Browsing Category

Lifestyle

20.3.2018

Muoviton maaliskuu

Kuinka moni teistä on lähtenyt mukaan Muovittomaan maaliskuuhun?? Itse koen tässä asiassa piston sydämessä ja myönnän, että omalla kohdallani muovin käytön suhteen on paljon petrattavaa. Loistavaa, että tällaisia kampanjoita järjestetään, jolloin ne muistuttavat kiinnittämään huomiota omiin toimintoihin. Pyysin Ekoarjen Mariaa kirjoittamaan vieraspostausta Muovittomasta maaliskuusta myös tänne omaan blogiini. Toivottavasti myös te saatte tästä kipinää aiheen tiimoilta.

Kiitos Maria tärkeän aiheen puhumisesta! ♥


 

Sitä tuntuu olevan kaikkialla, jopa sellaisissa paikoissa, joissa emme huomaa sitä ja joissa emme sen todellakaan haluaisi olevan. Muovilta on vaikea välttyä arjessa ja muoviton maaliskuu -kampanjan tarkoitus onkin herätellä meitä kaikkia muovin kulutukseen ja sen haittoihin. Uskon monen olevan samaa mieltä, kun sanon, että kampanjan aikana tietoisuuden lisääntyessä myös ahdistus muoviongelmasta ja omasta muovin käytöstä on kasvanut. Tarkoitus ei olekaan pyrkiä täydellisyyteen, vaan pohtia omia kulutusvalintojaan ja pyrkiä itse vähentämään ja kyseenalaistamaan muovin käyttöä.

Muovi on materiaalina kestävää ja sillä onkin paikkansa tässä maailmassa. Ongelma on siinä, että kestävyytensä takia se ei häviä. Sen sijaan se hajoaa pienemmiksi kappaleiksi, jotka päätyvät joka puolelle maailmaa. Muovia löytyy niin valtameristä, napaseuduilta, kaatopaikoilta, kaupungeista, paratiisisaarilta… Ellen McArthur Foundationin julkaiseman raportin  mukaan jopa 95 prosenttia muovista käytetään vain kerran, minkä jälkeen se heitetään pois. Tärkeintä muovin haittavaikutusten vähentämiseksi olisikin kertakäyttöisen muovin käytöstä luopuminen. Monet ovat varmasti muovittoman maaliskuun aikana huomanneetkin, miten paljon ja helposti kertakäyttöistä muovia päätyy ostoskoriin ruokakaupassa. Samalla moni on myös huomannut, että suunnittelemalla sekä omilla valinnoilla tätä muovin määrää pystyy kuitenkin vähentämään. Vaihtoehtoja muoville löytyy.

https://www.ekoarki.fi/kauppa/

Kestokassit, kestohedelmäpussit, lasipurkit ja kertakäyttöastioista sekä pilleistä kieltäytyminen ovat helppoja keinoja oman muovinkulutuksen vähentämiseen. Katse kannattaa suunnata myös kosmetiikkaan; Itämereen päätyy meidänkin käyttämästämme kosmetiikasta mikromuovia. Sitä löytyy mm. kuorintavoiteista ja hammastahnoista. Mikromuovi voi olla niin pientä, ettei sitä erota paljaalla silmällä. Merten eläimet voivat erehtyä luulemaan mikromuovia ravinnokseen, jolloin se päätyy niiden elimistöihin. Mikromuovi aiheuttaa haittaa koko meren ekosysteemille, mutta se voi päätyä myös meidän juomaveteemme ja lautasillemme. Nyt jo on tehty tutkimuksia muovin vaikutuksesta esimerkiksi hormonitoimintaan. Muovin haittavaikutukset eivät siis rajoitu vain ympäristöön. Mikromuovin käytön kieltämisestä on muuten laitettu aluille kansalaisaloite , jonka voi käydä allekirjoittamassa!

https://www.ekoarki.fi/kauppa/

Toivon, että monen pyrkimys kohti muovittomampaa elämää jatkuu vielä maaliskuun jälkeenkin. Tämä on asia, jossa pystyy kehittymään koko ajan. Jo reilun parin viikon jälkeen omakin muovijätteen määrä on vähentynyt todella paljon, vaikka täydelliseen muovittomuuteen en vielä ole pystynyt. Ihailen todella zero waste -elämäntavan noudattajia!!

