15.8.2022

WSOY kirjoittajakoulu

Aloitin vuoden kestävän kirjoittajakoulun. Enkä mitä tahansa kirjoittajakoulua, vaan WSOY:n järjestämän kirjoittajakoulun pienelle vaikuttajaporukalle. Nipistäkää minua!

Olen ollut osa Lönkan lukupiiriä jo muutaman vuoden. Se on ollut yksi ihanammista kirjajutuista elämässäni. Olen saanut jakaa lukemisen riemua muiden kirjarakastajien kanssa ja lukenut monta kirjaa, joihin en välttämättä olisi muuten tullut tarttuneeksi.

Nyt meidän lukupiirin vetäjä Mari laittoi keväällä viestiä kysyen, kiinnostaisiko

minua mahdollisesti kirjoittajakoulu WSOY:llä?! Siis mitä? No kiinnostaisiko? Olin juuri vasta laittanut Marille kysymyksen kirjavinkeistä, joista saisin apua kirjoittamisen tueksi. Ja nyt kysyttiin kiinnostaisiko minua ihan oikea kirjoittajakoulu!

Olen haaveillut kirjan kirjoittamisesta kymmenisen vuotta. Se ei ole ollut mikään lapsuuden aikainen unelma, mutta kirjat ja lukuinnostuksen löydettyäni olen päättänyt, että joskus tulee vielä aika, kun kirjoitan oman kirjan.

Tämä WSOY:n kirjoittajakoulu tuntuu ensimmäiseltä konkreettiselta askeleelta sitä kohden, että jonain päivänä saisin riittävästi rohkeutta toteuttaa haaveilemani kirjaprojektin. Ja vaikka en päätyisi kirjaprojektiin asti, niin kirjoittamiseen olen kaivannut tukea jo pitkään ja nyt siihen on mahdollisuus suoraan WSOY:n kautta. Kiitos. Olen enemmän kuin otettu ja kiitollinen tästä mahdollisuudesta.

Saimme matkaan mukaan parhaimman mahdollisen opettajan Taija Tuomisen! Taija on itse kirjailija ja luovan kirjoittamisen opettaja. Mieletön tyyppi ja hänen opeissaan tuli heti turvallisuuden tunne. Uskalsin heti ensimmäisellä tapaamisella lukea jokaisen kirjoitusharjoituksen ääneen. Meillä on timanttinen opettaja sekä ryhmä opiskelijoita. 

Ensimmäisen tapaamisen aikana teimme erilaisia kirjoitustehtäviä. Taija antoi meille aiheet, joista kirjoitimme viidentoista minuutin aikana.

Kirjoitan työni takia päivittäin, mutta yleensä kirjoittaminen toistaa tiettyä samaa kaavaa. Nyt aion haastaa itseäni kirjoittamaan enemmän ja ennen kaikkea eri tavoilla. Mennä oman mukavuusalueeni ulkopuolelle ja oppia uutta kirjoittamisesta sekä itsestäni kirjoittajana.

Toimintasuunnitelmani on selvillä. Kirjoitan tulevan vuoden aikana enemmän, kuin olen koskaan elämässäni kirjoittanut! Kirjojen lukeminen on myös tärkeässä roolissa tässä opin matkalla. Sain lukuevääksi Taijan kirjoittaman Minusta tulee kirjailija. Aion alleviivata ja rustata omilla merkinnöilläni tämän aarteen täyteen.

En tiedä miten olisin reagoinut, jos joku olisi kertonut vuonna 2009, kun aloitin kirjoittamaan ensimmäistä blogipostaustani, että tulen jonain päivänä olemaan mukana WSOY:n kirjoittajakoulutusta. Aika huikeaa mihin elämä vie, kun sanoo kyllä asioille joita rakastaa!

Kiitos Mari, kiitos WSOY ja kiitos Taija jo etukäteen tulevasta vuodesta. Tiedän jo nyt, että vuosi tulee olemaan upea kasvun matka, jota saan muistella kiikkustuolissa iso hymy huulilla ja kiitollisuuden tunne sydämessäni.

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *