24.11.2015

Totuus kuvien muokkaamisesta. Mikä on blogeissa ok ja mikä ei?

Olen aikaisemmin puhunut täällä blogissa kuvien muokkaamisesta ja photoshopista. Tärkeä aihe ja siitä lienee hyvä silloin tällöin muistutella. Jos ei muuten niin somelukutaidon vuoksi ainakin. Kaikki ei ole aina aitoa somessa, naisten lehdissä tai blogeissa. Jokainen meistä haluaa antaa kuviin ne parhaimmat puolet itsestään ja se on minusta varsin ok. Ne jotka jaksavat vielä tänä päivänä esimerkiksi teettää valokuvia konkreettisesti, tuskin koskaan teettävät mitään mistä eivät itse pidä? En myöskään usko, että kehyksiin päätyy koskaan se kuva, jossa ei koe itse olevansa parhaimmillaan.

Miksi kirjoitan tästä aiheesta taas uudelleen? Siksi, että tiedän blogillani olevan myös nuoria lukijoita. Haluan muistuttaa, että tänne blogiin päätyy vain murto-osa minun elämästäni. Tänne päätyy omasta mielestäni ne parhaimmat otokset ja jutut. Tulen alla käsittelemään aihetta hyvin konkreettisesti.

Rakastan valokuvaamista ja kuvanmuokkausta ja ne ovat TODELLA iso osa minun työtäni. Jokainen kuva, joka blogiin päätyy käy ensin läpi karsinnan isosta kuvamäärästä. Sen jälkeen säädän hieman valoa ja kontrastia lightroomissa, jonka jälkeen vielä viimeistelen kuvan Photoshopissa. Kuvien käsittelyssä näkyy valokuvaajan oma kädenjälki. Se on omalla tavallaan taidetta. Joku lisää pelkän kontrastin ja joku tekee jopa tunnin työn yhden kuvan eteen ollakseen tyytyväinen. Ei ole oikeaa eikä väärää tapaa muokata kuvia.

Mielestäni kuvanmuokkaus onkin lähes aina hyvä juttu. Pidän sitä taiteenlajina. Makuja on monia, eikä jokaisen kuvaajan jäljestä tarvitse pitää.

Vaikka rakastan kuvanmuokkausta ja puhun aina sen puolesta liittyy siihen myös paljon huonoja puolia ja myös asioita, joita en suoranaisesti osaa hyväksyä. Pidän usein itsestään selvänä sitä, että mainoskuvat ja editorial kuvat ovat ison työn tulos. Kuvia muokkaamalla pystytään tekemään todella paljon. Haluankin toistamiseen muistuttaa, että koskaan ei kannata verrata itseään muihin todellisessa elämässä, eikä  ainakaan muiden kuviin sosiaalisessa mediassa tai lehdissä.

Jos oma iho näyttää lehtikuvien katselun jälkeen tunkkaiselta ja epätasaiselta kannattaa muistaa, että photoshopilla ihosta saa muutamassa sekunnissa epäluonnollisen sileän. Mikäli puolestaan omat huulet näyttävät väärän mallisilta lehtikuvien katselun jälkeen kannattaa muistaa, että kuvia muokkaamalla saa huuliinkin laitettua täytettä ja ihan ilman kirurgin veistä.

photoshop2

Ylhäällä vasemmalla on alkuperäinen kuva täysin muokkaamattomana ja oikealla muokattu kuva, jonka voisin hyvin laittaa myös blogiin. Siloitan ihoa, terävöitän ja lisään kontrastia yksityiskohtiin ja lisään vähän valoa. Pehmensin myös silmämeikin rajausta, koska se näytti kuvissa mielestäni liian kovalta. Nämä ovat mielestäni muokkauksia, jotka ovat hyvä juttu ja joiden avulla saan kuvista siistin yhteneväisen “pehmeän” kokonaisuuden.

Mutta tiedättekö mitä? Normaalissa asupostauksessa en olisi päätynyt valikoimaan tätä kuvaa. Ja tämä on se kohta mistä minulle heräsi ajatus kertoa tarkemmin teille siitä, että miten tarkkoja jotkin asiat voivat kuvan julkaisijalle olla. Minä en myöskään lukeudu läheskään niihin kaikkein tarkimpiin. On monia, jotka saattavat heittää kaikki otetut kuvat pois jonkun hyvin pienen asian takia.

Mutta miksi tämä kuva ei päätyisi normaaliin asupostaukseen? Siksi, että minulla on ajatus siitä, että sivusta kuvattaessa kuvakulman pitää olla 99%:sti oikea, jotta kuva läpäisee karsinnan. Tämä on tavallaan todella ristiriitaista. Miksi? Siksi, että rakastan kyllä itseäni juuri sellaisena, kuin olen. En koe tarvetta ( tällä hetkellä;) )  lähteä muuttamaan itseäni kirurgilla tai aineiden naamaan lisäämisellä. Olen 28 vuoden aikana kasvanut sinut itseni kanssa ja pidän omista piirteistäni ja arvostan sitä mitä minulla on. MUTTA! Silti koen, etten ole parhaimmillani sivusta kuvattaessa. Minun kasvoilleni on suotu nenä, joka jatkuu hyppyrin kera eteenpäin hyvän matkaa ja on myös kärjestä pyöreä. Ja se on minulle täysin ok. MUTTA! Valokuvat joissa nenäni korustuu eivät juuri ikinä päädy julkaistavaksi. Todella yksinkertainen juttu mitä en karsintaa tehdessä edes juuri ajattele. Käyn vain kuvat yksi kerrallaan läpi  ja niistä harvoin valikoituu nämä, joissa nenäni näkyy sivusta. Ihmisten kanssa kahvilla istuessa en toki mieti, ettenkö voisi kääntää katsettani sivulle nenäni huonon kulman takia;)

photoshop

Sitten palataankin takaisin taas aiheen Photoshop pariin. Tarkemmin vielä siihen huonoon puoleen, jota en itse henkilökohtaisesti en osaa hyväksyä, vaikka kuvien muokkaamista arvostankin. Huomaatteko ylemmässä kuvassa tehdyn kehonosan muokkauksen?

Minun bloggaajan taidoillani tein itselleni muutaman minuutin nenäleikkauksen. Vasemmassa kuvassa vain kevyitä muokkauksia tehty ja oikealla…. Noh aika rajun muutoksen saanut nenä!

Tällä aika karrikoidulla esimerkillä haluan muistuttaa teitä kaikkia, erityisesti teitä nuoria lukijoitani: kaikki sosiaalisessa mediassa ei ole aina sitä miltä näyttää. Varsinkin kansainvälisissä sosiaalisen median sivuilla tai brändeillä voi olla todella hiottuja profiileja. Jos minä yksin suomalaisena bloggaajana osaan toteuttaa pelkästään yllä olevan muokkauksen niin todenäköisesti ulkomaalainen valokuvausammattilainen pystyy viemään kuvan vielä paljon pidemmälle.  Monien kuvien eteen tehdään paljon töitä, niissä ei todellakaan ole välttämättä koko totuus. Kuvien tarkoitus on inspiroida ja tuoda hyvää fiilistä. Älkää ikinä koskaan vertailko itseänne muihin. Minulle oma nenäni ei ole se oma paras puoleni, mutta ei se silti määritä minua, enkä koe itseäni huonoksi tai rumaksi. Olkaa tyytyväisiä itseenne ja rakastakaa itseänne. Löytäkää ne hyvät puolet itsestänne ja korostakaa niitä.

Ja viimeisenä vielä… Jatkan edelleen normaalia kuvien karsintaa, mutta tämä jääköön ensimmäiseksi ja viimeiseksi kehonosia leikkaavaksi taiteekseni;)

Kuulen todella mielelläni teidän näkemyksiä kuvanmuokkaamisesta sosiaalisessa mediassa ja blogeissa. Missä teidän mielestänne menee raja, mitä on ok muokata ja mitä ei?

You Might Also Like

17 Comments

  • Reply
    Kristiina / CAVA blogi
    24.11.2015 at 18:49

    Heippa muru! Hyvä postaus ja aihe enemmän, kuin ajankohtainen. Itse muokkaan kuvissa lähinnä juurikin valoa ja jos kuvassa on esim. jokin esine ja tausta ei ole tarpeeksi sumea, saatan blurrailla taustaa hieman. Omaan naamani kosken harvoin, olen ehkä kaksi kertaa poistanut jonkin karmaisevan yyberfinnin kuvista aiemman blogin aikana. Mutta tosiaan, valoa tulee säädettyä ja joskus värisävyjä, esim. joskus kamera näyttää punaisen pigmentin ylipunaisena jos en ole osannut tai jaksanut säätää kameran asetuksia joten silloin muokkaan liiat punaisuudet pois Photoshopilla.

    Mielestäni tällainen hienosäätö on jopa toivottua, niin lukijakin saa kivemman visuaalisen elämyksen :) Vartalonosia tai kasvojen piirteitä en edes osaa muokata, ja ehkä hyvä niin, voisi tulla pömppiksen kohdalla pieni kiusaus muokkailla pois ;) Kivaa iltaa sinne ja terkut Eetulle!

    • Reply
      Eetu
      24.11.2015 at 22:30

      Kiitti Kristiina, terkut tuli perille! ;)

    • Reply
      monasdailystyle
      25.11.2015 at 14:07

      Ihan samaa mieltä: ” hienosäätö on jopa toivottua, niin lukijakin saa kivemman visuaalisen elämyksen” :) Samoilla linjoilla ollaan :)
      Haleja triljoona <3 :)

  • Reply
    camilla
    24.11.2015 at 20:33

    Mielestäni juuri sellainen kevyt ihon silotus, esim. finnin poisto on fine, mutta kasvojen tai vartalon muokkaaminen uusiksi, menee jo vähän överiksi! Valon ja sävyn muuttaminen, sekä juuri kontrasti lisäämiset jne, ovat suositeltavia, jotta kuvista tulee koko potentiaali esille. Raakakuvat kun ei yleensä sellaisenaan ole ihan parhaimmasta päästä. ;)

    Itselläni suurimpana ongelmana on vanha pc, jonka ruudulta en osaa sanoa kuvia käsitellessäni, että onko ne liian tummia vai lähes puhki palaneita. :D Siksi välillä saatan julkaista ihan mitä sattuu, vaikka luulenkin, että nyt kuva on bueno..

    • Reply
      monasdailystyle
      25.11.2015 at 14:09

      Todellakin, näppylät on ihan ok ottaa pois :D Ja juuri tuo, että raakakuvia on jo itsessään “pakko” muokata.
      Ja ounou :D Ei kyllä oo menny vikaan vaikket oo mitään nähny:D Sulla on aina upeet kuvat <3 <3 Mulla kans alkaa vanha kone sanoa ittensä irti kohta. Aaaargg. Mikään ei oo niin raivostuttavaa, kuin toimimaton tekniikka :D

  • Reply
    siiri
    24.11.2015 at 21:20

    ihan huippu hyvä postaus! nään on niin hassuja juttuja, sillä mä en esim.tota kuvaa ottaessa miettinyt hetkeäkään että monan nenä ei nyt kyllä oo parhaimillaan :-D mutta kuten oon sanonut, niin mä sitten taas tykkään enemmän sivuprofiilistani kuin edestä päin otetuista KUVISTA itsestäni – mutta nimenomaan kuvista taiteena. se ei tosiaan tarkota etten sietäisi omaa naamaani kun katson peiliin, mutta kuvat on kuvia ja tottakai sitä haluaa saada niistä viesuaalisesti itseään mahdollisimman paljon miellyttäviä.

    hyvä aihe, hyvä postaus!

    • Reply
      monasdailystyle
      25.11.2015 at 14:11

      No nimenomaan:D Nää on hassuja juttuja ;D
      Nähdään pian <3 Haleja ihana.

  • Reply
    Ilona
    25.11.2015 at 11:14

    Tärkeä aihe ja mitä enemmän siitä puhutaan, sen parempi. AIhetta sivuten haluaisin vielä kysyä, miksi käytät alkuun Lightroomia ja siirryt sitten Photoshopiin? Eikö valoituksen ja kontrastin voi säätää myös Photoshopissa? Tyhmyyttäni tässä kyselen, tarkoitus nimittäin olisi hankkia jompi kumpi ohjelma, ja tuntuu, että kovin moni bloggaaja suosii Lighroomia, vaikka sen monesti todetaan olevan vain kuvien järjestelyä varten (tms :D )

    • Reply
      monasdailystyle
      25.11.2015 at 14:37

      No itseasiassa kaikkein tehokkainta olisi varmasti käyttää pelkkää lightroomia :D Itsekin käytän usein pelkästään sitä, jos muokkaan isompaa määrää kerrallaan, mutta yhden postauksen kuvat (yleensä max 10) käyn erikseen photarilla läpi, jonka kanssa omasta mielestäni saa tarkemmin muokattua juuri sen mitä haluaa :) Lightroom on siis kyllä super hyvä ja näppärä perus nopeaan muokkaamiseen:)

      • Reply
        Ilona
        30.11.2015 at 18:37

        Okei, kiitos selvennyksestä :) !

  • Reply
    Tanja
    25.11.2015 at 14:12

    Hyvä aihe!

    Omasta mielestäni nimenomaan valojen/varjojen/värien yms muokkaaminen on aika noh… itsestäänselvyys? Ainahan ne värit ainakin omalla kohdallani vääristyy ja jos nyt jotain erityisefektiä haluaa niin siihen toimii. Riippuu tietty mihin tarkoitukseen kuva menee ja mitä siitä halutaan tuoda esille.

    Virheiden korjaaminen on siinä ja siinä. Jonkun finnin nyt saa pois kuvasta, mutta sitten kun aletaan korjailemaan arpia tai kehonmuotoja niin yli on menty. mikä on sinänsä hassua, koska sitähän ammattilaiset tekevät! ITselläni on syntymämerkki kasvoissa, en lähtisi sitä poistamaan kuvista koska se piirre on kuitenkin aika voimakkaasti mua. Silti lähikuvaa mun kasvoista voisi blurrata, koska en omaa mitään siloposkia.

    PS. Itselläni on myöskin tuollainen “hyppyrinenä” ja ei mikään siroin malliltaan, mutta olen kyllä tässä elämäni aikana aika hyvin oppinut elämään nenäni kanssa :D En itse siis myöskään photoshoppaisi nenuani kuvissa.

    • Reply
      monasdailystyle
      25.11.2015 at 14:54

      Just näin! :) Mä pidän myös noita aikalailla itsestäänselvyytenä.
      Ja niin kuin sanoit niin sillä on tosiaan aika iso merkitys mihin tarkoitukseen kuva menee!

  • Reply
    Mari
    25.11.2015 at 18:25

    Mä en oo ikinä ajatellu, että omia kuvia blogia varten pitäisi jotenkin muokkailla ylipaljon. Ei ole tullut mieleenkään koko asia, koska kuvaan paljon urheilua ja niissä kuvissa pyrin edes suurin piirtein luonnollisuuteen. Ei varmaan jääkiekko- ja salibandy-tepsit tykkäisi, kun meikäläinen muokkailisi heille nenät uusiksi?

    Jos on tarve vääristää kuvia törkeän paljon, ongelma on varmaan silloin pään sisässä eikä ulkopuolella.. Pitää muistaa, että kukaan muu ihminen maailmassa ei kiinnitä huomiota toisen ihmisen ulkonäössä samoihin asioihin, kuin ihminen ite.

  • Reply
    Outi Karita
    28.11.2015 at 11:45

    Samasta aiheesta kirjoittelin tällä viikolla ;)
    Toki itsekin valitsen aina ne parhaimmat otokset ja mietin kuvakulmia yms., muokkailen valotuksia, kontrastia, lämpöä…. Mutta olin shokissa munpuhelimen kauneusasetuksesta ja siitä lähti mun postaus aiheesta, kun en kuvasta enää tunnistanut itseäni ja tuo kauneusasetuksesta tulee automaattisesti päälle kun laitan etukameran päälle :P Itse en lähtisi liikaa siloittelemaankaan kuviani, mutta kyllä pieni juonteiden pehmennys tms. on ok. Tosi vaikea selittää, missä ajattelee itse mennä rajan, se ei ole ehkä ihan selkeä raja kuitenkaan….

    http://outikarita.fitfashion.fi/

    • Reply
      monasdailystyle
      28.11.2015 at 11:54

      Hei hienoa, että oot kans kirjoittanut tästä!!! :) Ja ihan totta tosi vaikee sanoa suoraan mihin piirtää raja. Lähinnä tosi tärkeetä on juuri se, että ymmärretään, että kuvissa on ripaus taidetta ja ne ei välttämättä vastaa lainkaan todellisuutta, eikä niihin kannata lähteä itseään vertailemaan.
      Ihanaa viikkistä sinne ihanalle <3

      • Reply
        Outi Karita
        29.11.2015 at 10:27

        Juuri näin :)
        Ihanaa ensimmäistä adventtia sinne <3

        • Reply
          monasdailystyle
          29.11.2015 at 10:28

          <3 <3 :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *