Browsing Category

Liikunta

6.1.2021

Aamutreenit 2021 kalenteriin

Uusi vuosi ja uutta energiaa treeneihin! Marraskuussa lenkkeilin joka päivä ja siitä tuli enemmän kuin hyvä olo. Tänä vuonna haluan jatkaa taas treenejä sekä lenkillä että salilla. Erityisesti kaipaan aamutreenejä, jotka ovat valitettavasti viime vuoden aikana vähentyneet rutkasti. Aika siis laittaa taas rutiinit kuntoon ja nousta aamulla ensimmäisenä treenaamaan. Pienilläkin jutuilla saa loistavan olon aikaiseksi.

Aamutreenit 2021 kalenteriin

Jotta aamutreenien makuun pääsee taas helpommalla, keräsin muutamat vinkit kasaan.

Näin helpotat aamutreenejä ja heräät aikaisin

Ensimmäisenä kannattaa miettiä mikä itselleen on aamussa aikaisin heräämisessä kaikkein vaikeinta. Itselleni esimerkiksi talvella kylmyys on yksi suurin syy miksen haluaisi nousta sängystä. Pehmeä ja lämmin peitto houkuttelee 100% enemmän, kuin kylmyys peiton ulkopuolella. Yritänkin minimoida ensimmäisen vartin aikana tämän tunteen ja puen päälleni mukavimmat kotivaatteet mitä minulta löytyy. Samalla laitan kahvin tippumaan ja asetun lattialle meditoimaan lempimeditaatioiden äärelle kuuman kahvin kanssa (jos Lionel suo tähän mahdollisuuden..).

Meditaation jälkeen mieli on herännyt ja kehokin alkaa olla tässä päivässä. Treenaaminen on huomattavasti helpompi aloittaa ja mieli on huikea. Toisille sopii karaisevampi herätys esimerkiksi kylmällä suihkulla. Mieti mikä on juuri sinulle paras tapa aloittaa päivä ja mikä saa sinut voimaan hyvin. Minulle se on lempeä aamu, joka herättää minut askel kerrallaan. Näihin juttuihin kiinnitän itse huomiota.

1. 5 – 4- 3 -2- 1  launch your self up!! (Mel Robbins)

Aikaisemmin olen vannonut torkuttamisen nimeen. Toisille se sopii ja toisille ei. Olen itse tullut siihen tulokseen, että on paljon helpompaa mielelle sekä keholle saada itsensä sängystä ylös kerralla. Loikoilu ja odottelu vain vaikeuttaa heräämistä. Kun pääset kerralla ylös sängystä, voit silti ottaa vielä päivän ensimmäiset minuutit rauhallisesti ja herätellä kehoa ja mieltä lempeästi. Suosittelen lukemaan *Mel Robbinsin The 5 second rules kirjan (*mainoslinkki), joka on yksi parhaimmista kirjoista joita olen lukenut!

2. Valmistelu

Laita treenivaatteet aamua varten valmiiksi. Tämä on extra tärkeä vaikka tuntuukin pienelle asialle. Kaikki mikä nopeuttaa aamun toimia helpottaa suuresti.

3. Riittävä uni ja kiireettömyys

Herää riittävän aikaisin ja mene myös nukkumaan ajoissa. Itselleni aamulla rauhallisuus on tärkeää ja liika kiire alkaa vain ahdistaa. Laitan mieluummin herätyksen puoli tuntia aikaisemmin soimaan, kuin aloitan päivän kiireellä. Sanomattakin on selvää, että yöunista ei kannata aamutreenin takia karsia, joten riittävän ajoissa nukkumaan meneminen on myös tosi tärkeää.

4. MOVE YOUR ASS!

Löydä itsellesi parhaat tavat liikkua. Ei ole kiveen hakattu, että jokaisen pitää lähteä säällä kuin säällä juoksulenkille. Kuuntele itseäsi ja tee sitä mistä nautit. Kokeile rohkeasti erilaisia lajeja ja tee juuri sitä mikä tekee sulle parasta. Aamu voi alkaa yhtä hyvin kävelylenkillä ulkona tai juoksumatolla, joogalla, pyöräilyllä sisällä tai ulkona, Hiit treenillä, venyttelyllä tai vaikka tanssimalla.

5. Aamupalan merkitys juuri sinulle

Tunnista oman kehosi tarve aamupalalle. Tässäkin asiassa olemme kaikki yksilöitä. Jollekin aamupala on ehdoton ennen mitään aamutreenin tapaistakaan, kun taas toiselle tyhjällä mahalla treenaaminen heti aamusta antaa paljon energiaa. Itse rakastan juoda ensimmäisenä kupin kahvia (nykyään kofeiinittomana) ja liikkua sen jälkeen. Aamupalan nautin mielelläni sitten vasta treenin ja suihkun jälkeen rauhassa.

Aamutreenit 2021 kalenteriin

Aamutreenit 2021 kalenteriin

Pictures Carita Alfthan / edited by me

Oletko sinä aamu- vai iltatreenaaja? ♥ Entä onko sulla tälle vuodelle jotain erityisiä treeniin liittyviä tavoitteita?

Muista laittaa myös Instagram seurantaan: @monavisuri

11.3.2020

Parhaat juoksulenkkarit?

*mainoslinkkejä

Ilmoittauduin sitten hetken mielijohteesta puolimaratonille ja nyt on aika alkaa juosta kilometreja ennen koitosta! :D En ole moneen vuoteen juossut juuri lainkaan, joten saa nähdä miten naisen käy.

Aikoinaan käytin aina Niken Vomeroita juoksulenkeillä, mutta nyt mietin pitäisikö kokeilla jotain muita tossuja. Vinkaathan sun lempparitennarit kommenttiboksin puolella! :) Saa toki laittaa muitakin vinkkejä miten selvitä elämän ensimmäisestä puolikkaasta… :D

Mulla on nyt kova luotto, että tästä tulee ihan super hauska matka niin harjoittelun, kuin määränpään puolesta. :)

 Parhaat juoksulenkkarit?

Ylärivi *1. // *2. // *3. 
Alarivi *1. //*2. // *3.