Browsing Tag

Bali

14.4.2015

Bali restaurant: Sari Organik

sarisari2sari3sari4
sari5
sari6
sari9sari7
sari8

Jippii – perille päästiin Vietnamiin!!!!! :D Lento oli kamalin missä olen koskaan ollut, eikä itku ollut kaukana. Huh hei, että pelotti. Aika kiitollinen olo oli, kun laskeuduttiin Ho Chi Minh Cityn kentälle. Kentältä otettiin taksi hotellille. Kuski ajelutti meitä tovin ympäriinsä, kun ei tiennyt missä hotelli on. Hän ei myöskään tainnut puhua sanaakaan englantia. Oikea mesta kuitenkin pienen kiertelyn jälkeen löytyi ja me saatiin jo ruokaakin napaan viereisessä kreikkalaisessa (löytyy tripadvisorista täältä) ravintolassa. Ihan ok mesta, mutta ei mitenkään erityinen. Mielummin olisi melkein syönyt katukojusta, mutta tuo vaikutti ensimmäiselle illalle tarpeeksi varmalta ja turvalliselta :D

Mutta vielä ei sen enempää Vietnamista. Palataan viime viikon fiiliksiin taas uudelleen. Tällä kertaa Ubudiin!

Vietimme Balireissun ensimmäisen päivän Ubudissa ja täytyy sanoa, että se vei sydämeni täysin. Aion ehdottomasti palata vielä Ubudiin joskus uudelleen pidemmäksi aikaa. Upeita maisemia ja mahtavaa paikallista fiilistä. Turistejakin tuntui olevan todella vähän, joten saimme todella nauttia seesteisestä ilmapiiristä.

Riisipeltojen lisäksi yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista Ubudissa oli lounas Sari Organik nimisessä ravintolassa. Voi taivas miten ihana ravintola! Tätä paikkaa on kehuttu maasta taivaaseen myös tripadvisorissa (täällä), josta sen bongasimme. Eikä kehuja ole annettu turhaan. Paikan miljöö on täydellinen ja välillä tuli ihan epätodellinen olo kaikesta. Ruoka oli ihan mielettömän hyvää ja tämä ravintola lukeutuu niihin, joiden menusta teki mieli tilata ihan kaikkea pöytään. Hinnat olivat kohtuulliset ja itse ravintola hurjan kaunis ja viihtyisä. Kengät otettiin “eteisessä” pois ja saimme valita paikan “sisältä” tai ulkoterassilta. Valittavana oli myös tavalliset pöytäpaikat tai vaihtoehtoisesti matalat pöydät tyynyineen.

Sari Organik on varmasti upeine näköaloineen yksi parhaimmista ravintolakokemuksistani ikinä.

Mikäli siis suuntana on Balin Ubud, niin tämä paikka kannattaa ihan ehdottomasti testata! Et varmasti tule katumaan. Pelkkä kävelymatka ravintolaan on jo kokemus itsessään.

Nyt täällä painetaan Vietnamissa pää tyynyyn ja odotellaan huomisen aamun hotelliaamupalaa. Odotukset ovat todella korkealla monien kehujen jälkeen;)

Kuullaan pian!!:)

11.4.2015

Amazing Bali

surfingcharandthecity

Kuva, Char & the city

Viimeinen päivä Balilla! Nöööyyyyy! Bali on IHANA, IHANA, IHANA! Ei taida satakaan postausta riittää kuvaamaan tätä paikkaa ja sen ihanuutta. Kuuden päivän reissu Balilla on aivan liian lyhyt. Toisaalta tiedän jo nyt, että tänne tulen matkustamaan aivan varmasti uudelleen. Niin paljon jäi vielä nähtävää ja koettavaa, että pakkohan se on uusintareissu tehdä;) Keräilen vinkkejä Balilta erilliseen postaukseen vielä myöhemmin. Koneella on tsiljoona kuvaa jaettavaksi. Sitä ennen kuvia ja fiiliksiä löytyy Snapchatista (monanieminen) ja Instagramista (@Monasdailystyle).

Tämä päivä nautitaan vielä Balin lämmöstä, ruuasta ja tietysti meidän suomalaisista ystävistä. Nyt jo ikävä rakkaita.

Kuullaan pian!

Ps. Kaikki Balin postaukset löytyy Bali – tunnisteen alta :)