Browsing Category

Asut

26.10.2020

9 vinkkiä kuinka selvitä kaamoksesta

Kellon siirtojen myötä alkaa monet havahtua alkavaan kaamokseen. Pimeää on töihin lähtiessä ja töistä palatessa. Miten tästä pitkästä ja pimeästä ajasta oikein selviää? 

Minulle kaamosaika on aikaa kehon ja mielen rauhoittumiselle. Alkusyksyllä tulee usein mentyä tukka putkella kiireiden parissa, joten ei ole ollenkaan huono ajatus hidastaa vauhtia pimenevien päivien myötä.

Listasin asioita, joilla itse ehkäisen kaamoksesta johtuvaa väsymystä ja alakuloisuutta. On tietysti sanomattakin selvää, että se mikä toimii toisella ei välttämättä sovi jollekin muulle. Myös erilaiset elämäntilanteet vaikuttaa paljon omaan jaksamiseen ja energiaan. Kuuntelethan aina itseäsi ja annat juuri omalle keholle ja mielelle sitä mitä se eniten milloinkin kaipaa. 

9 vinkkiä kuinka selvitä kaamoksesta

1. Kirkasvalolamppu

Meillä on vauvavuodesta lähtien ollut kirkasvalolamppu käytössä, enkä ikinä enää suostuisi elämään talvea ilman sitä! Huomaan omassa jaksamisessani ihan merkittävän eron, kun käytän pimeään aikaan kirkasvalolamppua. Tällä hetkellä meillä marketin edullisin versio, joka toimii loistavasti. Pidän sen vain mahdollisimman lähellä aamuisin vähintään 30 minuutin ajan. Joskus vielä aion panostaa kauniiseen desing yksilöön tai toivoa sellaista synttärilahjaksi. ;)

2. Vaaleat asut

Huomaan, että helposti pimeän tullen myös asuni muuttuvat tummemmiksi, mutta saan aivan eri tavalla energiaa vaaleasta pukeutumisesta. Tiedä sitten, onko sillä mitään todellista vaikutusta, mutta pyrin käyttämään myös talvella vaaleita vaatteita, enkä vain verhoudu päästä varpaisiin mustaan.

3. Meditointi ja läsnäolon harjoittaminen

Meditointi on kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa tärkeää ympäri vuoden, mutta erityisesti koen saavani siitä voimaa ja energiaa pimeään aikaan. On myös ihanan tunnelmallista meditoida hämärässä ja tunnelmallisessa kodissa. Pehmeät viltit ja villasukat lisää mukavuutta entisestään.

4. Kylmäuinti

Kylmäuinti on ihanaa, vaikka se aika extremeä onkin! Eetu käy meressä uimassa viikottain ympäri vuoden. Itse olen vasta uskaltautunut kokeilemaan, mutta toivottavasti tänä vuonna saan itseni pulahtamaan Eiran rantaan useammin! En yhtään ihmettele kylmäuimarien hehkutusta homman upeudesta. Uskon 110%:sti sen voimaan.

5. Kahvin vaihtaminen kofeiinittomaan

Minulla on ollut vuosia tapana lisätä kohtuuttomasti kahvin juontia pimeän ajan tullessa. Olen ollut kahviriippuvainen todella pitkään. Keväällä onnistuin hypnoterapeutin avulla pääsemään pitkäaikaisesta riippuvuudesta eroon ja nyt odotan innolla miten kahvittomuus vaikuttaa tulevan talven jaksamiseen. Kahvissa on paljon hyvää, mutta liikaa käytettynä siitä on monella paljon enemmän haittaa kuin hyötyä. Olen todella kiitollinen, että terapeuttini sai minut havahtumaan siihen, että kofeiini ei kertakaikkiaan sovi minulle.

6. Lukemisen riemu

Talvi on lukemisen kulta-aikaa. Rakastan herätä ajoissa ja lukea yksin aamun hiljaisina tunteina pelkkä kirkasvalolamppu päällä. Lukeminen on parasta vastapainoa jatkuvalle sosiaaliselle aktiivisuudelle (Instgram, Facebook jne). Lukeminen kehittää, rauhoittaa, energisoi, innostaa ja motivoi. En voi tarpeeksi hehkuttaa miten onnelliseksi lukeminen minut tekee. Aion kuitenkin jatkaa tätä lukemisen ilosanoman hehkuttamista, sillä toivon, että saisin edes pienen lukukipinän aikaan sellaisissakin seuraajissa, joille kirjat eivät ole innostuksen aihe. On vain super tärkeää löytää juuri ne itseään kiinnostavat kirjat! Toivottavasti annat kirjoille tänä talvena mahdollisuuden ja jaksat etsiä juuri sinua kiinnostavia teoksia. Minun IG tarinoiden kohokohdissa on paljon kirjavinkkejä, samoin täällä blogissa books kategorian alla.

7. Itsensä hemmottelu 

Talvi on minulle ehdottomasti kasvohoitojen, guashailun, hierontojen ja kaiken muun ihanan hemmottelun aikaa. Mitä enemmän nautintoa sen parempi. ♥

8. Ruokavalio kuntoon

Monipuolinen ja ravintorikas ruokavalio on tietysti aina yksi hyvinvoinnin tärkeimmistä asioista, mutta talvella erityisesti kannattaa kiinnittää huomiota, että varmasti syö riittävästi kasviksia.
Minulla itselläni on valtavasti tehtävää vielä ruokaan liittyvien asioiden kanssa. Ei niinkään sen, ettenkö tietäisi mikä on terveellistä ja mikä ei. Enemmänkin sen kanssa, että oppisin joskus oikeasti käsittelemään ruokariippuvuuttani, josta olen vasta nyt ymmärtänyt kärsineeni jo pitkään. Tänä talvena aion panostaa siihen, että käsittelen tätä asiaa mahdollisimman perinpohjin ja toivon löytäväni keinoja saada asian hallintaan.

9. Säännöllisesti monipuolista liikuntaa

Liikunnan merkitystä ei myöskään voi korostaa tarpeeksi arjessa jaksamisessa. Aion tänä talvena panostaa erityisesti joogaan ja kuntosalilla käyntiin. Vähintään 3 tuntia treeniä viikossa ja tietysti sen lisäksi aktiivista hyötyliikuntaa päivittäin. Itse koen kuntosalin ja joogan välisen balanssin ihanaksi. Kuntosalilla teen aina treenin fiiliksen mukaan. HIIT treeni matolla tai lihaskuntoa laitteilla ja painoilla. Jooga taas pitää kehon ja mielen kunnossa.

Olisi ihana kuulla teidän vinkkejä miten pidätte huolta itsestänne kaamoksen aikana! Laita kommenttia tänne tai IG yksityisviestillä. ♥

9 vinkkiä kuinka selvitä kaamoksesta

9 vinkkiä kuinka selvitä kaamoksesta

9 vinkkiä kuinka selvitä kaamoksesta

9 vinkkiä kuinka selvitä kaamoksesta

Gifted* / Shoes, *Vamsko / Pants, *Pierre Robert / Knit, *Ellos / Jacket, *Esprit / Bag, *Balmuir

Pictures Carita Alfthan / edited by me

24.9.2020

Huonoa ja hyvää

Syysasu mustassa ja konjakinruskeassa

Ihana kolleegani Sara kirjoitti postauksen Huonoa ja hyvää, enimmäkseen hyvää – jossa kertoi kuulumisia ja haastoi myös muut tekemään saman.

Tässä omia syksyn kuulumisia ja ajatuksia. Hyviä ja huonoja. Itsekin Saran tapaan pyrin keskittymään aina niihin hyviin, joista saa energiaa ja joista voi olla kiitollinen. Elämään kuitenkin kuuluu aina se toinenkin puoli.

 

Syksy on täyttynyt mielettömän ihanista töistä.

Eetu tekee edelleen myös etätöitä, on ihana olla yhdessä enemmän, vaikka molemmilla on omat hommansa.

Elokuinen nilkkatapaturma on parantunut paremmin mitä olisin ikinä osannut odottaa!

Lionel kasvaa hurjaa vauhtia ja oppii koko ajan uusia juttuja, olen niin ylpeä meidän rakkaasta


Olen iltapäivisin ollut syyskuussa tosi väsynyt.

Lionel on päättänyt alkaa pitämään useampina öinä omaa showtaan aamu 3 ja 5 välillä…

Eetun tehdässä vielä etätöitä on omat kotikuvaukset ja muut kotona tehdyt luovat työt jäänyt todella vähälle

Lionel on vähitellen vähentänyt päiväunia ja sen huomaa illan väsymystasossa..

 

Syysasu mustassa ja konjakinruskeassa

Haaveilen vauvoista.

Kodin jokainen nurkka on täynnä kirjakasoja ja syksy on lukemisen kulta-aikaa. 

Pääsen ensi viikolla aloittamaan fysioterapian nilkan kanssa! Ihanaa!

Olen huoltanut kehoa extra hyvin erilaisilla hoidoilla ja ravintolisillä

Tänään pääsen Kalevalaiseen jäsenkorjaukseen Maipin hoivaan, PARASTA


Tuntuu, että olen ihan rapakunnossa

Kesällä aloittamani ihanat juoksulenkit jäivät kokonaan. Ikävöin juoksun tuomaa parasta tunnetta.

En muista milloin olisin liikkunut niin, että olisin hikoillut kunnolla…

Herkkuhimot on tehnyt kesän jälkeen taas paluuta

Syysasu mustassa ja konjakinruskeassa

 

En edelleenkään ole kaivannut tavallista kahvia, voin niin paljon paremmin ilman kahvia! Nyt jo puolivuotta ilman, enkä usko että palaan enää koskaan entiseen.

Rakastan katsella syksyn värejä luonnossa

Suunnitellaan metsäretkeä viikonlopulle

Kodin sisustaminen innostaa tällä hetkellä valtavasti. Kirjahylly on tilattu ja saapuu ensi viikolla, jippii!!!


Meidän auton akku meni rikki ja auto seisoo nyt parkissa. 

Käytän aivan liikaa aikaa puhelimella ja se ei tee kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille hyvää. Ruutuaika syyniin.

Kahdenkeskistä parisuhdeaikaa (ilman töitä) kaipaan lisää.

Viime viikonloppuna käytiin piiiiitkästä aikaa Eetun kanssa kahdestaan ravintolassa syömässä, niin ihanaa.

 

Syysasu mustassa ja konjakinruskeassa

On ollut ihana nähdä syksyllä kolleegoita ja yhdessä suunnitella erilaisia työprojekteja

Asuntoasiat pohdituttaa jatkuvasti ja Oikotie käy kuumana.

Pyrin vauhdittamaan  asuntosäästämistä enemmän. Nyt tarvitaan paljon innostusta ja inspiraatiota lisää.

Suunnittelin, että laitetaan pian taas asuntolainahakemuksia eteenpäin myös muihin, kuin omaan pankkiin.


Säästötavoitteista huolimatta tulee törsättyä yhteen jos toiseenkin asiaan… :D

Tarvitsen lisää itsekuria.

Väitellään liian usein kotona Eetun kanssa kodin siivoamisesta.

Rakastan siistiä kotia, mutta olen todella laiska laittamaan tavaroita takaisin paikoilleen

Syön aivan liikaa Eetun tekemää juurileipää…

Kokkaava mies on ihana asia. :D

 

Syysasu mustassa ja konjakinruskeassa

 

 

 

Olen aivan rakastunut laitepilatekseen! Pakko hankkia useamman kerran kortti.

Pohdin aloittaisiko uinnin Caritan kanssa syysaamuisin.

Kaipaan taas jotain isoa ja jännittävää elämään (omalla mittapuullani isoa).


Ei olla aloitettu mitään harrastuksia Lionelin kanssa, onks pakko? 

En ole lainkaan kentän laidalla seisoskelevaa äitityyppiä.

Siivosin vasta vaatekaapit ja nyt ne on taas aivan, kuin pommin jäljiltä.

Pictures, Jonna Leppänen / edited by me

 

Mitä teille kuuluu?? :)