Browsing Category

Oslo

19.7.2014

Hotelli Oslossa

Pienen tauon jälkeen jatketaan taas Oslon reissun jutuilla! Itse matkahan oli yllätys rakkaalle Eetulle. Sovimme jo viime vuonna kihlauksen jälkeen, että joka vuosi keksitään samaan aikaan jotain erityisen kivaa tekemistä toisillemme. Eetu oli lukenut toisesta blogista, että jollain pariskunnalla oli tapana joka vuosi yllättää vuorotellen toisensa vuosipäivänä. Meistä tuo oli niin kiva idea, että päätimme ottaa myös saman yllätyssysteemin käyttöön:) Tähän hätään en muista laisinkaan mistä blogista tämä löytyi, mutta linkittelen jahka palaa mieleen! :)

Ensimmäinen vuosipäivä oli mun vuoro yllättää ja monen vaihtoehdon kautta päädyin varaamaan meille miniloman Osloon maanantaista keskiviikkoon. Eetu tiesi kohteen vasta Helsinki-Vantaan lentokentällä;) Myös hotelli selvisi vasta tuolloin.

Päädyin valitsemaan Tripadvisorin kautta paljon kehuja saaneen Comfort Hotel Grand Centralin. Olimme molemmat kaikin puolin todella tyytyväisiä hotelliin ja etenkin todella hyvä sijainti sai plussaa samoin mega hyvä aamupala, jossa oli tarjolla runsaasti luomutuotteita ja kaikki ruuat oli merkitty selkeästi! Hotellin huoneet olivat tosi pienet, mutta toisaalta hotellissa vietetty aika jäi todella pieneksi, joten sillä ei ollut juuri mitään merkitystä. Huoneen check in oli vasta kolmelta, mutta onneksi saimme huoneen jo ennen yhtä. Mikäli oma lento on siis jo aamupäivällä perillä, kannattaa kysyä onko huonetta vapautunut jo ennen kolmea.

Keräsin lyhyen listan plussista ja miinuksista hotellista:

+ täydellinen sijainti

+ loistava aamupala

+ nopea ja ilmainen netti

+ ilmainen kahvi hotellin aulassa

+ ystävällinen henkilökunta

+ koko ajan auki oleva kuntosali

– check in vasta klo 15.00

– kokolattiamatto

– huoneesta ei ollut mitään näkymiä

– netti ei toimi aamupalaravintolassa

Siinäpä niitä. Hotellia voidaan suositella tosi lämpimästi Osloon reissaaville. Hintalaatu oli todella kohdillaan. Onko siellä muita samassa hotellissa yöpyneitä?:)

12.7.2014

Ostokset Oslon lentokentältä

Oslon lentokenttä Gardermoen oli melko pieni, mutta kosmetiikkavalikoima oli hyvä.  Gardermoen Tax free myymälä onkin Euroopan isoin. Itselläni tarttui mukaan muutama kosmetiikka kesää varten. YSL:n Rouge Volupté Shine huulipuna sävy numero 5 oli täydellisen fuksianpunainen ja on juuri sopiva näin kesällä tuomaan raikkautta kasvoille. Clarinsilta nappasin luottotuotteen Ever Matte puuterin. Sävy on 2 ja nimi Ever Matte Mineral Powder compact. Tämä pelastaa nopeat aamut, kun haluaa vain hieman tasoittaa ihonväriä. Nopea sipaisu puuteria kasvoilla ja vola. Clarinsin Ever matte tuotteet on mun ihan suosikkeja. Merkin meikkivoide on aivan über hyvä ja peittää haasteellisemmatkin epätasaisuudet:) Clarinsin tuotteet kamppailevat mielestäni hyvin Estee Lauder Double wear tuotteiden kanssa. Hintaa Oslon kentällä huulipunalla oli norjan kruunuissa 259,- ja puuterilla 239,- (yht. noin 60€)

Ostokset Oslon lentokentältä eivät jääneet kuitenkaan ainoaksi shoppailuksi reissussa vaikka alunperin olin päättänyt olla ostamatta mitään… Näiden lisäksi tuli nimittäin shoppailtua myös yksi kunnon heräteostos… Ja vielä järkyttävän morkkiksen kera:D Harvoin (jos koskaan) poden morkkista shoppailuista, mutta nyt kyllä koin ensimmäistä kertaa sellaisenkin tunteen. Laitan harmittavasta heräteostoksesta kuvia myöhemmin.. Voipi olla, että laitan ne samalla myös jopa myyntiin :D

Onko muita, joille on käynyt reissuilla ärsyttäviä heräteostoslipsahduksia?? :D