Browsing Category

Onnellisuus ja kiitollisuus

5.9.2018

Onnellinen yrittäjä

Mahtavaa yrittäjänpäivää kaikille meille yrittäjille! 

Yrittäjäksi ryhtyminen on ollut yksi parhaimmistä päätöksistäni. Alunperin omat unelmani ja työhaaveeni olivat hyvin erilaiset, mutta olen enemmän kuin tyytyväinen siihen mihin elämä minut vei. Yrittäjyydessä on paljon epävarmuutta ja jännitettävää, mutta suurimmaksi osaksi yrittäjyys on joka päivä töiden aloittamista intohimolla ja rakkaudella.

Rakastan yrittäjyyden tuomaa vastuuta ja sitä, että voin itse päättää omista menoistani. Työ on aina ollut iso osa omaa identiteettiäni ja yrittäjänä se on pala minua. En kokisi olevani enää sama kokonainen minä, ellen olisi yrittäjä. Haaveet kasvaa tehdessä ja toivonkin, että ensi vuonna voin sanoa olevani jo tuplayrittäjä. Suomessa ei rikastu helposti työtä tekemällä rahallisesti, mutta sitäkin enemmän koen rikastuneeni yrittäjänä onnellisuudessa. Vaikken ole syntynyt miljonääriksi tai kehittänyt maailman suosituinta peliä, voin sanoa tuntevani itseni miljonääriksi. Saan jokaikinen päivä tehdä työtä, jota rakastan täydestä sydämestäni ja voin toteuttaa itseäni ja samalla (toivottavasti) jakaa monille muillekin hyvää fiilistä. Saan myös työn ohella kehittää itseäni haluamallani tavalla ja pyrkiä uusia unelmia kohti.

Yrittäjyydellä on iso merkitys omaan onnellisuuteeni. Mikään ei ole tullut suoraan annettuna, kaiken eteen on tehty töitä ja olen siitä ylpeä. Olen myös kannustanut niin monen muun läheisen yrittäjyyden polulle, että voin siitäkin kokea olevani hieman ylpeä.

Haluankin kannustaa nyt myös sinua! Sinua, joka vielä haaveilet yrittäjyydestä, mutta mahdollisesti vielä epäröit. Älä odota enää vaan tartu toimeen nyt! Olen kuullut niin monta upeaa tarinaa siitä miten yrittäjyys on tuonut elämään enemmän huikeita kokemuksia, kuin olisi ikinä voinut odottaa. Yrittänyttä ei laiteta. Vain kokeilematta jättäminen jää harmittamaan! ;)

Menestyksekästä yrittäjyyttä sekä monia onnen ja onnistumisen tunteita ihan jokaiselle yrittäjälle!

Ps. Aina, kun tuotat jotain hyvää muille ei yrittäjyys voi mennä kovin paljon pieleen;)

Shoes, Ellos / Dress, Zara / Jacket, Ellos / Bag, LV

Pictures, Xenia Andersson / edited by me

10.7.2018

Uuvuttava uupuminen

Olen tässä jo tovin pohtinut sitä, että aika monet merkit omassa arjessa tällä hetkellä viittaa uupumiseen. Kuuntelin Mustartun ja Viena K:n podcastin uupumisesta, joka oli tosi koskettava ja hyvä. Kannattaa kuunnella. Samoistuin moneen kohtaan.

Sitä on niin älyttömän vaikea yrittäjänä (ja muutenkin) sanoa ei. Usein osaa laittaa vaihdetta hiljaisemmalle vasta, kun on ihan pakko. Samaan aikaan lähinnä ärsyttää kaikki kohkaus uupumisesta ja masennuksesta. Ihan kuin ne olisi tänäpäivänä enemmänkin väistämätön lopputuote ja perus normi. Hetkauttaako uupumus enää ketään vai kuuluuko jokaisen läpi käydä jonkun sortin uupuminen? Mihin tämä jatkuva eteenpäin kovaa vauhtia vievä yhteiskunta tulee päätymään?

Uskon, että tietynlaisella uupumisella on myös hyötyjä. Ahkera tekeminen ja aikaansaaminen saa aikaan äärettömän hyvän tunteen. Se auttaa kokemaan itsensä hyväksytyksi ja onnistuneeksi. Ahkeruus ja aikaansaaminen nostaa itsetuntoa. Kohtuullinen uupuminen on merkki aikaansaamisesta ja kertoo milloin on hyvä ottaa rauhallisemmin ja muistaa sanoa useammin ei. Missä menee kuitenkin se raja, kun tekeminen alkaa väsyttää niin paljon, että mielen lisäksi keho alkaa oireilla väsymyksestä? Kun uupuminen kasvaa ei se ole hyväksi kenellekään.

Siinä onkin hyvä paikka oppia löytämään ne omat rajat ja risteykset. Havahtua riittävän ajoissa oman elämän risteyksiin, joissa kääntyä kohti eheytyvää ja voimakasta minää, uupuneen ja arkeen väsyneen minän sijaan.

Pictures, Niki Stribian

Mielestäni on tärkeää oppia löytämään jokaisesta päivästä ne voiman hetket. Vaikket voisi muuttaa tällä hetkellä arjessasi mitään tai vähentää merkittävästi työtaakkaa, voit aina päättää tässä hetkessä pysähtyä. Hengittää syvään sisään ja puhaltaa ulos.

“Taitava lainelautailija tietää, että silloin tulee rentoutua, kun valtava aalto murtuu päälle. Jos hän taistelee aaltoa vastaan, voima tuhoaa hänet. Jos hän ei jännitä, hän syöksyy aallon halki. Samalla tavoin meidän tulee muistaa, että elämässä on syklejä: on myrskyisää ja tyyntä, pimeää ja valoisaa. Koeta hengittää syvään kaiken sen läpi. On elintärkeää suunnata energia rakentavasti.” Judith Orloff