Browsing Category

Hyvinvointi

31.1.2015

Aamutreeni laihduttaa!

En malta olla linkittämättä tätä kirjoitusta, jonka bongasin Fitfashionin facebook sivuilta!!;)

“Painonpudottajille ikuisuuskysymys on, auttaako tyhjällä vatsalla treenaaminen tavoitteen saavuttamisessa. Esimerkiksi fitnessvalmentaja Jutta Gustafsberg kannustaa herättämään aineenvaihdunnan aamuisella, ripeällä kävelyllä ennen aamupalaa. Myös yhdysvaltalaislehti The New York Times viittaa tuoreessa artikkelissaan vuoden 2010 tutkimukseen, jossa aamu-urheilun hyödyt pystyttiin kiistatta osoittamaan…. miehet, jotka harjoittelivat ensi töikseen aamuisin – ennen kuin söivät muruakaan – eivät juuri lihonneet. Myös heidän insuliinitasonsa pysyivät hyvinä. Lisäksi heidän kehonsa polttivat enemmän rasvaa päivän mittaan kuin muiden ryhmien miehillä.”

morningworkout

Taas yksi lisäsyy listata aamutreeni kalenteriin mikäli tavoitteena on painonhallinta tai painonpudotus! ;)

Itse vannon aamutreeneihin niiden tuoman järjettömän hyvän olon takia ja myös siksi, että koen koko päivän olevani noin 100% tehokkaampi ja pirteämpi, kun olen heti aamulla tehnyt jotain kropan hyväksi.

Tässä muutamia postauksia aamutreeneistä ja pari vinkkiä miten aloittaa:

♥ 5 vinkkiä miten helpottaa aamulenkille lähtöä

♥ Paras tapa aloittaa aamu

♥ Aamujumppavinkki: Detox Yoga 20 min

♥ Early morning Exercise

♥ Video: 1 minuutin aamutreeni

Ihanaa ja super energistä viikonlopun jatkoa kaikille!!:)

It has been a strong debate wether the morning pre breakfast exercising is preferable for weight loss or not. Some recent studies have supported the claim that exercising before eating anything in the morning makes you to burn more fat during the day. True or not I am still swearing in the name of morning exercising as I feel that they provide energy for the day and makes me feel so awesome right in the beginning of the day. 

23.1.2015

Aamujumppavinkki: Detox Yoga 20 min

Huomenta ihanat! ♥

Aamujumppien ihanuuden löydettyäni haluan edelleen kannustaa muita samaan. En todellakaan ole aina ollut vannoutunut aamutreenaaja. Päinvastoin olen uskotellut itselleni vuosikaudet, ettei minusta aamu-unisesta hirviöstä ole koskaan treenaamaan heti ensimmäisenä aamulla. Toisin on kuitenkin käynyt!:)

Oma ajattelutapani oli ainut asia mitä piti muuttaa. Päätin jo illalla, että minähän herään aamulla ja teen ensimmäisenä jumpan. Nautin siitä ja olen kiitollinen, että minulla ylipäänsä on mahdollisuus joogata, kävellä ja juosta. En tee aamutreeniä rangaistakseni itseäni mistään vaan teen sen siksi, että rakastan itseäni ja erityisesti omaa kehoani! Se ansaitsee vain parasta! Jokainen päivä on lahja ja mikä on parempi tapa aloittaa päivä, kuin antamalla hetki aikaa omalle keholle. Ilman sitä ei ole mitään.

Erityisen tärkeänä pidän myös sitä, ettei aliarvioi lyhyen ja kevyen treenin vaikutusta. Reipas kävely tai 20 minuutin jooga tekevät jo ihmeitä aikaan ja olo niiden jälkeen on ihan mieletön. Ei jokaisen aamun tarvitse lähteä liikkeelle vauhdikkaalla 5km juoksulla. Tärkeintä on kuunnella omaa kehoa ja antaa sille tarvitsemansa.

Suomessa kylmyys ja pimeys ei houkuttele kaikkia ulos kirmaamaan. Hyvä vaihtoehto onkin avata aamulla ensimmäisenä joogamatto ja nauttia rauhallisesta 20 minuutin puhdistavasta joogasta.  Tämän jälkeen keho on vetreän oloinen ja mieli on korkealla:) Onko Adriene jo tuttu? :) Tässä yksi (monista) suosikkini tältä ihanalta naiselta.

Lisää aamutreenivinkkejä löytyy mm.  5 vinkkiä miten helpottaa aamulenkille lähtöä  – ja Early morning exercise– postauksista ! :)

Ihanaa ja energistä päivää kaikille! <3 Sat nam!

As I have found the awesomeness of morning exercise I still want to encourage you all to at least try how these work for you. You don´t have to do anything too hardcore in the mornings. Even a short yoga session makes your body and mind ready for the day. Above is one good video about one of my favorite morning yogas. You should definitely give it a shot!