Browsing Category

Valokuvaus

23.3.2018

Miten kuvata vauvan ensimmäinen vuosi?

Miten kuvata vauvan ensimmäinen vuosi?

Mainitsinkin jo Instagramin puolella, että IHANA Niki Strbian on juuri lanseerannut ensimmäisen verkkokurssinsa. Pääsin yhteistyössä hänen kanssaan osallistumaan kursille ja ensimmäiset videot katsottuani olen täynnä intoa. Valokuvaaminen on työn lisäksi itselleni yksi rakkaimmista harrastuksista ja olen aina ollut sitä mieltä, että valokuvaaminen jos joku on ala, jossa ei koskaan voi olla tarpeeksi hyvä. Kyselen aina kolleegoilta ja muilta alan ammattilaisilta heidän tapoja toimia. Aina riittää opittavaa ja nyt on mahdollisuus oppia itse super taiturilta Nikiltä!!

Sain jo ensimmäistä videoista paljon inspiraatiota ja pääsin heti myös kyseenalaistamaan joitakin omia toimintatapojana. En malta odottaa mitä tulevat videot pitävät sisällään. Verkkokurssi on loistava tapa oppia kuvauksen saloja, koska sen pariin voi poiketa juuri silloin, kun itselle parhaiten sopii.

Vitsit, kun Niki olisi tehnyt tämän jo viime vuonna! Olisin varmasti nimittäin tehnyt/kuvannut eri tavalla osan vauvakuvista, mutta toisaalta ei nytkään ole myöhäistä;) Oma valokuvaminen sai taas aivan uutta puhtia ja nyt tekisi mieli olla jatkuvasti kameran rungossa. Isoa plussaa Nikin kurssille siitä, että kenenkään ei tarvitse hankkia kalliita laitteita, vaan hyviä kuvia voi saada myös puhelimella. Et tarvitse siis muuta kuin puhelimen ja vauvan! Myönnän kyllä, että itse olen sen verran intohimoinen tekniikan rakastaja, että täällä haaveillaan myös uudesta kamerakalustosta. Olen itseasiassa jo kerran jos toisenkin käynyt verkkokaupassa testailemassa unelmarunkoa. :D

Ensisijaisesti kurssi on kuitenkin tarkoitettu niille vanhemmille, joita ei kiinnosta uusin tekniikka, vaan se miten saada kauniita kuvia muistoksi omasta pienokaisesti.

Verkkokurssi maksaa 149€, mutta aikaisin liikkeellä oleville kurssi on vielä tämän illan ajan tarjouksessa 99€! :) Kurkkaa kurssi täältä. ♥

Miten kuvata vauvan ensimmäinen vuosi?

22.10.2017

Kuvaajan peruslinssi ja pohdintaa haavekalustosta

Pitkästä aikaa valokuvausjuttuja! Sain Top Shotilta putkivalikoiman päivitystä uudella 50mm 1.4 objektiivilla ja ajattelinkin samaan syssyyn nyt jakaa muutamia kameravinkkejä täällä blogin puolella.

Tämä 50mm 1.4 objektiivi on mielestäni yksi parhaimmista hintalaatusuhteen putkista, jolla on helppo kuvata melkein missä vaan. Sanoisin, että 50mm:lla putkella on kaikkein helpointa aloittaa kuvausharrastus. Jos aikoo alkuun hankkia vain yhden putken niin suosittelisin harkitsemaan 50mm objektiivin hyvällä valovoimalla. Mikäli on valmis hieman panostamaan kannattaa heti hankkia 1.4 valovoimalla varustettu putki, mutta myös 1.8:lla pääsee loistavasti alkuun. 50mm on ihan omiaan potrettikuvaukseen. Sillä saa kauniin lyhyen syväterävyyden aikaan eli tausta sumenee kohteeseen verrattuna nätisti. Itse tykkään kuvata 50mm:llä myös tuotekuvia. Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu tällä objektiivilla.

Olen melkoinen sekakäyttäjä mitä tulee kameroihin ja rakastan kokeilla aina uusia merkkejä ja malleja. Monesti ollaan joko Nikon tai Canon koulukuntaa, mutta itse tykkään molemmista ja monen muunkin merkin kameroista. Olympuksen kamerat ovat myös todella lähellä sydäntäni. Kaikista löytyy aina omat hyvät ja huonot puolensa. Vielä ei ole tullut vastaan 110% täydellistä vaan aina on löytynyt joku pikkiriikkinen puute. Olisipa hurjaa joskus päästä kehittelemään ison brändin kanssa omaa kameraa! :D Taitaa tämä toive kuitenkin jäädä vielä haaveeksi;)

Tällä hetkellä eniten haaveilen uudesta kalustosta videokuvausta ajatellen. Videokuvaus on edelleen itselleni se haastavin osa-alue. Kunhan energiat riittää enemmän, niin tarkoitus on kuvata mahdollisimman paljon “My Day” tyylisiä videoita Youtuben puolelle. Niistä jää niin ihana muistokin tästä vauva-ajasta, joka muuten tuntuu menevän järjettömän nopeaa vauhtia.

Videoita varten haaveena on Canonilta EOS 80D, jossa on näppärä kääntyvä näyttö. Tällä onnistuisi kuvaaminen kotona ja mitä olen lueskellut kameran arvosteluja on tässä paljon hyviä ominaisuuksia videoita varten. Automaattitarkennus toimii moitteetta ja tosiaan tuo kääntyvä näyttö on ihan must have. Objektiiviksi tämän 80D kanssa menisi täydellisesti zoomi (17-55mm), jolla pystyy hieman pelaamaan ahtaassa tilassa.

Liikkuvampaan tarpeeseen puolestaan suosituin taitaa olla Canon powershot G7 X jota olen itsekin nyt tiiraillut. Pieni koko, hyvä mikki ja ylös eteenpäin kääntyvä näyttö olisi omiaan vloggaamisen tarpeisiin. Tämä on todennäköisimmin seuraava hankinta. Vlog kameran kanssa kannattaa muistaa hankkia näppärä jalusta. Itseltäni löytyy kätevä pieneen tilaan menevä tripod, johon saa tarvittaessa laitettua myös puhelimen! Iso suositus. Vähän vastaava, joka minulla on löytyy esim täältä. Käytössäni on myös ollut gorillapod, mutta omiin tarpeisiin se ei ole ollut niin hyvä.

Kuvaustarpeissa sanoisin, että yksi ihanammista rungoista on Nikonin D750. Siinä on lähes kaikki kohdillaan. Plussaa saa wifi, jolla pystyy näppärästi siirtämään heti kuvia puhelimelle. Canonilta hieman vastaava on puolestaan 6D, joka on melkein ristitty bloggaajakameraksi, sillä juuri tuo 6D löytyy monen bloggarin kainalosta. Nyt siitä on tullut päivitetty versio, joten nähtäväksi jää nouseeko se yhtä suosituksi. Moni harmitteli päivitetyn version vajavaisuuksia videokuvauksen puolella (ei 4k videota), joten oma aavistukseni on, että se jää hieman edeltäjänsä peittoon. Nikonilta huikea runko on myös D810, mutta se on monen tarpeisiin jo “liian” hyvä ja aika iso kaveri. Canonilta aika huikea vastaavanlainen on 5d mark IV.

Kuvaustrendit muuttuu aina säännöllisin väliajoin blogeissa muotoaan ja nyt viimeisimpänä trendinä jo hetken aikaa on ollut laajemmat kuvat. 24mm 1.8 objektiivi löytyykin monen kameran runkoon kiinnitettynä. Asukuviin puolestaan lyömätön voittaja mielestäni on 85mm 1.4 Nikonilta ja Canonilta puolestaan henkeäsalpaavan ihana 85mm 1.2 linssi. Molemmilla on hintaa törkysen paljon, mutta voin molempia käyttäneenä sanoa, että kumpikin on rahansa arvoinen. Lopputulos on todella kaunista ja tarkkaa. I love them!!

Sigman linssejä olen myös useampaa kokeillut ja vaikka moni ei ihan yllä Nikonin ja Canonin tasolle on nekin huikean hyviä ja erot on loppujen lopuksi tosi pieniä. Esimerkiksi tuossa Nikonin 85mm 1.4 ja Sigman vastaavan välillä ero on lähinnä tarkennuksen nopeudessa. Mielestäni molempien lopputulos on mainio.

Valokuvaaminen on bloggauksen myötä tullut jäädääkseen ja intohimo kuvausta kohtaan vaan kasvaa. Olen ennenkin maininnut, että tässä hommassa ei koskaan voi olla liian hyvä. Aina voi oppia uutta ja mitä enemmän oppii sen enemmän löytää niitä omia ”virheitä”. Hyvä kuvaaja ei periaatteessa tarvitse hyvää ja kallista kalustoa. MUTTA itse myönnän olevani pahimman luokan hifistelijä mitä tulee kameroihin. Vaikka vanhat välineet olisi toimivia on silti aina jännää kokeilla uusia runkoja ja putkia ja löytää niistä asioita, jotka ovat kehittyneet.

Toivon, että saan tartutettua kuvausinnon joskus tulevaisuudessa myös meidän perheen pienimpään! :) Ei ole epäilystäkään mitä meidän poju saa 2- vuotislahjaksi..;)

Top Shot halusi vielä jakaa vielä blogin lukijoille alekoodin verkkokauppaan, jolla saa toimituksen maksutta. Eli koodilla monas saa rahtivapaan toimituksen yli 50euron tilauksiin. Toimitustapoina Schenker noutopistepaketti (r-kioskit) ja Matkahuollon lähellä-paketti. Koodi on voimassa 29.10.2017.