3.1.2023

Vuoden 2023 tavoitteet listattu ja manifestointi aloitettu

Perinteinen tammikuun ryhtiliike käynnistetty! Lukeudun niihin, jotka rakastavat tehdä aarrekarttoja. Asetan jokaiselle elämän eri osa-alueelle tavoitteet ja toiveet. Saan siitä hurjasti iloa ja myönteisyyttä elämääni. Minulle tavoitteet ja itseni haastaminen ovat positiivisia asioita, joista haluan pitää kiinni yhdessä tasapainon, sallivuuden ja rentouden kanssa. Ne ovat aina olleet itselleni asioita, jotka kulkevat käsikädessä, eivät pois sulje toisiaan.

Rakastan haaveilla, kurkottaa kohti unelmia ja nauttia samalla matkasta.

Työkaluja tietoiseen, onnelliseen ja hyvään elämään löytyy paljon ja tärkeintä niissä työkaluissa on se, että niitä todella käyttää! Itse olen työkalujen suurkuluttaja ja tehtynä on niin aarrekartta, mindsetbook kuin tavoitekarttakin. Kirjoitan myös päivittäin kiitollisuuspäiväkirjaa ja nyt otan ahkeraan käyttöön myös paperikalenterin.

Tänä vuonna tein nimittäin aarrekartan kalenterin kansien väliin @marianordin.freetoheal vinkistä ja samalla otin pitkästä aikaa paperikalenterin käyttöön sähköisen kalenterin rinnalle.

Paperinen kalenteri on itselleni enemmänkin päiväkirja, johon kokoan tärkeitä asioita ja muistiinpanoja. Tänä vuonna aion panostaa sen käyttöön joka ikinen päivä.

Kalenteri tulee olemaan yksi tärkeä hyvinvointityökaluni tänä vuonna.

Hyvinvointiin liittyen kalenteri tulee olemaan aktiivisesti käytössä. Erityisesti tietoiseen syömiseen sekä nautinnollisen liikunnan lisäämiseen. Kirjoitan itselleni paperikalenteriin päivittäin ylös fiiliksiä liikunnan tuomasta hyvästä olosta ja uusista resepteistä, joita kokeilen. Instagramissa olen kerännyt seurattavaksi innostavia tilejä terveellisestä ruuasta ja liikunnasta, jotka muistuttavat lähtemään liikkeelle.

Työtavoitteet ovat minulle yleensä vuodesta toiseen niitä tärkeimpiä ja eniten mielessä olevia. Rakastan yrittäjyyttä sen hyvine ja huonoine puolineen. Tänä vuonna kaipaan omaan tekemiseen rohkeutta, selkeyttä ja runsautta! Haluan, että kaikissa töissäni kuuluu selvästi oma ääneni ja annan ajatuksille rohkeasti tilaa tulla näkyviin.

Edelleen lähes 14 vuoden bloggailun jälkeen huomaan “pidätteleväni” itseäni monessa asiassa. Haluan olla rohkeampi tuomaan ajatukseni esiin.

Haluan saada työn eri osa-alueet sopivaan tasapainoon. Toivon, että voin tänä vuonna tehdä yhteistyötä ihanien brändien kanssa ja antaa teille ruudun toisella puolella mahdollisimman monipuolisesti vinkkejä hyvistä palveluista ja tuotteista kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin saralla.

Valmennuksen puolella toivon voivani lanseerata tänä vuonna jotain uutta SoulV coaching lisäksi. Kaikissa valmennuksissa pääpaino on edelleen intensiivisessä yksilöllisessä premium valmennuksessa, mutta toivon, että tänä vuonna repertuaariin tulee myös jotain josta hyötyy mahdollisimman moni.

Sosiaalista mediaa haluan käyttää hyvän fiiliksen jakamiseen. Toivon, että 2023 voin jakaa mahdollisimman paljon myönteisyyttä. Maailmassa on jo ihan riittävästi kaikkea kielteistä ja raskasta. Haluan keskittyä hyvään ja sen mahdollisimman laajaan levittämiseen. Se ei tarkoita, ettenkö tunnistaisi, tiedostaisi ja välittäisi vääryyksistä. Somessa on kuitenkin onneksi paljon niitä upeita vaikuttajia, jotka antaa äänen vaikeille asioille ja pitää tärkeitä asioita keskustelussa.

Aloitin juuri yhden pisimpään seuraamani onnellisuus vaikuttajan Gabbyn haasteen. Tämä 21 päivän manifestointi haaste on juuri sitä mitä kaipaan nyt. Haluan ympäröidä itseni myönteisellä energialla ja voimalla. Otan ja imen siis ympäriltäni nyt kaikkea hyvää minkä ehdin. Keskityn joka päivä mielentyön tekemiseen, pysähtymiseen, läsnäoloon ja myös konkreettiseen tekemiseen, joka luo hyvän kierrettä itselleni ja sitä kautta myös ympärilleni.

Aion tehdä kaiken voitavani sen eteen, että tämä vuosi tuo minulle mahdollisimman paljon onnen hetkiä, mahdollisuuksia niin työn kuin ihmissuhteiden saralla ja paljon terveyttä ja hyvää oloa kehossa.

Olen erityisen kiitollinen siitä, että minulla on aina kaikki mahdollisuuden avaimet omissa käsissäni. Voin vaikuttaa omilla toimillani ja suhtautumisellani siihen millainen tämä vuosi tulee olemaan. Olen valmis! Bring it on 2023! ♥

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *