19.2.2015

Victoria’s Secret fashion show ja pohdintaa kauneusihanteista

Tämän vuoden upea Victoria’s Secret fashion show on nähtävissä kokonaan täällä. Huh miten upeita naisia ja miten huikeassa kunnossa nämä enkelit ovat!

Moni tavoittelee vastaavaa ja vertaa itseään tai omaa kroppaansa VS tyttöihin. Inspiraatiota ja motivaatiota toki voi aina hakea muiden ulkoisesta olemuksesta, mutta minusta vertailu ei kannata. Tärkeintä on rakastaa omaa kehoa sellaisena kuin se on. Vaikka haluaisi kehittää tai muokata omaa kehoa ei se tarkoita, etteikö voisi silti olla tyytyväinen nykyisessäkin hetkessä.

Valitettavasti sosiaalinen media on tänä päivänä yksi isommista syistä ulkonäköpaineille ja epävarmuudelle. Aiheesta tehdään paljon tutkimuksia ja ongelma on varmasti hyvin maailmanlaajuinen.

vs

Olen miettinyt viime aikoina paljon sitä mikä mediassa on hyvää ja mikä huonoa. Super suositun Carolinen blogia jo pitkään lukeneena pöyristyin uusimmasta kohusta, jossa Carolinea on pyöriteltyä mediassa. Hän on myöntänyt muokkaavansa omia kuviaan. Se itsessään ei herättänyt minussa tunteita suuntaan tai toiseen sillä muokkaanhan itsekin kuviani usein todella paljon. Kohu on kuitenkin noussut siitä, että hän on muokannut jalkoja ja vyötäröä kapeammaksi. Ei siis ihan pelkkää valojen muokkausta tai ison finnin poistamista keskeltä otsaa.

Aihetta on pyöritelty monelta kannalta ja jopa psykologit ovat ottaneet kantaa siihen miten Caroline toiminnallaan edistää nuorten naisten epävarmuutta ja vääristynyttä minäkuvaa. Tuntuu minusta kovin raadolliselta syyttää nuorta naista, joka kirjoittaa positiivista ja elämäniloista blogia moisesta.

On todella julmaa syyttää Carolinea muiden epävarmuuden ruokkimisesta vain sillä, että hän on suosittu bloggaaja. Minusta kaikki lähtee medialukutaidosta. Carolinen muokkaukset ovat olleet hyvin pieniä, jos verrataan naistenlehtien toimintaan ja muokkaamiseen. Haluan ymmärtää Carolinen paineet näyttää kuvissa täydellisyyttä, kun taustalla on satojatuhansia PÄIVITTÄISIÄ lukijoita ympäri maailmaa.

Blogimaailma ja netti ylipäänsä ovat todella raadollisia. Ihmiset osaavat olla niin julmia ja näiden julmien ihmisten kommenttien vastaanottamiseen tarvitaan todella vahvaa luonnetta. Kyllä itsekin teen asukuvia postaillessa aina “valinnan” niistä paremmin onnistuineista kuvista. Jos jalat on makkaralla jossain kuvassa jätän sen laittamatta. Ei se kuitenkaan tarkoita, ettenkö hyväksyisi itseäni sellaisena kuin olen. Ihan jokaikinen meistä varmasti laittaa julkiseen jakoon mieluummin ne edustavimmat kuvat itsestään?  Kuvanmuokkaus on myös tätä päivää. Pelkästään instagramin omilla muokkauksilla pystyy tekemään kuviin todella paljon. Vatsalihakset erottuvat selkeämmin muutamalla varjon säädöllä. Selluliitti häviää äkäseen vähän valoa lisäämällä. Lista on loputon.

Mutta onko se sitten ihan nou nou? Pitäisikö blogit täyttää kuvilla, jossa ollaan “huonossa” kuvakulmassa finni otsalla. Lehdet ovat olleet aina inspiroitumisen ja kauneuden lähteitä. Itse en niinkään huolestuisi muokkaamisesta ja kauniin pinnan näyttämisestä vaan kasvatuksesta ja medialukutaidosta. Jatkuvasti on menossa erilaisia kampanjoita sosiaalisessamediassa “alastomasta totuudesta”. Meikkaamattomia ja muokaamattomia kuvia. Mielestäni on hienoa, että näillä kampanjoilla tuodaan tärkeää asiaa esiin ja pyritään avaamaan todellisuutta niiden kautta.

(Iza Goulart treenaa muuten mm. Kaylan treenejä;))

Kaikkein tärkeintä on mielestäni kuitenkin hyvä itsetunto. Sen rakentaminen alkaa jo hyvin pienenä. Kun rakastaa itseään ja hyväksyy itsensä täysin voi kauniista kiiltokuvista nauttia ilman vertailua tai itsensä huonoksi tuntemista. Mikäli vertaisin jatkuvasti itseäni VS malleihin, voisin sanoa olevani melkoisessa suossa. Hyvin harvalla on vastaavaa kroppaa ja mikä loppujen lopuksi tekee VS mallin vartalosta minun vartaloa paremman? Tärkeintä on miltä itsestä tuntuu ja nauttia siitä. Oma toimiva ja kaunis keho mahdollistaa niin paljon onnea elämässä, että sen usein helposti unohtaa. Monesti omaa kehoa pitää itsestäänselvyytenä.

Oli sitten VS mallin vartalossa, tai monta kymmentä kiloa isommassa koossa ei sillä ole mitään merkitystä. Tärkeintä on se oma olo. Jokainen meistä on kaunis. VS malleista erityisen kauniita tekee varmasti se, että ainakin ulospäin he näyttävät itse olevan erittäin tyytyväisiä omaan kehoonsa. Vai mitä mieltä olette? Minä ainakin kiinnitän erityisen huomion naisiin, jotka hymyillen kantavat kehonsa ja ovat selkä suorassa. Oli vaa´an lukema tai kehon mittasuhteet millaisia tahansa.

Vaikka näitä erilaisia kampanjoita tuodaan jatkuvasti esiin niin mielestäni tärkeämpää olisi nostaa itsestäänselvyyksiä enemmän esiin kasvatuksessa. Kotona ja koulussa! Olen itse erittäin kiitollisessa asemassa sen suhteen, että olen saanut kotona pienestä asti yltäkyllin rakkautta ja kehuja. Olen aina tuntenut olevani ihana ja hyvä sellaisena kuin olen. Se, että muokkaan valokuviani blogiin on vain osa omaa intohimoani – estetiikkaa ja taidetta. Vertaan aina valokuvausta ja kuvanmuokkausta maalaamiseen. Mikäli maalaan tai piirrän toisen ihmisen kuvan jätän kuvasta finnit piirtämättä. Ei se kuitenkaan tarkoita, että pitäisin kuvattavaa mallia rumana. Esteettisyys on viimeisteltyä taidetta ja kauneutta, joka on tekijänsä näköistä. Meidän pitäisi kaikkien muistaa se, että vertaaminen muihin ei ole koskaan kovin järkevää. Ei somessa eikä muutenkaan.

Mitä ajatuksia sosiaalisen median luomat ulkonököpaineet ja kuvien muokkaaminen teissä herättää? Onko teidän mielestänne oikein sysätä bloggaajien tai julkkisten niskaan kasvavat ulkonäköpaineet ja epävarmuus? Entä oletteko itse kokeneet ulkonäköpaineita blogien tai sosiaalisen median takia? Olisi erittäin kiinnostavaa kuulla teidän ajatuksia ja mielipiteitä aiheesta.

When I watched Victoria´s secret fashion show the other day I started thinking once again the issue of pressures about how we look. Recently there has been a huge debate around Carolines blog because she revealed that see is photoshopping her photos for thinner legs and hips for instance. Even some psychologist have claimed that what she has done is influencing to the minds of teenage girls and distort their understanding about natural beauty. I don´t think that the real problems are the blogs or beauty magazines but the way we read and understand the media and how we are raised. 

We should all remember that the beauty we see in media is meant just to be inspiring and pretty, not realistic. No one should compare oneself to VS models or anybody else. We should find the balance how we feel about ourselves and what makes us feel good. When you accept yourself as you are and understand that you are beautiful just like that we are much more happier and it shines out to everyone around you. 

How do you feel about this this? Is the beauty we see in media ideal or not and how should it be understood?

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply
    sara
    19.2.2015 at 11:57

    Mun mielestä on kyllä harmillista, että bloggari joutuu muokkaamaan omia reisiään kapeammaksi. Herää jotenkin kysymys kannattaako silloin blogata edes? Tekeekö itselleen vaan hallaa? Myös bloggareiden olisi hyvä tutkia itsetuntoaan ja miettiä mitä haluaa elämältä. Elääkö muiden ihanteiden mukaan vai oikeasti omaa elämää? Lukijoiden sitten olisi hyväksyttävä se. Itse ainakin luen mielummin blogia, jossa ei ole muokattu reisiä kapeammaksi ja vatsalihaksia suuremmiksi tms. Ei haittaa, jos joku vähän blurraa naamasta pari finniä pois, mutta tuollaiset suuret muokkaukset särähtävät vaan vähän. Toki jokainen omalla tyylillään ja omasta itsetunnosta lähtee kaikki. :) Mitä vanhemmaksi tulee sitä paremmin ymmärtää mainoskuvia… :D Niitä todella on muokattu ja muokataan. Ois kiva nähä ite joskus itsensä muokattuna hienossa kuvassa!!! ;)))

    • Reply
      monasdailystyle
      20.2.2015 at 14:25

      Kristiina Maria tuolla alla kommentoikin ja tarkensi tuota kohua vielä paremmin.
      Ja kyllä, on tosi surullista, että pitää muokata itseään pienemmäksi. Itse en kyllä suoraan sanottuna edes huomannut mitään pienennöksi, kun äkkiseltään noita kohukuvia tutkin. Omaan silmääni Caroline näyttää kaikissa kuvissa todella pieneltä. Lähinnä tuli surku juuri Carolinen puolesta siitä, että hän on saanut niin paljon paskaa niskaan ennen ja jälkeen tuon jutun. Mun mielestä noi kaikki kun oli todella inhimillisiä juttuja. Caroline on aikaisemminkin kirjoittanut syömishäiriöstä. Mun mielestä on vaan hienoa miten hän tuo blogissa esiin juuri itsensä hyväksymistä ja terveellisiä elämäntapoja. Selvästi hän haluaa saada itselleen vahvemman itsetunnon. Niin kuin sanottu ei ole helppoa nykyisessä hetkessä olla täysin ilman ulkonäköpaineita. Se että hän puhuu itsevarmuuden yms ei tarkoita, että hän olisi sinut itsensä kanssa. Jokaisella on varmasti töitä sen kanssa tehtävänä ja harva on tarpeeksi vahva antamaan itsestään kaiken jilkisesti. Sitä on aika haavoittuvainen jo yksin saati sitten julkisesti.
      Ja näin se kyllä varmasti on, että mitä vanhemmaksi tulee sen paremmin varmasti ymmärtää ympärillä olevaa ja toisaalta myös hyväksyy itsensä.
      Jatketaan vielä myöhemmin tällä samalla aiheella täällä! :) Mahtavaa, että herätti ajatuksia. Tärkeä aihe kuitenkin.

  • Reply
    anniina
    19.2.2015 at 12:18

    Tää on aihe jota olen miettinyt todella, todella pitkään! Ja tullut siihen tulokseen että valitettavasti kyllä, tämä nykyajan bloggaaminen ja Instagram-buumi pahentaa ulkonäköpaineita ihan varmasti ihan jokaisella. Eikä vain ulkonäköpaineita, vaan paineita siitä että oma elämä näyttäisi erityiseltä ja jotenkin enemmän hyväksyttävämmältä – ja kadehditulta. Tämä voi ilman muuta toimia myös “hyvänä kateuden buusterina” saada itsekin aikaan elämässään uusia jännittäviä asioita, mutta hyvin usein se vain lamauttaa ja ihmiset kokevat huonommuutta.

    Olen itse kokenut valtavia ulkonäköpaineita kohta kymmenen vuotta, vuodesta 2006. Koko ajan olen pysynyt normaalipainoisena ja olen ihan kaunis nainen, mutta pään sisällä tehnyt vuosikausia helvetillistä duunia sen eteen että olenko hyvä vai enkö ole. Ahminut viikkoja, paastonnut seuraavia. Alkuvuosina ainoa vartaloihanne oli se, minkä telkusta/muotilehdistä/satunnaisilta tutuilta tai kavereilta sai. Itse koen, että silloin oli vielä kohtuuhelppoa sinnitellä sen aikaisen median pihdeissä, että millainen kuuluisi olla. 2006 ihanne oli vielä selkeästi skinny/androgyyni, kun nykyään se on vahvasti fitness-painotteinen. Ei saa olla roikkuvaa lihaa saatika läskiä, vaan kaikki pitää olla timmiä – näin siitä huolimatta, että trendi näyttäisi ainakin näennäisesti olevan kääntymässä juurikin tähän “olet hyvä sellaisena kuin olet/terveys ulkonäön edellä”-muottiin. Itse koen, että tuo itsensä hyväksymis-trendi on ainakin tähän mennessä ollut vain sanahelinää ja ulkonäkö/vartalopaineet tulevat pahenemaan. Toivon toki muuta!

