Browsing Category

Kirjat

10.5.2024

Vaikeuksista voittoon kirjojen avulla

😇 Puhun täällä aina myönteisyydestä ja kasvun asenteesta. Kaikki on ihanaa ja pilvissä leijumistä.

🥲 Mutta kyllähän te tiedätte, ette ei todellakaan ole. Ei edes joka toinen päivä. Ei edes minulla, vaikka siitä täällä jauhan jatkuvasti.😆

🙋🏼‍♀️Teen töitä kasvun asenteen eteen joka päivä. Joskus se on helppoa, joskus ihan perseestä. Joskus menee ihan törkeän hyvin, joskus aivan surkeasti.

🥵 Viime vuoden lopussa, mulla oli muutama kuukausi sellainen fiilis, että olen maailman paskin yrittäjä. Poukkoilen ja räpellän menemään miten sattuu. Teen liikaa kaikkea, enkä osaa keskittyä siihen mihin “pitäisi”. Myynti takkuaa, tili hupenee, kohta pitää tyhjentää säästöjä, maailma ei ole entisensä, kaikki maksaa vaan sähkölaskuja ja ruokalaskut kasvaa jne jne.

🆘 Nuo on niitä hetkiä, kun alkaa palohälytin soimaan koko kehossa ja tunteet meinaa vallata ihan kaiken. Mutta kannattaako jäädä marttyyrinä ja uhrina makaamaan ulkoisten tapahtumien vangiksi? Varsinkin sellaisten asioiden, joihin ei mahda mitään? No ei.

🤯 Yleensä sitä vielä kaiken lisäksi suurentelee asioita omassa mielessään. Ei mulla ollut noina kuukausina oikeasti mitään hätää. Mutta en tehnyt ennätyskuukausia tai saavuttanut edes niitä minimi tavoitteita. Mutta mikään näistä ei määrittele mua ihmisenä vaikka se ego ja mieli joskus saattaa sellaista itselle syöttää. Ja ne vaikeat hetket on parhaimpia opettajia.

⚒️ Sen sijaan, että niissä hankalissa tilanteissa (on se sitten yrittäjyyteen, uraan, perheeseen, terveyteen tai mihin vain liittyvää) jää tuleen makaamaan ja jatkaa murehtimiseen keskittymistä, kannattaa napata kaikki myönteisyyttä ja kasvun asennetta nostavat työkalut esiin.

🛌 Ihan ensimmäisenä on noustava ylös ja todettava, että kukaan ei tule minua pelastamaan ilman avun pyytämistä eikä kukaan tule minua kaivamaan sängyn pohjalta kohti myönteisempää fiilistä. Ihan itse on tehtävä ensimmäiset askeleet. On se sitten avun pyytämistä tai itse toimeen ryhtymistä.

📚 Itselläni yksi tärkeimmistä työkaluista kaikessa kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvässä on KIRJAT. Eikä mitkä tahansa kirjat vaan nimenomaan hyvinvointiin ja itsensä kehittämiseen liittyvät kirjat. Ne antaa aina uskoa ja toivoa omaan tekemiseen. Niiden kautta voi peilata kaikkea mitä itse on kokenut ja mitä haluaa oppia.

📖 Ikuisena kirjalähettiläänä aion jatkaa kirjojen promoamista ainiaan. Älä lannistu, jos et heti löydä itsellesi sopivaa opusta, vaan anna mahdollisuus seuraavalle. Kun jokin kirja ja kirjailijan sanat todella resonoi, voin vakuuttaa, että ne auttavat melkein tilanteessa kuin tilanteessa eteenpäin.

👑 Meillä on kirjojen kautta mahdollisuus saada mentorointia ja ajatuksia mielettömiltä viisauksien välittäjiltä ILMAISEKSI. Oodi kirjoille!

🦋 Mitä sä voit tehdä tänään kasvattaaksesi omaa kasvun asennettasi?

😏 Jos et muuta, niin laita Menesty lempeästi uutiskirje tilaukseen ja tulen muistuttamaan sua spostiin aina silloin tällöin tärkeistä asioista ja jaan myös kirjavinkkejä. Spostiin ei tule spämmiä, vaan relevantteja ja aidosti inspiroivia ideoita ja ajatuksia.

LUE:

Ympäröi itsesi kasvun asenteella ja myönteisyydellä kirjojen avulla. 

