25.8.2011

Psyllium

Moni on kysellyt että mitä ihmeen psylliumia syön joka päivä, joten ajattelin tehdä siitä ihan erillisen postauksen. 
Monelle psyllium on jo varmasti tuttu, mutta monelle myöskin täysin tuntematon. 
Psylliumhan on siis kuitua. Kuidut puhdistaa suolistoa. Psyllium on siemenkuorta joka ikäänkuin kuorii suolen pintaa puhdistaen sitä ja vieden mukanaan pois kaikkea roskaa. Esimerkiksi hormoonit jotka maksa poistaa ja jotka sapen kautta hakeutuvat suolistoon, poistuvat kuitujen avulla. Mikäli nämä hormoonit eivät löydä kuituja joihin sitoutua, voivat ne jäädä roikkumaan suolistoon ja hakeutua sitä kautta verenkiertoon, vaikka niiden pitäisi mennä suoliston mukana pois. Kuidut poistavat myös kolesterolia ja raskasmetaleja.
Kuidut ovat siis vähän kuin pölynimureita!:) 
Mikäli aiot kokeilla kuitulisää, kannattaa muistaa aloittaa todella varovasti pienillä määrillä. Jos et ole tottunut kuituun saattaa maha tulla todella kipeäksi alkuun isosta määrästä.
Psylliumin käyttö kannattaa aloittaa esimerkiksi noin yhdellä teelusikallisella. Erittäin tärkeää on myöskin muistaa juoda PALJON vettä. Psyllium on vesiliukoinen kuitu ja se sitoo suuren määrän vettä, joten on erityisen tärkeää muistaa riittävä veden juonti kuitujen käytön kanssa. Tokihan veden juonti on muutenkin tärkeää! Kannattaa myöskin huomioida ettei ota vitamiini-lisiä samaan aikaan psylliumin kanssa koska se saattaa heikentää niiden imeytymistä. Noin muutama tunti kannattaa siis pitää väliä vitamiinien ja psylliumin syönnin kanssa.
Kuidut ovat erittäin tärkeitä ja valitettavan  usein monikaan ei saa niitä tarpeeksi normaalista ruokavaliosta, varsinkin erikoisruokavalioiden noudattajille kuitulisät ovat tärkeitä.
Kuitujen vaikutus ei rajoitu ainoastaan vain suoliston toimivuuteen, vaan ne vaikuttaa positiivisesti myös limakalvojen kuntoon sekä terveen bakteerikannan ylläpitoon.

Kuitulähteitä on siis paljon muitakin, mutta psyllium on todella hyvä lisä muun monipuolisen ruokavalion kanssa!:)

Itse olen saanut mahani paljon parempaan kuntoon psylliumin avulla. Vatsa toimii niinkuin sen kuuluukin, eikä mahakivut häiritse joka käänteessä.
Psyllium toimii itselleni välipalana joka saa verensokerin pysymään tasaisempana. Itse en osaisi enää olla ilman lisä kuitua:)
Lämpimästi voin siis suositella kokeilemaan!

Huomioithan että tässä oli vain pintapuolista tietoa psylliumista ja että jokainen meistä on yksilöllinen. Toiselle sopii toinen ja toiselle taas ei. Mikäli kärsit todella pahoista vatsa oireista kannattaa kääntyä asiantuntevan ravintovalmentajan puoleen. Ruokavaliota kun ei ole vain yhtä oikeaa. Mutta se on selvää, että jatkuvista vatsakivuista voi päästä eroon jo pienilläkin ruokavalio muutoksilla. Kokemuksesta voin kertoa, että on niin ihanaa kun huomaa olevansa kuin eri ihminen pienellä panostuksella siihen että katsoo mitä syö!:)

Tietolähteinä:
Paula Heinonen , Vihdoinkin Hyvä Olo
Thorbjörg Hafsteinsdottir, 10 vuotta nuorempi 10 viikossa

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply
    Anonymous
    25.8.2011 at 14:31

    Miten syöt tuon psylliumin? Sekoitatko sen veteen? Jos niin paljonko vettä laittaisit esim tuon teelusikallisen kanssa? Kiitos tästä postauksesta, täytyy varmaankin kokeilla psylliumia itsekin :)

  • Reply
    KRIS
    25.8.2011 at 14:39

    kuulosti tosi hyvältä tuotteelta. Pitää kai se itsekin tilata :)

  • Reply
    tiins
    25.8.2011 at 16:15

    Laitoin sinulle saman viestin sähköpostiin jonka laitoin Facebookiin myös:) Toivottavasti nyt tulee perille!:)

  • Reply
    Tuulenkosija
    25.8.2011 at 16:41

    Taidankin hommata tuota kotiin ja kokeilla :)

    Ootkohan tehnyt minkään sortin urheilupostausta? Olisi kiva lukea urheilurutiineistasi. Olet mielestäni tosi kauniissa kunnossa ja laihdutuspostauksesi jälkeen jäi kiinnostamaan, mitkä olivat ne konkreettiset tavat joilla sai elämäntapamuutoksesi toteutumaan. Sorruitko missään vaiheessa “tehodieetteihin” tai urheilitko liikaa?

    Tämä täällä hakee vähän tsemppiä ja vinkkejä omaan elämäntaparemonttiin siinä jo onnistuneilta.

    Ihanaa viikkoa sinulle, oot sympaattinen! :)

  • Reply
    naana
    25.8.2011 at 18:17

    Ihana blogi sinulla! :)

    Paljonko sulla on pituutta? Kuolaan aina tuommosten korkea kantaisten kenkien perään, mutta kun itselläni on pituutta 173,5cm.

  • Reply
    Anonymous
    25.8.2011 at 18:23

    Mietin jo aiemminkin ruokapostauksia lukiessani, että paljon juot vettä yleensä päivässä? Ja kuinka paljon otat tuota psylliumia kerralla? Mistä yleensä ostat tuota, tai että saako sitä ihan ruokakaupoista vai apteekeista vai mistä?

  • Reply
    October
    25.8.2011 at 19:34

    Itseänikin kiinnostaisi miten psylliumin nautit ja miltä mahtaa maistua :-)

  • Reply
    Kata
    25.8.2011 at 19:52

    Menee vähän aiheen vierestä, mut pakko kommentoida et sulla on aivan ihanat kiharat tossa bannerissa! Ootko tehny ne ihan itse ja jos olet niin millä? :)

  • Reply
    Mona
    25.8.2011 at 20:37

    Anonyymi,
    Joo sekoitan lasilliseen veteen ja sitten vaan kulauksella alas!:)
    Aluksi kannattaa laittaa esim 4-5dl ja sitten vielä lisäksi juoda VÄHINTÄÄN lasillinen vettä:)
    Itse juon päivässä n.1.5-2.5 litraa vettä.
    Hyvä jos tykkäsit, tuuhan kertomaan toimiikopsyllium sinulla kun olet hetken käyttänyt!:)

    KRIS,
    Kannattaa kokeilla!:) Tuota luomu psylliumia pitäisi saada ihan luomu kaupoista kuten ruohojuuri ja luomuidylli…:)

    tiins,
    Jeps tuli!!:)

    Tuulenkosija,
    Kiitos ja sinä se symppis olet!;)
    Suosittelen lukemaan Paula Heinosen materiaaleja ja niin paljon kuin vain aika antaa periksi. Plus sisäistämään ne. Ne todella motivoi!!:) Hän on upea nainen jolla on niin arvot ja asenteet kohdillaan:)
    Mutta siis minun liikunta juttuihini. Toki voin tehdä liikuntapostausta, kiitos vinkistä!:)
    En juuri koskaan ole “yli” liikkunut vaan olen aina pitänyt terveen järjen mukana. Haluan että liikunta on kivaa koska silloin jaksan tehdä sitä aina.
    Tehodieettejäkään en ole tainnut oikein koskaan kokeilla. Rakastan niin paljon ruokaa etten edes pystyisi kituuttamaan itseäni kauhealla nälällä. Ja koska itselläni on niin huono vastustuskyky tulisin heti kipeäksi mikäli aloittaisin jonkun hömppä dieetin.
    Ja muista että sinä olet jo onnistunut elämäntaparemontissa jos olet päättänyt sen tehdä!! Olethan päässyt jo hyvään alkuun! Älä anna pienten lipsahdusten lannistaa. Joskus voi syödä ja tehdä miehelle leivoksia, elämästä pitää nauttia<3 Mutta muista jälleen se kultainen keskitie. :) Kun ruokavalio perusta on kunnossa voi joskus hiukan herkutella.
    Liikunnan kannalta kannattaa etsiä ne itselleen mielekkään lajit. Ei kaikkien ole pakko pitää esim spinningistä. Jokainen löytää varmasti itselleen mieleisen liikunta harrastuksen joka piristää arkea ja tuo paljon lisää hyvää mieltä:)
    Ihanaa syksyn alkua sinulle <3

    naana,
    Kiitos!!:)
    Ja voi kuule, nyt ne korkkarit vaan jalkaan!! Kanna ylpeästi pituutesi!:)
    Minä olen reilu 170 pitkä ja ei haittaa yhtään vaikka taitaa mennä yli 180 noilla koroilla;) Korot on vaan niin kivoja, ei niitä kannata lyhyempien yksinoikeudeksi antaa;) Korkkarit sopivat naiselle kuin naiselle oli sitten minkä pituinen tahansa:)))

    Anonyymi,
    Itse otan tuota psylliumia jo melkein parikin rkl kerralla, kun maha on siihen jo hyvin tottunut. Aloitin kuitenkin teelusikallisesta. Juon töissä noin 1,5-2 litraa joka päivä vettä. Sen lisäksi tietysti aamuisin ja iltaisin kotona.
    Tuota psylliumia saa ainakin ruohojuuresta!:) Itse olen hakenut Turun luomuidyllistä:)

    October,
    Lisään sen lasilliseen vettä ja hujautan alas:)
    Ei se maistu oikeen miltään, hiukan sellaista puuromaista:)
    Sitä voi myös laittaa puuron sekaan tai lisätä leipätaikinaan!:)

    Kata,
    Kiitos paljon!!:)
    Joo oon tehny itse ghd.n suoristusraudalla:) Voisinkin joskus koittaa saada vaikka postausta aiheesta aikaiseksi:)

  • Reply
    naana
    25.8.2011 at 20:59

    Kiitos sanoistasi, minäpä taidan tästä lähin ostaa ne haaveilemani korkkarit. :D <3

  • Reply
    Elisabete
    26.8.2011 at 09:01

    Tykkään näistä terveyspostauksista,ja varsinkin kun kerrot tuotteesta omin silmin/kokemuksin :)

  • Reply
    Anonymous
    26.8.2011 at 10:21

    Psylliumia saa myös ihan tavallisesta ruokakaupasta.Löytyy maustehyllyn tietämiltä. Sitä käytetään myös gluteenittomien leipien leivonnassa tuomassa lisää sitkoa.

    T. Paukee

  • Reply
    Mona
    26.8.2011 at 18:28

    naana,
    Kiitos itsellesi:) <3
    Mukavaa kun olet löytänyt tänne, olen pistänyt merkille niin ystävälliset kommenttisi msr.v blogissa:)

    Elisabete,
    Voi miten kiva kuulla!!:) Itse kun tykkään kovasti näistä höpötellä niin on kiva että niistä voi myös jotain saada:)

    Paukee,
    Hei hienoa, kiitos vinkistä!:) En olekkaan huomannut että ihan kaupassakin olisi tätä:))

  • Reply
    Mademoiselle Miau!
    28.8.2011 at 18:08

    Moi, onko Pysllium samankaltaista kuin esim. Raision Elovena-kuitulisä? Myydäänkö Psylliumia muualla kuin netissä?

  • Reply
    Anonymous
    8.9.2011 at 21:35

    Psylliumia saa myös edullisesti apteekeista

  • Reply
    Mipsukka
    27.10.2011 at 03:05

    Halusin täällä lisää kuitua ruokavalioon kun täällä sitä on hiukan vaikeampaa saada ihan perusruuasta. Meidän vieressä on ehkä perus siwan kokoinen erikoisruokakauppa, jossa tuotteet ovat hyvin pitkälti luomua ja sieltä saa mitä ihmeellisempia “viherpiiperö” tuotteita. ;) Sinä tykkäisit ihan varmasti tuosta kaupasta ja sieltä löysin tuota psylliumia. :) Ostamisen jälkeen aloin miettimään mistä olen kuullut siitä aikaisemmin ja sitten muistin että tottakai blogistasi! :D Oli kiva lukea enemmän tietoa ja hyötyjä siitä ja tietenkin että miten itse käytät sitä. Nyt olen lisäillyt sitä jogurttiin, mutta ehkäpä kokeilen myös juomista. :)

  • Leave a Reply

    Your email address will not be published.