Browsing Category

eleven.fi brandilähettiläs

1.7.2019

Luonnonkosmetiikan helmiä

Kaupallinen yhteistyö, Eleven / Mona Visuri Eleven brändilähettiläs

* Sisältää alekoodin! *

Vihdoin pääsen tekemään postausta Elevenin luonnonkosmetiikan valikoimasta. Se on nimittäin laajentunut valtavasti kaikkien meidän luonnonkosmetiikan rakastajien iloksi. Joukosta löytyy monta omaa suosikkimerkkiäni sekä monia itselleni vielä tuntemattomia brändejä. Valikoima kasvaa koko ajan ja kannattaakin laittaa Elevenille toiveita omista suosikikeista.

Lähdetään pienelle kierrokselle, mitä kaikkea Elevenin isosta valikoimasta nyt löytyy. Kokosin yhteen myös muutamia omassa käytössäni olevia luonnonkosmetiikan tuotteita.

Bamford

Suihkusaippua, josta tokaisi meidän perheen mieskin, että wau onpa ihana tuoksu ja tuntuu iholla pehmeältä! Tätä tapahtuu harvoin. Tämä ihana suihkusaippua oli mukana Eleven joulukalenterissa, jonka kautta sain sen testiin ja pääsin ensikosketukseen tämän ylellisen, harmoonisen ja ajattoman merkin kanssa.

Bamford edustaa luonnonkosmetiikan luksusta ja suosittelenkin tutustumaan tähän brändiin tarkemmin. Merkiltä löytyy ihania lahjaideoita kosmetiikan rakastajille.

Beauty Garden

Satokausikosmetiikkaa Ranskasta! Rakastan. Tämä brändi on persoonallinen niin tuotteineen kuin pakkauksineen. Ekologisuutta on ajateltu brändin kaikissa eri vaiheissa pitkälle. Sain alkujaan tästä brändistä vinkkiä IG Storyen kautta ihanalta seuraajaltani. Hän arvasi aivan oikein, että tulen rakastumaan merkin tuotteisiin palavasti.

Benecos

Edullista, mutta todella toimivaa kosmetiikkaa! Benecos on ollut jo monta vuotta minulle tuttu ja käytettyä on tullut niin suihkusaippuoita, kuin meikkejäkin. Luulenkin, että Benecos on aikoinaan saattanut olla ensimmäisiä luonnonkosmetiikan brändejä, joita olen testannut.

Boho Green Make-Up

Tämän hetken suosikkimerkkini luonnonkosmetiikan meikkien saralla. Edullinen ja ihana Boho Green Make-Up, josta löytyy huikean hyvä ripsiväri, pehmeät huulipunat, toimiva meikkivoide ja ihania luomivärejä. Bohon meikit ovat olleet kaikki tähän asti todella positiivisia yllätyksiä.

Brändin arvot ovat myös kohdallaan ja osa tuotoista lahjoitetaan luonnonsuojeleen. Tämän merkin meikkeihin kannattaa ehdottomasti tutustua! Ps. Näihin on voimassa myös nyt myös teidän toiveesta extra alekoodi! ♥ Kurkkaa postauksen lopusta lisätiedot.

Cattier Paris

Luonnonkosmetiikan edelläkävijä ja on toiminut jo vuodesta 1968. Tuotteet on tunnettuja siitä, että niissä käytetään paljon eri savilaatuja. Merkiltä löytyy myös valinnanvaraa perheen pienimmille.

Dr. Bronner’s

Kulttimaineen saaneen saippuan voit yhdistää moneen käyttötarkoitukseen. Tarkemmin ottaen 18 eri käyttöön! Itse olen vielä Dr. Bronner’s tuotteissa täysin neitsyt, mutta tätä ihmeellistä monitoimiainetta aion ehdottomasti testata. Jokaisen minimalistin unelmatuote ja brändi.

Dr. Hauschka

Dr.Hauschka tuotteista olen vaahdonnut jo vuosia täällä blogissakin. Huikean ihania luonnonkosmetiikan tuotteita, joihin suosittelen todella lämpimästi tutustumaan mikäli brändi on vielä tuntematon. Erityisesti vaativimmissa iho-ongelmissa kannattaa Hauschka ottaa tarkempaan syyniin. Olen itse aikoinaan käynyt Dr. Hauschka kosmetologilla ja se oli todella ihana sekä kokonaisvaltainen kokemus.

Estelle & Thild

Ihana ruotsalainen luonnonkosmetiikan brändi, jonka meikkeihin olen erityisesti ihastunut. Brändin ulkomuoto on myös visuaalinen ja tyylikäs. Estelle & Thildin periaatteena on yhdistää tuotteissa huippulaadukkaita luonnollisia öljyjä sekä uutteita. Suurin osa valikoiman tuotteista on myös vegaanisia.

Lavera

Laveran tuotteet ovat myös olleet ensimmäisiä kokeilemiani luonnonkosmetiikan tuotteita. Hammastahnaa ja suihkugeeliä on löytynyt moneen kertaan meidän käytöstä. Saksalainen Lavera valmistaa luonnonkosmetiikkaa laadukkaista, itse tuotetuista luomulaatuisista kasviraaka-aineista. Tuotanto on aina ollut ja on edelleen Saksassa.

Madara

Madaran tuotteet ovat varmasti jo monelle suomalaiselle tuttuja. Niitä on näkynyt paljon kauneusblogeissa ja useita Madaranihania tuotteita on noussut monen kolleegankin supersuosikeiksi. Lukeudun myös itse Madaran tuotteiden rakastajaksi. Madarassa yhdistyy laatu, ekologisuus, tehokkuus ja kokonaisvaltainen hyvinvointi. Ihana brändi ja ihanat tuotteet.

MOSSA

Mossa on varmasti tämän hetken yksi hehkutetuimpia luonnonkosmetiikan brändejä. Kohtuuhintainen ja tehokas MOSSA on ihastuttanut monet tuotteillaan. Mossa käyttää hyödyksi pohjoisen antioksidanttipitoisia marjoja. Tuotteet on yksinkertaisia ja hellävaraisia. Ne sopii tosi monen iholle ja siksi ovatkin varmasti niin tykättyjä.

Neal’s Yard Remedies

Kauniit Neal’s Yard Remedies brändin tuotteet ovat laatua parhaimmillaan. Ihanat purkit kätkevät sisäänsä yksinkertaisia, mutta tehokkaita ja puhtaita raaka-aineita.

Nurme

Ihana ja sympaattinen Nurme! Tähän pieneen Virolaiseen perheyritykseen kannattaa ehdottomasti tutustua.

“Jokainen tuote on omanlaisensa. Kuten kukilla ja kasveilla, jokaisella tuotteella on oma luonteensa. Meillä on herkkää kamomillaa, voimakasta katajaa, romanttista laventelia ja villiä kookosta. Ja kaikki ne ovat hellävaraisia, mietoja ja puhtaita – ja pitävät huolta ihostasi ja aisteistasi.” – Maarit Tiits, perustaja

Rahua

Täysin luonnonkosmetiikkaan pohjautuva hiustenhoitosarja, jonka tuotteisiin olen ihastunut jo vuosia sitten. Hintavammat tuotteet, mutta todella laadukkaat ja toimivat. Koko sarjan tuotteiden ytimessä on huikean hyvin hiuksissa toimiva rahua-öljy, jonka mukaan brändi kantaa myös nimeään. Suosittelen lämmöllä kokeilemaan. Ihastut taatusti.

RMS Beauty

Yksinkertainen, toimiva ja puhdas luonnonkosmetiikan meikkibrändi. RMS Beauty meikkien ytimessä on myös vaatimus siitä, että ne ovat aina myös ihoa hoitavia. RMS Beauty käyttää tuotteissaan ainoastaan raakoja, muuntelemattomia ja luomulaatuisia ainesosia, jotka ovat elintarvikelaatua.

Sante

Santen Family Bio Coconut & Vanilla Shower Gel on kaikkien aikojen ihanin suihkusaippua. Rakastan sen tuoksua ja voisin melkein syödä sitä suihkussa käydessä. :D Tämä tuote saikin aikoinaan minut ihastumaan koko Santen brändiin. Puhtaita raaka-aineita ja helppoja tuotteita koko perheen käytettäväksi. Santen tuotteet on tosi helppoja koko perheen tuotteita.

Weleda

Weleda on myös ansainnut paikkansa meidän kosmetiikkakaapin vakkareissa. Skin Food on vuodesta toiseen klassikko ja toimii koko perheellä. Weleda on myös luonnonkosmetiikan pioneereja ja varmasti suurimmalle osalle jo tuttu merkki.

Whamisa

Whamisa on korealaisen kosmetiikan helmi ja noussut Suomessakin tosi suosituksi. Whamisa käyttää tuotteissa fermentointimenelmää, josta olen aikaisemminkin puhunut. Itselläni Whamisan tuotteet odottaa vielä testaamista! Viimeistään talvella aion tarttua näiden pariin.

Koodilla SKINCARE19 saa nyt 7.7 asti 20% alennuksen kaikesta ihonhoidosta. ♥

Beauty Garden Kurpitsanaamio

Syötävän ihana koostumus, joka jättää ihon ihanan pehmeäksi!

Beauty Garden Orvokkipuhdistusbalm

Ihana koostumus tässäkin. Suosittelen kevyen meikin puhdistukseen tai esim aamulla kasvojen pesuun.

Beauty Garden Kamomillapuhdistus

Tämä toimii myös silmämeikin puhdistuksessa. Rakastan tämän ihanaa purkkia.

Mádara Beach BB Shimmering Sunscreen SPF15 -aurinkovoide

Madaran uutuuksien ihana aurinkovoide, joka suojaa ja hoitaa ihoa.

Madara Infusion Blanc Supreme Hydration Body Lotion -vartalovoide

Ihana ihon kosteuttaja, joka sopii herkällekin iholle.

Burt’s Bees Beeswax Lip Balm

Burt’s Bees merkiltä löytyy ihanaa kosmetiikkaa myös perheen pienimmille sekä aivan super ihania mehiläisvahasta valmistettuja huulirasvoja !

Benecos Lipgloss

Ihana ja helppo arkihuulikiilto, joka kulkee usein laukussa mukana. Mieto tuoksu ja tuntuu huulilla hoitavalle.

Weleda Skin Food Cream 

Klassikko ja toimii vuodesta toiseen. Tätä löytyy aina meidän kaapista.

Weleda Foot Balm

Ihana viilentävä jalkavoide, jota suosittelisin erityisesti raskaana oleville. Ihan luksusta levittää tätä iltaisin väsyneille jaloille suihkun jälkeen.

Weleda Calendula Weather Protection Cream

Tämä tuote sopii kylmällä ilmalla suojaamaan ihoa, mutta olen itse tykännyt käyttää sitä myös super kuiviin kynsinauhoihin.

Nurme Lavender Essential Oil on aromaattinen laventeliöljy

Rakastan Nurmen eteerisiäöljyjä! Tämä laventeliöljy on täydellinen monessa eri tilanteessa, mutta itselläni se on aina yöpöydällä. Tipautan sitä esim tyynyn kulmaan ennen nukkumaan menoa. Käytän myös pyykissä aina eteerisiäöljyjä.

MOSSA Natural Sun SPF 20 Mineral Sunscreen Lotion

Ihanan tuoksuinen luonnollinen aurinkovoide.

MOSSA Glow Cocktail Brightening Hydro Mask

Ihoa virkistävä ja hoitava kosteusnaamio. Täydellinen just nyt kesällä. Auttaa tasaamaan myös pigmenttimuutoksia.

Boho Green Make Up Lipstick

Bohon huulipunat toimii tosi hyvin! Suosittelen testaamaan, jos haussa on hyvä ja edullinen luonnonkosmetiikan huulipuna.

Boho Green Make Up Volume & Length Mascara

Boholla on ehdottomasti yhdet parhaimmat ripsarit luonnonkosmetiikan saralla. Olen tykännyt kaikista Bohon ripsareista ja ne vetää vertoja synteettisille suosikeilleni. Kannattaa ehdottomasti tutustua!

Boho Green Make Up Eyeshadow -luomiväri 

Bohon luomivärit ovat myös huikean hyviä. Pigmentit on vahvoja ja ainakin itselläni ne ovat pysyneet tosi hyvin luomilla. Sävyvalikoima on myös aivan ihana!

Bohon meikkeihin on voimassa nyt myös erillinen alekoodi. Tarjouksia ei voi yhdistää, mutta saa fiksattua tilaukseen samaan, jos laitat Eleven asiakaspalveluun viestiä! :)

Eli koodilla BOHOKESÄ20 saa 7.7 asti
20% alennuksen kaikista Boho Make Up
-tuotteista.

Ja koodilla SKINCARE19 saa  7.7 asti
20% alennuksen kaikista normaalihintaisista ihonhoidon tuotteista. ♥

 

Eleven valikoiman luonnonkosmetiikat kokonaisuudessaan löydät täältä:

Luonnonmukainen ihonhoito
(täältä löydät myös tarkemmin tietoa sertifioidun ja
sertifioimattoman luonnonkosmetiikan eroista)

Luonnonmukaiset meikit 

Luonnonmukaiset hiustuotteet 

17.6.2019

Ihana, ihanin Foreo Ufo!

Kaupallinen yhteistyö, Eleven / Mona Visuri Eleven Brändilähettiläs

Sisältää alekoodin!

Olen rakastunut!!

Pääsin testaamaan Eleven yhteistyön kautta Foreon Ufo naamiolaitetta, joka ylitti kaikki odotukseni. Foreo Luna Minin nimeen olen vannonut jo pitkään, mutta en olisi voinut kuvitella, että brändi kehittää jotain vieläkin mahtavampaa.

Tiedätte varmasti jo, että rakastan tehdä kotona erilaisia hemmotteluhoitoja ja käyn myös usein kauneushoitoloissa. Nyt Foreo ufo tuo vähän (paljon) enemmän span kotiin. Jäin heti ensimmäisen kokeilun jälkeen aivan koukkuun tähän laitteeseen.

Kaunis Foreo Ufo laite on naamioiden kuningatar.

Se päihittää heittämällä kaikki kangasnaamiot tehokkuudella ja myös ihanalla jälkifiiliksellä. Tämä naamiolaite pitää todellakin kokea, ennen kuin ymmärtää mistä on kyse! Foreo Ufo on hinnakas laite ja alkuun myönnän hieman ihmetelleeni hypetystä, mutta en ihmettele enää. Tämä on pitkäaikainen ja todellakin laadukas tuote kauneudenhoidossa, jonka käyttöä odottaa joka kerta. Voin melkein vannoa, että laiskankin naamioiden käyttäjän tulee käytettyä kasvonaamioita huomattavasti useammin tämän laitteen avulla.

Foreo Ufo on kehitetty saamaan 20 minuutin kangasnaamion hyödyt 90 sekunttiin laitteen avulla.

Foreo Ufo laitteen hoidossa yhdistyvät UFO-aktivoitavat naamiot, lämpö- ja kylmäterapia ja T-Sonic-värähtelyt sekä LED-valoterapia. Lämpö avaa huokosia, T-Sonic™ -värähtelyt edistävät ihanien tuotteiden imeytymistä ihoon ja kylmäterapia puolestaan sulkee ihohuokoset sekä kiinteyttää ihoa.

Laitteessa on kolme erilaista valohoitokäsittelyä:

Punainen LED  anti-aging
Vihreä LED  kirkastava
Sininen LED epäpuhtauksia poistava valo

Lopputuloksena ihanan hoidettu iho on tietysti laitteen tärkein ominaisuus, mutta itse rakastuin kaikkein eniten siihen miten ihana tunne kasvonaamion teosta tulee. Mindfulnessia parhaimmillaan. Erityisesti lämpöä tuottava vaihe oli ihanan rentouttava! Minulle ei tämän laitteen kanssa kyllä 90 sekunttia riitä, vaan olen joka kerta toistanut hoidon ja nauttinut pienestä omasta kauneushetkestä.

Foreo Ufo toimii yhdessä puhelimen sovelluksen kanssa, mutta minä kunnon venkslaajana onnistuin kyllä käyttämään sitä ilmankin… :D Sovelluksen ja Foreo Ufolle tarkoitettujen Ufo-naamioiden kanssa tästä laitteesta saa kaikki parhaat ominaisuudet irti, mutta käyttö onnistuu mainiosti ilmankin. ;)

Mikäli haluat päästä myös testaamaan Foreo Ufoa, tarjoaa Eleven nyt Mona’s Daily Style blogin seuraajille jälleen loistavan alekoodin kesän iloksi. ♥ Foreo Ufo on myös mitä parhain lahjaidea kauneudesta kiinnostuneille, jotka haluavat arkeen pientä luksusta. Tätä ihanuutta voin suositella täysin rinnoin!! :)

Koodilla KESÄFIILIS20 saa siis
20% alennuksen kaikista normaalihintaisista tuotteista 22.6. asti.
Huom. Ei koske Täydellinen iho kirjaa tai Foreo Luna 3 -laitetta.

Eleven koko valikoima löytyy täältä. ♥

Onko Foreo laitteet ja erityisesti tämä Foreo Ufo sinulle tuttu? Vaikuttaako ihan huuhaalta vai oletko päässyt testaamaan ja toteamaan yhdeksi ihanimmaksi kauneudenhoidon laitteeksi?? :)

Kurkkaa vielä myöhemmin Instagramin puolelta videot, jossa näytän miten laite toimii! Kiinnitän IG storyt beauty kohokohtiin, josta voit käydä ne katsomassa vielä myöhemminkin. Instagram tilini löytyy @monavisuri nimimerkillä.

 


PS! Suosittelen kurkkaamaan Virven tarkan ja informatiivisen postauksen LED valojen vaikutuksesta ja hyödyistä Tämän vuoksi LED-valoa hyödyntävät laitteet mullistavat ihonhoidon- postauksesta. Myös Elisan kattava postaus Foreo Ufosta ja Ufo-naamioista kannattaa lukea.

Lopputuloksena ihanan hoidettu iho on tietysti laitteen tärkein ominaisuus, mutta itse rakastuin kaikkein eniten siihen miten ihana tunne kasvonaamion teosta tulee. Mindfulnessia parhaimmillaan.

Pictures, Carita Alfthan / edited by me