Browsing Category

Sri Lanka

4.9.2015

Mitä jos tahdon olla yksin?

Olen jo pitkään miettinyt yksinäisyyttä. Olen miettinyt sitä, että kaikilla ei ole ympärillä ihmisiä, ei välttämättä ystäviä tai edes perhettä. Yksinäisyys on tunne, jota en ole itse kunnolla tuntenut koskaan. Pienestä asti olen ollut sosiaalinen ja tomera. En koskaan ole pelännyt tutustua uusiin ihmisiin tai jännittänyt jutella vieraiden ihmisten kanssa. Toki työhaastattelussa vatsa on heittänyt kärrynpyörää ja koulussa esitystä pitäessä posket ovat helahtaneet tomaatin punaisiksi, mutta ne ovat olleet hyvälaatuista jännittämistä.

yksin

Nautin ihmisten läsnäolosta ja sosiaalisuudesta, mutta siitä huolimatta huomaan vuosi vuodelta tarvitsevani enemmän omaa aikaa. Tahdon välillä olla ihan yksin. En yksinäinen, mutta hetken täysin yksin. Mediassa nousee aina säännöllisesti esiin erilaisia trendejä persoonallisuuksista ja erilaisista selityksistä käytöksille. Erityisherkkä lienee tämän kauden trendi. Ja kappas – sen kuvaukset uppoavat meikäläiseen, kuin oikeinmerkki kympin tytön kokeisiin.

yksin4

Olin sitten erityisherkkä tai intuitiivinen empaatikko, niin olen monesti kärsinyt siitä, että haluan olla yksin. Käsittelin asiaa pitkään myös taideterapeutin kanssa. Koin huonoa omaatuntoa siitä, että halusin olla yksin. Koin, että olen hirveä ihminen, jos en aina jaksa kuunnella muita tai jaksa lähteä ystävien kanssa ulos. Määrittelin itseni sen perusteella miten paljon olen muiden ihmisten lähellä. Empaattisena impotenttina (niin kuin Eetulla on tapana kutsua) olen kuitenkin, kiitos taideterapian ja meditoinnin, oppinut ymmärtämään, että oman ajan vaatiminen ei tee minusta huonompaa ihmistä. Meillä jokaisella on oikeus olla yksin ja on myös ok haluta välillä olla sanan väärässä merkityksessä yksinäinen. Se ei tarkoita, etteikö olisi kiitollinen kaikista rakkaista ihmisistä ympärillä. Se, että haluaa olla välillä yksin ei tarkoita, etteikö arvostaisi ihmisiä ympärillä. Se, että haluaa joskus olla yksin ei myöskään loukkaa tai satuta ketään, joka kokeaa oikeaa yksinäisyyttä. Näiden asioiden sisäistämisessä on mennyt pitkään.

yksin3

Nyt tiedostan paremmin oman tarpeeni olla yksin. Tiedän, että voin olla hyvä puoliso ja ystävä, vaikka tarvitsen omaa aikaa. Tiedän myös sen, että kun kunnioitan omaa tarvettani olla yksin ja annan itselleni tarvitsemani ajan, pystyn olemaan entistäkin enemmän läsnä muiden elämässä. Elämän perussitaatteja lieneekin “Rakasta ensin itseäsi, jotta voit rakastaa muita.

yksin2

Minun elämäni tarvitsee annoksen yksinäisyyttä, eikä se ei tee minusta muita huonompaa. Se ei  ole merkki kiittämättömyydestä. Minua hetkittäinen yksinäisyys vahvistaa. Kun sallin itselleni yhden oman hetken pystyn jakamaan sen tuoman energian kaksinkertaisena läheisilleni.

Luulin, että ympärilläni olevien ihmisten olisi vaikea hyväksyä sitä, etten aina ole valmis olemaan läsnä, mutta ainut joka sitä ei ensin hyväksynyt olin minä itse.

Is it ok to want to be lonely sometimes? It took me a long time to allow myself to be lonely and understand that it does not hurt anyone´s feeling to do so. Of course we need to be aware that loneliness in its original meaning is something that we do not want anyone to feel reluctantly, but when it comes to voluntary loneliness the things might be different. When I get older I more often find my self “craving” for my own time. I have learned that I do not take anything from others if I do not meet my friends or have no energy to listen others. Its quite the opposite. I need my own time to be able to give more to others. As said “You first need to love yourself to be able to love others”.

24.8.2015

Sri Lanka: Galle

sisältää mainoslinkkejä*
galle1galle2
galle3galle4
galle5galle6
galle7galle8

Reissukuvia on taas käyty läpi. Huomaan palaavani kaikkein useimmin selailemaan meidän Sri Lankan kuvia. Sri Lanka jätti ehdottomasti valtavan jäljen sydämeen ja näitä kuvia katsellessa haikailen sinne uudelleen matkustamisesta.

Yllä olevat kuvat on otettu Gallesta, jossa poikkesimme vain ohikulkumatkalla. Galle sijaitsee etelärannikolla noin 120km Colombosta. Kuskimme (Prasad) pysähtyi näille upeille kallion kiellekkeille, josta ihailimme merta ja iloista Gallen menoa. Vierailumme oli hyvin pikainen, mutta oli kiva nähdä edes pikaisesti osa tästä vanhasta kaupungista, joka on ollut aikoinaan maan tärkein satamakaupunki. Arkkitehtuuri ja fiilis tässä kaupungissa oli aivan erilaista mitä muualla Sri Lankassa.

Sri Lankan reissun ainut huono puoli oli meidän liian lyhyt aika maassa. Maa on täynnä upeita kaupunkeja ja nähtävyyksiä, joista näimme vain murto-osan. Seuraavalla Sri Lankan reissulla aion ehdottomasti lähteä kiertämään maan pohjoisia osia ja aikaa aion varata kahdesta kolmeen viikkoon! :)

Gallesta matkamme jatkui Hikkaduwaan, joka itseasiassa oli vähiten kiinnostavin paikka Sri Lankan reissumme aikana, mutta toisaalta vietimme siellä todella rentouttavat viimeiset lomapäivät ja ne jäikin mieleen aivan mahtavina. Otimme myös super kivan hotellin, jonka rannalla oli helppo ottaa iisisti ja vain nauttia lämmöstä ja maisemista. Nuo viimeiset päivät Hikkaduwalla oli todella ristiriitaisia ja tunteita täynnä. Meidän puolen vuoden Aasian matka oli aivan lopuillaan ja lento Eurooppaan läheni. Taisin itkeä tirauttaa kerran jos toisenkin. Mun synttäreillä 6.7 päivä ennen lentokentälle lähtöä muisteltiin Eetun kanssa hotellin altaalla koko puolivuotinen kokemus läpi. Listattiin ääneen toisillemme huikeimpia tapahtumia, ihmisiä ja muistoja. Elämäni ehkä kasvattavin puolivuotinen oli takana ja minä yhtä kiitollista hymyä.

Vielä on Sri Lankan reissukuvia tulossa blogiin vaikka kuinka. Saa nähdä milloin saan kaikki kasattua. Omat suosikkikuvani Tissamaharastakin odottaa vielä julkaisua!

Tässä vielä koottuna muutamia Gallen* to do juttuja Tripadvisor linkkeineen, josta kohteista löytyy lisää tietoa niitä kaipaaville:

  • Galle Lighthouse (lisää tripadvisorissa täällä*)
  • Vanhakaupunki ja linnoitus UNESCOn maailmanperintökohde (täällä*)
  • Martin Wickramasinghe Folk Museum (täällä*)
  • All Saints Anglican Church (täällä*)
  • muut Gallen nähtävyydet ja tekeminen listattuna täällä*

I´ve been going through our Sri Lanka pix and I really miss the place. It´s an amazing country and we had definitely too little time to spent there. The pictures above is from Galle which is one of the bigger cities in Sri Lanka´s southern coast. We visited there only shortly while driving from Tissamaharama to Hikkaduwa. Galle is a great place to visit if you are going to Sri Lanka.