Browsing Category

Sisustus

14.7.2013

It’s Sushi Time!

Torstaina minun ja Maijan ohjelmaan kuului sushin valmistusta. Oli todella hauska touhuta yhdessä  keitiössä minä sushia rullatessa ja Maija kuvia räpsiessä!:) Ihan huippuja otoksia Maija saikin räpsittyä, joita on ehdottomasti jaettava täällä.

Sushien väliin tuli tällä kertaa jättikatkarapuja, graavialohta, avokaadoa ja aiolia. Jättikatkaravut ovat ankeriaiden lisäksi omia suosikkejani susheissa!:)
Löysin nyt myös gluteenitonta soijakastiketta Go tan merkiltä. Oli tosi hyvää ja luomuakin vielä. Hyvä vaihtoehto siis niille, jotka eivät tavallisia soijakastikkeita voi käyttää.
Minä ja erittäin hemaisevat tähdelliset pyjamahousut!

Rullattuamme sushit kokoon alkoi homman paras osuus eli herkuttelu! Tärkkelystä välttäneenä en voi kuitenkaan sanoa, että oli kovin hyvä idea syödä itseään ähkyyn riisisusheilla, mutta makunystyrät kyllä kiittivät!;) Ylipäänsä koko viikonlopun aikana tuli herkuteltua sen verran runsaasti, että nyt voi taas sanoa rutiinien ja arjenkin maistuvan paremmalle kuin hyvälle!:D

Ruokapöydällä sushien lisäksi ilahdutti kaunis kukkakimppu, jonka sain äidiltä. Äiti taisi olla “hieman” innoissaan Venetsian jälkeisistä uutisista ja oli hetimiten hakenut upean kimpun ja ihanan pienen lahjankin meille:’) Ihana ihana mama    
Sushit ovat kyllä parhautta ja hyvät ystävät myös. 



Follow me on FACEBOOK // BLOGILISTA // BLOGLOVIN



2.7.2013

Haavelistalla

Synttäreiden lähetessä on hauska keräillä aina haavelistaa ja mahdollisesti ideoita omalle synttärilahjalle;) Viime vuonna hankin itselleni lahjaksi pitkään haaveissa olleen Mulberryn Alexan ja se onkin ollut koko vuoden paljon käytössä. Tänä vuonna haaveissa on seuraavanlaisia juttuja…

Tämän vuoden synttäreitä vietän viikonloppuna Venetsiassa! Enää muutama päivä reissuun. Täällä ollaan jo ihan täpinöissään, tulee varmasti olemaan mukava viikonloppu kullan kanssa:) Onneksi myös jo seuraava reissu on varattuna elokuulle, siitä en olekaan tainnut vielä tarkemmin kirjoittaa blogiin… :) Suuntaamme siis yhdessä ihanan ystäväni kanssa vajaan viikon lomalle. Luvassa on varmasti ikimuistoinen matka ihanien ihmisten kanssa. Mahtavaa, kun on mitä odottaa! Arvaatteko minne suuntaamme elokuussa?;)