Perjantaina vatsanpohjassa kupli tuttu tunne: jännitys. Auto starttasi kohti Marttilaa, ja tiesin, että pian olisin toteuttamassa jotain, mistä olin lapsena unelmoinut. En ollut koskaan aiemmin ollut hevosleirillä, vaikka elin ja hengitin hevosia koko nuoruuteni. Nyt, vuosien jälkeen, pääsin vihdoin toteuttamaan yhden heppaunelmani.
Kylämäen hevostila piirtyi horisonttiin suurine laitumineen ja suomenhevosten täyttämine tarhoineen. Oli kuin olisi ajanut suoraan postikorttiin: joka puolella silmänkantamattomiin kauniita hevosia, paksuja harjoja, rauhallista hörinää ja syksyn tuoksua ilmassa.
Ensimmäinen askel oli kantaa laukut huoneisiin. Majoituin Hannin kanssa, joka on äitini serkku, mutta tutustuimme vasta heppaharrastuksen myötä. On ihana tunne, että tämä yhteinen intohimo yhdistää meitä näin konkreettisesti.
Ei sen enempää turhia pysähdyksiä, seuraavaksi ratsastusvaatteet heti päälle ja kohti tallia! Ensi töiksi lähdimme hakemaan ratsut isolta laitumelta. Siinä vierähti tovi: laitumella oli tilaa kuin pienessä valtakunnassa, ja tammat seisoivat tyytyväisinä eivätkä olleet heti lähdössä hommiin. Pienen houkuttelun jälkeen kuitenkin suomenhevosten lempeät silmät katsoivat meitä, ja pian ne kävelivät rauhallisesti vierellä kohti tallia.
Maneesilla meitä odotti opettaja, Satu Saarikumpu. Hän on pitkän linjan ratsastuksenopettaja ja monen leiriläisen suosikki. Minulle kaikki oli uutta: hevoset, ope ja koko tilan tunnelma.
Ensimmäisen tunnin ratsukseni valikoitui Tessa. Ihana ja vauhdikas suokki, joka testasi jarrujen toimintaa tosissaan. Tunnilla tehtiin paljon käyntiharjoituksia ja lopuksi kunnon rallilaukkaympyrät, joissa vauhtia riitti niin, että posket nousivat väkisinkin hymyyn. Opin yhdellä tunnilla pidätteistä ja istunnan voimasta taas rutkasti uutta.
Illalla hevoset vietiin pihattoon yöksi, ja meitä odotti lämmin sauna ja iltapala. Ruoka maistui taivaalliselta ja sauna teki tehtävänsä. Lihakset rentoutuivat, ja leiriläisten kanssa kävimme läpi päivän kokemuksia, nauraen ja huokaillen. Unta ei tarvinnut kauaa houkutella.
Lauantai, unelmien maastoretki
Aamulla seitsemältä kello soi, ja pian ridakamat olivat taas päällä. Keittiön emäntä oli loihtinut aamiaisen, joka olisi sopinut vaikka hotellin buffet-pöytään: paistettuja munia, rapeaa pekonia, tuoretta leipää ja kahvin tuoksua. Ihana tapa aloittaa päivä.
Tiedossa oli kahden tunnin maasto. Sain ratsukseni kauniin, pitkäharjaisen Geisha-tamman. Heti alusta asti sen energia tuntui satulassa. Nuori, innokas ja vauhdikas.
Lähdimme kulkemaan opettajan Reetan vetämänä metsäteitä ja keskellä lenkkiä poikkesimme ympimetsään. Silmäkulmat kosteina hymyilin koko kaksi tuntia Geishan satulassa. Metsän hiljaisuus, hevosten kavioiden kopina ja syksyinen tuuli ja minä siellä keskellä kaikkea, toteuttamassa unelmaani. Uskomatonta, että sain kokea kaikkea tätä! Voisipa ihan jokaisella olla tähän mahdollisuus. Mieleen tulvii tunne siitä, että haluan olla tavalla tai toisella jotenkin mahdollistamassa tätä muillekin. Aloitan sillä, että jaan kokemukseni tästä kaikesta ihanasta. Josko joku, edes yksi siellä ruudun toisella puolella keräisi rohkeuden ja uskaltaisi kokeilla.
Laukattiin possujunassa kahdeksan hevosen voimin pitkiä tienpätkiä ja elämä tuntui täydelliseltä. Tukka hulmusi, etummaisten ratsujen kurat roiskuivat poskille, nauru ja huudahdukset kaikuivat. Tätä olen kaivannut, tämä on ollut se puuttuva palanen omassa elämässäni.
Kun laskeuduin lopulta satulasta, takapuoli hellänä ja jalat vetelinä, olin pelkkää hymyä. Ylitsepursuava onnellisuus täytti ihan koko kehon.
Lounaan jälkeen ehdin torkahtaa hetken, ja illalla oli jälleen maneesitunti. Sain Viska-hepan, varman ja kokeneen ratsun. Harjoittelimme istuntaa ja takaosakäännöksiä eli takareita. Lopuksi vielä vauhdikkaat rallilaukat. Tunnin jälkeen koko keho tuntui löysältä, mutta onnelliselta.
Saunan lisäksi illalla meillä oli palju. Vesi höyrysi tunnelmallisen ulkovalon kimallellessa veden pinnasta, ja keskustelimme hevosista, elämästä ja unelmista. Kroppa oli jumissa, mutta mieli rento.
Sunnuntai ja vauhdin huumaa
Sunnuntaina oli leirin viimeinen aamu. Vielä kerran herkullinen aamiainen ja sitten tallille.
Ratsukseni sain jälleen Geishan. Maastossa meno oli hurmaavan sujuvaa, mutta maneesin koulutunnilla Geisha olikin toinen tarina: vauhtia riitti, malttia vähemmän. Juuri se teki tunnista niin opettavan.
Pääsin harjoittelemaan omaa rauhoittumista, käsien pehmeyttä ja joustavuutta, lempeää mutta päättäväistä pohjetta. Tällä tunnilla en ajatellut mitään muuta kuin hevosen tunnetilaa ja meidän välistä yhteyttä. Ja juuri siinä on koko lajin ydin: se hetki, kun ympäröivä maailma katoaa ja olet vain hevosen kanssa yhtä.
Mitä jäi käteen?
Leiri oli ihana ratsastusmaraton! Opin valtavasti, sain kokemusta erilaisista hevosista. Aikuisaloittelijana jokainen hetki toi jotain uutta ja arvokasta.
Kylämäen hevostilan leiriä voin suositella todella lämpimästi ihan jokaiselle. Meillä oli mukana aikuisia ja yksi lapsikin, kaikille löytyi sopiva heppa ja kaikki oli tyytyväisiä ohjelmasta.
Jos mietit, pitäisikö lähteä, niin vastaus on kyllä!!!! Kokoa oma heppaporukka ja lähde viettämään viikonloppu, joka on ihan parasta hyvinvointia ikinä. Hevoset, luonto, nauru, ihanat ihmiset ja sauna, täydellinen yhdistelmä.
Tätä lisää! Seuraavia heppaleirejä suunnittelemaan!
