Browsing Category

Puola

29.10.2016

5 syytä rakastaa Krakovaa

Kirkas taivas ja auringonpaiste herätti aamulla kiitollisuuden tunteeseen. Koti tuoksuu puhtaalta eilisen puunaamisen jäljiltä ja tavarat ovat omilla paikoillaan. Viikolla tulleista sekasotkuista ei ole tietoakaan, ja myös vaatekaappi hohkaa puhtautta ja tip top täydellistä järjestystä. Rakastan puhtauden ja järjestyksen tuomaa seesteistä oloa

Marraskuu kolkuttaa jo ovella ja olen tällä kertaa valmiimpi ottamaan synkeän kuukauden vastaan paremmin, kuin koskaan ennen. Arjen keskelle varattu hemmottelupäivä ja hotelliyö saa mielen jo valmiiksi rentoutumaan. Koti saa täyttyä kynttilöistä ja pehmeistä vilteistä. Joogamaton ympärille voi rakentaa oman rentouttavan turvasataman kynttilöin ja tuoksuvien suitsukkein. Lainasin suitsukekauppa.fi sivuilta tähän lainauksen siitä millaisia suitsukkeita kannattaa suosia syksyllä:

“Syksy on aamu-usvan, kylmenevien päivien ja sadonkorjuun aikaa. Luonto puhkeaa väreihin, mutta ilma ei ole enää täynnä kukkaisaa tuoksua: lehtien pudottua jäävät jäljelle vain suuret, jykevät puut. Syksyn tuoksut ovatkin kauteen sopivasti lempeitä ja metsäisiä. Seetrillä (cedar) on vahva, rikas aromi, joka luo miellyttävän, raikkaan tunnelman. Seetri (cedar) sopii myös eukalyptuksen (eucalyptus) ja jasmiinin (jasmine) kanssa. Myös patchouli ja ruusupuu (rosewood) ovat mainioita syksyn puutuoksuja; ne sopivat lisäksi masentavien syyspäivien piristykseen. Santeli (sandal) auttaa puolestaan ehkäisemään tuskallisten muistojen tai kesän nostalgian nousemista pintaan. Syysilloissa on kaikesta surumielisyydestä huolimatta myös paljon tunnelmaa. Sitä kannattaakin ruokkia polttamalla suitsukkeita ja kynttilöitä ja kuivaamalla vaikkapa yrttejä talven varalle.”

krakow6

Syksy tuo mukanaan aina kiireisestä arjesta huolimatta tietynlaista rauhoittumista. Olen huomannut, että täällä Krakovassa kävellessäni hymyilen entistä enemmän ja olen äärettömän kiitollinen siitä, että elämä on kuljettanut minut tänne juuri nyt ja voin oppia ja ammentaa tästä vaiheesta uutta itselleni tulevaisuutta varten. Meillä ei todellakaan ole vielä selvää mistä itsemme löydämme vuoden tai kahden vuoden päästä, mutta juuri nyt haluan nauttia ja ottaa kaiken irti tästä ihanasta kaupungista ja maasta.

Kokosin tähän viisi asiaa, jotka saavat minut suuresti rakastamaan tätä ihanaa, elävää ja niin tunteita täynnä olevaa kaupunkia.

♥ Loputon määrä sympaattisia ja uniikkeja kahviloita ja ravintoloita. Kohtuulliset hinnat ovat myös iso plussa.

♥ Upea arkkitehtuuri ympäri kaupunkia. Krakova kannattaa ottaa haltuun kävellen katuja ihastellen.

♥Ystävälliset ja avuliaat ihmiset. Pääsääntöisesti puolalaiset ovat todella avuliaita, jos näytät eksyneeltä joku tulee varmasti kysymään voiko auttaa.

♥ Lämmin syksy. Suomessa on tottunut siihen, että kesä loppuu kuin seinään ja syksy alkaa ajoissa. Täällä syksy on otettu vastaan pienin askelin ja edelleen saadaan nauttia aurinkoisista ja melkein kesäisistä päivistä. Krakovaan kannattaa ehdottomasti matkustaa myös syksyllä.

♥Museoita riittää ennemmän, kuin niitä ehtii kiertää. Historian nälkäisille Krakova tarjoaa paljon. Koko kaupunki huokuu historiaa hyvässä ja pahassa. Täällä pysähtyy monesti pohtimaan miten etuoikeutettu on siitä miten hyvin asiat nyt ovat ja miten turvallista elämää saa elää.

krakow5 krakow4

krakow1

krakow3

krakow2

krakow7

Yritän aina mahdollisuuksien mukaan pitää Snapchattia (monanieminen) mukanani ja ottaa myös teitä sitä kautta mukaan tänne Krakovan arkeeni. Maanantaina pidän My Day- snappipäivän Kauneus & Terveys- lehden snäppivierailijana, joten laittakaahan myös KT:n kanava (kauneusterveys) seurantaan mikäli se ei vielä ole.

Nyt toivotan mitä ihaninta ja rakkauden täyteisintä viikonloppua kaikille. Muistakaa muistuttaa itseänne joka päivä siitä miten hyvin asiat ovat ja miten paljon ympärillä on kaikkea kaunista ja hyvää.

Mikäli haluatte taatusti hyvän mielen tähän alkavaan viikonloppuun niin suosittelen lukaisemaan ihania ja koskettavia Aitous on kaunista– postauksen kommentteja. Muistakaa myös käydä osallistumassa samalla Lumenen tuotepaketin arvontaan. ♥

7.10.2016

Krakow local fashion, yoshe

Hääpuku osa II– postauksessa lupasin tehdä vielä erillisen postauksen liikkeestä, josta valkoisen mekkoni löysin. Kyseessä on tosiaan Puolalainen vaateliike, jonka putiikki löytyy ainoastaan täältä Krakovasta. Ihana pieni putiikki on täynnä kauniita mekkoja ja myös liikkeen takit pistivät silmääni ja harkinnan alla onkin yksi ihana musta naisellinen talvitakki merkiltä.

Liike löytyy siis Galeria Krakowskan ylimmästä kerroksesta. Krakovan reissulla kannattaa ehdottomasti käydä vilkaisemassa valikoimaa!:)

KRAKOW LOCAL FASHION, YOSHE

KRAKOW LOCAL FASHION, YOSHE

KRAKOW LOCAL FASHION, YOSHE

Tulette varmasti törmäämään täällä blogissa vielä myöhemmin merkin muihinkin vaatteisiin;) Odotan jo kovin millaisia ihanuuksia täältä löytyy talvea varten.

Galeria Krakowska, ul.Pawia 5

www.yoshe.pl/