Muutama vinkki muovinkulutuksen vähentämiseen:

  • Aina mukana kulkevat kestokassit ja kestohedelmäpussit
  • Huomion kiinnittäminen tuotteiden pakkauksiin: voisiko saman tuotteen ostaa ilman pakkausta tai pakattuna paperiin, tarvitseeko hedelmät ja vihannekset pakata pussiin? Muovin sijaan kierrätettävien pakkausten, kuten paperin, suosiminen
  • Muovin kierrätys: kotona olevaa muovia kannattaa käyttää viimeiseen asti ennen kuin sen heittää pois. Roskat voi esimerkiksi kerätä sipsipussiin tai wc-paperin pakkausmuoviin. Lopulta muovijäte viedään muovinkeräyspisteeseen
  • Luonnonkosmetiikan, joka ei sisällä lainkaan mikromuovia, suosiminen

Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka ja paljon! Onko moni jo mukana muoviton maaliskuu -kampanjassa? Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa 😊 Jos aihe kiinnostaa ja siitä haluaa keskustella lisää, Ekoarjen blogista löytyy myös postaus muovin ympäristöhaitoista.

-Maria

15.2.2018

Kiireisen äidin vinkit arkeen

Kiireisen äidin vinkit arkeen / Picnic @monasdailystyle

Kaupallinen yhteistyö, Picnic

Kahvilla käymisestä on tullut ihan oma lajinsa vauvan kanssa. Vaikka rakastan istua pitkään kahviloissa,  on se välillä haastavaa ikiliikkujamme kanssa.

Monesti kiireisinä päivinä otan kahvin (imetysdieetillä teen) ja lounaan matkalla mukaan. Olin iloinen siitä, että kotimainen perheyritys Picnic pyysi mukaan yhteistyöhön,  sillä olen useasti käyttänyt Picnicin tarjontaa Helsingissä asuessani. Erityisen ihastunut olen Picnic Freda 28 kahvilaan, jonka ihana kollegani Alexa Dagmar on suunnitellut.

Fredan Picnicin lisäksi myös muut Picnicit ovat näin vaunujen kanssa kulkevalle äidille olleet näppäriä, sillä kärryjen kanssa haluaa aina päästä mahdollisimman helpolla. Kampin 2. kerroksen Picnic on aina matkan varrella, jolloin Kampista kotiin lähtiessä saa helposti take away kahvin tai välipalan mukaan. Samoin Forumin Picnic, joka on näppärästi lastenvaatekauppojen vieressä on käytännöllinen pienten lasten äideille!

Valikoima on sama kaikissa Picniceissa ja tuotteet tehdään aina paikan päällä samana päivänä, eli tuotteet ovat taatusti tuoreita! Tuotevalikoima on monipuolinen. Aamulle, lounaalle sekä iltapäivälle on aina eri valikoima. Omat lempparini välipaloista on terveelliset smoothiet, joista nyt imetysdieetillä valitsen marjasmoothien, joka on maidoton. Laadukkaiden kahvien lisäksi myös  teevalikoima on erinomainen.

Lounaalla rakastan Picnicin klassikkoa uuniperunaa, mutta kevyemmän vaihtoehdon sijaan suosittelen myös keittoja ja salaatteja. Keitot vaihtuvat joka arkipäivä ja niihin saa valita täytevaihtoehdot noin kolmenkymmenen täytteen joukosta. Keitot ovat näin talvella erityisen ihania.

Ulkona syödessä arvostan sitä, että  tiedän mitä syön. Tykkäänkin siitä, että Picnicissa on selkeästi merkattu mitä mikäkin sisältää ja erikoisruokavaliot on huomioitu loistavasti. Nyt maidottomalla ruokavaliolla ollessani vegaanisen listan tuotteet ovat huippuja.

Äidiksi tulon myötä olen oppinut mitä kiire ja monen asian samaan aikaan tekeminen todella on. Olen yrittänyt lisätä pieniä juttuja arkeen, joilla saan lisää energiaa ja järjestystä arjen “kaaokseen”. Kokosin tähän viisi vinkkiä, joilla pyrin helpottamaan päivittäistä kiireen tuntua.

Kiireisen äidin vinkit arkeen

1. Muista juoda riittävästi vettä ja syödä säännöllisesti!

Mikäli ruokailut menevät miten sattuu ja veden juonti unohtuu, väsyneet aivot eivät toimi lainkaan. Pyrin syömään 4-5 kertaa päivässä mahdollisimman ravintorikasta ja terveellistä ruokaa, joka auttaa jaksamaan. Pari litraa vettä on myös ihan ehdoton, jotta keho ja mieli jaksaa kiireisimmätkin päivät. Sanoisin, että vesipullo on ihan ehdoton hoitolaukun “must have”.

2. Take Away

Kaupungilla asioita hoitaessa ruuan mukaan ottaminen helpottaa päivää kummasti. Vaikka tykkään tehdä kotona ruokaa, helpottaa esim välipalan tai lounaan hakeminen päivää paljon ja vapauttaa aikaa muille jutuille. Aina ei myös ehdi istua pitkään kahviloissa, vaikka kuinka haluaisi, jolloin take away kahvi tai tee on ihana ottaa mukaan. Kahvitreffit ystävän kanssa voi hyvin sopia myös vaunulenkiksi take away kahvin kera!

3. Suunnittele etukäteen

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Mitä paremmin suunnittelen seuraavan päivän, sen paremmin saa asiat tehdyksi.

4. Opettele olemaan joustava ja muuttamaan suunnitelmia

Vaikka suunnitelmat ovat tärkeitä, vähintään yhtä tärkeää on osata joustaa niistä. Etenkin, kun arjessa mukana on pieni vauva. Suunnitelmien muutoksista on turha ottaa stressiä kiireisessä vauva-arjessa. Aina on kuitenkin mentävä vauvan ehdoilla ja asiat eivät todellakaan mene aina niinkuin oli ajatellut.

5. Vähennä somen käyttöä

Somessa on helppo viettää tolkuttoman paljon aikaa. Kun opettelee karsimaan somen käyttöä, vapautuu aikaa ja energiaa kaikkeen muuhun enemmän.  Itselleni some on tärkeä työkalu, mutta on silti hyvä pitää mielessä selkeät “rajat”, jottei se syö aikaa muilta tärkeiltä jutuilta.

Mitkä on teidän parhaat vinkit kiireisen vauva-arjen keskellä?:)

Loppuun vielä vinkkinä Picnic kamppikset, joita kannattaa nyt hyödyntää! :)

KAMPANJATARJOUKSENA PICNIC KAHVILOISSA NYT:

Iso keitto hintaan 6,90 (norm.7,90)
Ruistoast + pieni keitto tai smoothie yhteishintaan 8,20 (norm. 8,80 – 9,40)

Kampanjat löytyy tarkemmin täältä!

Lataa myös MOBIILIAPPI!

Picnic mobiiliappin lataamalla saat – 20% seuraavasta ostoksestasi! Mobiiliapin pääset lataamaan täältä.

Kiireisen äidin vinkit arkeen / Picnic @monasdailystyle

Kiireisen äidin vinkit arkeen / Picnic @monasdailystyle

Kiireisen äidin vinkit arkeen / Picnic @monasdailystyle

Kiireisen äidin vinkit arkeen / Picnic @monasdailystyle

Kiireisen äidin vinkit arkeen / Picnic @monasdailystyle