11.3.2015

Traveling. It leaves you speechless. Then it turns you into a storyteller.

reissu2reissu

 

Juuri, kun kotiudutaan viikonlopun reissusta on aika aloittaa suunnittelemaan jo seuraavia matkoja. Perjantaina lähdetään vanhempieni ja ystäväpariskunnan kanssa Singaporeen, josta heillä on lento takaisin Suomeen sunnuntaina. Ehdimme tutustua porukalla kaupunkiin viikonlopun ajan ja me tullaan Eetun kanssa takaisin KL:ään taas ensi viikon maanantaina. Ihan mahtavaa päästä vihdoin ja viimein tutustumaan upeaan Singaporeen, joka on ollut omalla haavelistallani jo pitkään. Ainut huono puoli tässä matkassa tulee olemaan se, että joudutaan saattamaan meidän rakkaat lentokentälle takaisin Suomeen:( Onneksi on skypet sun muut, joilla voi pitää päivittäin yhteyttä.

Sain ihanalta KL:ssä asuvalta ystävältämme lainaksi Lonely Planetin Singapore kirjan lisäksi myös Bali kirjan, sillä heti ensi kuun alussa suuntaamme viikoksi Balille! Tästä reissusta tulee varmasti ihan huikea ja ikimuistoinen. Suomesta mukaan Balille lähtee useampi ystäväni ja sen lisäksi ainakin kaksi vaihtaria täältä KL:stä, joista on jo vajaassa kuukaudessa tullut kovin läheisiä. Saa nähdä millaiset meiningit saadaan Balilla käyntiin;D Ihan mahtavaa päästä upeisiin maisemiinin rakkaiden ystävien kanssa, joita on ehtinyt tulla kova ikävä ja tutustuttaa heidät myös meidän uusiin ystäviin! :) <3

Mutta siis – seuraavaksi Singaporeen!! Olisi huippua kuulla teidän kokemuksia ja ajatuksia SIngaporesta. Ruudun toisella puolen on varmasti monia, joille kaupunki on jo tuttu! :)

Ps. Oli pakko laittaa tuo ihana otsikko, jonka bongasin pinterestista. Tuli heti mieleen ystäväpariskunta, jotka olivat pari viikkoa sitten täällä KL:ssä. Oli mahtavaa kuunnella heidän huikeita kokemuksia puolen vuoden reissujen ajalta. <3

As I mentioned we are going for a trip also next weekend. We are going to Singapore where my parents and our friends are taking their flight back to Finland on Sunday. We have also booked our next trip to Bali where we are heading in the beginning of April. It is so great that it is so easy to travel around Asia while staying here. Damn, I love seeing new places and getting familiar with new cultures and people.

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply
    Vilma
    11.3.2015 at 15:16

    Aivan super ihana kaupunki, kuin aasialaisten New York. Todellakin näkemisen arvoinen paikka. Itse kävimme muutaman pvän aikana tutustumassa paikalliseen sademetsäalueeseen, botanic gardensiin. Paikallisliikennettä ja sightseeingbusseja käyttämällä pääsee suhy edullisesti liikkumaan ja katsomaan kaupunkia! Hauskaa reissua!

    • Reply
      monasdailystyle
      12.3.2015 at 10:07

      Hei joo toi Botanic garden on ehdoton!!8) Ja kiitos <3 :)

  • Reply
    Pinja
    11.3.2015 at 15:19

    Itse oon nähnyt Singaporesta vain pienen osan kiertoajelun merkeissä kun vaihdettiin lentoa Ausseista Suomeen, mutta sen perusteella mitä näin niin ihan mielettömän kiva ja kaunis kaupunki kyseessä! :)

    • Reply
      monasdailystyle
      12.3.2015 at 10:09

      Kuvissa näyttää kyllä ihan huikean kauniilta8) Tollanen kiertoajelu on kyllä mega näppärä! :)

  • Reply
    Kati
    11.3.2015 at 15:39

    Tykkäsin kovasti Singaporesta, olin siellä noin kolme viikkoa kaksi vuotta sitten. :) Shoppailtavaa löytyi vain ihan liikaa, jokaisen metroaseman lähettyviltä löytyi joku ostoskeskus. Marina Bay Sandsin rannassa oleva valoshow oli upea ja siellä sisällä oli mm. luistelurata ja veneitä vedessä sekä kelluva LV:n liike. Hawker centereistä sai hyviä ja edullisia lounaita. Takseihin pystyi luottamaan, mittarit olivat aina päällä. Liikuin myös paljon yksin siellä ja koin oloni turvalliseksi. Metroissa vaan tuli muistaa, ettei niissä tai asemalla saa syödä tai juoda mitään. Kävin myös samalla reissulla KL:ssa, mutta itse pidin enemmän Singaporesta. :)

    • Reply
      monasdailystyle
      12.3.2015 at 10:10

      Oiiii kolmen viikon visiitillä ehtiikin jo tosi hyvin tutustua!!!!8) Wau!
      Kiitos tosi paljon vinkeistä <3 :)

  • Reply
    Åsa-Maria
    11.3.2015 at 20:01

    Originaali Singapore Sling Rafflesissa!

    • Reply
      monasdailystyle
      12.3.2015 at 10:11

      Onks se oikeesti hyvää?! :D
      Koitan painostaa jotain reissutoveria maistamaan ;)

      • Reply
        Alisha
        12.3.2015 at 20:57

        Raffles hotelli on than must. OIskohan siellä Afternoon tea? :) Ihanaa reissua!

        • Reply
          Alisha
          12.3.2015 at 21:18

          ps. Mona, voit ottaa Virgin Singapore Slingin – eli alkoholittoman. Niin pääset itsekin maistamaan!

        • Reply
          monasdailystyle
          13.3.2015 at 03:36

          Uuu sinne teelle!! :) Kiitos paljon Alisha <3 :)
          Toivottavasti jalat kestää maraton kävelyt viikonlopun aikana;D Oon nyt pari päivää kärsiny tosi ikävistä jalkasäryistä ja toivon, että ei tuu haittaamaan tuolla ihanassa kaupungissa kävelyä...
          Ja hyvä kun sanoit, en olis hoksannut kysyä holitonta versiota vaan olisin jättänyt kokonaan ottamatta!! :)

      • Reply
        Åsa-Maria
        14.3.2015 at 08:43

        Hotelli Raffles ja sen Long Bar ja drinksun syntypaikka on se “juttu” ei niinkään drinksun maku :) Ja pähkinänkuoret pitää heittää lattialle !!!

  • Reply
    Monaveronika
    11.3.2015 at 22:09

    Teidän suunnitelmat kuulostaa ihan kohtuullisen kadehdittaville! :D Tehtiin vuosi sitten Singapore + Bali reissu ja molemmat paikat kyllä kokemisen ja näkemisen arvoisia, kaksi melkeinpä täysin eri maailmaa. Singapore siisti, länsimainen ja suurkaupungin sykettä hehkuva, Bali rento surffailumesta, jolta löytyy myös sademetsää ja kaunista luontoa. Balilla suositelen harkitsemaan Villan vuokraamista hotellimajoituksen sijaan. Sopii hyvin isommallekin porukalle ja muistaakseni meidän kavereilla aivan huikea Villa Alice muutaman kilsan päässä Kutan keskustasta maksoi 35e/yö yhdeltä hengeltä. (Hintaan sisältyi mm. 24h vartiointi, siivoojat ja palvelijat, upea moderni asunto omalla poolilla, ei paha. :))

    • Reply
      monasdailystyle
      12.3.2015 at 10:16

      Kiitos tosi paljon vinkeistä Monaveronika <3!!:) Toi hinta villasta on kyllä varsin kohtuullinen!:) Iik, onneksi ei tarvii kauan odotella:)

  • Reply
    Essi
    12.3.2015 at 14:10

    Balilla tosiaan paras vaihtoehto on vuokrata villa jos on isommalla porukalla liikenteessä :) Sieltä löytyy kyllä vaikka minkälaista! Kutan aluetta kyllä välttäisin. Veikkaan, että se ei oo yhtään teidän tyylinen alue – kännisiä & muissa aineissa olevia ausseja ja hollantilaisia, baareja, diskoja ja ahdistelevia taksikuskeja. Kannattaa tsekata esim. Sanur tai Seminyak, mitkä on paljon kivempia ja rauhallisempia paikkoja. Nuo kaikki alueet on kuitenkin lähellä toisiaan, niin sen Kutankin voi käydä omin silmin kattomassa ja toteamassa, että ei ehkä mikään kivoin paikka Balilla. Kannattaa myös muistaa se, että siellä ei saa ajaa skootterilla ilman kansainvälistä ajokorttia. Sitä myös valvotaan siellä! Poliisi säännöllisesti pysäyttelee länkkäreitä ja kysyy sitä ajokorttia ja sakko vaihtelee aina poliisista riippuen (sekin aina neuvoteltavissa, korruptio….) Sieltä löytyy myös monenlaista taksifirmaa, mutta ainut mitä ulkomaalaisille suositellaan on Blue Bird Groupin taksit. Ne on sinisiä ja niissä lukee aina tuo nimi logon kanssa. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana, koska siellä on muita taksiyhtiöitä, joilla on hämmästyttävän samanlainen nimi ja logo! Blue Birdeillä on aina taksimittari ja kuskin tiedot selkeästi esillä, jos jotain ongelmia tulee niin raportointi on helppoa ja sieltä tulee vastaus nopeasti. Mutta kannattaa vältellä niitä muita takseja ihan oikeesti… Ne yrittää periä hirveitä hintoja ja sitä ei tiedä missä aineissa ne ajelee. Monta kertaa oon joutunut pelkäämään taksin kyydissä siellä päin. Bali on ihan kiva paikka, mutta Indonesiassa on paljon upeampiakin paikkoja, joissa suosittelen käymään jos sinne päin menee :). Niin ja Bali on myös yllättävän likainen ja roskainen. Mikä on kyllä harmi, koska siellä kuitenkin on niin kaunis luonto.
    Ei oo tarkotus kuulostaa negatiiviselta, mutta halusin vaan kertoa sulle nämä jutut, ettei sitten siellä tuu yllätyksenä! Niin ja oon asunut Indonesiassa, joten en oo näitä ihan päästä keksinyt :D.

    • Reply
      monasdailystyle
      13.3.2015 at 03:31

      Ei vitsit, ihan mahtavaa – kiiiitos paljon vinkeistä :) :)
      Meidän tekis kyllä kovin mieli vuokrata skootteri, mutta niin moni on jo pelotellut siitä liikenteestäkin, että taitaa kyllä jäädä vuokraamatta… Tuota luontoa Balilta odotan kyllä ehdottomasti eniten <3 Varmaan ihan huikean kaunista :) Kamera saa kyytiä! :'D
      Kiitos vielä Essi <3 <3 :)

    Leave a Reply

    Your email address will not be published. Required fields are marked *