Browsing Category

Kandy

9.7.2015

Sri Lanka Kandy: Majestic Tourist Hotel

srilankakandysrilankakandy2
srilankakandy3srilankakandy4

Tällä hetkellä ollaan täällä Pariisissa, mutta koitan saada hiukan Sri Lankan kuvia ja vinkkejä postailtua jo ennen Suomeen paluuta, jotta kotiin päästyä saan koottua sitten isomman yhden kattavan postauksen koko reissusta. Nyt siis tällä viikolla tulossa kuvia sieltä täältä Sri Lankan matkalta. Pariisin fiiliksiä ja kuulumisia löytyy enemmän reaaliajassa puolestaan instagramin (@Monasdailystyle) ja Snapchatin (monanieminen) puolelta! :)

Meidän Sri Lankan reissu alkoi hyvin pikaisella visiitillä Kandyssa. Jälkeen päin on aina helppo miettiä mitä olisi tehnyt toisin ja Kandyn osalta se olisi ollut viipyä kaupungissa vähintään kaksi yötä. Me ajettiin lentokentältä suoraan Kandyyn (kesti noin 4 tuntia) ja illalla oltiinkin jo aika väsyneitä. Heti seuraavana aamuna lähdettiin taas jatkamaan matkaa.

Ehdimme siis Kandyssa näkemään lähinnä hotellin mikä oli tosin kaiken kokemuksen arvoinen. Pääsimme tekemään/katsomaan meidän aamupalan laittoa (olimme hotellin ainoat asiakkaat, joten aamupala tehtiin vain meitä varten!). Hotellin ihana ja ystävällinen omistaja näytti meille myös oman puutarhansa salaisuuksia ja piti kunnon terveyskoulutuksen kaikkien raaka-aineiden terveysvaikutuksista. <3 Majestic Tourist hotelli oli mielettömän lämminhenkinen kokemus ja suosittelen todella lämpimästi tätä budjettihotellia mikäli suuntana on Sri Lankan Kandy. Niin ja täällä kannattaa ehdottomasti yöpyä enemmän kuin yksi yötä.

Kandyssa ehdimme illalla tehdä tunnin kävelylenkin, jonka varrella näimme paikallisen juhlatilaisuuden, mutta muilta osin pimeän vuoksi ei hirveästi maisemia ehtinyt tutkia. Matkalla Kandyyn meitä vastaan tuli norsu. Naureskeltiinkin, että jasso tarviiko sitä enää Yalan puistoon lähteä, kun eläimet tulee jo ihan näin matkanvarrella vastaan;)

Although we are already in Paris I am trying to catch up our Sri Lanka trip with this post. We started the journey from Kandy where we spent one night only on our way from airport to Arugam Bay. We stayed in a lovely family owned hotel called Majestic Tourist Hotel and we were the only guest at the moment staying in the hotel. It was awesome to be able to cook the breakfast together with the owner and hear awesome stories about Kandy and Sri Lanka. We would have been happy to stay longer time in Kandy but the show must go on and we had no time to visit the streets of Kandy more deeply. If you are going to Sri Lanka I truly recommend you to stay at least one full day in there. And try The Majestic Tourist Hotel! It is great! :)

30.6.2015

Greetings from Sri Lanka with Pictures

srilanka2

Kandyn hotellilta maisemat.

srilanka3
srilanka4

Kandyn hotellin vain meille tehty aamupala. Ensimmäistä kertaa maistettiin string hoppersseja.

srilanka5

HUIKEAT maisemat matkalla Arugam Baylle.

srilanka6

Söpöimmät kyltit Arugam Baylla.

srilanka7

Pikkuiset tiet ja pyöräilijät.

srilanka8

Meidän hotellin maisemat.

srilanka9
srilanka10

Välipalaksi salaatit Break Point kahvilassa.

srilanka11
srilanka12

Tuktuk.

srilanka13

Tripin ykkös ravintola. Oli hyvä!

Eilen iltapäivällä päästiin pitkän ajomatkan jälkeen perille Arugam Baylle. IHANA paikka!! meidän hotellin parvekkeelta on suorat näkymät merelle ja illalla saa nukahtaa aaltojen pauhun ääneen. Ei voi muuta sanoa kuin, että sielu lepää. Tämä on kertakaikkiaan ihan mieletön paikka. Eetu puolestaan ei välitä näistä rantakohteista, joten joudutaan tekemään vähän kompromisseja :D Mutta sitähän se parisuhde on. Kultaisen keskitien löytämistä ja välillä myös toisen mieltymysten mukaan menemistä, vaikkei aina itseään niin kiinnosta. Eli täällä Arugam Baylla ollaan nyt vain kolme yötä ja sen jälkeen jatketaan Yalan puistoon. Vitsit odotan kyllä sitäkin jo ihan hurjasti!

Netti toimii kännykässä ihan super hyvin, joten olen saanut ladattua Snapchatin (monanieminen) puolelle paljon videoita ja kuvia. Käykäähän seurailemassa. Hotellin netti puolestaan ei avaa edes Facebookkia, joten nämä postaukset jää toistaiseksi vähemmälle, kun kuvien lataaminen on pienen työn takana.

Kotiinpaluu myös lähenee vaan koko ajan. Reissua jäljellä enää 13 päivää!! Vaikka tämä paikka ihan paratiisi on, niin kyllä nyt tuntuu jo siltä, että kotiin on ihan hemmetin kiva tulla. Ikävä kaikkia rakkaita alkaa olla kova<3 Ihan sairaan kiva päästä myös kunnolla töiden pariin taas!! :D Täällä reissussa ollessa monet blogiin liittyvät jutut ovat jääneet paljon vähemmälle (mites ne asukuvat;D) joten nyt motivaatio tehdä enemmän kaikkea blogin kanssa on ihan huipussaan.

Ah, mutta nyt nautitaan vielä tästä Sri Lanka elämästä täysillä:)

Mitä teille kuuluu???:) Täällä kommentteihin vastailu jää vähälle, kun suurimmaksi osaksi käytän nettiä vain kännykän kautta, mutta kaikki kommentit luen, joten laittakaahan teidän kuulumisia tulemaan <3 :)

Ihanaa tiistaita kaikille!

Greetings from Arugam bay! We arrived here finally after a long ride from west coast to east coast and had to make a pit stop in Kandy for one night. However we had so amazing views during the journey here that the time flew fast and after arrival I can totally tell you that spending more that 10 hours in a car was worth it. This place is amazing. Our hotel room faces to the see and in the evening you are able to fell asleep while listening the waves hitting the shore. After spending three days here we will continue to Tissamaharama and visit Yala National Park. I am already looking forward to that also but while we are here I am just going to relax in this paradise! I am mostly depended on the internet in my phone so these post might be on a short supply in the next few days but on Snapchat I will be more active instead! Follow me there (monanieminen)! 

Only less than two weeks and then we are back in Finland. It is so great to see everybody after a long time. How are you guys? I may not be able to answer all the comments right a way but I will definitely read the comments and would like to hear what you have been up to. :)