20.3.2023

Ympäröi itsesi kasvun asenteella ja myönteisyydellä kirjojen avulla

Ympäröi itsesi kasvun asenteella ja myönteisyydellä kirjojen avulla

Lukeminen on suuri rikkaus. On valtavan etuoikeutettua saada lukea kirjoja ja tutustua monien eri kirjailijoiden ajatuksiin. Olen vuosia kerännyt omaa kirjakokoelmaani ja tämä matka on päättymätön. Uusia suosikkeja tulee jatkuvasti lisää ja vanhat klassikot voisi lukea uudelleen ja uudelleen.

Mikäli sinä kaipaat elämääsi positiivista kasvun asennetta ja hyvää myönteistä energiaa suosittelen hankkimaan ympärillesi liudan itsensä kehittämisen kirjoja ja aloittamaan lukemaan joka ikinen päivä.

Itsensä kehittämisen ja hyvinvoinnin kirjat auttavat pitämään mielen ja katseen itselle tärkeissä asioissa. Meidän mielen kielteinen vinouma vääristää usein mieltä ajautumaan huomaamattaan murehtimaan ja märehtimään asioita, joille emme useinkaan mahda paljoa. Siksi itse olen asettanut itselleni tavoitteen ympäröidä itseni kasvun asenteen mentoreilla, kirjailijoille ja ajattelijoilla. Luen joka päivä jotain motivoivaa ja inspiroivaa. Löydän aina aikaa lukea edes viisi minuttia. Jotkut pitävät voimatunnin heti aamusta, jolla saa määriteltyä päivän suuntaa. Mistä sinun voimatuntisi voisi koostua?

Kannustan etsimään juuri itsellesi sopivan tavan jokapäiväiseen arkeen, jolla lisäät ja kasvatat hyvää omaan elämääsi.

Listasin tähän postaukseen muutamia omia suosikkejani itsensä kehittämisen kirjojen joukosta. Tässä on vain pienen pieni osa kaikista upeista teoksista ja kannattaa aina kuunnella tarkasti omaa energiaa mikä kirja milloinkin resonoi.

Kirjat kannattaa hyvällä omallatunnolla jättää kesken, jos jonkun kirjan sanoma ei itsessä resonoi juuri nyt. Aina voi myöhemmin antaa uuden mahdollisuuden.

Muistutan myös, että pelkkä lukeminen ei riitä, vaan uusien opittujen asioiden käytäntöön vieminen on aivan yhtä tärkeää.

Kirjavinkkejä hyvinvointia ja kasvun asennetta edistämään

Positiivinen Psykologia ja hyvinvointi

♥ Kukoistava Kasvatus, Pauliina Avola ja Viivi Pentikäinen
♥ Hyvinvointitaitojen Kukoistava tehtäväkirja
Näitä kahta kirjaa suosittelen aivan jokaiselle. Huikeat teokset ihan jokaiselle vaikka onkin suunnattu kasvatusalan ammattilaisille. Näihin kansiin on tiivistetty upeasti positiivisen psykologian ydintä.
♥ Löydä aito itsesi tehtäväkirja, Tiia Gynther
♥ Ihmisyyden rajalla, Viktor E. Frankl (Neurologi ja psykiatri Viktor E. Franklin on kehittänyt Logoterapian = henkistä, tarkoituskeskeistä psykologiaa ja filosofiaa)
♥ Myötätunnon mullistava voima , Pessi, Martela, Paakkanen
♥ Positiivisen psykologian voima, Lotta Uusitalo-Malmivaara

Neurotiede, mindfulness, tietoisuustaidot

♥ Onnellisuuden ohjelmointi, Hyvinvointia neurotieteen avulla, Rick Hanson
♥ Mielen voima, Mielen vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin, Harri & Ilkka Virolainen
♥ Mindfulness, Jon Kabat-Zinn

Muut itsensäkehittämisen kirjat

♥ Sanojen Super voima, Martti Vaalahti
♥ Ikigai pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain
♥ Tyyneys puhuu, Eckhart Tolle
♥ Kvantifysiikasta energiahoitoihin, Johanna Blomqvist
♥ Elämä haltuun, kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia, Nicole LePera

 

Kerro kommenteissa mikä on ollut sinun elämääsi eniten muuttava lukemasi kirja! 

Tilaa ajatuksia arkeen uutiskirje– jossa saat silloin tällöin myönteisiä ajatuksia ja eteenpäin vieviä kirjeitä suoraan spostiisi. ♥