Browsing Category

New York

7.11.2012

Matkustus New Yorkiin

Meidän New Yorkin matkasta alkaa olla jo tovi. Vielä on toooosi paljon kuvia julkaisematta, joten mikäli ette ole ihan kyllästyneitä niihin, tulee niitä vielä paljon lisää!:D
Nyt vuorossa juttua meidän lennoista ja itse matkustuksesta NYC:iin. Meidän lento lähti torstai aamulla aikaisen Helsinki-Vantaalta kohti Pariisia Charles de Gaullen kenttää. Saavuimme kentälle mukavasti myöhässä. Muutama sydämentykytys aiheutui termanaalista toiseen juostessa hiki otsalla. Meillä oli vajaa puoli tuntia aikaa päästä seuraavaan koneeseen. Onneksemme NYC:in kone oli myöhässä, joten emme joutuneet jäämään Pariisin lentokentälle ihmettelemään;)
Matkalaukkuja meillä oli lähtiessä vain yksi molemmilla. Pelkillä käsimatkatavaroilla pärjäsimme siis vallan mainiosti. Käsimatkalaukun lisäksi koneeseen sai ottaa myös mukaan pienen käsilaukun. Tämän kanssa kannattaa kuitenkin olla tosi tarkka, sillä esimerkiksi Ryan airilla joskus eivät meinanneet päästää mua koneeseen, kun matkaveskan lisäksi mulla oli pieni pussi jossa oli ostoksia kentältä. Usein siis kaikki tavara pitää mahtua yhteen laukkuun.
Söimme kentällä aamupalat ja joimme överi kalliit kahvit. Mulle tuttuun tapaan oltiin tosi hyvissä ajoin Helsingin kentällä;) Xeni raasu joutui odottelemaan mun höpsön “aikaisin odottamaan” pakkomielteen takia:D

Lentokoneesta oli mahtavat näkymät, niin kuin aina. Tämä näkymä saa aina yhtä ison hymyn huulille.
Lentokoneessa oli sekä mennessä että tulessa oikein hyvät ruuat. Tai no… Ei nyt mitään über uskomattomia makuelämyksiä, mutta ainakin syötävää oli;)
Pidemmällä lennolla tarjoiltiin kaksi ateriaa. Toinen lämmin ja toinen välipala. Takaisinpäin tullessa saimme päivällisen lisäksi aamupalan.

NYC:in lentokentälle (JFK) päästyämme meni kaikkeen muodolliseen vääntämiseen todella pitkä aika. Jonottamista jonottamisen perään. Väsyneenä ja hirmuisissa jet lakeissa se meni ihmeen nopeasti;) Lappuja sai täytellä ja sormenjäljet laitettiin talteen. Tarkastusmiehet olivat melko pelottavia..:D Ei kannata alkaa ryppyilemään;)
Kentältä ulos päästessä otimme taxin hotellille. Hintaa taxilla oli 52 dollaria, joka oli kiinteä taksa. Matka hotellille tuntui todella pitkälle ruuhkassa ja väsyneenä.
Ensimmäinen päivä menikin melko sekavissa fiiliksissä. Nukahdimme jo seitsämän aikaan illalla ja seuraavana aamuna heräsimme jo neljän jälkeen:D
Takaisin Suomeen lensimme Chicagon kautta. Se oli kyllä melkoisen kamala kokemus. Tosin jälkeen päin kyllä naurattaa..:D Lento oli myöhässä reilusti ja meillä piti olla vaihtoaika vajaa tunti. Helsinkiin lähtevä kone joutui odottamaan meitä!! Meidän lisäksi samalle lennolle tuli myös yksi tyttö, joten iso kone odotti siis kolmea matkustajaa. Mahdoimme olla näky Chicagon kentällä.. Kolme naista peräkanaa juoksee hulluna hikipäissään:DD Noh, onneksi pääsimme kuitenkin loppujen lopuksi koneeseen kohti Suomea. Mikäli emme olisi ehtineet tähän koneeseen, olisimme joutuneet odottamaan seuraavaa lentoa vuorokauden!:O Ei juurikaan hymyilyttänyt silloin. Varoitinkin Xeniä, että mikäli myöhästymme alan 100% varmasti pillittämään:D
Loppu hyvin kaikki hyvin. Ehdimme koneeseen, kone laskeutui Helsinkiin ajallaan. Saimme yhden ruumassa olleen laukunkin Suomeen asti, emmekä joutuneet odottamaan sitä kentällä yhtään! Minä ehdin suoraan Turkuun lähtevään bussiin ja olin kotona noin 20 tunnin matkustamisen jälkeen. Oli melkoisen hyvä tunne päästä rankan päivän jälkeen omaan sänkyyn oman peiton alle.:)
Huh, reissaaminen on rankkaa mutta silti niiiiiiin ihanaa!!!:)
Lennot varattiin yhteistyössä Rantapallon kanssa. Rantapallo etsii todella kätevästi vaihtoehtoja lennoista, joten kannattaa kurkata sieltä matkoja. Voi säästää suurenkin summan ja paljon aikaa, kun rantapallo tekee vertailut niin, ettei itse tarvitse erikseen käydä kaikkia sivustoja läpi!:)
Ps. Kävi ihan vain muutaman kerran mielessä, että olisihan sitä voinut muutaman satasen maksaa enemmän Finskin suorista lennoista…. ;) Harkitkaa siis pitkään suoria lentoja NYC:iin ennen kuin varaatte vaihtolennolliset….:D Me valitsimme Xenin kanssa lennot parhaimpien aikojen mukaan ja myös edullisimman hinnan. Vertailuja kuitenkin kannattaa tehdä sekä ajoissa, että hinnoissa!:) 
Vitsit miten kova ikävä onkaan jo nyt takaisin NYC:iin. Pakko päästä mahdollisimman pian uudestaan. Moni tuttukin sinne on nyt menossa, joten kiva kuulla muidenkin NYC kuulumisia! Onko täällä lukijoissa NYC:n suuntaavia tai matkaa suunnittelevia??:)
29.10.2012

Hotelli New Yorkissa: Ink 48

Lupasin aikaisemmin kirjoittaa arviota meidän hotellista New Yorkissa. Täällä kirjoitin ennen matkaa Ink 48:sta johon päädyimme. Etsimme sopivaa hotellia yhteistyökumppani Rantapallon hotellihaun kautta, josta Ink 48 pomppasi monen muun joukosta mielestämme parhaimmaksi. Rantapallon hotellihaku on todella helppo ja nopeuttaa huomattavasti hotellien etsintää. Haku etsii edullisimmat hotellit ensimmäiseksi. Voin todella lämpimästi suositella tätä meidän yhteistyökumppanimme sivustoa matkoja varatessa. Olen ollut Rantapallon palveluihin tyytyväinen jo ennen yhteistyötä. Varasimme muun muassa meidän kesäisen Rodoksen matkan heidän äkkilähtöjensä kautta hyvin edulliseen hintaan. Onkin äärimmäisen suuri ilo tehdä yhteistyötä Suomen suosituimman matkailusivuston kanssa. 
Itse ainakin olen aina matkoja varatessa todella tarkka hintojen suhteen ja vertailen paljon eri vaihtoehtoja. Rantapallo helpottaa tätä työtä hurjasti ja säästää paljon aikaa. Heidän sivuillaan on myös paljon vinkkejä esimerkiksi matkakohteista ja siellä saa tovin jos toisenkin kulumaan.
Nyt kuitenkin meidän NYC hotelliin.
Ink 48 sijaitsee osoitteessa 653 11th Avenue New York. Hotelli on siis ihan kivenheiton päässä Time Squarelta, mutta silti sen verran sivummalla, että alue on huomattavasti rauhallisempaa, kuin aivan Time Squaren keskellä. Yöt saa siis nukkua täysin rauhassa ilman kovaa mekkalointia.
Heti hotellin aulaan astuessa saa haukkoa ihastuksesta henkeä. Aulan sisustus on omaa luokkaansa ja hotellin henkilökunta erittäin ystävällistä. 
Itse huoneemme oli ihana! Huoneemme oli tyylikäs ja joka päivä puhdas. Siivoajille pitääkin antaa erityiskiitosta, sillä he olivat joka kerta vastaan tullessa ystävällisiä ja lämminhenkisiä. Huoneen puhtaudesta ei ollut mitään moitittavaa. Kaikki paikat olivat putipuhtaita joka päivä lomamme aikana.

Huonepalvelu toimi myös moitteetta. Olimme yhtenä iltana niin väsyneitä Xenian kanssa, ettemme jaksaneet lähteä ulos syömään. Tilasimme iltapalaa huonepalvelusta ja ruoka oli hyvää ja se tuotiin nopeasti. Väsyneet ja nälkäiset mahat olivat erittäin tyytyväisiä.

Hotellihuoneestamme oli upeat kaupunkimaisemat yhdeksännestä kerroksesta. Voin vain kuvitella, kuinka upeat näkymät parvekkeellisista huoneista on Hudson joelle, kun nämä meidänkin maisemat saivat hymyn huulille.
Parasta huoneessa oli kuitenkin järjettömän iso ja täydellinen sänky! Voi kunpa saisin kotiin samalaisen. Nukuin koko loman täydellisen hyvin tuossa ihanassa sängyssä. Myös super iso peitto oli ihana. Varmaan kaksi kertaa meidän tuplapeiton kokoinen. Hyvin mahdoimme molemmat peiton alle ilman suurta sotaa Xenian kanssa…;)
Huoneemme kylpyhuone oli myös vertaansa vailla. Tyylikäs kaikessa yksinkertaisuudessaan. Vaaleat kaakelit yhdistettyinä tummiin elementteihin tasossa ja hyllyissä vetosi minuun täysillä. Inspiroi myös oman vessan remontoinnista. Pitäisin nimittäin juuri tuollaisesta yksinkertaisesta tyylistä, jossa kuitenkin on sitä jotain. 
Kylpyhuoneessa oli myös joka päivä täytetty suihkusaippuat ja shampoot. Loistavaa palvelua siis tälläkin saralla. 
Yhtenä iltana loman aikana nautimme illallisen hotellin ravintolassa, josta kirjoitin aikaisemmin postauksessa Ink 48 Dinner. Ravintolan sisustus jatkoi hotellin tyylikästä linjaa. 
Herkullisen ruuan kanssa nauteimme lasilliset kuohuvaa.
Ravintolan henkilökunta oli myös äärimmäisen ystävällistä ja kyselivät meidän kuulumisia ja olivat todella sympaattisia. Oli mahtava nähdä miten iloisia ja sosiaalisia ihmiset olivat koko hotellissa. Ystävällisyys ei vaikuttanut laisinkaan teennäiseltä vaan kaikki tuntuivat oikeasti olevan kiinnostuneita muista ja tartuttivat positiivisuutta muihinkin.

Hotellillamme oli myös oma kuntosali. Tavoitteena oli käydä treenaamassa joka päivä, mutta järjettömät määrät kävelyä ympäri Manhattania saivat kyllä sängyn kutsumaan luokseen ennen salia. Kahdesti jaksoimme onneksi treenaamaankin. Sali oli tyylikkäin ja monipuolisin, jota olen koskaan hotelleissa nähnyt. Laitteita oli paljon normaaliin hotellin salivarustukseen verrattuna. Kuntosali oli myös tip top puhdas. Missään ei ollut pölyn pölyä ja valmiina oli kuntoilijoita varten puhtaita pyyhkeitä.

Hotellin aulassa olisi voinut istua hyvinkin pitkän tovin muutaman viinilasin äärellä. Mukavat  ja tyylikkäät sohvat ihan kutsuivat luokseen. Hotelli tarjoaakin asiakkailleen iltaisin kello viidestä kuuteen viiniä. Minusta moni hotelli saisi varastaa tämän idean itselleen.
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä Ink 48 rooftop. Mielettömät näkymät ja upea kaunis sisustus. Baarista sai ostaa drinksuja ja mikäs sen parempaa, kuin mennä nautiskelemaan lasillinen kuohuvaa rankan New York päivän päätteeksi rooftopille. 

Iso kiitos Ink 48:lle loistavasta palvelusta ja siitä, että hotelli auttoi osaltaan toteuttamaan meidän täydellisen New York vierailun. En olisi osannut toivoa parempaa. Toivottavasti mahdollisimman moni päätyy valitsemaan tämän hotellin. Uskallan lähes vannoa, että tämä ei tuota pettymystä. Mikäli lukijoiden joukossa on hotellissa majoittuneita, mielipiteitä saa ilomielin jakaa kommenttiboksin puolella.