Browsing Category

Jooga

20.10.2020

Joogan huumassa

Mainos, Yoga Nordic

jooga2.3

Olen joogannut monen monta vuotta kotona. Lähemmäs 10 vuotta olen jo tehnyt helppoja joogaharjoituksia itsekseni. Kävin aikoinaan myös astanga joogasta Turussa kurssin ja rakastin sitä.

Nyt tuntuu, että olen löytänyt joogan taas aivan uudestaan. Ihan eri tavalla, paljon syvemmin. Sain Yoga Nordicista yhteistyön kautta käyttööni joogakortin ja viimeiset viikot olen nauttinut joogasta enemmän kuin koskaan.

Hot jooga on saanut kehoni ja sieluni hehkumaan ja maailman ihanimman joogaohjaajan Amiran Hatha ja Yin jooga tunnit puolestaan ovat liikuttaneet henkisesti todella isoja tunteita. Niin isoja, että päädyin viime viikon aikana tekemään itselleni jotain suurta, josta kerron pian lisää.

Juuri nyt tuntuu niin oikealta nauttia joogasta ja sen tuomasta voimaannuttavasta olosta. Nilkan tapaturma taisi olla yksi suurimmista syistä, että sain itseni liikkeelle ihan joogasalille asti. Halusin vahvistaa tapaturmassa heikentynyttä nilkkaa ja tarvitsin apua siihen. Ammattitaitoinen ohjaaja auttaa pääsemään omassa harjoituksessa eteenpäin. Hot jooga oli se, jota erityisesti kaipasin monen vuoden tauon jälkeen paljon.

Yoga Nordic on IHANA sali. Olen super kiitollinen, että Carita sitä minulle aikoinaan suositteli. Nyt ollaan oltu yhdessä joogaassa jo useasti. Tänään Hathaan mukaan sain myös yhden parhaimmista ystävistäni, joka on juuri muuttanut takaisin Helsinkiin. Voiko parempaa ollakaan, kuin yhdistää jooga ja ystävät? ♥

Suosittelen tosi lämpimästi Yoga Nordicin palveluja ja nyt heillä on myös useampia verkkotunteja, joiden kautta on helppo tutustua ohjaajiin ja saliin turvallisesti. Paikan päällä on myös tehostettu siivoamista ja välineitä desinfioidaan jokaisen käytön jälkeen. Itse otan oman maton mukaan.

Kurkkaa ainakin nämä tarjoukset Yoga Nordicista:

Tutustumisviikko uudelle asiakkaalle

Live stream tunnit

jooga2.2

jooga2

Pants, Ellos / Top, Forever21

26.4.2017

Rentoutuminen raskauden aikana

Rentoutuminen raskauden aikana

Raskaana olessani olen huomannut tarvitsevani ihan erityisen paljon pieniä pysähdyksiä päivään. Keho ja mieli kaipaa rentoutumista huomattavasti enemmän mitä normaalisti. Meditointi ja läsnäolon harjoitukset ovat jo pitkään olleet osa arkeani ja nyt vieläkin enemmän. Erilaisia hengitysharjoituksia on helppo tehdä pitkin päivää, mutta aamuisin ja iltaisin on mukava pysähtyä kunnolla, joko lempeiden joogaliikkeiden pariin tai vaikka kuunnella rentouttavaa musiikkia.

Keräsin tähän vinkkinä muutamia ihania videoita, joista pidän kovasti. Hengitysharjoitukset ovat ihana tapa rentoutua ja erityisesti kundalinijooga on oma suosikkini joogamuodoista. Videot ovat suunnattu raskaana oleville, mutta aivan yhtä hyvin niitä voi tehdä muutenkin! :)

♥ PREGNANCY YOGA: EPISODE 1

♥ PREGNANCY YOGA: EPISODE 2

♥ PREGNANCY YOGA: EPISODE 5

♥ Prenatal Kundalini Yoga with Sarah Kamrath

♥ Relaxing Yoga Pregnancy Music for Prenatal Yoga & Pregnancy Yoga for Prenatal Yoga Poses

Päivittäisen meditoinnin ja rentoutumisen lisäksi olen tutustunut nyt raskauden aikana hypnosynnytykseen ja pääsin myös mukaan ihanien Jennan ja Jaanan Rento synnytys- verkkokurssille. Kerron ajatuksia kurssista ja hypnosynnytyksestä vielä myöhemmin kesällä lisää.

Onko siellä muilla raskaana olevilla samoja huomioita siitä, että keho ja mieli kaipaa nyt odotuksen aikana enemmän rentoutumista? Ja jos niin onko teille tullut jotain tiettyjä päivittäisiä tapoja miten rauhoittaa mieltä ja kehoa? :)

Rentoutuminen raskauden aikana

Rentoutuminen raskauden aikana

Rentoutuminen raskauden aikana

( Commercial links*)
Pants, Adidas* / Top, Bubbleroom*

Location, Hotel F6 / Pictures, Vilma P & edited by me