20.12.2014

Muutama vinkki aloitteleville bloggareille

kamera2kamera1

Nykyään todella monella, ellei lähes kaikilla ole oma blogi tai instagramtili ja innostus valokuvaamiseen kasvaa vaan kasvamistaan. Hyvä niin, koska sekä bloggaaminen, että instagrammaaminen on ihan hurjan kivaa puuhaa ja valokuvaaminen nyt tietty ihan oma lukunsa!!:)

Ja jep, tämä kuvissa näkyvä vehje vilahtaa yhdessä jos toisessakin blogissa. Eikä todellakaan turhaan! Pieni, mutta aivan tautisen näppärä Olympuksen Pen E-PL5 minijärkkäri on mitä oivin bloggarin paras kaveri. Mikäli läheisesi on aloittanut juuri bloggaamisen tai on innostunut kuvaamisesta, muttei ole vielä saanut aikaiseksi kunnon kameran hankintaa niin tässä on ihan taatusti varma ja hyvä joululahjavinkki! Olen itse saanut kameran käyttööni blogin kautta ja se on ollut käytössä jo toista vuotta. Pieni ja pippurinen Olympus on aina mukana, kun tila on rajallinen ja etenkin reissuissa se on toooooosi näppärä. Tämä valkoinen kaunotar lähtee myös toisena kamerana meidän mukaan kiertämään Aasiaa.

Monet aloittavat bloggaajat pohtivat miten saada lisää lukijoita ja olenkin aihetta pohtinut aikaisemmin videolla mm. täällä. Aikaisempien vinkkien lisäksi erittäin tärkeä seikka blogin kiinnostavuudessa on kuvat. Hyvät ja mielenkiintoiset kuvat saavat usein monien mielenkiinnon heräämään. Monesti heikommat kirjoittajat pystyvät kompensoimaan tekstiä juuri kauniilla kuvilla! Loistava ja taidokas teksti taas saattaa jäädä kokonaan lukematta ihan vain siitä syystä, ettei kuvat ole tarpeeksi mielenkiintoisia tai hyvälaatuisia. Pienillä jutuilla saa jo paljon aikaan ja ensimmäinen “helppo” askel kuvaamisessa on hyvä ja näppärä kamera. Multa kysellään tosi paljon niin lähipiirissä, kuin ihan sähköpostitsekin kameroista ja suosittelen lähes aina Olympusta ekaksi kameraksi. Tämän kanssa on vaikea mennä pieleen. Niin ja objektiiviksi kannattaa ehdottomasti panostaa suoraan kiinteään linssiin, esim 45mm 1.8. Sillä pärjää tosi pitkälle ja saa otettua monenlaisia kuvia niin pimeällä, kuin valoisassakin tilanteessa. (E-PL 5 tilattavissa mm. täältä/adlink)

Yksi iso juttu mihin itse olen monesti myös kiinnittänyt huomiota blogeissa on kuvien koko. Omaan silmääni parhaimmalta näyttää, kun kuvat ovat aina saman kokoisia ja mielellään koko palstan levyisiä. Mikäli teksi on paljon leveämmällä mitä kuvat, tulee kokonaisuudesta hieman suttuisen näköinen. Super pieniä kuvia harva myöskään jaksaa klikata isommiksi, joten kannattaa käyttää blogin palstan leveys hyödyksi ja lisätä kuvat mahdollisimman isoina. Makuasia on tietysti haluaako kuvat blogiin super isoina vai suht “normaaleina” ;) Esimerkki tosi isoista kuvista löytyy  tästä ja tästä ihanasta blogista ja huomattavasti kapeammat kuvat tästä kauniista blogista.

Mitä mieltä te olette onko kuvilla merkitystä uusiin blogeihin tutustuessa? Ja laittakaahan myös mielipiteitä kuvien leveydestä tai koosta ylipäänsä?  Onko teidän suosikkiblogeissa pieniä vai isoja kuvia? :) 

Mikäli teillä tulee mieleen jotain aihealueita bloggaamiseen liittyen, josta haluaisitte erityisesti kuulla ajatuksia, niin laittakaahan myös niitä kommenttiboksin puolelle. Blogien super kuluttajana ja itse jo viisi vuotta bloganneena tuntuu, että tämän homman tuntee paremmin, kuin omat taskunsa ja mielelläni kirjoittelen tai teen videoita bloggaamisesta aiheena lisää! :)

Follow on FACEBOOK // BLOGILISTA // BLOGLOVIN // INSTAGRAM

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    Piia
    21.12.2014 at 00:36

    Kuvat on suorastaan tautisen tärkeitä! Ennen itsekin tyydyin Bloggerin “erittäin suureen”, mutta uuden blogin aloittaessa kaivoin netistä CSS:n automaattisesti palstan levyiseksi kasvattamiseen ja olen tyytyväinen, ei voi muuta sanoa. Mut mun mielestä palstanlevyinen kuva olisi hyvä parittaa saman tien molemmista reunoista tasatulla tekstillä. Omassa blogissa ärsyttää, että koodissa on joku fiba ja se sisentää kuvia…

    • Reply
      monasdailystyle
      23.12.2014 at 18:09

      Hmmm. Mä muistelisin, että tein itse vielä bloggerissa kirjoittaessa niin, että siirsin kuvat aina “vasempaan” reunaan asetuksista erikseen postauksessa, jolloin ne meni tasaisesti…. Silloin pitää vaan ensin tehdä teksti ja kaikki valmiiksi ja vasta viimisenä siirtää kuvat vasemmalle, muuten teksti menee vinksin vonksin….

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *