Täytetty munakas / Omelet with fillings
3 valkuaista / 3 egg whites
2 herkkusientä / 2 mushrooms
Paljon pinaattia / spinach
Tomaattia / tomatoes
Paista kolme valkuaista pannulla lätyksi. Siirrä valmis valkuaismunakas lautaselle ja paista seuraavaksi herkkusienet, pinaatti ja tomaatti. Lisää mausteita maun mukaan. Valkosipuli, mustapippuri, chili yms. Täytä ja kääri munakas. Täytteitä on helppo vaihdella omien mieltymyksien mukaan eri kasviksilla ja iltapalaksi tämä käy loistavasti lisäämällä vielä joukkoon myös keltuaiset. Kevyen aamupalan lisäksi on hyvä vinkki ottaa kylkeen kuitulisä. Psyllium on loistava vaihtoehto, joka puhdistaa suoliston seinämiä ja auttaa pitämään verensokeria tasaisena.
Tärkeää on myös muistaa, että vaikka tarkoitus on keventää ei energia määrä saa jäädä päivässä liian pieneksi. Oma peruskulutus ja siihen päälle vielä treeneissä kulutettu energia tulee tiedostaa ensimmäisenä. Kun haluaa keventää terveellisesti, tulisi ruuasta saatu energiamäärä päivässä olla enintään 500 kaloria miinuksella. Mikäli kulutat päivässä esimerkiksi 2100 kaloria tulisi kevennettäessa syödä vähintään 1600 kaloria. Lepoaineenvaihduntaan on oma laskukaavansa, mutta netissä on monia eri sivuja, jonka kautta sen pystyy laskemaan. Helppo sivusto löytyy esimerkiksi täältä.
Aikaisemmassa Ou my, olen lihonnut!– postauksessa kerroin, että nyt on aika tiputella muutama kilo pois ja tuolloin toivottiin lisää juttua syömisistä ja kuulumisia miten sujuu.
Monet olivat sitä mieltä, ettei kannata reissussa stressata pientä painon nousua ja tulisi nauttia paikallisista herkuista ja elämästä. Itse olen sitä mieltä, että vaikka nyt kevennän, ei se tarkoita, että joudun luopumaan mistään. En kuitenkaan ole menossa mihinkään fitness kisoihin tai ajattele pakonomaisesti jotain tiettyä lukemaa puntarilla. Muutaman kilon laihduttaminen on minulle vain ja ainoastaan positiivinen juttu. Edelleenkin aion herkutella paikallisilla herkuilla (juuri eilen ihanien ystävien kanssa oltiin banaaniroteilla;) ), mutta en joka päivä tai edes kahta kertaa viikossa! Enkä pelkästään noiden kilojen takia vaan ihan muunkin hyvinvoinnin kannalta. Oli reissussa tai ei, niin mielestäni kultainen keskitie on aina se johon haluan pyrkiä. Omalla kohdallani se on vaikeaa erityisesti, kun puhutaan hyvästä ruuasta. Alkoholi on monelle reissussa ongelmallinen ja tuo lisäkiloja, mutta minun kohdallani se on ruoka.
Reissussa ja ylipäänsä ulkomailla olemisesta nautin kaikkein eniten, kun voin hyvin ja elän omien arvojeni mukaan ja terveelinen elämä on arvoissani listan kärkipäässä. Kun keho (ja eritysti vatsa) voi hyvin myös pää voi hyvin. Liika on liikaa, enkä missään nimessä halua lihota vain sillä verukkeella, että ajattelisin sen olevan nyt ok, kun olen kaukana kotoa. Olin siis erittäin tyytyväinen, että heräsin tähän painon nousuun hyvissä ajoin.
Tiedän, että te fiksut lukijat siellä ruudun toisella puolella ymmärrätte tämän asian vallan mainiosti. Muutamalta tuli kommenttia, että olen huonona esimerkkinä nuorille, mutta olen erimieltä. En täällä kannusta ketään laihduttamaan saati elämään epäterveellisesti. Kannustan jokaista arvostamaan omaa kehoa ja kuuntelemaan juuri sen oman kehon tarpeita! Me olemme kaikki yksilöitä, eikä koskaan kannata verrata itseään muihin. Se mitä minä painan ei kerro lainkaan toisen saman painoisen kehosta. Me olemme yksilöitä!
Se, että kerroin ylipäänsä blogissa lihonneeni ei ollut mikään ihan helppo juttu. Halusin kuitenkin tällä muistuttaa siitä, että vaikka olen täällä blogissa melkoinen terveysmaanikko ja puhun aina terveellisen elämän puolesta on minullakin ne omat akilleen kantapäät. On varmasti satoja muita, jotka huomaavat myös reissussa tulleita lisäkiloja. Haluan oman kokemukseni kautta mieluummin kannustaa nimenomaan siihen, että myös reissussa ja kaukaa kotoa voi elää hyvällä ruokavaliolla samalla elämästä täysillä nauttien – ilman niitä ylimääräisiä kiloja! ;) Koin siis toisaalta muutaman lisäkilon hyvänä juttuna. Niiden kautta opin jatkossa taas enemmän arvostamaan omaa kehoani ja terveellisen elämän merkitystä. Tämä oli loppujen lopuksi hyvä kohta ajatella asioita taas enemmän.
Tämän myötä toivon, että pystyn jatkossa jakamaan blogissa enemmän inspiraatiota ja ajatuksia kevyestä ruokavaliosta. Puhdas ja ravintorikas ruokavaliohan täällä blogissa on ollut jo kautta aikojen se juttu, mutta nyt ajatuksia myös hieman syvemmin. Laihduttamisen ei tarvitse olla kamalaa tuskaa ja puntarilla juoksua. Se voi oikeasti olla ihan kivaa! Laihduttaminen sanana ärsyttää, koska se lokeroi aiheen kovin suppeaksi. Itse nään laihduttamisen kuitenkin loistavana ryhtiliikkeenä ja kohtuullisuuden muistuttajana. Mulla on paljon super kivoja nettivinkkejä, ruokaohjeita sun muuta tähän keventämiseen liittyen, joten toivottavasti siellä on muita, joita aihe kiinnostaa ja jotka näätte tämän vain positiivisena puhtaan ruokavalion juttuna, eikä niin laihdutuksena sanan kärsivässä mielessä:D
Tiedän, että tämä kaikki yllä oleva herättää paljon ajatuksia, joten antakaahan tulla! ;) Olen valmis kivitauluksi:D Laihduttaminen yleensä taitaa olla meille naisille se yksi kipeimmistä aiheita, mutta samalla niiiiiiiiiin arkipäivää monen elämässä… Jokainen meistä on tainnut joskus laihduttaa… Itselleni ei äkkiseltään tule mieleen ainuttakaan ystävää, joka ei koskaan olisi ollut dietillä.
This is my lighter breakfast today. I used just egg whites for this to reduce the fat intake in the morning. Although my start for the day was light I now that I should eat enough of calories on a diet also. No need to go under 1600 calories I think. You also commented that do not worry about the weight when you are in exchange / holiday / away from home. I think that it is important to watch your eatings every day but do not make it too serious. I feel so much better when I eat healthy and the way I want, wether I am on holiday or at home, always.