21.12.2015

Singapore #tb

Tuntuu, että meidän Aasian reissusta on jo ikuisuus aikaan. VUOSI sitten tähän aikaan pakkailtiin laukkuja ja oltiin ihan intoa täynnä. Ihania muistoja. Moni teistä varmasti suunnittelee Aasian reissuja juuri nyt alkuvuodelle ja keväälle, joten ajattelin koota vähän meidän kevään reissukuvia kasaan.

Maaliskuussa tehtiin minireissu perheen ja ystävien kanssa Singaporeen. Emme paljon ehtineet kaupunkin tutustumaan, mutta tällaisella lyhyellä reissulla turistibussi osoittautui oivaksi tavaksi ottaa mestat nopeasti haltuun. Kaikki pääpointit tuli nähtyä ainakin vilauksella. Tässäpä siis kunnon kuvapläjäys inspiraatioksi Singaporeen lähteville ja no miksei muillekin värikkääksi piristykseksi näin pimeään ainaa;)

singapore9

Raffles hotelli oli huikea ja itsessään hieno nähtävyys :)

singapore8
singapore7
singapore6
singapore5
singapore4
singapore3
singapore2
singapore

Bussin katolta oli hyvä ihastella maisemia. Ensimmäiset päivät oli aurinkoisia, mutta viimeisenä päivänä tuli kyllä vettä, kuin saavista – Aasian parhaita puolia;)

singapore10

Botanic gardens oli ihana! Jos joskus pääsen vielä uudelleen Singaporeen haluan Botanic gardeniin hengailemaan koko päiväksi. Piknik eväät mukaan ja nauttimaan ihanasta puistosta kaikkine upeine kasveineen.
singapore11
singapore12
singapore13
singapore14
singapore15

Kaupunki oli täynnä huikean upeita pilvenpiirtäjiä.

singapore16
singapore17

Mellevä hotelli.

singapore18

Sienet. Ne pitää myös käydä katsastamassa seuraavalla kerralla paikanpäältä! :)

singapore19
singapore20
singapore21
singapore22

Siinäpä niitä.

Onko siellä ruudun toisella puolen joku lähdössä pian Aasiaan? :)

You Might Also Like

1 Comment

  • Reply
    Pinja
    21.12.2015 at 09:10

    Ihania kuvia, piristää kyllä kummasti tällaista synkkää maanantaiaamua! Itsekin olen Singaporessa tehnyt vain nopean parin tunnin pitstopin, mutta sen verran kaupunki vakuutti, että joskus on vielä pakko päästä paremmalla ajalla uudelleen! :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *