10.5.2013

All White!

Mainitsin 8 x White Dress– postauksessa, että seuraavaksi tulossa All White asua. Kesän tullen ihastun aina totaalisesti valkoiseen ja kahmin vaatekaupoista valkoisia yksilöitä kaappiin. Alkuviikosta korkkasin myös all white kauden toimistopukeutumisessa. Tai oikeastaan yhdistin valkoista ja nudea, muta kokonaisuus on melkein kokonaan valkoinen;) 
LV-huivista on kyselty väriä ja se on tuo Dune. Tähän asti olen ollut todella tyytyväinen huiviin ja se on jo useaan kertaan kaulassa roikkunut. Monet kuitenkin ovat olleet samaiseen huiviin hyvin pettyneitä sen helposti nyppyyntyneen pinnan vuoksi. Raportoin myöhemmin oman huivini kohtaloa..
Mitä mieltä olette, onko asu parempi huivin kanssa vai ilman?:) Itse olen vähän sellainen huivin edes takaisin laittaja. Varsinkin toimistolla laukusta löytyy aina huivi, sillä siellä on hyvin vaihteleva ilmastointi. Välillä on todella kylmä, kun taas toisinaan saa hikoilla ja toivoisi, että olisi soveliasta käyttää bikineitä töissä;D Huivi onkin siis helppo vaatekappale lisätä ja vähentää. Tämän ihanan LV-huivin jälkeen nälkä kasvaa kyllä syödessä. Haaveilen jo tusinasta muusta ihanasta huivista kaappiin. Niillä kun saa asuun kuin asuun kivasti pientä piristystä.

huivi: LV
laukku: Mulberry Lily
housut: S. Oliver (vastaavat täällä ja täällä)
pitsitoppi: Zara (vastaava täällä)
jakku: Zara (vastaava täällä)
kengät: Christian Louboutin Decollete 100mm
(vastaavat täällä linkit yhteistyölinkkejä)
Mitäs mieltä olette näin vaaleasta asusta? :)

You Might Also Like

11 Comments

  • Reply
    Zandra
    10.5.2013 at 10:51

    Ihanan kesäinen asu!:)

    • Reply
      Mona
      12.5.2013 at 19:32

      Kiitos Zandra <3 :)

  • Reply
    Anonymous
    10.5.2013 at 10:55

    Noi housut ei jotenkin istu ihan nappiin, mutta muuten raikas keväinen asu! :) mukavaa kesän odotusta <3

    • Reply
      Mona
      12.5.2013 at 19:32

      Ne on kyllä inan liian isot:/ Kiitos samoin sinne <3 Ihanaa kun vihdoinkin on lämmintä!!!:)

  • Reply
    Anonymous
    11.5.2013 at 14:24

    Kiva, kesäinen kokonaisuus ja huivikin siihen sopii. Housut eivät minunkaan mielestäni istu oikein hyvin…auttaisiko,että vyötärö olisi korkeammalla?

    • Reply
      Mona
      12.5.2013 at 19:33

      Kiitos!:) joo, housut tosiaan ovat pikkusen liian isot:/

  • Reply
    Anonymous
    11.5.2013 at 18:26

    Raikas kokonaisuus ja huivi on ihana! Pitsipaita on kaunis, mutta housut eivät oikein istu päällä, roikkuvat liikaa haaroista ja lyhentävät turhaan jalkoja. Hyvin istuvat valkoiset farkut olisivat enemmän omaan makuuni.

    • Reply
      Mona
      12.5.2013 at 19:34

      Kiitos!!:) Huivi on kyllä oma kevään lemppari:)) Housut tosiaan ovat inan liian isoa kokoa:( Valkoiset farkut haluaisin ehdottomasti omaan kaappiini, mutta en vaan ole monen etsinnän jälkeen löytänyt itselleni sopivia. Pitääkin taas kesällä koittaa uudestaan onneaan!!:)

  • Reply
    Anonymous
    12.5.2013 at 18:10

    Asu olis ollut upee, jos kaikki pelkkää valkoista. Kai sinulta valkoinen käsilaukku ja korkkarit löytyy?

    • Reply
      Mona
      12.5.2013 at 20:05

      Itseasiassa ei löydy :) Sellaisia siis metsästämään ;)

  • Reply
    Anonymous
    13.5.2013 at 10:52

    Housut ja kengät eivät millään sovi yhteen…

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *