Yksi tärkeimmistä asioista vauvan synnyttyä lienee vakuutuksen hankkiminen. Vakuutusten vertailu tuntuu työläältä ja todella hankalalta. Vakuutusehtoja lukiessa tulee välillä vähän epätoivoinenkin olo, että saako niistä nyt mitään selkoa ja jääkö joku todella oleellinen ja tärkeä asia huomaamatta.
Itselläni on ollut vakuutukset pitkään Lähitapiolassa ja olen ollut kovin tyytyväinen tähän asti palveluun. Onnekseni en tosin ole kovin montaa kertaa joutunut vakuutukseen edes turvautumaan vaan olen vain saanut maksaa vakuutusmaksuja tyytyväisenä. Monestihan vakuutusmaksut saattaa tuntua turhilta, kun mitään konkreettista ei saa takaisin niitä maksamalla.
Lähipiirin tai tuttavien kokemusten kautta olen elämäni aikana kuitenkin oppinut sen, että maksan hyvin kiitollisena vakuutusmaksuja ja toivon, että saan niitä maksaa tulevaisuudessakin ilman, että saan yhtään mitään konkreettista takaisin. Tärkeintä mitä vakuutuksesta saan on turvan tunne ja jos eteen tulee tilanne, että joudun konkreettisesti käyttämään vakuutuspalveluita olen hyvin kiitollinen, että olen siitä maksanut.
Aikaisemmin tähän asti vakuutusten ottaminen on ollut omalla kohdallani helppoa. Olen luottanut hyvään asiakaspalveluun ja jos hinta on ok niin minä olen ollut tyytyväinen asiakas. Minulle merkitsee ihan valtavasti se, että halutessani saan nopeasti vastauksen esimerkiksi netin tai sähköpostin välityksellä. Inhoan odottaa puhelinjonoissa tunnista toiseen.
Tähän asti kaikkein kalleimmat yksittäiset vakuutukset lienee olleen meidän matkavakuutukset Aasian matkan aikana. Olen edelleen todella kiitollinen, ettemme joutuneet kumpikaan matkamme aikana käymään kertaakaan lääkärissä tai joutuneet syömään lääkekuureja. Meiltä ei myöskään varastettu mitään.
Nyt ensimmäistä kertaa laitan kuitenkin enemmän tikkua ristiin vakuutuksen suhteen, kun kyseessä on jonkun toisen vakuuttaminen. Vauvan vakuutuksen ottaminen voi vaikuttaa pienen elämään hyvinkin pitkään. Itse haluaisin vakuutuksen, jota voin pitää lapsella vaikka koko loppuelämän. Vakuutukset, jotka päättyy siis parikymppisenä ovat poissuljettuja. Toisaalta myös omavastuu osuus vaikuttaa vakuutuksen päättämiseen. Eri yhtiöillä voi olla hyvinkin erilaiset periaatteet. Samoin tarkkana saa olla sen suhteen mitä vakuutus korvaa ja mitä ei. Monesta paikkaa olenkin nyt lukenut, että moni suosittelee Pohjolan vauvavakuutusta, jossa mm. omavastuun saa valita ja vakuutuksen voi pitää voimassa vanhuuteen asti.
Vaikka vauvan vakuutuksia ottaa suurin osa pitää monet silti ennen syntymää otettavaa vauvan vakuutusta vakuutusyhtiöiden rahastuskeinona. Mitä mieltä te olette tästä? Kuulisin myös todella mielelläni teidän kokemuksia ja mielipiteitä eri yhtiöiden tarjoamista vakuutuksista. Olette te olleet tyytyväisiä ottamiinne vauvan vakuutuksiin?