillä häät ovat aina mielenkiintoinen aihe, ja kerron mielelläni omista kokemuksistani niin naimisiinmenosta kuin myös käytännön järjestelyistä.

Häät on monella tapaa juhla, joka herättää ihmisissä tunteita. Eihän sen iloisempaa juhlaa olekaan kuin se, jossa kaksi ihmistä juhlii lupaustaan viettää loppuelämänsä toistensa kanssa. Itse ainakin innostun aina suuresti kuullessani, että lähipiiriin on tulossa häät. Toisaalta varsinkin nyt omia häitä järjestäessä tuntuu välillä, että juuri koska kyseessä on niin iloinen ja ainutkertainen juhla, paineet siitä, millainen juhlan tulisi olla, ovat suuria. Tässä tekstissä pohdinkin sitä, miten häistä saa oman näköiset ja miten olla stressaamatta liikaa.
Häävalmisteluja ja -pohdintaa @sallashome

1. Miksi naimisiin?

Minua on suuresti auttanut olemaan stressaamatta se, että olen palauttanut ajatukseni siihen, miksi menemme naimisiin. Siksi, koska haluamme sitoutua toisiimme ja jakaa elämän toistemme kanssa lopun elämää. Minulle nimenomaan tuo sitoutuminen oli aika itsestään selvää, ja yllätyin ehkä vähän, kun minulta ensimmäisen kerran kysyttiin, miksi menemme naimisiin. Kysymys ei kuitenkaan tunnu enää yhtään oudolta, kun alkaa seuraamaan kaikkea sitä hääjärjestelyihin liittyvää hullunmyllyä, jota media on pullollaan. Välillä tuntuu, että häiden järjestämisestä on tullut samanlaista kilpavarustelua kuin lukion wanhojen tansseista, jossa osaa eniten kiinnosti, mitä puku, kengät ja muut tarvikkeet olivat maksaneet, eivätkä ne itse tanssit. Oletteko te huomanneet samaa ilmiötä?

Olenkin kuunnellut häiden alla paljon hääpodeja ja lukenut hääaiheisia tekstejä. Minusta ruotsalaisen Bröllopspodden:in keskustelussa osuttiin naulan kantaan; hääpäivä on aina parille ikimuistoinen. Satoi tai paistoi, onko mekko ”täydellinen” vai ei, onko sitä tai tätä ylimääräistä. Vieraat eivät huomaa, jos jokin yksityiskohta ei olekaan juuri aivan kuin morsian tai sulhanen oli sen mielessään suunnitellut – ja tuskin sitä hääparikaan siinä tunnemylläkässä itse huomaa. Tällä en nyt tarkoita, etteivätkö myös ulkoiset puitteet voisi olla tärkeitä. Olen esimerkiksi itse tarkka sellaisista asioista kuin oma pukeutumiseni tai miltä juhlatila näyttää. Myös se, että häiden ohjelma soljuu sujuvasti eteenpäin ja että vieraat viihtyvät ovat eittämättä tärkeitä seikkoja. Kuitenkin ihan vain kun kirjoittaa Googleen ”häät” sieltä avautuu sellainen maailma, että siinä alkaa miettiä, mikä niissä häissä on olennaista. Häiden alla puhutaankin paljon stressistä. No stressaatko sä jo? Ja ihme kyllä, minua eivät häät kovin stressaa. Alla kerron, miksi ja mikä minua on auttanut olemaan sen suuremmin stressaamatta.

Häävalmisteluja ja -pohdintaa @sallashome

2. Millaiset häät me haluamme? 

Monet tytöt suunnittelevat häitään jo hiekkalaatikolla. Sit tää menis niinku naimisiin, tällä olis tällanen huntu ja toi Ken tulee niinku tossa vieressä. Yksi on ehkä päättänyt jo ala-asteella, millaisen mekon hän sitten valitsee, toisella on selvät sävelet jo varhain, millaista kerroskakkua juhlissa tarjoillaan. Monen päätökseen vaikuttavat mediasta tai kavereilta saatu kuva siitä, millaiset häiden tulisi olla.

Minulla ei itselläni ole varsinaisesti ollut tällaisia häihin liittyviä varhaisia unelmia, kuten juuri tietynlainen mekko tai kakku. Toiveita kyllä paljonkin, Pinterest-ihmisiä kun ollaan. ;) Olen kuitenkin aina toivonut, että häistäni tulee ihan omannäköiseni, että niissä olisi joku erityinen leima. Luulenkin, että häästressiltä välttyy pitkälti sillä, että keskittyy siihen, mitä itse haluaa. Mitä minä ja mitä me haluamme. Olennaisinta on joka päätöksen kohdalla pohtia, kenen unelma on kyseessä. Olenko tässä toteuttamassa naapurini, kummini kaiman tai kenties naapurin virtasten unelmaa? Myös jos hiekkalaatikolla on jo päättänyt, että mekon on oltava juuri tietyn näköinen, voi pohtia, mitä tuo toive merkitsee minulle tänä päivänä. Ovatko nämä mielikuvat ”täydellisistä häistä” hyödyllisiä minulle ja meille nyt? Vai pitäisikö niitä päivittää? Mikä minulle ja meille on olennaista häissämme?

Häävalmisteluja ja -pohdintaa @sallashome

3. Mitä häiden järjestäminen vaatii? 

Millä aikataululla olemme järjestämässä häitä? Mikä on häiden budjetti? Mitä ehdottomasti haluamme häihimme ja mistä voimme mahdollisesti luopua? Isot vai pienet häät, kaupungissa vai maalla, Suomessa vai jossain muualla? Mihin vuodenaikaan haluamme pitää häämme ja mitä mahdollisia haasteita se tuo? Kuinka pitkän ajan tarvitsemme häiden suunnittelemiseen?

Helsinkiläishäitä järjestäessä ensimmäisenä vastaan tuleva haaste on se, että vihkikirkot ja juhlapaikat varataan jopa kahta vuotta ennen. Jos häitä siis suunnittelee järjestävänsä tuota pikaisemmalla aikataululla, kannattaa varautua joustamaan. Meillä kävi kyllä tuuri sekä kirkon, että juhlatilan suhteen. Kirkossa oli vihkiaika vielä toivomallemme päivälle ja ravintola oli sinä iltana vielä vapaana. Minulla alkoi jo melkein savu nousta korvista kauniin ja tarpeeksi suuren juhlapaikan löytämisessä, mokomakin kehäkolmoskupla. Kunnes sitten sähköpostiini kilahti viesti kaikkein eniten toivomaltani juhlapaikalta! Tilan kerrottiin olevan vapaana ja alustavasi varattu meille.

Hääbudjetti on häiden järjestämisessä ehkä se olennaisin käytännön asia. Järjesti häitä millä budjetilla tahansa, suosittelisin silti tekemään kulusuunnitelman. Hinnat kannattaa arvioida mielummin ylä- kuin alakanttiin. Eipä häitä oikein voi alkaa perumaankaan, jos budjetti ei ihan pidä. :D Kun me teimme hääbudjettiamme, teimme ensin monta versiota. Ensin pitkä lista vieraista, kaikki, joita olisi mukava kutsua. Niin ikään pitkä lista kaikesta, mitä olisi kiva saada häihin. Sitten kirjoitimme molemmista listoista käänteiset versiot; ketkä ainakin haluaisimme paikalle ja mitkä asiat ovat meille niin tärkeitä, että niistä emme tingi. Vieraslistaa karsiessa minua helpotti kysymys ”Kutsuisiko tämä henkilö minut/meidät omiin häihinsä?”. Muita toiveita pohtiessa minua helpotti kysymys ”Lykkäisinkö häitä saadakseni tämän asian tai esineen häihimme?”.

Häävalmisteluja ja -pohdintaa @sallashome

Hääpaikkaa pohtiessa kannattaa ottaa huomioon mm. vihkipaikan ja juhlatilan läheisyys. Tarvitaanko erillistä kuljetusta? Kuinka kaukaa vieraat tulevat? Mitä tiloja juhliin on käytettävissä? Onko myös joku ulkotila jaloitteluun käytössä (säävaraus)? Miltä juhlatila näyttää? Jos se ei ole sellainen kuin ajattelimme, miten sen saisi koristeltua ja mitä se maksaisi? Empiirisiä havaintoja ja paikkakuntakohtaisia vinkkejä löytyy esimerkiksi naimisiin.info -hääfoorumilta. Juuri juhlatilan ulkonäköä ehkä harkitsisin kaikista eniten juhlatilaa varatessa. Valmis juhlatila on näennäisesti ehkä kalliimpi kuin teltta pellolla, mutta jos telttaan hankkii vimmatusti tavaraa kaikki pöydistä ja tuoleista tekstiileihin ja kattokruunuista tuikkukuppeihin, hintalappu onkin yllättäen suurempi kuin valmiin paketin.

Kokonaan sisätiloissa pidettävissä häissä vuodenaika ei ole niin suuri kysymys. Tietenkään puutarhahäät eivät parhaiten onnistu talvella, eikä kesällä ehkä kannata järjestää söpöjä kotihäitä 33-asteisessa kaupunkiasunnossa. Ratkaisuja kuitenkin löytyy, kun alkaa miettimään ja priorisoimaan asioita. Myös se, kuinka kaukana sieltä, missä vieraat asuvat ja minä viikonpäivänä juhla pidetään, vaikuttaa olennaisesti siihen, kuinka moni pääsee paikalle.

Meillä oli puolisen vuotta aikaa järjestellä häitä, mikä on ollut meille juuri sopiva aika. Koska häät järjestetään ravintolassa (missä moni asia tulee tilan puolesta), puoli vuotta riittää mainiosti juhlan järjestämiseen. Monissa hääpodeissa kehotetaan aloittamaan hääsuunnittelu vuotta, kahta (jopa kolmea!) vuotta ennen hääjuhlaa. Riippuu toki hyvin paljon siitä, millaisia häitä on järjestämässä, mutta näin häitä järjestelleenä en ehkä sitoisi itseäni mihinkään niin aikaa vievään yli vuodeksi. Jos nimenomaan tietty vihkipaikka ja/tai juhlatila on kiikarissa, se kannattaa varata pois alta. Kuitenkaan ihan aktiivista hääsuunnittelua ei ehkä kannata aloittaa vuosia ennen. Itse koen, että hääsuunittelu on mukava saada aktiivisella työllä suhteellisen nopeasti alta pois, jolloin asioiden etenemistä on helpompi seurata. Voin kuvitella, että minua stressaisi tilanne, jossa minulla olisi kaksi vuotta aikaa venkslata edestakaisin, millaiset servetit meille tulee tai onko juhlakenkieni korko viisi vai kuusi senttiä. Koen, että olennaiseen on helpompi keskittyä, kun koko homma on ns. hallussa – kun kaiken tarpeellisen pystyy varaamaan ja hankkimaan nyt ja tässä eivätkä häät eivät siinnä enää kaukana tulevaisuudessa. Tämä onkin varmasti mielipiteitä jakava kysymys, olisikin mahtava kuulla teidän muiden naimisiin menevien/menneiden kokemuksia aiheesta. Kuinka pitkä aika teistä on hyvä varata hääsuunnitteluun ja miksi?

Kaksi asiaa hääjuhlassa olivat minulle erityisen tärkeitä. Halusin hääjuhlaan taitavan valokuvaajan, joka ikuistaisi päivämme tyylikkäästi. Myös juuri omanlaiseni sormuksen löytäminen oli minulle tärkeää. Molemmat ratkesivat lopulta helposti. Häitämme tulee valokuvaamaan ystäväni Jenny. Jo Jennyn kuvankauniista Instagram-tilistä näkee kertaheitolla, miten taitava hän on. Olen käynyt Jennyn kanssa aiemmin kuvaamassa ja hän myös otti kihlakuvamme (mm. täällä, täällä ja täällä), joten olen myös nähnyt, miten Jenny työskentelee kameran takana. Myös Mona lupasi ottaa vielä muutamat kuvat häiden jälkeen, kun tunnelma kuvien ottamiseen on ihan eri ja tilanteessa voi relata eri tavalla. ♥

Ehdin jo ensin vähän turhaantua sormusetsinnöissäni, kun joka kaupalla oli sama tarjonta. Kun löysin sitten muutaman vähän erilaisen sormuksen ja aloin mallailemaan yhtä niistä, myyjä totesi: ”Joo, toi ei ole vihkisormus, ei ollenkaan.” Sanoin pitäväni juuri tämännäköisistä sormuksista, ja että koko Keski-Eurooppa pitää tällaisia kihla- tai vihkisormuksina. ”Voin mä tuon sulle kyllä myydä, mutta ei noita kannata ostaa siihen tarkoitukseen”, myyjä jatkoi. Paria päivää myöhemmin näin samaisen sormuksen oikein tyylikkään naisen vasemmassa nimettömässä kahvilassa käydessäni. Kyseisestä liikkeestä en sitten sormustani ostanut, vaan se oikea tuli vastaan viikkoa myöhemmin.

Lopulta sormus löytyi. Se oli juuri sellainen kuin olin etsinyt: näyttävä ja ei kovin perinteinen suomalainen vihkisormus. Ehkä se johtuikin siitä, että sormus on italialainen. ;) Liikkeen yksi sisäänostajista tilaa koruja myös Italiasta, ja omani löytyi tästä mallistosta. Mallailin sormusta sormeeni tässä yksi päivä, ja se tuntui kyllä ihan omaltani. Ehkä laitan  siitä muutaman kuvan Instagramiin häiden jälkeen. ♥

Tässäkin siis vinkkinä tuleville morsiamille; kannattaa keskittyä siihen, mitä minä toivon, haluan ja etsin. Oli kyse sitten mekosta, sormuksesta tai juhlatilasta, älä anna myyjän tai kummin kaiman päättää. Muut tarkoittavat varmasti hyvää neuvoillaan, mutta heillä on omat häänsä sitten omien unelmiensa toteuttamiseen.

Häävalmisteluja ja -pohdintaa @sallashome

4. Mikä saa vieraat viihtymään häissä? 

Jokainen hääpari varmasti toivoo, että vieraat viihtyvät häissä. Minusta avainasia vieraiden viihtymisen kannalta on se, että käytännön asiat (kuten siirtymät, ohjelma jne.) sujuvat ongelmitta. Häiden ilmapiiri on varmasti lämminhenkinen joka tapauksessa, mutta mikään ei ole vieraalle rasittavampaa kuin juhlahepeneissä sateessa seisoskelu tai hänelle ventovieraiden ihmisten ikuisuuksia kestävien puheiden kuunteleminen.

Häihin kannattaa valita juontaja tai pari, ja myös joku, joka koordinoi ohjelmaa. Delegoimisen taito korostuu, kun järjestää häänsä muulloin kun oman lomansa aikana. Me esimerkiksi olemme valinneet häihimme kaksi luotettavaa ja järjestelykykyistä juontajaa. Heidän kanssaan käymme läpi päivän ohjelman ja he juontavat aina seuraavaksi tulevan ohjelmanumeron, puheen jne. Olemme myös luottaneet muita muun muassa koristeluun ja logistiikkaan liittyviä tehtäviä muutamalle vapaehtoiselle, mikä vähentää huomattavasti omaa työtaakkaa. Vaikka aika tee-se-itse -henkinen olenkin, morsian ei ihan voi omissa häissään kadota asettelemaan maljakoita tai sytyttämään kynttilöitä. :D Suunnittelu on siis kaiken A ja O. Nyt taas kokemuksia ja vinkkejä kehiin! Millaista ohjelmaa omissa tai läheisesi häissä oli? Piditkö siitä? Miksi, miksi et? Miten häidesi/tuttavasi häiden käytännön järjestelyt oli hoidettu ja miten järjestely toimi? 

Häävalmisteluja ja -pohdintaa @sallashome

5. Mitä muita käytännön järjestelyjä pitäisi miettiä (+ muut vinkit)? 

Monilla on kalenterit monta kuukautta ennen ainakin jossain määrin täynnä, ja minusta onkin kohteliasta lähettää ns. save the date -kortti siinä vaiheessa, kun hääpäivämäärä on selvillä. Save the date -perinne taitaa Suomessa olla suhteellisen uusi, ja varustimmekin suomenkielisille vieraille kutsun tekstein ”varaa päivä” ja ruotsinkielisille ”reservera datumet”. Lähetittekö te itse / oletteko saaneet save the date -kortin? Oliko se mielestänne tarpeellinen? Kirjoittaisitteko otsikon itse englanniksi vai vieraiden kielellä? 

Jos hääsuunnittelu alkaa stressata, etsi vertaistukea. (Aika hyvin on asiat meillä, kun häiden järjestämiseen tarvitsee vertaistukea. :D) Loistavia ovat esimerkiksi hääpodit, FB-ryhmät jne. Rajaa pois kaikki, mikä ja joka stressaa ja kaikki, jotka stressaavat.

Jos juhla tai osa siitä pidetään ulkona, kannataa etukäteen ainakin jossain määrin miettiä varasuunnitelma esimerkiksi sateen varalta. Suomen kesä kun on lyhyt ja vähäluminen, vai miten se meni.

Unohda ”kaiken pitää olla täydellistä” ja kirjoita must have -lista uusiksi. Mitä on täydellisyys ja millaiset ovat täydelliset häät? Tuo filosofinen kysymys kannattaa palauttaa mieleen, aina kun stressi alkaa nousta. Kuka määrittelee täydellisen, onko täydellistä olemassa? Itse olen päässyt korkealentoisissa mietinnöissäni jo siihen pisteeseen, että mietin, olisivatko ”täydelliset” häät täydelliset koskaan, sillä eihän elämässä mikään ole täydellistä. Mmm-m, sanan pohtiminen kannattaa siis jättää meidän aikamme aristoteleille, ja keskittyä itse häiden järjestämiseen.

Kun sinulta kysytään hääjärjestelyistä, älä selitä kaikkea liian tunnollisesti. Kun sinulta kysytään, miten hääjärjestelyt etenevät, älä selosta kaikkea liian säntillisesti. Kuvailemalla jokaisen yksityiskohdan pilaat niin vieraan yllätyksen kuin annat hänelle mahdollisuuden pahoittaa mielesi kertomalla, että juhlatilan seinien sävy on väärä. Hääpukua, sormusta tai menuuta ei tarvitse kenenkään tietää ennen juhlaa – ellet sitten itse halua kertoa ja olet varma, etteivät muiden mielipiteet pahoita mieltäsi tai anna vaikuttaa omaan valintaasi.

Häävalmisteluja ja -pohdintaa @sallashome

6. Mitä morsiamen pitää ja ei tarvitse tehdä ennen häitä? 

Ennen häitä ei tarvitse laihduttaa, valkaista hampaita ja laitattaa rakennekynsiä. Saa, mutta ei tarvitse. Minusta häissä nimenomaan olennaista on se, että tuntee olonsa omaksi itsekseen. Jos ei koskaan käytä meikkiä, taiteellinen smokey eye -silmämeikki ei välttämättä ole paras vaihtoehto hääpäivään. Itse en esimerkiksi tuntisi oloani kotoisaksi tiara päässä tai suuressa tylliunelmamekossa astellen. Se en olisi minä. 

Minusta etenkin se, että laihduttaisin häitä varten, tuntuisi turhalta. Mitä sitten häiden jälkeen tapahtuu, kun elämä jatkuu? Kyllä minäkin haluan olla häissäni parhaimmillani. Kuitenkin kun asiaa tarkemmin miettii, kauneus on kaikkea muuta kuin sitä ulkoista. Uskon, että jo se, että juhlii omia häitään, saa hääparin kukoistamaan. Miten sitä toista voi muutenkaan rakastaa ehdoitta, jos ei hyväksy itseään sellaisena kuin on?

Summa summarum: suuremmalta stressiltä välttyy, kun keskittyy ainoastaan miettimään, mitä minä ja me haluamme. Kohti vain omia unelmia ja toiveita! Se, mikä omien häiden järjestelyssä on parasta, on se, että niistä saa tehdä aivan oman näköisensä. ♥ Hurjasti onnea muille kihlautuneille ja häitään suunnitteleville! ♥

Häävalmisteluja ja -pohdintaa @sallashome

Vielä tähän perään muutama vinkki loistavista podeista häitään suunnitteleville (ja miksei muillekin, ettei tule turhaan stressattua myöhemmin):

I do Perfect Weddings – Bröllopspodden

Bröllopsbudget med Pingis Hadenius, Bröllopspodden, jakso 18

Bridechilla

 Wedding Planning Podcast by Kara Lamerato

Inspiroivia blogitekstejä ja videoita omannäköisistä häistä:

Avec Sofié

Hilla Stenlund

Mona ♥

Alexandra Beuter

Hayley Paige