    Täytyy sanoa, että nykyaika tuo minulle entistä hämmentyneemmän mielen siitä mitä pitäisi olla ja elää ja miltä näyttää, ja paljon pahemmat paineet kuin kymmenen vuotta sitten, jolloin ihailtavat ihmiset olivat edes jonkin sortin julkkiksia tai malleja mutta muu kansa ihan tavallisia eläjiä, joiden (filtteröityä) elämää ei päässyt katsomaan ja kadehtimaan ja itse pystyi olemaan huoletta tavis, koska muutkin olivat. Nykyään kun oma kaveripiirinikin näyttää Instagramin läpi oman elämänsä beyonceilta, se luo valitettavasti itsellekin paineita pysyä mukana joko ulkonäöllisesti tai niin, että arkeni näyttäisi olevan täynnä säpinää: otoksia ystävien kanssa järjestetyistä illoista, hiihtolenkeistä poikaystävän kanssa, peilin kautta napattu “kesken treenien”-kuva, herkkuleivonnaisista tai vastapainoksi vihersmoothiesta, selfieitä selfieiden perään. Hymyillään, on niin kivaa, kaunista ja elämä on ihanaa. Ei siellä laiteta esiin niitä ahdistuksen tunteita elämästä, ihmisistä tai itsestään. Eroista, sairauksista, ikävästä. Tylsyydestä. Tavismaisuudesta.

    En toki tarkoita, että negatiivisia asioita tulisikaan syytää tarkoituksella ulos, ja ymmärrän varsin hyvin että julkisia profiileja pidetään hyvän mielen paikkoina, mutta valitettavasti tämä vääristää hyvin, hyvin radikaalisti ETENKIN nuorten käsitystä siitä mitä elämä on. Itse olen 28. v ja vaikka olenkin jollain tasolla tiedostava, järkevä ihminen, silti minäkin koen onnistuneeni jos kuvani saa paljon tykkäyksiä ja vastaavasti mietin, mikä postauksessa meni pieleen, jos tykkäykset jäävät vähiin. Ihan käsittämätöntä – ja vaarallista – rakentaa itsetunto näin ulkoisten ja pinnallisten asioiden varaan. Ja meidän sukupolvemme (80/90-luvun lapset) taisivat olla nippa nappa viimeinen, jotka säilyivät ainakin lapsuudessaan tältä somen tuhoisuudelta minäkuvaan.

    Toki somessa on paljon hyvääkin, mutta mielestäni sen antama kuva elämästä ja ihmisistä on kerta kaikkiaan vääristynyt. Joko ihmisten kannattaisi alkaa kääntämään kelkkaa postaamalla myös muokkaamattomia tavallisia otoksia itsestään tai sitten perustaa joku “Truegram” jonne vuodatettaisiin kaikki maallinen paska :D Todella hyvä aihe Mona, tästä pitäisi olla puhetta enemmänkin! :)

    • Reply
      R
      19.2.2015 at 19:07

      Tässä oli monta juttua mistä oon niiiiin samaa mieltä! Komppaan!

      • Reply
        monasdailystyle
        21.2.2015 at 04:54

        Me tosiaan ollaan eletty nuoruus ihan erilaisella tavalla. Ei ollut instagrameja ja facebookkeja, joissa olisi selffieta. Nyt on entistäkin suurempi vastuu kasvatuksella näiden asioiden suhteen. Miten ymmärtää juuri sosiaalista mediaa.
        Itsetunnon ja vahvan minäkuvan rakentaminen vaatii tosiaan paljon töitä kasvatuksen lisäksi. Meillä kaikilla on luonnostaan ego taustalla, joka aiheuttaa erilaisia pelkoja ja epäonnistumisen tunteita ja sitä, että ajattelee itsestään negatiivisesti. Itse uskon kyllä todella vahvasti siihen, että tulevaisuudessa onnellisuus ja hyvinvointi sekä itsensä arvostaminen sellaisena kuin on tulee olemaan ”trendien” aallon harjalla. Tietoisuustaidot ja henkinen hyväolo tulee varmasti olemaan iso osa myös mediaa, kun kiireiset ja loppuun palaneet ihmiset kaipaavat helpotusta jatkuvaan taisteluun jaksamisen kanssa.
        Ja mahtavaa, että olet samaa mieltä, että aiheesta on hyvä puhua enemmän! :) Teen jatkoa postaukselle nimenomaan kuvamateriaalin kera ;)

  • Reply
    Katariina
    19.2.2015 at 12:46

    Niin. Aika monimutkainen aihe tämä. Toisaalta ymmärrän, että maailma on kova ja ihmiset ilkeitä, jolloin kuvia muokataan ehkä herkemmin, jotta vältyttäisiin ilkeilijöiltä. Samalla kuitenkin itsensä niin sanottu kaunisteltu esittely on taas oman egon pönkittämistä. Ainakin näin kärjistettynä. Kukapa ei nauttisi siitä, että kehutaan kauniiksi ja timmiksi. Tuntuuko kehut kuitenkaan yhtä hyviltä, jos olet käyttänyt useita tunteja kuvan muokkaamisessa ja tiedät, ettet luonnon valossa ihan siltä näytä. Kun puhuit, että kuvat ovat taidetta, niin kehutaanko silloin kuvattavan fyysisiä piirteitä, vai kenties hänen taidonnäytettä photoshop-osaamisessa. En siis tarkoita tätä pahalla, pohdin vain.

    Haluaisin uskoa, että tämän hetkinen ulkonäkökeskeisyys olisi väistymässä ja terveyttä alettaisiin korostaa enemmän. Silti tuntuu, että ulkonäköpaineita ja ylipäätään paineita luodaan tällä kombolla: “Minä salilla, vatsalihakset pumpissa ja pylly pystyssä, ja sivulauseena: Syön terveellisesti, ja terveet elämäntavat ovat minulle kaikkein tärkeimpiä, vasta sitten tulee ulkonäkö” (Tässä kohtaa haluan korostaa, etten puhu sinusta Mona, vaan ylipäätään tämän hetken ilmiöstä) Näin ollen ymmärrän, että räikeät kuvien muokkaamiset voivat herättää suuria tunteita, lukija kokee ikään kuin tulleen huijatuksi.
    Toki suurin osa aikuisista, ainakin toivottavasti, tiedostaa nämä muokkaukset ja osaavat ajatella sen olevan ehkä kirjoittajan omaakin epävarmuutta (suuria) lukijamääriä kohtaan, mutta ehkä eniten huolestuttaa sinunkin mainitsemat lapset ja nuoret. Vaikka heitä kuinka kasvateittaisiin medialukutaitoon tai itsevarmuuteen, monet meistä kuitenkin tietää, etteikö nämä “muoviset” ja “täydelliset” vartalot ja kasvot tuntuisi välillä pahalta. Sehän olisikin suhteellisen helppoa, jos kaikilta voitaisiin vain kääntää jokin vipu, joka ohjaisi ajattelemaan toisin.
    Tämän vuoksi olenkin erittäin innoissani kampanjoista, joissa ihmisen todellisuutta tuodaan enemmän julkiseksi. Huomaan myös itsessäni, että arvostan tuhat kertaa enemmän aitoja ihmisiä, jotka uskaltavat näyttää virheensä ja epäkohtansa, kuin heitä, jotka pyrkivät niitä kaikin keinoin peittelemään. Loppujen lopuksi onko tässä kyse estetiikasta vai oman itsetunnon kohetamista? En itsekään tiedä vastausta tähän.

    Äärimmäisen tärkeä aihe kuitenkin ja ihanaa, että otit esiin :) (Ja anteeksi pitkä kommentti haha :D)

    • Reply
      monasdailystyle
      22.2.2015 at 12:21

      Loistavaa pohdintaa, ihanaa, että jätit pitkän kommentin!:) Nää on tosiaan kiemuraisia juttuja. Meillä kaikilla kun luonnostaan on kuitenkin se ego takana ja se aiheuttaa epävarmuutta, pelkoa ja riittämättömyyden tuntoa. Se vipu olisi tosiaan näppärä, jolla saisi kaikki samantien muutettua;) Työtä se vaatii paljon ja toivon, että koko ajan enemmän ja enemmän aihetta tuodaan esiin, jotta juuri nuoret ymmärtävät todellisuuden paremmin. Itse on tosiaan some ollut vielä ihan tuntematon juttu teininä, joten ulkonäköpaineet ja muu on ollut ihan eri kalipeeria mitä tänä päivänä. Vaatii vanhemmilta ja koululta entistäkin enemmän kasvatuksessa. Hassua miten vähän tällaisista aiheista taidetaan kuitenkin loppujen lopuksi esim kouluissa puhua? Tai voin olla ihan väärässäkin. Pitää haastatella lasten vanhempia..:)

  • Reply
    Kristiina Maria
    19.2.2015 at 14:22

    Täytyy tosta Carolinen kohusta kommentoida, että käsittääkseni kohu sai alkunsa nimenomaan siitä, että Caroline oli väittänyt ettei muokkaa kuvia, koska ei koe sille tarvetta ja sitten kuitenkin jäi kiinni muokkaamisesta. Eli kohun taustalla oli ehkä enemmän lukijoille valehteleminen kuin varsinaisesti muokkaaminen. Jos hän olisi alunperinkin myöntänyt kaventavansa reisiä yms. asia ei varmaan olisi kiinnostanut lukijoita niin paljon. Valehtelusta syntyy ristiriita, kun bloggaaja korostaa itsensä hyväksymistä ja rakastamista. Caroline on vielä ihan poikkeuksellisen hoikka, joten tuntuu aika irvokkaalta, että hän kaventaa itseään ja kehottaa muita hyväksymään itsensä sellaisina kuin ovat. Tähän vielä sitten ne hirveästi huomiota saaneet muutama päivä synnytyksestä julkaistut valokuvat vatsasta, niin en yhtän ihmettele miksi lukijat suhtautui photoshoppaamisen paljastumiseen niin negatiivisesti. Ja samaan aikaanhan paljastui, että Carolinen mies on esiintynyt lääkärinä väärällä nimellä kommenteissa. Itse ainakin ymmärsin, että kohun keskiössä oli tosiaan ennemminkin lukijoille valehtelu, mistä mainostajatkaan eivät tykänneet.

    Mutta siis muuten ihan täyttä asiaa koko postaus! Olen rehellisesti sanottuna tosi iloinen, että omina teiniaikoina ei ollut instagrammia, facebookia ja muita sosiaalisia medioita, joissa annetaan itsestä mahdollisimman täydellinen kuva. Luulen, että nykyteineillä on aika kovat paineet. Bloggaajanakin kannattaa ehkä ottaa se vastuu positiivisena asiana ja ajatella, että omassa asemassa voi vaikuttaa muiden mielipiteisiin positiivisessa mielessä. Just vaikka tällä tavalla kirjoittamalla asiasta ja postaamalla välillä muokkaamattomia ja ehkä meikittömiäkin kuvia niiden huolella viimeisteltyjen lisäksi. Bloggaaminen alkaa jo lähennellä toimittajan työtä niin paljon, että näitä asioita joutuu pohtimaan varmaan paljonkin.

    • Reply
      monasdailystyle
      22.2.2015 at 12:31

      Kiitos kun jaksoit tarkentaa!! Itse en tuohon tekstiin lähtenyt paneutumaan tekstissä sen tarkemmin.
      Mä jotenkin haluan uskoa, että Caroline on ”valehdellut” tavallaan hyvää hyvyyttään. Hän ei varmasti ole edes ajatellut muokkauksien olevan sen luokan juttuja, että ne hetkauttaisi. Tai tiedä miten on, mutta jokatapauksessa oli mun mielestä tosi hyvä, että hän erikseen lukijoilta pyysi anteeksi. Ja onneksi hän ei lannistunut rankasta kritiikistä vaan jatkaa bloggaamista omalla ihanalla positiivisella tavallaan. Nuo hänen miehensä kommentitkin mä ymmärrän todella hyvin. Vaikka on väärin valehdella niin ihmisiä me kaikki ollaan. Voin vaan kuvitella miten pahasta Carolinen miehestä on tuntunut kun hän on lukenut ilkeitä kommentteja vaimostaan:( Itsesuojelua ja toisen parasta hänkin varmasti on ajatellut. Ei varmastikaan kenenkään luokkaamista. Itse koen ihan järjettömän pahaa mieltä siitä, että luen kamalia kommentteja muista bloggajista joten voin vain kuvitella aviomiehen tunteet. Jokainen meistä tekee tyhmiä juttuja ja virheitä, tärkeintä on antaa anteeksi.
      Mulla lähinnä päällimmäisenä mielessä oli se miten iso juttu tehdään nuoren naisen toimista, kun asian suhteen parannettavaa olisi niin monelta muulta kantilta. Yksittäiset bloggaajat tai muut nuoret eivät mielestäni ole vastuussa nuorison kasvatuksesta ja medialukutaidosta. Tähän tarvitaan päättävien elinten toimintaa ja kasvatusta laajasti heti kotoa ja koulussa. Vähän sama homma kuin terveellisen ruokavalion ja liikunnan kanssa. Voi pojat olisi niidenkin suhteen tekemistä…
      Aihe, josta voisin paapattaa varmaan loputtomasti :D
      Monesta tuutista lukee, että suomalaisten kunto on surkea ja huononee huononemistaan. Miten mahtavaa olisi jos ihan oikeasti saataisiin edes pieniä muutoksia aikaan. Koulun liikuntatuntien lisääminen olisi helppo ja erittäin tärkeä alku :)
      Noh, mutta nyt lähti ohi aiheen:D
      Kiitos sulle vielä super paljon kommentista ja ajatuksista. Jatketaan aiheella vielä myöhemmin kuvamatskun kera;)

      • Reply
        Kristiina Maria
        22.2.2015 at 16:01

        En malta odottaa kuvamatskua! :D Ja mun mielestä myös Carolinen ja hänen miehensä toiminta on tosi inhimillistä, vaikka valehteleminen on väärin. Olen tykännyt Carolinesta jo pitkään, hänen omistautumisensa ja ammattimainen ote on tosi arvostettavia ja jotenkin hassulla tavalla tämän kohun jälkeen tykkään hänestä ehkä vielä enemmän. Vaikka lukijoille valehteleminen tuollaisissa asioissa on todella väärin, nään nyt paljon paremmin sen tavallisen, inhimillisen ja erehtyväisen naisen kaiken sen kauniin pinnan alla.

        Mä en osaa oikein sanoa, mitä mieltä olen bloggaajien vastuusta, asia on niin hirveän monitahoinen. Tykkään kuitenkin sellaisesta rehellisestä ja aidosta otteesta, että välillä voidaan esitellä vähän kaunistelemattomampaakin arkea. Ja kuvien muokkaamistakin pidän ihan normina, kivointa tietty olisi, jos kukaan ei kokisi tarvetta kavennella itseään. Ihon tasoittelut ja imartelevan valotuksen muokkaukset taas ovat niin arkipäivää, että pidän niitä oikeastaan ihan oletuksena, kun katson kuvia hiukankin suositummissa blogeissa ja instagrammissa. Eli omassa päässä on jo tavallaan sellainen photshop-filtteri, että kaikki mitä näen ei ole totta. Ymmärrän kyllä hyvin, että kaikilla nuoremmilla sitä ei ole, medialukutaioto on nykypäivänä tosi tärkeä taito.

        • Reply
          monasdailystyle
          28.2.2015 at 04:24

          Mä oon ihan samaa mieltä. Tämän kohun jälkeen Caroline on vaan entistäkin helpommin lähestyttävä ja inhimillinen. Ihana persoona, josta näkee, että hän antaa blogille niin paljon.
          Hih, ja tuo oman päänb photoshop filleri on hyvä! :D Sellainen pitäisi olla kaikilla :)

  • Reply
    Outi Karita
    20.2.2015 at 07:43

    Todella hyvä kirjoitus!!
    En koe itse paineita, mutta ehkäpä oma itsetuntoni on sen verran muokkaantunut ennen somea näissä mittasuhteissa kun se tänäpäivänä elämääni kuuluu…
    En misaään nimessä julkaise mitätahansa kuvaa itsestäni, kuvakulmat ja valotukset tulee tsekattua ja esim. yks päivä huomasin blogia varten kuvia otettaessa, että parissa kuvassa hiukset oli räjähtäneet ja eikun uudet kuvat… Ei jokaisen kuvan tarvi olla täydellinen tietenkään, mutta jotkut kriteerit täyttävä ;) En näe tässä mitään pahaa! Kuitenkin surullista jos joku itse kokee tarvetta muokata kuviinsa kapeampas umaa tms…

    • Reply
      monasdailystyle
      28.2.2015 at 04:28

      Oon samaa mieltä, että on ennemminkin surullista muokata pienemmäksi itseään, mutta samalla se on kuitenkin tosi inhimillistä.
      Ei meistä kukaan ole täydellinen ja varmasti juuri nykypäivän nuorilla on miljoona kertaa vaikeampi löytää tasapaino oman itsensä hyväksymisen kanssa, kuin meidän, jotka emme ole nuoruuttamme eläneet some aikana.. Mutta jaksan uskoa, että tähän tulee parannusta ja kehitystä:)

  • Reply
    Kolmen äiti
    20.2.2015 at 09:09

    Tässä jutussasi oli nyt pieni ristiriita, nimittäin se, että koko seuraamani blogihistoriasi olet panottanut itsensä rakastamista juuri sellaisena kuin on, mutta samalla hyväksyt Carolinen kuvien muokkaamisen, joka kertoo siitä ettei Caroline rakasta itseään juuri sellaisena kuin on. Nuoren, bloggaajaa idolinaan pitävän, tytön kannalta nimittäin ei todellakaan ole sama asia muokkaako kuvasta pois finnin vai useamman sentin sisäreidestä. Tuhannet teini-ikäiset tytöt näännyttävät itseään tälläkin hetkellä suomessa saadakseen sisäreitensä niin kapeiksi, että koiranpentu mahtuisi siitä välistä :(

    Vaikka urheilullisena terveystieteiden maisterina olen lapsilleni yrittänyt kaikin tavoin opettaa, että oma keho on aarre, jota pitää kunnioittaa syömällä oikein ja liikkumalla sekä rakastaa sellaisena kuin se on eikä sitä pidä koskaan vertailla muihin, niin oma tyttäreni koki ahaaelämyksen vasta nähtyään muutaman bloggaajan taannoin lentokentällä ja häneltä kirjaimellisesti putosi matkatavat kädestä kun hän tajusi heidän olevan melkoisen erinäköisiä livenä. Iho ei ollut kellään heistä kuviensa kaltainen persikkaisen kuulas, selluliittikin pilkisti hameenhelman alta ja hiukset olivat ilman teippipidennyksiä ihan tavallisen tallaajan hiukset. Olen suunnattoman onnellinen tästä “kohtaamisesta”, mutta koska suurimmalla osalla 15-vuotiaista ei ole vielä medialukutaitoa niin he ottavat nämä muokatut kuvat ja kehot todellisuutena. Siksi olisi armollista edes joskus näyttää niitä muokkamattomia kuvia tai edes rehellisesti kertoa miten paljon kuviaan muokkaa.

    • Reply
      monasdailystyle
      28.2.2015 at 04:36

      Voi taisin tulla väärinymmärretyksi. Tekstissä ei aina saa itseään ilmaistua tarpeeksi hyvin.
      Mutta siis ehdottomasti – painotan itsensä rakastamista ja hyväksymistä. Mutta me kaikki ollaan ihmisiä ja tuo kuvien muokkaaminen ja myöskin valehtelu on tosi inhimillitä. Caroline ei varmasti ole sitä tehnyt pahuuttaan ja vielä myöhemmin pyyteli lukijoilta anteeksi.
      Tärkeintä olisi anteeksi anto. Hyväksyn 110%:sti Carolinen päätökset aiemmin muokata kuvia ja hänen miehensä kirjoittelut väärällä nimellä. Ne eivät ole ketään satuttaneet. Olen vain tosi surullinen, että Caroline on kokenut tarvetta muokkaamiselle. Tosin näiden kohujen jälkeen pidän hänen blogistaan entistäkin enemmän. Inhimillinen nuori nainen, joka osaa myös pyytää anteeksi tekojaan ja myöntää “virheensä”. Ei ole kaikille kovin helppoa.
      Haluan siis blogillani nimenomaan kannustaa kaikkia hyvinvointiin niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Haluan kuitenkin myös muistuttaa siitä, että ei koskaan kannata verrata itseään kehenkään muuhun. Haluisin myös kannustaa siihen, ettei ketään kannata “spesialisoida” ja pitää muita parempina. Me ollaan kaikki kuitenkin yhdenveroisia statuksesta, ulkonäöstä tai asemasta riippumatta.
      Ja kyllä, tänäpäivänä vanhempien ja kasvatuksen rooli on ihan erityisen tärkeää ja aivan eri asemassa mitä esimerkiksi muutama vuosi kymmen sitten. Blogienkin luonne on muuttunut valtavasti parissa vuodessa. Melkoista murroksen aikaa.

  • Reply
    monasdailystyle
    22.2.2015 at 02:32

    ISO kiitos kaikille kommentoineille! Mahtavaa, että aihe herätti keskustelua. Jatkan postausta vielä kuvamateriaalilla.
    Vastailen myöhemmin vielä kunnolla ajan kanssa loppuihin kommentteihin!:)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *