13.9.2014

Early morning Exercise

Olen jo ties kuinka monta kertaa hehkuttanut täällä blogissa aamutreenien ihanuutta. Ajattelin jatkaa hehkuttamista vielä tovin, sillä kertaus on kai opintojen äiti ;) Olen myös itse sellainen, että joitakin vikkejä pitää vaan lukea tarpeeksi monta kertaa eri paikoista ennen kuin niitä tulee itse kokeilleeksi. Tällä hetkellä ihmettelen edelleen miksi ihmeessä kukaan ei ole sanonut mulle koskaan suoraan ja selkeästi miten über hyvä olo heti aamulla treenaamisesta tulee!? :D Tai sitten en vaan ole kuunnellut;) Eihän mulla mennyt kuin 27 vuotta tajuta, että aamutreenit ovat vastaus aamu-unisuuteen!

Aamutreeneistä tulee todella nopeasti tapa! Itselläni taisi mennä noin pari viikkoa, kun aamulla ensimmäisenä treenaaminen tuntui jo täysin luonnolliselta, eikä ilman sitä voinut enää olla. Mikäli aamutreeni jää välistä tuntuu koko päivä ihan sumuiselta. Aamulla heti ensimmäisenä tehty treeni antaa järjettömän määrän energiaa päivään ja ainakin minun kohdallani auttaa tekemään parempia valintoja päivän aikana. Esimerkiksi herkkuja ei juuri tee enää edes mieli! Kiireiseen arkeen sopii myös todella hyvin se, että hoitaa päivän liikunnan heti aamulla alta pois.

Tone it Up tytöillä alkoi syksyä farten #Friskfall haaste (täällä lisää tietoa) ja nämä tytöt puhuvat myös täysin aamutreenien puolesta! Käykää kurkkaamassa heidän Booty Call video täältä! :D Ihan mielettömän energisiä ja aurinkoisia tyttöjä, joiden videoita ja ruokareseptejä on niiiin kiva seurata:) Olen aivan koukussa näiden tyttöjen antamaan energiaan. Kannattaakin aina etsiä itselleen parhaimpia motivaation ja inspiraation lähteitä ja jakaa tietysti hyviä vinkkejä eteenpäin! Tosin voin kuvitella, että jotkut ystäväni alkavat jo pikkuhiljaa kyllästyä mun saarnaamiseen ruoka- ja treenijuttujen suhteen;D Sorry frendit :D

Miten sitten saada itsensä aamulla helposti ylös? Kirjoitan aikaisemmin 5 vinkkiä miten helpottaa aamulenkille lähtöä– postauksen, josta löytyy muutamia juttuja auttamaan uuden elämäntavan kanssa.

Aikaisempien vinkkien lisäksi tässä vielä muutama:

1. Vähemmän on enemmän!

Aamutreenin ei tarvitse olla tunnin hikirääkki verenmaku suussa. Jo 20 minuutin joogalla saa ihan huikean olon!! :) Mikäli jooga ei maistu tee vaikka kyykkyjä! Tai hypi hyppynarulla. Ihan mitä vaan mikä on kivaa ja mistä nautit. Itse rakastan rauhallisia 30 minuutin kävelylenkkejä raikkaassa ilmassa aamulla tai ilman ollessa huono tehokas jooga on omiaan aloittamaan täydellisen ja energisen päivän.

2. Juo paljon vettä! AINA herätessäsi juo vähintään lasillinen vettä. Yön jälkeen keho tarvitsee nestettä. Veden juonnin jälkeen on heti pirteämpi olo ja kroppa alkaa heräämään aamutreeniä varten. Itse juon poikkeuksetta puoli litraa vettä heti aamulla.

3. Muista heti herättyäsi asiat, joista saat olla kiitollinen. Kiitollisuus ja hyvä mieli auttavat jaksamaan myös silloin, kun arki tuntuu puulta. Hyvällä mielellä lenkille lähteminen on ihanaa! Lenkillä voit pohtia mielessäsi 10 eri asiaa, joista olet kiitollinen. Voitkin aloittaa pitämään kiitollisuuspäiväkirjaa. Itse mietin joka ilta ennen nukkumaan menoa vähintään 5 asiaa kyseisestä päivästä, joista saan olla kiitollinen. Lenkki puolestaan on minulle inspiroitumisen aikaa. Aamulla tuntuu ideoita pursuavan jokaisesta aivonystyrästä ja välillä mietin, että pitäisi olla jokin sanelukone mukana lenkillä ideoita varten;) Muista myös ottaa musa mukaan aamuun, jos saat siitä energiaa. Minulla toimii klassinen musiikki todella hyvin, mutta myös Suomipopin aamu on aika jees;D

4. “By changing your mind, you change everything” Muuttamalla ajattelutapaa muutat kaiken! Tämä on niin totta. Älä enää anna itsellesi lupaa ajatella epäonnistumista minkään suhteen. Muuta ajatuksesi ja tulet saavuttamaan tavoitteesi. Minä esimerkiksi mietein aina ennen, että en kuitenkaan herää aamulla ja jaksa lähteä lenkille. Nukun kuitenkin myöhään ja torkutan monta tuntia. Kun muutin ajattelutavan niin, että jo illalla ajattelin, että minähän aamulla menen lenkille ja nautin siitä! Minä olen aamulla pirteä ja annan arvokkaalle keholleni sen mitä se tarvitsee.

5. Usko itseesi ja rakasta omaa kehoasi. Jos haluat tehdä elämäntapamuutoksia ja haluat lisää energiaa – lopeta jossittelu ja sitkuilu. Aloita heti huomen aamulla. Tee asioita, joita rakastat ja jotka saavat sinut hyvälle tuulelle. Muista, että oma keho on äärimmäisen tärkeä väline, jota tulee kunnioittaa ja josta kannattaa pitää mahdollisimman hyvää huolta. Älä myöskään rankaise kehoasi. Mikäli joku viikko menee huonosti älä jää rypemään itsesääliin. Mieti miksi meni huonosti ja opi jatkossa välttämään sitä.

Voin melkein luvata, että aamulla tehtyä treeniä ei kadu!!

Ihan mahtavaa, energistä ja rakkauden täyteistä viikonlopun jatkoa kaikille! Kuullaan taas pian – aamulla luvassa asupostausta :)

Follow Mona’s Daily Style on FACEBOOK // BLOGILISTA // BLOGLOVIN // INSTAGRAM

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply
    armi
    13.9.2014 at 21:09

    mä sain illalla inspiksen lähteä aamukävelylle – ja missäs muuallakaan tää aihe tuli päähän kun raikkaalla iltakävelyllä! :) ja jep, puoli ysiltä heräsin luonnollisesti, puoli litraa vettä naamariin ja ulos kauniiseen auringonpaisteeseen. oli muuten ihanaa :) olin hyvillä mielin koko päivän, ennen kuin äiti siis tuli töistä ja toi mukanaan suru-uutisia, eli sen etten saa käydä tuollaisilla yli kolmen kilsan kävelyillä, koska se rasittaa mun kehoa liikaa. onneksi saan käydä edes pienellä kävelyllä, kylätien päähän ja takaisin, josta tulee reilu kilsa. oon niin ilonen et äiti on puhunut lääkäreitä ja syömishäiriöyksikön ihmisiä taipumaan siihen, et saan edelleen jopoilla kouluun, joogata, ratsastaa, lasketella ja käydä pienillä kävelyillä. olin 110% liikkakiellossa kaks viikkoa ja mä oikeesti olin masentuneempi ja parantumishaluttomampi kuin koskaan ennen! :( vaik tiiän et hyö mun parastani ajattelevat ja tietävät mitä tekevät, mut onneksi en liikunnasta kokonaan joudukkaan enää luopumaan :)
    mä hain muuten eilen sen onnellisuusprojekti kirjasen kotiin ja voi ettien että! oon lukenu sitä koko päivän ja oon koukussa :D oon tehny muistiinpanoja jokaisesta ‘säännöstä’ ja se on saanut tosiaan ajattelemaan kaikkea. oman ajatustavan muuttaminen kun nyt on kaikkein tärkeintä mulle, etten vihaa omaa kehoani ja rankaise itseäni jos esim. vedän ruokaöverit kuten tänään tein lohen kanssa, jota söin noin 300 grammaa yhdeltä istumalta. mun keho tarvitsi sitä energiaa, rasvaa ja proteiinia – oon näännyttänyt itteäni koko kesän ja mun keho huutaa et tarvitsee kaiken mitä voin ottaa. niinhän se on. olo ei tosin ollut mikään häppöinen sen jälkeen, mut huomenna on aina uus mahdollisuus onnistua paremmin ja ajottaa kaikki uusiksi :) nyt mä tästä menenkin saunaan rentoutumaan ja sen jälkeen lukemaan kirjaa teelasin kanssa ja painun pehkuihin! :)

