Olen pohtinut paljon viime aikoina ystävyyttä. Sitä mikä yhdistää ystäviä ja mitä todellinen syvä ystävyys on.
Olen aina ollut sosiaalinen persoona ja kaipaan ihmisiä ympärilleni. Silti sisimmissäni olen introvertti ja tarvitsen paljon omaa aikaa. Aikaa olla yksin. Välillä onkin tasapainottelua, että saa pidettyä kaikki elämän osa-alueet arjessa oikeissa mittasuhteissa. Priorisoida perhe, ystävät ja työnteko oikeaan järjestykseen. Ei muuten ole helppoa.
Ulkomailla asuessamme huomasin miten kova ikävä tulee kaikkia rakkaita ihmisiä. Toisaalta nautin mahdollisuudesta olla yksin. Istua kahvilassa monta tuntia vain omien ajatusteni kanssa. Katsoa ympärillä kulkevia ihmisiä ymmärtämättä edes mitä heistä suurinosa puhuu. Se oli jotenkin vapauttavaa. Oli helppo hengittää. Oli helppo uppoutua omiin ajatuksiin.
Helsingissä asuessa kieli on sama ja uusiin ihmisiin tutustuminen on helppoa. Erilaiset tapahtumat kokoaa yhteen samoista asioista kiinnostuneita persoonia, joiden kanssa saattaa tulla todella nopeasti sellainen tunne, kuin oltaisiin aina tunnettu. Helsingissä asuessamme olen saanut niin monta läheistä ystävää lyhyessä ajassa, etten voisi kiitollisempi olla.
Kaikessa on kuitenkin varjopuolensa. Ulkomailla asuessa saatoin alkaa itke, kun näin kahvilassa kahden ystävyksen kohtaamisen ja halaukset. Ikävä omia ystäviä ja perhettä kohtaan saattoi iskeä yhtäkkiä ja kovaa. En voi vain soittaa ja ehdottaa treffejä tällä päivälle. Voin toki soittaa videopuhelun ja jakaa kuulumiset, mutta halausta en tähän hetkeen saa mitenkään järjestymään.
Helsingissä asuessa on mahdollisuus nähdä ystäviä vaikka joka päivä ja tavata uusia ihania ja inspiroivia ihmisiä. Mutta nyt aika onkin yhtäkkiä merkittävästi rajallisempi, kuin ulkomailla asuessa. Tunteja on samanverran, mutta yhtäkkiä mittasuhteet elämässä olevilla asioilla aivan erilainen.
Ulkomailla asuessa, jouduin kieltäytymään jatkuvasti erilaisista tapahtumista välimatkan vuoksi, mutta nyt Helsingissä asuessa pääsen käytännössä osallistumaan vaikka joka päivä tapahtumiin ja treffeille, mutta todellisuudessa tuleekin tunnit ja prioriteetit vastaan.
Oman lapsen saatuani olen vasta alkanut ymmärtää miten tärkeää asioiden priorisointi todella on. Inhoan sanoa ei moneen asiaan ja inhoan sitä, että puhutaan siitä miten saakelin kiireisiä olla. Eihän kukaan oikeasti ole sen kiireisempi, kuin muut. Meillä ihan jokaisella on tismalleen samat 24 tuntia vuorokaudessa. Kaikki, siis ihan kaikki on kiinni siitä miten me priorisoidaan oma aika. Aki Hintsan kirjassa (ihan huikea!!!) puhuttiin paljon siitä miten tärkeää on saada elämässä kaikki elämän ydin asiat kuntoon. Mikään ei toimi, jos elämän eri osa-alueet eivät ole tasapainossa. Perhe, henkinen hyvinvointi, fyysinen hyvinvointi, työ. Meillä jokaisella on nämä samat alueet, mutta kaikilla meillä on oma tapa priorisoida ne.
Minulle oma perhe ja lähimmät ystävät ovat ympyrän ytimessä. Ilman tärkeitä ihmissuhteita ei olisi mitään. Kun elää ruuhkavuosia ja vauva-arkea, jossa pieni ihminen vie niin selvästi suurimman osan omasta ajasta ja energiasta huomaa äkkiä miten paljon joutuukin monesta asiasta luopumaan. Tai ei välttämättä luopumaan, mutta joutuu priorisoimaan ja osaltaan vähentämään muita asioita elämästä.
Vaikka omat ystävyyssuhteeni ovat tavallaan vauvan saamisen jälkeen muuttuneet isostikin, olen ihan äärettömän kiitollinen siitä, että ne rakkaat ystävät on ja pysyy. He eivät katoa elämästä mihinkään. Olen aina tiennyt, että omat ystäväni ovat parhaita tyyppejä maailmassa, mutta nyt lapsen jälkeen olen todennut, että he ovat vieläkin huikeampia mitä olen koskaan ymmärtänyt. En koskaan joudu kokemaan huonoa omaa tuntoa, jos en ole muistanut vastata viesteihin heti tai jos olen joutunut sanomaan, että hitto nyt olen niin väsynyt, että en kertakaikkiaan jaksa edes puhelimessa jutella. Ystävät ovat ymmärtäneet. Tai jos treffien järkkääminen on ollut hankalaa, ei kumpikaan osapuoli ole asiasta ottanut itseensä. Jos välillä on kulunut pidempikin tovi viestien tai treffien välillä, on aina seuraavilla treffeillä tuntunut, kuin oltaisiin eilen nähty.
Samaan aikaan, kun aikaa ystäville on vähemmän kuin koskaan haluan sitä antaa enemmän kuin koskaan. Ystävien läsnäolo, tuki ja kannustus kaikessa on korvaamatonta. Läheiset ihmiset elämässä ovat kaikki kaikessa. Haluankin muistuttaa itseäni joka päivä siitä, että pidä huolta niistä kaikkein tärkeimmistä ihmissuhteista. Vaali ja hoivaa niitä. Näytä ja kerro, että rakastat. Näytä, että välität ja arvostat. Pienetkin eleet voivat olla isoja juttuja. Vaikka tiedän, että voin luottaa 110%:sti sydänystäviin ja perheenjäseniin, en koskaan halua pitää heitä itsestäänselvinä. Tulen aina tarvitsemaan omaa aikaani, mutta en koskaan tule selviämään ilman sydänystäviäni. He ovat ilma jota saan hengittää.
