9.7.2014

Päivän asu: Oudot housut

Kuvat, Eetu Visuri

Kengät: Zara

Housut: Ostettu Rhodokselta, ei merkkiä

Paita: H&M

Jakku: Zara

Laukku: Mulberry

Kotona ollaan taas!! Niin kuin aina sanon – on matkustelu yksi maailman parhaimmista jutuista, mutta voi veljet on aina niin kiva tulla kotiinkin <3 :) Muutama päivä Oslossa meni ihan hurjan nopeasti ja meitä onnisti säiden puolesta paremmin kuin hyvin. Aluksi sääennusteet lupasi vettä taivaan täydeltä, salamoita ja tuulta. Loppujen lopuksi pääsimme eilenkin nauttimaan puolen päivän jälkeen iltaan asti todellisesta helteestä ja sateesta ei ollut tietoakaan. Ihan parhautta <3 Kävelimme niin paljon, että mulla on edelleen jalat ihan tuusana. Huonona puolena sääennusteiden pitämättömyydessä on se, että jätin aamun kaatosateen vuoksi kameran hotellille:/ Ajattelin, että se menisi vain rikki, jos kantaisin sitä koko päivän sateessa. Noh – onneksi kännykkä oli mukana, joten tältäkin reissulta luvassa ainakin jonkinlaista kuvasaldoa;)

Yllä maanantai-illan asua, kun käytiin syömässä ja kiertelemässä hotellin lähistöllä. Musta tuntui, että nämä housut saivat tällä kertaa erityisen paljon huomiota:D Muutamia oudoksuvia katseita ei vain voinut olla huomaamatta… Laitoin tänään nämä pöksyt vielä lentomatkalle ja sain kentälläkin kommenttia eräältä naiselta – tosin positiivista vaikka hänelläkin oudoksuva katse oli;) Nämä housut ovat kyllä ihan hurjan ihanat päällä, vaikkei niistä oikein otakkaan selvää miten päin ja mistä ne oikein kiinnittyy mihinkin :D Loisto löytö viime kesän Rhodoksen reissulta:)

Nyt silmäluomet painaa päivän reissaamisesta sen verran raskaasti suoraan kohti varpaita, että on syytä siirtyä ajoissa peiton alle. Huomenna koitan saada kuvia järjestykseen ja teen tarkempia Oslo-postauksia! :) Myös viime viikonlopun synttäreiltä luvassa tarkempaa kuvamateriaalia.

Hyvää unta ja kuullaan pian!:)

PS!! Sain teille kivan alekoodin uudelle yhteistyökumppanille Urban Outfitters nettikaupalle:) Koodilla MONATAKE10 saa 10% lisäalen alennetuista tuotteista. Kunhan ehdin taas asettua aloilleen teen tarkempaa postausta nettikaupan valikoimista. Kurkkaa sivut sitä ennen täältä! :) (Adlink/kaupallinen linkki)

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    MouMou
    9.7.2014 at 22:42

    Noista tulee jollakin kierolla tavalla Marimekon Kaivo-kuosi mieleen! <3

    • Reply
      Mona
      10.7.2014 at 09:11

      Totta muuten, näis on hiukan Marimekko fibaa!! :D

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *