19.11.2018

Vain hyviä fiiliksiä ja ihana pitkä takki

Moni meistä seuraa paljon blogeja ja somea. Altistumme melkein tiedostamattamme erilaisille energioille päivittäin. Moni meistä myös viettää valtaosan ajasta samojen ihmisten ympäröimänä esim työpaikalla. Ihana Karita Tykkä mainitsi tänään IG Storyssaan siitä miten tärkeää on muistaa karsia ympäriltään meissä negatiivisia tunteita herättävät ihmiset. Saattaa kuulostaa jyrkältä, mutta olen 110%:sti samaa mieltä.

Kaikille toki pitää olla ystävällinen ja kaikkien kanssa on hyvä tulla toimeen. On kuitenkin fakta, että emme ole kaikki toisille täydellisiä mätsejä. Kukaan meistä ei mitenkään pysty antamaan itsestään aina jokaiselle kaikkeansa. Tämä pätee myös someen. Jos seuraat jotain persoonaa somessa, joka kertatoisensa jälkeen aiheuttaa ärsytystä, kateutta tai jopa vihaa, niin miksi ihmeessä kannattaa antaa tämän kyseisen henkilön viedä sinun kallisarvoinen energiaa?

Meillä jokaisella on paljon annettavaa. Jotta voimme antaa mahdollisimman paljon muille, meidän pitää myös muistaa olla tarkkoja siitä millaista energiaa itse haluamme pitää ympärillämme. Tämä pätee myös omaan itseeni. Jotta voin saada hyvää mieltä läheisiltäni, tulisi minun myös itse muistaa millaista energiaa heijastan heille.

Pystymme aika hyvin itse rakentamaan haluamanlaisemme energian ympärillemme, kun vaan kiinnitämme asiaan huomiota. On hyvä olla omatoiminen ja kutsua kahville sellaisia ihmisiä joihin haluaa tutustua ja joiden energiasta pitää. Kuunnella sellaisten ihmisten videoita somessa, joista saa positiivista virtaa päivään. Mikäli huomaa päivästä toiseen tulevansa alakuloiseksi saman ihmisen jutuista, niin on ihan ok jättää kontaktit vähemmälle.

Kun jättää itseään ahdistavat tai tai vihastuttavat ihmissuhteet vähemmälle, voi taatusti paremmin. Yleensä aina on mahdollista valita miten ja kenen kanssa haluaa aikansa käyttää.

Ihanaa ja energistä uutta viikkoa kaikille. Toivottavasti pystyin jakamaan hyvää ja tärkeää ajateltavaa näiden lauseiden muodossa juuri sulle. Muista pitää ensin huolta itsestäsi, jotta voit jakaa hyvää myös ympärillesi.

Ps. Kuvan asun IHANA pitkä takki on saatu Nansolta. Tätä kaunista Koivu takki löytyy vielä verkkokaupasta alennuksesta. Olen käyttänyt nyt kuukauden ajan tätä takkia melkein päivittäin. Ihanan lämmin ja aivan täydellinen taaperon kanssa puistoiluun, kun peppu peittyy pitkän takin alle. Ei siis haittaa välillä istahtaa hiekkalaatikon reunallekaan. Tosin meidän vilpertin kanssa ei paljon ehdi istumaan.. :D

Kuvista kiitos ihanalle kolleegalleni Caritalle. Tänään IG:n puolella taas meidän live nähtävissä, hyvin rento sellainen! :D

Mainoslinkki*
Shoes, Zara /  Pants, By Malena Birger / Jacket, Nanso*

Pictures, Carita Alfthan / edited by me

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply
    Tuuli
    20.11.2018 at 09:36

    Kaikkia energiasyöppöjä on mahdoton karsia kokonaan elämästä pois, mutta niihin käytetyn ajan voi rajata minimiin. Ja kyllä ehdottomasti jos tuntuu että jostain uudesta tyypistä saa sitä postitiivista energiaa, niin miksei kysyisi sitä kahville! Hei, jos satut Tampereelle päin niin pistä mailia, mennään kahville! ☺️

    • Reply
      Mona
      20.11.2018 at 13:05

      Totta!! Nimenomaan minimiin ja toisaalta miettiä ehkä niissä tilanteissa kun pakko olla energiasyöpön kanssa, että tekee vaan itselleen ison suojamuurin ympärille. :D Ja tosiaan somessa ja netissä ylipäänsä taas saa itse tosi helposti määriteltyä mitä seuraa :)

  • Reply
    Nelli
    20.11.2018 at 16:33

    Erittäin hyvä postaus, herätti kyllä paljon ajatuksia ! Ja tuo takki on ihana !!
    https://nouw.com/arkijuttuja

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *