Browsing Category

Valokuvaus

18.9.2017

Haastattelussa valokuvaaja Helianna

Julkaisin viime viikolla Heliannan ottamat huikeat Newborn kuvat ja nyt ääneen saadaan itse Helianna. Tein pienen haastattelun tälle super lahjakkaalle ja ihanalle naiselle. Minusta on aina yhtä ihana kuulla tarinoita inspiroivien ja upeiden naisyrittäjien taustalta. Iso kiitos vielä Helianna, että ikuistit meille upeat muistot tästä maagisesta vauva-ajasta. ♥

Haastattelussa valokuvaaja Helianna, Heliaphotography

1.KERRO VÄHÄN ITSESTÄSI. MISTÄ TULET JA KUKA OLET?

Mä olen Helianna, kahden ihanan lapsen onnekas 28-vuotias äiti. Me ollaan lähtöisin Kuopiosta ja muutaman mutkan ja monen vuoden kautta ollaan viimein asetuttu kesäkuussa Helsinkiin toistaiseksi pysyvästi. Nautin olostani täällä kyllä todella paljon – Helsinki tarjoaa niin paljon kaikkea sitä mistä pidän; sykettä, huikeaa ruokaa, liikuntamahdollisuuksia ja tapahtumia sekä vastapainona rauhoittavaa metsää Keskuspuistossa ja ihanat merenrannat.

2.MIKÄ SAI SINUT INNOSTUMAAN KUVAAMISESTA?

Mun tarina kuvaajaksi on varmasti tänä päivänä melko tyypillinen. Ensimmäinen kroppijärkkäri meidän kotiin tuli esikoisen myötä kuusi vuotta sitten ja omien lasten kuvaamisen sekä silloisen blogin päivittämisen kautta innostuin kuvaamisesta todella. En ollut koskaan ajatellut, että minusta voisi tulla kuvaaja, että mä tavallaan olevinaan en riittäisi siihen. Olen kuitenkin vuosien mittaan kypsynyt aika yrittäjähenkiseksi ihmiseksi, joka ei hirveästi muiden negatiivisista mielipiteistä tai alasampumisista perusta ja päätin, että minusta tulee vauva- ja lapsikuvaaja ja ryhdyin harjoittelemaan.

Haastattelussa valokuvaaja Helianna, Heliaphotography

3.MIKSI JUURI VAUVA- JA PERHEKUVAT?

Koen että minulla on eniten annettavaa tähän kategoriaan. Olen omimmillani newbornkuvauksen rauhassa ja vastapainona hassutellessani lapsiperheasiakkaiden kanssa. Nämä fiilikset ja hetkien ainutkertainen kauneus on niitä mihin omassa elämässäni ihastun päivittäin ja se onkin minun suurin inspiraationi. Tuntuu loogiselta kuvata niitä asioita joita pitää itse kaikkein tärkeimpänä ja tarjota asiakkaille samoja kokemuksia elämänmittaisina muistoina.

4.MILLAINEN KAMERAKALUSTO SINULLA ON?

Olen niin epähifistelevä kuvaaja kun vaan voi olla! Minun ei ole pakko päivittää aina uusimpaan ja omistaa tuhottoman paljon eri objektiiveja. Kuvaan Canonin 5D Mark3 rungolla ja käytän pääasiassa Canonin L2-sarjan 35mm 1.4 objektiivia. Toisinaan käytössä macro tai Sigman 50mm 1.4 art.

5.MIKÄ ON SINUN VAHVUUTESI VALOKUVAAJANA?

Asiakkaiden kanssa olo, kuvaustilanteiden helppous sekä rentous ja sitä myötä onnistuneet, tunnepohjaiset kuvat. Vauvan käsittely & kuvakulmat.

Haastattelussa valokuvaaja Helianna, Heliaphotography

6.MITKÄ OVAT SINUN TOP 3 VINKKISI ALOITTELEVALLE VALOKUVAAJALLE?

1. Sinulla ei tarvitse olla heti kaikkea tänään. Ei sitä parasta kalustoa tai studiota tai valmiiksi rakennettua menestyskonseptia. Mikään ei ole hienompaa kuin kehittää taitoaan niillä puitteilla kun on ja kasvattaa itseään kuvaaajana & samalla toimivaa bisnestä itseään varten. Nöyryys omaa keskeneräisyyttä kohtaan ja työnteko tuo huikeita asioita eteesi joista saat olla aidosti kiitollinen sitten kun olet siellä missä haluaisitkin olla <3
2. Älä käytä yhtään ylimääräistä rahaa rekvisiittaan. Rakastan lausetta skills before frills. Mikään myssy, kori tai kukka ei tee kuvasta sen parempaa kuin ne olisivat ilman sitä. Keskity perusasioihin; miten valot lankeavat, miten asettelet vauvan turvallisesti ja kauniisti ja millainen on juuri sinun tyylisi kuvata. Tästä neuvosta ehkä arvata saattaakin että been there done that!
3. Tee ihan hurjasti kuvaamista. Opettele, järjestä model calleja ennen kuin alat pyytää mitään maksua, testaa kaikkea muutakin kuin mitä näet Pinterestissä. Yritä kehittää omia ideoita, tutki mikä toimii ja analysoi kuviasi mahdollisimman objektiivisesti. Mikä missäkin on hyvää ja mikä huonoa – miten teen sen ensi kerralla toisin ?

7.MISTÄ SINUN KUVAT TUNNISTAA JA MILLAISEKSI KUVAILISIT
KUVAUSTYYLIÄSI?

Mun kuvat ovat todella yksinkertaisia – vauva ja siinäpä se. Käytän oikeastaan pelkkää valkoista, keskityn näihin meidän pieniin ihmeisiin sellaisina kuin he ovat ja pyrin tallentamaan heidät mahdollisimman aikaa kestäviin, klassisiin kuviin joita on ihana ripustaa kodin seinälle. Kuvien vanhempien kanssa haluan välittävän tunnetta ja läheisyyttä. Ehkä muutama iskusana voisi olla: aito, luonnollinen ja fresh ?

8. KETÄ/KETKÄ OVAT SINUN SUOSIKKIVALOKUUVAAJIASI, JOILTA SAAT ITSE
INSPIRAATIOTA?

Diana Moschitz on aivan huikea, Kristen Cook ja Anya Maria ovat myös suuria idoleita. Tuoreemmista kuvaajista tykkään ihan hurjasti Lavender & Sage:n kuvista! Seuraan tosi vähän suomalaisia kollegoita, vaikka täälläkin on kyllä huikeaa osaamista! Haluan pitää fokuksen tiukasti omassa jutussani ja liika sivulle vilkuilu voi saada keskittymisen liikkumaan väärään suuntaan :) En usko kilpailuun vaan meille jokaiselle on kyllä omat asiakkaamme, jotka nauttivat juuri sen kyseisen kuvaajan kuvista ja tyylistä.

9. MILLAISIA HAAVEITA JA TAVOITTEITA SINULLA ON TULEVAISUUDESSA
VALOKUVAUKSEN SUHTEEN?

Yksi suuri haave toteutuu jo muutamien viikkojen päästä kun pidän ensimmäisen oman newbornkuvausworkshopin. Olen mielettömän kiitollinen ja onnekas kaikesta mitä olen valokuvauksen saralla saavuttanut ja nautin todella paljon ihan tästä “perusduunista” jossa saan tavata mun huikeita asiakasperheitä ja viettä rentoa ja sopivan kiireistä yrittäjä-äitielämää. Olen luonteeltani kokoajan eteenpäin pyrkivä ja harvoin sammaloidun yhteen kohtaan pitkäksi aikaa. Uskon, että kaikkea uutta – pientä tai suurta – on luvassa lähivuosina.

Haastattelussa valokuvaaja Helianna, Heliaphotography

10.MIKÄ ON HAUSKIN VALOKUVAUSMUISTOSI?

Äh, ei tule kyllä mitään yksittäistä mieleen. Mulla on ainakin todella hauskaa aina mun asiakkaiden kanssa, varsinkin kesäiltoina perhekuvissa. Toivon, että tunne on molemmin puolinen :D

11.MIKÄ ON PARASTA TYÖSSÄSI?

Ehdottomasti asiakkaat. Niin ne isot kun sitten ne kaikkein pienimmätkin. Milloinkaan ei ole elämän upeus niin hyvin läsnä kuin vastasyntyneiden kanssa ja minä onnekas pääsen kokemaan sitä viikottain <3

12.OLET VIELÄ SUHT TUORE ALALLA, MUTTA SINUSTA HUOKUU AMMATTIMAISUUS
JA INTOHIMO KUVAAMISTA KOHTAAN. MIKÄ ON SINUN SALAISUUTESI VANGITA
KUVIIN LÄMPIMÄT TUNTEET NIIN AIDOSTI?

Se on oikeastaan se mistä kuvani elävät ja mikä tässä mun tekemisessä on pointti. Kokemuksen kautta olen oppinut ohjaamaan asiakkaita oikein kuvia ja sitä tunteiden välittymistä silmällä pitäen ja pyrin välttämään kaikkia kuluneita kliseitä ja itsestäänselvyyksiä kuvissa.

13.MITEN IHMEESSÄ SAAT VAUVAT RAUHOITTUMAAN NIIN HYVIN KUVAUKSISSA?!

Tämä – kuten oikeastaan kaikki muukin vauvakuvauksessa tulee kokemuksen myötä. Tiedän mitkä asiat yleensä toimivat vauvoille, mistä he pitävät ja miten he rauhoittuvat. Lämmin studio, kapalointi, rauhalliset kädet ja hyssytys. Vauvat aistivat käsistä ihan kaiken, piteletkö ja asetteletko heitä varmuudella vai kiireellä ja epävarmuudella. Se tulee läpi.

info@heliaphotography.fi / puh. 0400261513 / heliaphotography.fi

Pictures, Marko Laukkarinen 2016

13.9.2017

Newborn kuvaukset

Kuvat puhukoon heti aluksi puolestaan. Vierailimme ihanan ja niin äärettömän lahjakkaan Heliannan studiolla Töölössä Salaman ollessa kahden viikon vanha…

Newborn kuvaukset @heliaphotography

Newborn kuvaukset @heliaphotography

Newborn kuvaukset @heliaphotography

Newborn kuvaukset @heliaphotography

Newborn kuvaukset @heliaphotography

Newborn kuvaukset @heliaphotography

Newborn kuvaukset @heliaphotography

Newborn kuvaukset @heliaphotography

Newborn kuvaukset @heliaphotography

Sanat ei meinaa riittää kertomaan miten onnellinen olen näistä kuvista. Ihan valtava kiitos Heliannalle, että hän ehdotti yhteistyötä newborn kuvauksien kanssa. Nämä pienen Salaman ja meidän perheen ensimmäiset kuvat ovat ihan korvaamaton muisto. Rakastan kuvien herkkää tunnelmaa ja sitä, että niissä ei ole mitään liikaa. Vain rakkaus ja onni, jotka paistavat kuvista. Nämä tulevat ilahduttamaan meitä aina.

Suuntasimme Heliannan studiolle Salaman ollessa vain 12 päivää vanha. Itse olin vielä todella toipilas, joten en voi sanoa lähtemisen olleen helppoa. Samalla tuli tehtyä ensimmäinen vaunulenkki perheen kanssa. Pakkasin mukaan kaiken ja vähän enemmän. Salama oli koko kuvauksen ajan niin syötävän suloinen, enkä yhtään ihmettele, kun hän pääsi Heliannan hellään hoivaan. Nainen on kunnon vauvakuiskaaja. ♥

Salaman kuvien lisäksi saimme kuvia koko perheestä. Ennen kuvauksia mietin, että miten ihmeessä sitä saa väsyneestä naamasta kuvattavan, mutta miten tyytyväinen olen, että nämä perhekuvatkin otettiin! Helianna on todellakin saanut kuviin väsymyksen sijaan tuoreen äidin valtavan onnellisuuden ja olen siitä todella kiitollinen. <3 Näitä kuvia on onni ja ilo katsoa vielä monen vuodenkin päästä.

Arvaatte, että olin myös tippa silmäkulmassa, kun katsoin Eetun ja Salaman isä-poika kuvien ottoa taustalla. Minun ihanat rakkaat pojat. :’)

Olen kuullut joidenkin pohtineen, että vastasyntyneen kuvaus olisi vauvalle epämukavaa, mutta tämä on omasta kokemuksestani kumottava täysin. Salama ainakin nautti täysillä ja oli niin rentoutunut Heliannan syleilyssä. Murunen oli ihan spagettia koko päivän ja kapaloimiset sai ilmavaivatkin loistavasti liikkeelle! :D Ja vaikka oma olo saattaa olla kaikkea muuta, kuin kuvauksellinen tulee studiolla tosi rento fiilis ja kuvista aivan ihanat pienestä väsymyksestä huolimatta, joten kannustan lämpimästi ottamaan myös perhekuvat, joista jää mieletön muisto. Helianna muuten järjestää kursseja kuvaajille, mutta mielestäni hän voisi järjestää myös vauvakuiskaus-kursseja tuoreille äideille;)

Heliannasta tulossa vielä haastattelu blogiin, joten pysykäähän kuulolla! Voin koko sydämestäni suositella Heliannaa taltioimaan kultaakin arvokkaammat vauvakuvat, näitä ei varmasti tule katumaan. ♥