Browsing Category

New York

27.10.2012

Empire State Building näköalatasanteella

Vierailimme Xenin kanssa viime sunnuntaina melko upeassa paikassa…

Kapusimme nimittäin Empire State buildingin 86. kerroksessa sijaitsevalle näköalatasanteelle ihailemaan New Yorkin maisemia. 
Ostimme liput rakennuksen edestä katumyyjältä. Liput maksoivat 39 dollaria ja niillä piti päästä nopeasti ylös. Ne olivat siis normaaleja lippuja hieman kalliimmat. Jouduimme molemmat hätähousut kuitenkin hieman pettymään sillä jonoahan sisällä silti oli. Tosin todellisuudessa jonottaminen ei vienyt varmasti varttia pidempään, mutta niinkuin sanottu kahdelle kärsimättömälle oli sekin pitkä aika:D
Hissi vei ylös asti todella nopeasti, jota itse vähän jännitin. Vaikka nousu olikin nopea, ehti siinä mielessään pohtia hissin jumiin jäämis mahdollisuutta.. Hyi!:D
Perille päästyä Xenia hengitteli muutaman kerran syvään korkeanpaikankammoisena, mutta uskaltautui urheana silti kuvailemaan mun kanssa maisemia. 
Vierailu Empire State Buildingissa oli ehdottomasti hintansa väärti. Maisemat olivat henkäsalpaavat ja kuvista tuli ikimuistoisia. Näistä pitää ehdottomasti saada teetettyä myös taulu kotiin.
Urhea murunen jaksoi vielä hymyilläkin vaikka vähän tekikin pahaa:) Hih, suloinen Xeni 

Suosittelen ehdottomasti Empire State Buildingissa vierailua. Ei ole suotta NYC:n tunnetuin maamerkki ja maailman kuuluisimpia pilvenpiirtäjiä. Seuraavalla kerralla New Yorkin vierailulla pitää suunnata Rockefeller centeriin!:)
Pst. Rantapallon skapaan, jossa voi voittaa lentoja eripuolille maailmaa pääsee vielä osallistumaan täällä!:)
27.10.2012

2nd Day in New York

Ensimmäisesnä päivänä olimme Woodburyn Outletissa, mutta sieltä ei juurikaan kuvia tullut otettua. Koko päivä meni täysin keskittyessä shoppailuun;) Kirjoittelen myöhemmin vinkkejä Woodburysta ja sinne menosta, mutta sitä ennen tässä kuvia meidän toisesta New York päivästä.
Aurinko paistoi täydeltä taivaalta koko päivän ja tuntui kuin olisi ollut kesä. Kiertelimme koko päivän kävellen ympäri Manhattania, täydellistä sanon minä. Mikäli on siis suuntaamassa NYC:iin kannattaa ehdottomasti panostaa hyviin kenkiin. Kävellen on aivan mahtava tutustua kaupunkiin.

Upeita portaita ja ovia oli paljon katujen varsilla. Arkkitehtuuri oli todella silmiä hivelevää. Tosin paljon oli myös niitä ei niin tyylikkäitä asuntoja. Hih, Xeni muisti jokaisen kohdalla mainita, että tuossa on 100% varmasti bed bugseja :D 

Koko matkan ajan meillä oli kamerat visusti mukana. Kuvasimme molemmat aivan järjettömät määrät. Xenia taas naureskeli mulle välillä, kun piti saada otettua kuvat ei niin järkevistäkin asioista:D Mutta tuloksena on siis tupatentäysi tietokone New Yorkin kuvista;)

Time Squarella ystävällinen nainen tarjoutui ottamaan meistä yhteisen kuvan, tää on mun mielestä niin ihana. Pakko teettää kehyksiin kotiin muistoksi mitä mahtavimmasta reissusta.

Ihmisiä vilisi Time Squarella hurjan paljon. Yleinen fiilis oli ihan paras. Vilkkuvat valot toi melkoisen lisämausteen tunnelmaan;)

Paras katu taisi meistä molemmista olla 5th avenue. Siellä riitti mieluisia liikeitä yllin kyllin. Viimeisenä päivänä tosin kierreltiin vielä enemmän Madison Avenuella, jossa oli vielä enemmän upeita liikkeitä. Huh, alkaa ihan pyörryttää kun taas muistelee niitä:) 

Kahviloissa tuli käytyä myös paljon. Lemppariksi nousi tuttu ja turvallinen Starbucks. Mikään ei taida voittaa Skinny Vanilla Lattea!:) Nam!
Nämä kuvat ovat kahvilasta nimeltä  Au bon pain.

Toisena iltana kävimme illallisella hotellin ravintolassa, jossa ruoka oli aivan taivaallista. Myöhemmin illalla kävimme vielä 230 Rooftopilla skumpalla:) Suosittelen ehdottomasti siellä käyntiä. Näkymät olivat ihan huikeat!:)
Päivät NYC:ssä menivät ihan järjettömän nopeasti. En tajua vieläkään, että viikko oikeasti meni jo:D Arvatkaa vaan onko jo kuume taas päästä uudestaan. Ystäväni joka oli New Yorkissa juuri ennen meidän matkaa laittoikin viestiä, että oli varannut heti matkan jälkeen jo uudet matkat ensi vuoden puolelle. Tämä kaupunki tosiaan siis jää ihmisten sydämeen :)