Browsing Category

Singapore

21.12.2015

Singapore #tb

Tuntuu, että meidän Aasian reissusta on jo ikuisuus aikaan. VUOSI sitten tähän aikaan pakkailtiin laukkuja ja oltiin ihan intoa täynnä. Ihania muistoja. Moni teistä varmasti suunnittelee Aasian reissuja juuri nyt alkuvuodelle ja keväälle, joten ajattelin koota vähän meidän kevään reissukuvia kasaan.

Maaliskuussa tehtiin minireissu perheen ja ystävien kanssa Singaporeen. Emme paljon ehtineet kaupunkin tutustumaan, mutta tällaisella lyhyellä reissulla turistibussi osoittautui oivaksi tavaksi ottaa mestat nopeasti haltuun. Kaikki pääpointit tuli nähtyä ainakin vilauksella. Tässäpä siis kunnon kuvapläjäys inspiraatioksi Singaporeen lähteville ja no miksei muillekin värikkääksi piristykseksi näin pimeään ainaa;)

singapore9

Raffles hotelli oli huikea ja itsessään hieno nähtävyys :)

singapore8
singapore7
singapore6
singapore5
singapore4
singapore3
singapore2
singapore

Bussin katolta oli hyvä ihastella maisemia. Ensimmäiset päivät oli aurinkoisia, mutta viimeisenä päivänä tuli kyllä vettä, kuin saavista – Aasian parhaita puolia;)

singapore10

Botanic gardens oli ihana! Jos joskus pääsen vielä uudelleen Singaporeen haluan Botanic gardeniin hengailemaan koko päiväksi. Piknik eväät mukaan ja nauttimaan ihanasta puistosta kaikkine upeine kasveineen.
singapore11
singapore12
singapore13
singapore14
singapore15

Kaupunki oli täynnä huikean upeita pilvenpiirtäjiä.

singapore16
singapore17

Mellevä hotelli.

singapore18

Sienet. Ne pitää myös käydä katsastamassa seuraavalla kerralla paikanpäältä! :)

singapore19
singapore20
singapore21
singapore22

Siinäpä niitä.

Onko siellä ruudun toisella puolen joku lähdössä pian Aasiaan? :)

8.5.2015

Singapore Photo Diary

Aikaisempien reissujen kuvat alkaa olla käyty läpi ja tässä olisi vielä viimeisiä kuvia maaliskuiselta Singaporen reissusta. Pieni aikamatka takaisin kauniisiin Singaporeen siis..

singapore1

Huikean kaunis Raffles Hotelli.

singapore2

Jääkahvi + kakut

singapore3

Little Indian alueella.

singapore4

China Town kieppeillä.

singapore5

No ne sienet. Kuva lainattu reissussa mukana olleelta ystävältämme Ramilta.

singapore6

Pieni Marina Bay hotelli.

singapore7

Ihana kahvila. (kurkkaa täältä)

singapore10

Maailman suloisimmat kilpparit ja niitä oli muuten monta.

singapore8

Ja vielä meidän hotellin aamupalaterassi.

Lyhyt visiitti Singaporessa ihastutti, mutta jätti vielä paljon nähtävää. Kaunis kaupunki, jossa on mukava ja rento fiilis. Tekemistä ja nähtävää riittää useammaksi päiväksi. Pari päivää oli auttamatta ihan liian lyhyt aika. Singaporen matkalle suosittelen varautumaan myös muhkealla kukkarolla. Paikka on myös shoppailijan paratiisi, joten kannattaa varata tyhjää tilaa matkalaukkuun;)

Aikaisempia postauksia ja kuvia Singaporesta löytyy tämän tunnisteen alta.

♥ Hotellin aamupala

♥ Raffles Hotelli

♥ Ihana kahvila Singaporessa

♥ Botanic Garden