All Posts By

Mona

5.4.2017

Näissä taidoissa haluan kehittyä

Näissä taidoissa haluan kehittyä

Olen aina ollut sitä mieltä, että koko elämä on yhtä oppimista, eikä opiskelu koskaan lopu jonkun tutkinnon suorittamiseen tai tietyn tason saavuttamiseen uralla. Oma akilleen kantapääni on aina ollut se, että olen kiinnostunut todella monesta asiasta. Haluaisin oppia mahdollisimman paljon mahdollisimman monesta asiasta. Sama pätee muuten blogiin ja siihen mitä täällä kirjoitan. Usein joudun tekemään valtavasti töitä pelkästään sen suhteen, että saan pidettyä aiheita edes jotenkuten rajattuina. Työkseen blogia kirjoittavana kaikkein järkevintä olisi kirjoittaa tarkoin rajattua blogia, mutta se on aina ollut itselleni todella vaikeaa. Toisaalta olen myös ylpeä ja kiitollinen siitä, että voin tehdä tätä työkseni vaikken noudatakkaan aivan kaikkia ”sääntöjä”, joiden mukaan olisi järkevintä blogata;) Se ei aina ole helppoa, mutta toisaalta palkintona on oman intohimon toteuttaminen. Ehkä vielä joskus tulevaisuudessa keksin jotain rajatumpaa;)

Innostun siis helposti uusista asioista ja niiden myötä opittavien asioiden lista vaan kasvaa kasvamistaan. Tällä hetkellä on kuitenkin muutamia asioita ylitse muiden, joissa haluan kehittyä enemmän tulevien vuosien aikana. Ajattelin jakaa listan täällä myös teidän kanssa, jos se inspiroisi myös muilla omien kehityskohteiden asettamisessa ja pohtimisessa.

Olen sitä mieltä, että jos kaipaa elämäänsä jotain uutta pitää myös opetella jotain uutta. Toki kiitollisuus nykyisestä hetkestä on äärimmäisen tärkeää, mutta uuden oppiminen tuo aina lisää itsevarmuutta ja sitä kautta myös tyytyväisyyttä ihan jokapäiväiseen arkeen.

5 x taito jossa haluan kehittyä

1. Englannin kieli

Kielet ovat aina olleet minulle se kaikkein haastavin osa-alue. Oli kyseessä äidinkieli tai vieraskieli on minulle sanojen tuottaminen puheen tai tekstin muodossa välillä melkoista ähertämistä. Toisaalta sosiaalinen ja rohkea luonteeni on aina auttanut siinä, että kommunikointi onnistuu tavalla tai toisella. En juuri pelkää tehdä virheitä ja uskallan käyttää keskustelussa puheen lisäksi paljon myös eleitä. Tiedostan silti, että englannin oppiminen mahdollisimman sujuvasti (erityisesti tekstiä tuottaessa!) avaisi paljon uusia ovia.

Englannin kieli onkin ollut jo pitkään osa-alue, jota pyrin oppimaan arjessa koko ajan lisää. Viimeisen viiden vuoden aikana englannin kielessäni on tapahtunut paljon kehitystä, mutta toivon, että seuraavan viiden vuoden aikana tulee tapahtumaan selkeästi vielä isompia muutoksia. Yhtenä isona lisämotivaationa toimii meidän pienokainen, jolle haluan ehdottomasti opettaa heti pienestä asti myös englantia. Siinä tulee samalla itsekin opittua ja käytyä läpi kielen asioita todella perusteista lähtien! :) Tulen varmasti puhumaan vauvalla heti alusta asti paljon englantia ja kuuntelen myös mahdollisimman paljon äänikirjoja ilman kuulokkeita niin, että myös vauva kuulee niitä.

Mikäli teillä on hyviä vinkkejä englannin kielen itseopiskeluun niin otan niitä todella mielelläni vastaan!

Näissä taidoissa haluan kehittyä

2. Valokuvaus

Valokuvaus on ollut jo melkein vuosikymmenen iso osa elämääni ja rakastan sitä. Välillä elän ja hengitän ympäristöäni kuvien kautta. Viime vuosina olen kuitenkin kuvannut selvästi vähemmän. Kuvaaminen on niin iso osa työtäni, että haluan välillä myös keskittyä 100%:sti asioiden kokemiseen, enkä aina vain linssin läpi. Valokuvauksen kanssa haluan kuitenkin kehittyä lisää ja käyttää kuvaamiseen käytetyn ajan tehokkaasti ja antaa siinä enemmän itsestäni. Olen sitä mieltä, että valokuvaaja ei voi koskaan olla tarpeeksi hyvä. Aina voi oppia uutta, kehittää ja haastaa itseään. Minulle yksi iso haaste valokuvauksessa on selkeä oman tyylin löytäminen. Pidän niin monelaisista tyyleistä, että on vaikea rajata omaa kuvatyyliä vain yhteen tiettyyn kehykseen.

Vauvan syntymisen jälkeen vauva/lapsikuvaaminen tulee myös olemaan uusi iso kehitysalue, jossa haluan oppia paljon. Olen toki pohtinut laitammeko vauvasta kuvia someen, mutta uskon sen olevan meille luonnollinen vaihtoehto. Jaamme muutenkin kuvia itsestämme avoimesti, joten tulemme varmasti jakamaan myös vauvan kuvia.

Valokuvauksen saralla olen myös ikuisesti tekniikan nälkäinen. En koskaan kyllästy katsomaan arvosteluvideoita uusista kameroista ja objektiiveista. Valokuvauksen ja erityisesti kameroiden maailma on ihan loputon ja vie täysin mukanaan. Haluan jatkossakin pysyä ajantasalla kyseisen hetken ”it” kameroista ja muista välineistä. Olen myös miettinyt, että mikäli jäämme pidemmäksi aikaa Suomeen voisin pitää välillä lyhyitä valokuvauskursseja bloggaajille.

3. Puhe- ja esiintymistaidot

Rakastan puhumista ja esiintymistä. Se pieni kutkuttava tunne ennen, kuin aloitan puhumaan pienen tai suuren yleisön edessä on huikea. Toivonkin, että voin joskus tulevaisuudessa pitää esityksiä ja puheita isommalle yleisöille ja sitä varten haluaisin kehittyä tällä osa-alueella lisää. Haluan oppia paremmaksi tarinankertojaksi ja saada kuulijat inspiroitumaan. Muiden inspiroiminen ja kannustaminen on ehkä yksi parhaimpia asioita, joita tiedän. Siitä saatu ”palkka” on mittaamaton. Sain hiljattain ystävältäni ihanan viestin:

”Oon niin kiitollinen muuten sulle siitä että rohkaisit mua alottamaan blogin kirjottamisen. Nyt saan tehdä ihan mun unelmajuttuja!! Kiitos sulle kaikista niistä rohkaisevista sanoista. Oot kultaa.”

Tällaisen palautteen jälkeen voisin hymyillä niin leveästi, että koko naama ratkeaa. Niin monilla on niin paljon huikeita taitoja ja kykyjä. Monella unelmien toteuttamiseen tarvittava itseluottamus ja rohkeus on vain piilossa ja ne tarvitsee hieman kannustusta ja herättelyä. Jos voin mitenkään auttaa niiden esille kaivamisessa niin haluan sen tehdä.

Näissä taidoissa haluan kehittyä

4. Sijoittaminen

Voihan sijoittaminen! Jos joku olisi sanonut minulle kymmenen vuotta sitten, että tulen hurahtamaan säästämisen ja sijoittamisen maailmaan olisin nauranut räkäisesti! Toisin on nyt. En tiedä mikä loppujen lopuksi sai ajatukseni muuttumaan. Ehkä monen pienen asian yhteisvaikutus. Youtubella ja siellä seuraamillani huikeilla elämäntapavalmentajilla oli ainakin alkuun iso vaikutus. Säästäminen ja sijoittaminen ovat joka tapauksessa olleet minulle isoja asioita ja ajatusmaailman on pitänyt muuttua vuosien varrella aikalailla päälaelleen. Tämä opinpolku ei ole ollut se kaikkein helpoin saati nopein. Pienin askelin opettelin ensin näkemään taloudellisia asioita eri perspektiivistä ja nyt toivon, että tulevaisuudessa pystyn oppimaan mahdollisimman paljon sijoittamisesta konkreettisesti. Ei mikään yksiselitteinen asia, mutta sitäkin antoisampi. Tässä on myös aihealue, jossa uskon riittävän opittavaa koko loppuelämäkseni. Toivon, että voin joskus sanoa ymmärtäväni säästämisestä ja sijoittamisesta niin paljon, että voin vahvalla itsevarmuudella opettaa siihen liittyviä asioita myös meidän lapsillemme ja mahdollisesti myös lapsenlapsille.

5. Mukavuusalueen kasvattaminen

Olen aina osannut rentoutua ja olla armollinen itseäni kohtaan. Kiinnostukseni meditaatioon ja toiseen läsnäoloon ovat vain vahvistaneet tätä taitoani ja uskon näiden tuovan minulle valtavan määrän onnellisuutta ja tyytyväisyyttä elämässä. Rentoudesta nauttiminen on kuitenkin pitänyt tietyissä asioissa oman mukavuusalueeni melko kapeana. Uskon vahvasti siihen, että oma mukavuusalue kasvaa astumalla kauemmas ja useammin epämukavuusalueelle. Tätä taitoa haluan kehittää itsessäni. Uskon, että saavutan entistäkin huikeampia asioita elämässäni, kun uskallan useammin kurkottaa pois mukavuusalueeltani.

Mikä on sellainen taito, jossa sinä haluaisit kehittyä ja josta uskoisit olevan juuri sinulle mahdollisimman paljon hyötyä? :) 

Lue myös:
NÄIN TEET TOIMIVAN AARREKARTAN
VIDEO: POHDINTAA TYÖNTEOSTA JA UNELMADUUNISTA
INSPIRAATIOTA UNELMIEN JA TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISEEN
 VIDEO: MITEN SAAVUTTAA TAVOITTEET?
♥ LUO RUTIINIT TAVOITTEIDEN SAAVUTTAMISEKSI

4.4.2017

Lisäravinteet raskauden aikana

Lisäravinteet raskauden aikana

* Kaupallinen yhteistyö, Bioteekki & hyvinvointisitueksi.fi

Yksilöllisen ruokavalion ja lisäravinteiden merkitys kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin osana ovat olleet jo kauan kiinnostukseni kohteina. Raskaana ollessani nämä asiat ovat itselleni entistä tärkeämpiä ja pääsin nyt ilokseni tekemään yhteistyötä huikean hyvinvointisitueksi.fi sivuston kanssa. Bioteekin toimittamaa hyvinvointisitueksi.fi sivustolta löytyy paljon hyvää ja ajankohtaista tietoa lisäravinteista ja hyvinvoinnista. Minun kirjoitukseni ravitsemuksesta ja ravintolisistä raskauden aikana löytyy nyt myös sivuilta. Jutun pääset lukemaan kokonaisuudessaan täältä.

Lisäravinteet raskauden aikana

Lisäravinteet raskauden aikana

Vitamiinien ja hivenaineiden tarve kasvaa raskauden aikana, joten jokaisen odottavan äidin on hyvä pohtia lisäravinteiden käyttöä terveellisen ja monipuolisen ruokavalion tukena. Itselleni oli heti raskauden alusta asti selvää, että panostan koko raskauden ajan laadukkaisiin lisäravinteisiin ja teen niihin aina tarpeen mukaan muutoksia. Uskon, että juuri lisäravinteilla on ollut iso merkitys terveenä pysymisessä. Toivon myös, että lisäravinteilla on monipuolisen ruokavalion ohella positiivinen vaikutus vauvan normaaliin kehitykseen sekä vahvan vastustuskyvyn luomiseen. Kaikkien lisäravinteiden kanssa tulee tietysti olla tarkkana erityisesti raskauden aikana ja kannattaakin aina varmistaa omasta neuvolasta tai lääkäriltä lisäravinteiden käyttö. Tärkeää on myös huomioida, että lisäravinteilla voi olla vaikutusta raskauden eri vaiheissa. Esimerkiksi rautaa suositellaan käytettäväksi vasta ensimmäisen kolmanneksen jälkeen ja kalaöljyjen kanssa puolestaan kannattaa pitää taukoa noin kuukausi ennen laskettua-aikaa.

Oma listani lisäravinteiden osalta raskauden aikana näyttää seuraavalta.

♥  Monivitamiini

♥ Probiootit

♥ Foolihappo

♥ D-vitamiini

♥ Rauta

♥ Magnesium

♥ Omega- 3

Lisäravinteet raskauden aikana

Muita hyviä valmisteita, joiden käytöstä voi olla hyötyä raskauden aikana:

♥ Kuitulisät

♥ Piihappogeeli

♥ Marjarouheet

Kaikkia lisäravinteita en siis käytä koko raskautta, vaan osaa kuureittain ja tarpeen vaatiessa. Minulle tärkeää on panostaa laadukkaisiin lisäravinteisiin sekä olla tarkka annostusten kanssa. Oma huomio tulee myös antaa ajankohdalle, jolloin ottaa lisäravinteet. Tarkoitukseni on tehdä vielä “Raskausajan ruokavalio ja lisäravinteet” teemalla Youtubeen videosarja lisäravinteiden ja ruokavalion hyödyistä sekä omista kokemuksistani niiden saralla. Listalla on jo ainakin pohdintaa gluteenittomasta ruokavaliosta raskauden aikana, probiooteista sekä omega-3 rasvahapoista. Mikäli teillä tulee erillisiä toiveita tietystä lisäravinteesta tai ruokavaliosta, niin laitattehan kommenttia tulemaan! :)

Ravitsemus ja ravintolisät raskauden aikana – postaus löytyy hyvinvointisitueksi.fi sivustolta kokonaisuudessaan täällä.

Onko muilla odottavilla äideillä lisäravinteet käytössä ruokavalion tukena ja jos niin mitä lisäravinteita olette päätyneet käyttämään?:)