    • Reply
      Mona
      14.9.2014 at 08:20

      Voi mä niin toivon Armi, että saat minäkuvan kuntoon ja löydät balancin kaiken kanssa<3 Onneksi sulla on tukijoukkoja, joita todellakin kannattaa kuunnella, he ajattelevat vain sun parasta<3 Muista olla armollinen itsellesi.<3 Haleja ihana<3

  • Reply
    Rosita
    14.9.2014 at 07:38

    Hihi Mona oot ihan mahdoton energiapommi! Alkaa vaan hymyilyttää kun näitä lukee heti aamusta aamukahvin äärellä. Kohta sitä pitää kuitenkin lähteä koirien kanssa ulos, mutta edes viikonloppuisin on kiva ensin juoda kahvit. Ehkä nuo haukut sen verta jaksaa odottaa vaikka pienempi aika innokas onkin. Mihin aikaan sä yleensä lähdet/ alat aamutreenailemaan ja menetkö viikonloppuisinkin samaan aikaan? :)

    • Reply
      Mona
      14.9.2014 at 08:27

      Voi kiiiiitos Rosita ihanasta palautteesta :) <3
      Mä tykkään usein myös juoda kahvin ennen lenkkiä:) Oon muuten monesti miettinyt tarjoavani saman talon koiranomistajille lenkitysapua, kun meillä ei omaa koiraa ole :D Koirat on kyllä ihania ja loistavia pitämään ihmiset hyvässä kunnossa <3 :)
      Mä herään päivän ohjelmasta riippuen noin 05-06 ja koitan aina mahdollisimman nopeasti aloittaa treeniin. Yleensä mulla menee noin 15-30 min heräämisestä, ennen kuin pääsen ulos tai aloitan joogan. Sekin vähän riippuu päivästä. Nyt sovittiin Eetun kanssa yhteinen aamulenkki puoli kasiksi, joten heräsin kuudelta, tein tosi lyhen joogan ensin ja sen jälkeen söin aamupalan ja sit lähdettiin yhdessä puol kasi 40 minuutin kävelylle :)

      • Reply
        Rosita
        14.9.2014 at 09:25

        Heräätpä sä aikaisin hui, aika reipasta! Kävin juuri äsken 45 minsan aamureippailulla koirien kanssa, sitten venyttelin ja nyt juon aamusmoothieta samalla kun istahdin hetkeksi koneelle ennen päivän puuhia :) Aivan ihana ilma tuolla! Harmi ettei asuta samassa kaupungissa, voisin kaivata aamulenkkiseuraa ja piristäjää, jotta saisin tsempattua itseni aina aikaisin ylös ja liikkumaan. Nyt olenkin syksyn tullen pyrkinyt menemään aikaisemmin nukkumaan (ulkonakin vaan pimeetä..) ja heräämään mieluummin aikaisin niin pääsee sitten nauttimaan valosta vähän enemmän! :)

  • Reply
    Neila
    14.9.2014 at 09:39

    Olet Mona ihana inspiraation lähde! Sun vinkistä olen tällä viikolla käynyt aamuisin kävelyllä tai joogannut. Tulee niin hyvä fiilis! Kiitos!

    • Reply
      Mona
      15.9.2014 at 09:07

      Kiitos Neila ihanasta kommentista sulle <3<3 Ihan mahtavaa, että oon voinut innostaa!! :) :)

  • Reply
    Janika
    14.9.2014 at 11:33

    Olipas inspiroiva teksti taas kerran! Täytyykin tästä kohtapuoliin lähteä treenailemaan itekkin :)

    • Reply
      Mona
      15.9.2014 at 09:07

      Jee super kiva kuulla Janika <3 :)

  • Reply
    Iitu
    15.9.2014 at 10:40

    Oon itekin yrittäny saada itseni aamukävelyille ja joskus siinä onnistunki,tosin ennen aamupalaa se on jotenkin täysin toivotonta mulle :D miten sä pystyt?? :D

    Sit oisin halunnu kysyä tosta Kaylan treenistä,kun oon pohtinu koko kesän tilata vai ei. Lähinnä kiinnostaa onko ne treenit kuin rankkoja?Itelläni on aivan surkea kunto vaikka aina yritän jotain tehdäkin, mut tuntuu,että meneeks se hukkaan jos ei puoliakaan kykene tekemää :D en oo mitenkään ylipainonen,vaan aika hoikka mutta kunto on valitettavan huono :(

    • Reply
      Mona
      15.9.2014 at 12:39

      Me ollaan tietty kaikki yksilöllisiä ja kaikille ei samat jutut toimi. Voithan vaikka koittaa että syöt esim banaanin ennen lenkkiä ja sitten kunnon aamupala lenkin jälkeen:)
      Kaylan treenit on TOSI rankkoja :D Mutta super kivoja ja ne tietty voi tehdä omaan tahtiin :)
      Siinä se kunto kohenee!!!!!!! :)

  • Reply
    Petra
    15.9.2014 at 10:50

    Olet kyllä mielettömän inspiroiva! :) Täällä herätän yleensä 05-05.30, lenkillä ollaan kuudelta viimeistään. Oon nyt käynyt kolme viikkoa n. 3-4 kertaa viikossa aamuisin lenkillä. Aikaisemmin oon vain kävellyt, mutta tänä aamuna juoksin. Ihan super-energinen olo!

    • Reply
      Mona
      15.9.2014 at 12:40

      Voi kiitos hurjasti<3 Kyllä siitä saa vaan niiiiin paljon energiaa :) :)

  • Reply
    Janet
    15.9.2014 at 11:15

    Voi, mä kans rakastan aamutreenejä! Harmi vaan, että pystyn harrastamaan niitä vain viikonloppuisin ja lomalla. Kun töihin päin pitää lähteä ajelemään jo puoli 6, ei herääminen ennen neljää kyllä hotsita lain. Se on jo liian aikaisin se. Mutta onneksi heti töiden jälkeen treenailu sujuu myös :)
    Sä olen kyllä sellainen energiapakkaus, miten ihanasti jaat sitä muillekin♥♥

    • Reply
      Mona
      15.9.2014 at 12:40

      No mutta onneksi edes viikonloppuisin!!! :) Siitäkin saa kivasti virtaa seuraavaa viikkoa varten:)

  • Reply
    Sri
    15.9.2014 at 11:38

    Minuakin kiinnostaisi tosi paljon aamulla lenkkeily ja raittiin ilman saanti, mutta varsinkin näin syksyllä kun aamut ovat pimeitä, en uskalla lähteä pimeään yksin. Minun on oltava töissä klo 8 viimeistään ja ennen sitä syötävä, käytävä suihkussa, laitettava hiukset ja meikattava, sekä työmatka (30min) taitettava. Näin ollen aamulenkille olisi lähdettävä klo 5-5.30, jotta ehtisi sen 20-30 minuuttia raitista ilmaa saada =( Kuinka turvalliseksi itse koet aamulenkkeilyn?

    • Reply
      Mona
      15.9.2014 at 12:42

      Mä kävelen tuota Turun Aurajoen rantaa, joten sen koen kyllä turvalliseksi :)
      Tosin oon samaa mieltä, että tosi pimeällä ei oo niin kiva kävellä, kuin esim kesällä aamukävelyt on ihan täydellisiä!! :)

  • Reply
    camilla
    16.9.2014 at 22:51

    Noita kiitollisuusharjoituksia aloin tekemään lomalla ja kyllä se kieltämättä toimii! Aina jos tulee vastaan jotain negatiivista ja tekee mieli hyppiä tasajalkaa ja kiroilla, rupean luettelemaan mielessäni asioita, joista olen kiitollinen ja yleensä viidenteen asiaan päästessä alkaa jo itseäkin naurattamaan.. Suurimpaan osaan asioista voi itse vaikuttaa. Sitä yritän tässä toteuttaa, vaikka menneisyyden kummitukset vähän hidastaakin vielä menoa.

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *