22.3.2015

Laihduttajan kevyt aamupala ja muuta pohdintaa laihduttamisesta

munakas

Täytetty munakas / Omelet with fillings

3 valkuaista / 3 egg whites
2 herkkusientä / 2 mushrooms
Paljon pinaattia / spinach
Tomaattia / tomatoes

Paista kolme valkuaista pannulla lätyksi. Siirrä valmis valkuaismunakas lautaselle ja paista seuraavaksi herkkusienet, pinaatti ja tomaatti. Lisää mausteita maun mukaan. Valkosipuli, mustapippuri, chili yms. Täytä ja kääri munakas. Täytteitä on helppo vaihdella omien mieltymyksien mukaan eri kasviksilla ja iltapalaksi tämä käy loistavasti lisäämällä vielä joukkoon myös keltuaiset. Kevyen aamupalan lisäksi on hyvä vinkki ottaa kylkeen kuitulisä. Psyllium on loistava vaihtoehto, joka puhdistaa suoliston seinämiä ja auttaa pitämään verensokeria tasaisena.

Tärkeää on myös muistaa, että vaikka tarkoitus on keventää ei energia määrä saa jäädä päivässä liian pieneksi. Oma peruskulutus ja siihen päälle vielä treeneissä kulutettu energia tulee tiedostaa ensimmäisenä. Kun haluaa keventää terveellisesti, tulisi ruuasta saatu energiamäärä päivässä olla  enintään 500 kaloria miinuksella. Mikäli kulutat päivässä esimerkiksi 2100 kaloria tulisi kevennettäessa syödä vähintään 1600 kaloria. Lepoaineenvaihduntaan on oma laskukaavansa, mutta netissä on monia eri sivuja, jonka kautta sen pystyy laskemaan. Helppo sivusto löytyy esimerkiksi täältä.


Aikaisemmassa Ou my, olen lihonnut!– postauksessa kerroin, että nyt on aika tiputella muutama kilo pois ja tuolloin toivottiin lisää juttua syömisistä ja kuulumisia miten sujuu.

Monet olivat sitä mieltä, ettei kannata reissussa stressata pientä painon nousua ja tulisi nauttia paikallisista herkuista ja elämästä. Itse olen sitä mieltä, että vaikka nyt kevennän, ei se tarkoita, että joudun luopumaan mistään. En kuitenkaan ole menossa mihinkään fitness kisoihin tai ajattele pakonomaisesti jotain tiettyä lukemaa puntarilla. Muutaman kilon laihduttaminen on minulle vain ja ainoastaan positiivinen juttu. Edelleenkin aion herkutella paikallisilla herkuilla (juuri eilen ihanien ystävien kanssa oltiin banaaniroteilla;) ), mutta en joka päivä tai edes kahta kertaa viikossa! Enkä pelkästään noiden kilojen takia vaan ihan muunkin hyvinvoinnin kannalta. Oli reissussa tai ei, niin mielestäni kultainen keskitie on aina se johon haluan pyrkiä. Omalla kohdallani se on vaikeaa erityisesti, kun puhutaan hyvästä ruuasta. Alkoholi on monelle reissussa ongelmallinen ja tuo lisäkiloja, mutta minun kohdallani se on ruoka.

Reissussa ja ylipäänsä ulkomailla olemisesta nautin kaikkein eniten, kun voin hyvin ja elän omien arvojeni mukaan ja terveelinen elämä on arvoissani listan kärkipäässä. Kun keho (ja eritysti vatsa) voi hyvin myös pää voi hyvin. Liika on liikaa, enkä missään nimessä halua lihota vain sillä verukkeella, että ajattelisin sen olevan nyt ok, kun olen kaukana kotoa. Olin siis erittäin tyytyväinen, että heräsin tähän painon nousuun hyvissä ajoin.

Tiedän, että te fiksut lukijat siellä ruudun toisella puolella ymmärrätte tämän asian vallan mainiosti. Muutamalta tuli kommenttia, että olen huonona esimerkkinä nuorille, mutta olen erimieltä. En täällä kannusta ketään laihduttamaan saati elämään epäterveellisesti. Kannustan jokaista arvostamaan omaa kehoa ja kuuntelemaan juuri sen oman kehon tarpeita! Me olemme kaikki yksilöitä, eikä koskaan kannata verrata itseään muihin. Se mitä minä painan ei kerro lainkaan toisen saman painoisen kehosta. Me olemme yksilöitä!

Se, että kerroin ylipäänsä blogissa lihonneeni ei ollut mikään ihan helppo juttu. Halusin kuitenkin tällä muistuttaa siitä, että vaikka olen täällä blogissa melkoinen terveysmaanikko ja puhun aina terveellisen elämän puolesta on minullakin ne omat akilleen kantapäät. On varmasti satoja muita, jotka huomaavat myös reissussa tulleita lisäkiloja. Haluan oman kokemukseni kautta mieluummin kannustaa nimenomaan siihen, että myös reissussa ja kaukaa kotoa voi elää hyvällä ruokavaliolla samalla elämästä täysillä nauttien – ilman niitä ylimääräisiä kiloja! ;) Koin siis toisaalta muutaman lisäkilon hyvänä juttuna. Niiden kautta opin jatkossa taas enemmän arvostamaan omaa kehoani ja terveellisen elämän merkitystä. Tämä oli loppujen lopuksi hyvä kohta ajatella asioita taas enemmän.

Tämän myötä toivon, että pystyn jatkossa jakamaan blogissa enemmän inspiraatiota ja ajatuksia kevyestä ruokavaliosta. Puhdas ja ravintorikas ruokavaliohan täällä blogissa on ollut jo kautta aikojen se juttu, mutta nyt ajatuksia myös hieman syvemmin. Laihduttamisen ei tarvitse olla kamalaa tuskaa ja puntarilla juoksua. Se voi oikeasti olla ihan kivaa! Laihduttaminen sanana ärsyttää, koska se lokeroi aiheen kovin suppeaksi. Itse nään laihduttamisen kuitenkin loistavana ryhtiliikkeenä ja kohtuullisuuden muistuttajana. Mulla on paljon super kivoja nettivinkkejä, ruokaohjeita sun muuta tähän keventämiseen liittyen, joten toivottavasti siellä on muita, joita aihe kiinnostaa ja jotka näätte tämän vain positiivisena puhtaan ruokavalion juttuna, eikä niin laihdutuksena sanan kärsivässä mielessä:D

Tiedän, että tämä kaikki yllä oleva herättää paljon ajatuksia, joten antakaahan tulla! ;) Olen valmis kivitauluksi:D Laihduttaminen yleensä taitaa olla meille naisille se yksi kipeimmistä aiheita, mutta samalla niiiiiiiiiin arkipäivää monen elämässä… Jokainen meistä on tainnut joskus laihduttaa… Itselleni ei äkkiseltään tule mieleen ainuttakaan ystävää, joka ei koskaan olisi ollut dietillä.

This is my lighter breakfast today. I used just egg whites for this to reduce the fat intake in the morning. Although my start for the day was light I now that I should eat enough of calories on a diet also. No need to go under 1600 calories I think. You also commented that do not worry about the weight when you are in exchange / holiday / away from home. I think that it is important to watch your eatings every day but do not make it too serious. I feel so much better when I eat healthy and the way I want, wether I am on holiday or at home, always.

You Might Also Like

15 Comments

  • Reply
    LeAnn
    22.3.2015 at 08:21

    Mä niin tykkään tästä sun blogista ja aseenteestasi elämään. :) Sinä, jos kuka olet UPEA roolimalli nuoremmille! ♡
    Itselläni olisi juuri iso tarve tällä hetkellä pienimuotoiselle dieetille. Se lähtee omasta olosta. Sinulta saa aivan upeita vinkkejä, KIITOS! :D
    Oikein ihanaa sunnuntain jatkoa!

    • Reply
      monasdailystyle
      24.3.2015 at 02:46

      Ihana LeAnn <3 Sait niin ison hymyn täällä päässä aikaiseksi. Ja aivan mahtavaa, jos vinkit ovat tervetulleita:) Laitan ehdottomasti tässä kevään mittaan lisää juttuja tulemaan! Mahtavaa ja energistä viikkoa aurinkoiselle <3

  • Reply
    Elina
    22.3.2015 at 08:44

    Hyvä ajatuksia, ja olet selvästi tervehenkinen ja järkevä näissä ajatuksissasi. :) Olen itse hoikka/normaalipainoinen, ja ennen kipuillut paljon oman kroppani kanssa. Laihduttaminen on sanana aika radikaali ja “iso”. Itse syön perusterveellisesti arkielämässä ja harrastan liikuntaa joka päivä, ja näillä eväullä kroppa pysyy muodossaan ilman tunnetta siitä että harrastan aktiivista painonhallintaa tämän eteen. Joskus tulee jaksoja jolloin paino nousee, kun liikunta vähenee ja herkkuja kuluu enemmän (jouluherkut, ah!). Sen ennemminkin tuntee kehossaan kuin näkee ulkomuodossaan.. Ja kun taas palaa siihen itselle hyvää tekevään perusterveelliseen ruokavalioon, ylimääräiset kilot katoavat omalla painollaan. Tällaisessa tapauksessa kun poiketaan omasta ruokavaliosta ja paino nousee siitä syystä, painon palautumiseksi riittäisi varmaan usein se paluu siihen alkuperäiseen ruokavalioon ja elämäntyyliin, jolla paino pysyy tasaisena. Ei tarvitse puhua laihduttaisesta, vaan arkeen palaamisesta. :D Minulle laihduttaminen ainakin tuo mieleen rajoittamisen ja kurin, mikä alkaa helposti ahdistaa. Arkeen palaaminen puolestaan on positiivinen asia, kun perusterveellinen elämäntyyli tuo mukanaan keveämmän olon lisäksi myös vatsan, ihon ja etenkin mielen hyvinvoinnin. Anteeksi pitkä selostus! :) Mutta siis, ehkä ymmärsit pointin!

    • Reply
      monasdailystyle
      24.3.2015 at 02:49

      Just näin!:) Laihduttaminen tosiaan tuo äkkiä mieleen stressin ja pakonomaisen puntarin tarkkailun. Paljon mukavampi puhua juuri arkeen palaamisesta tai keventämisestä tai vaikka vaan puhdistautumisesta. Ja eihän siihen edes tarvittaisi tuota puntaria, kyllä sen just olossa huomaa. Mahtavaa viikkoa Elina sinne!!! :)

  • Reply
    Hanna
    22.3.2015 at 10:17

    Haha, tuo edellinen postaus meni minulta ohi, mutta olin kuvista huomaavinani, että muutama kilo olisi tullut. Ja tiedätkö mitä – se on mahtavaa! Arvostan blogeissa ennen kaikkea aitoutta ja tämä on sitä. Olet vain ihminen, et mikään muovinen muotikone. Siitä on välillä meitä lukijoita hyvä muistuttaa tuomalla reilusti esiin myös näitä puolia, jotka joskus mieluummin piilottaisi. Blogeissa pitäisi mielestäni muutenkin kertoa enemmän bloggareiden huonoista päivistä samasta syystä. Ei yksi postaus siellä täällä riko pyrkimystä levittää hyvää mieltä, vaan tekee kokonaisuudesta helpomman samaistua. Go girl!

    • Reply
      monasdailystyle
      24.3.2015 at 02:51

      Voi Hanna, kiitos ihan mahtavasta kommentista!!! :) En ihmettele, että arvostat aitoutta, koska vaikutat itse nimenomaan jo pelkän kommentin perusteella aidolle persoonalle:) Ja mahtava kuulla, että postaus oli paikallaan;) Koitan useammin tuoda henkilökohtaisempiakin asioita tänne blogin puolella;) Energistä viikkoa Hanna!!

  • Reply
    Emmi
    22.3.2015 at 11:44

    Mielestäni olet hyvä esimerkki nuorille, että pidät itsesi kunnossa! Eihän sekään ole hyvää esimerkkiä että antaa itsensä “paisua” vaan koska on reissussa. Mitä enemmän kiloja tulee, sitä vaikeampi niistä on päästä eroon. Sulla on terve suhtautuminen ruokaan ja laihduttamiseen, ja olet erinomainen esimerkki muille. Sun kohdalla kyse ei kuitenkaan ole alipainoiseksi laihduttamisesta, se olisi kyseenalaista mutta kyse on juurikin terveissä mitoissa pysymisestä. Tsemppiä laihdutukseen, hyvällä fiiliksellä tietysti! :)

    • Reply
      monasdailystyle
      24.3.2015 at 03:04

      Mahtavaa Emmi, kiitos paljon sun kommentista:) Oon niin samaa mieltä, että ei olisi kovin hyvä esimerkki, jos antaa itsensä paisua reissussa muodottomaksi. Muutama kilo on tosi inhimillistä, mutta hyvä se on muistutella siitä, että hyvä olo ennen kaikkea ja niitä herkullisia ruokia vain kohtuudella, vaikka miten oltaisiin reissussa;)

  • Reply
    Alisha
    22.3.2015 at 11:57

    Kiitos Mona – olet ihana ja aito nuori nainen – todella hyvä esikuva kaikille meille, niin nuorille kuin vanhoille. <3 Itse aina kamppailen painoni kanssa, talvisin paino alkaa salakavalasti nousta. Mutta toivottavasti ei enää – sain joululahjaksi Fitbit rannekkeen, joka on lisännyt arkiliikuntaani huomattavasti :) Ennen hyppäsin hyvin mielelläni ratikkaan pienenkin matkan vuoksi, nyt mielummin kävelen ja katselen, kun ratikka lipuu ohi vierestäni. Painoni ei ole Fitbitin käyttöönoton jälkeen enää lähtenyt nousuun, vaan pikkuhiljaa laskuun! Suosittelen aktiivisuusranneketta kaikille, joiden arkiliikunta on vähäistä.

    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle ja Eetulle! :) xoxo

    • Reply
      monasdailystyle
      24.3.2015 at 03:13

      Kiitos sulle Alisha ihanasta kommentista <3 Ja ihan mahtavaa, että tällainen ranneke motivoi aktiiviseen arkeen!! :) Tällaisilla pienillä jutuilla on huikea vaikutus. Olen itse myös ollut ihan äärimmäisen tyytyväinen aloitettuani aktiivesen arjen haasteen! :) Saan siitä hurjasti lisää energiaa arkeen ja on tosi motivoivaa nähdä viikottaisia määriä hyötyliikunnassa :)
      Ihanaa viikkoa myös sulle <3

  • Reply
    Vilma
    22.3.2015 at 12:15

    Musta oot rohkea ja hyvä esimerkki. Allekirjoitan sun kanssa kaiken. Reissun päällä kyllä kerää kiloja helposti, mulle kävi kuluneen vuoden aikana samoin, kun elin matkalaukkuelämää. En käytä puntaria, mutta kyllä sen huomaa. Nyt on ollut huomattavasti helpompaa kun on kotona ja omat rutiinit, tekee itse ruokaa ja ehtii urheilla paremmin. :) Tsemppiä sinne, mutta stressata sun ei tarvi… Näytät hyvältä ja olo muuttuu jo muutaman terveellisesti syödyn päivän jälkeen paremmaksi. ;) <3

    • Reply
      monasdailystyle
      24.3.2015 at 03:18

      Ihana Vilma <3 Sä oot kyllä sellainen itse aurinko ja niin mahtava esimerkki ja inspiroija <3
      Ja todellakin, kyllä sen parikin kiloa jo huomaa itsessään:D ja niin kuin sanoit parin päivän jälkeen olo jo paljon parempi. Mä luulen, että tää mun reissu paisuminen teki vaan tosi hyvää, koska nyt sitä taas muistaa arvostaa omaa kehoaan entistä enemmän ja muistaa vieläkin paremmin ihanan arjen ja rutiinien merkityksen:) Ja vaikka ei aina rutiineja olekaan voi silti kaikesta nauttia kohtuudella :)
      Ihanaa viikkoa Vilma <3

  • Reply
    Kristiina Maria
    22.3.2015 at 13:48

    Ihana Mona, tosi hyvä teksti! Mun mielestä on hyvä, että käsittelet asiaa vähän syvällisemmällä tasolla, painonhallinta kun varmaan tulee eteen kaikille jossain vaiheessa elämää. Ja mä kyllä olen ehdottomasti sitä meiltä, että bloggaajilla on aika paljonkin vastuuta siitä mitä he kirjoittavat, mutta en yhtään tajua miksi sulle huudellaan siitä, että olisit huono esimerkki. Mun mielestä olet tosi vastuullinen ja sulla on kuitenkin tosi järkevä ja pehmeä suhtautuminen painonhallintaan. En myöskään oikein tajua minkä ikäisiä noi kommentoijat ovat, koska mulle on ainakin aika selvää, että teinit seuraavat kyllä lähinnä ihan muita blogeja. Heille tulee vaikutteet ihan toisenlaisista blogeista ja vlogeista, ja mä lähinnä toivoisin, että he seuraisivat näitä sun järki kädessä kirjoitettuja juttuja!

    Mun mielestä on myös tosi järkevää suhtautua painon pudottamiseen ensisijassa terveysnäkökulmasta, se motivoi ainakin mua paljon enemmän kuin ulkonäkö, joka on niin katoavaista. Mulla lähti paino viime syksynä nousuun elämänmuutosten vuoksi (suhteen muuttuminen etäsuhteeksi) ja hyviin valintoihin mua motivoi eniten juuri terveys. Koitan aina ajatella pidemmällä tähtäimellä, ja vaikka esimerkiksi nyt ei ole lapsiasiat ajankohtaisia, koitan silti miettiä, että millaisessa kunnossa haluaisin kehoni olevan vaikka viiden vuoden päästä, kun asia voi olla ajankohtaisempi. Hyviä valintoja on paljon helpompi tehdä, kun ajattelee asiaa laajemmin, siksi sun juttuja on niin kiva lukea!

    Ja kun tossa yläpuolella on Vilman kommentti niin sopivasti, niin voin varmaan heittää ehdotuksen, että jos saatte joskus aikataulut sopimaan, niin teiltä olisi kiva nähdä jotain yhteistyötä esimerkiksi videon muodossa. Olette molemmat niin ihanan positiivisia ja olette käsitelleet näitä samoja asioita viimeaikoina, että teidän persoonat sopisi varmaan tosi hyvin yhteen. :)

    • Reply
      monasdailystyle
      24.3.2015 at 10:46

      Sait mulle ihan valtaisan hymyn aikaiseksi täällä päässä <3 Kiitos siitä:)
      Mulla on muuten paljon ajatuksia myös liittyen tuohon raskaana olemiseen. Mikäli meitä joskus siunataan sillä, että saadaan lapsia toivon, että voin olla mahdollisimman hyvässä kunnossa tuolloin ja sen jälkeen myös tietysti. Toivottavasti joskus näistäkin asioista voin kirjoittaa tarkemmin blogissa, mutta vielä ei tosiaan meilläkään ole ajankohtaista.
      Ja Vilmasta. Voi jukra siinä on kyllä ihan mahtava inspiroiva tyyppi <3 Ihan harmittaa, kun ei olla satuttu mihinkään samoihin blogitapahtumiin paremmalla ajalla. Pitänee ottaa mahdollisimman pian suunta Englantiin moikkaamaan tätä ihanaa ilopilleriä:)
      Ja olen kovin otettu, että sulla kävi tällainen tiimityö mielessä! Vilma on ehdottomasti persoona, jonka kanssa varmasti kuka tahansa tekisi töitä todella ilolla:)

  • Reply
    Orvokki
    26.3.2015 at 15:01

    Hei! Hyvä teksti. Itse muutin Saksaan kaksi vuotta sitten ja aluksi painoa vähän nousikin.. mun ruokavalion muuttumisesta Saksaan muuton jälkeen lisää täällä :):
    http://punainenorvokki.blogspot.fi/2015/03/lihottaako-ulkomailla-asuminen.html

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *