Browsing Category

Yhteistyö

18.3.2013

Terkkuja Helsingistä!

Istun juuri junassa matkalla kotia kohti. Onneksi junassa istumisen saa hyvin käytettyä hyödyksi töitä tehden. Tosin silmät alkaa nuukahtaa jo ja tuntuu, että käyn hiukun puolikierroksilla.. Olin tänään taas  päivän Helsingissä. Tällä kertaa olin juhlistamassa yhteistyökumppani Yves Rocher vuosipäivää. Paikkana oli Ranskan suurlähetystö! Aivan mielettömän upea paikka ja miljöö. Ihana päästä liikkumaan Helsingissä vähän muuallakin, kuin vain ihan keskustassa. Sitäkin ihanampaa oli kuitenkin tavata mahtavat YR:n naiset!! Heistä on toki saanut jo ihan sähköpostin välityksellä äärimmäisen lämpimän kuvan, mutta voi miten ihania he olivatkaan ihan luonnossa. Jälleen jaksan olla todella kiitollinen siitä millaisia ihmisiä sitä onkaan saanut tavata tämän bloggaamisen kautta. Paikalla oli myös mahtava valokuvaaja Juha Reunanen, joka otti vieraista kuvia!:) Saamme kuulemma yllätyksen sähköpostiin myöhemmin;) Tilaisuudessa esiteltiin kevään ihania uutuuksia ja sain samalla upean punaisen huulimeikinkin. Kirjoittelen uutuksista vielä erikseen tarkemmin.

Iso kiitos YR:lle ihanasta tilaisuudesta. Olen ihan äärimmäisen iloinen ja otettu, että voin tehdä yhteistyötä Ranskan johtavan kosmetiikkamerkin kanssa, jolla on arvot kohdallaan. Oli todella mukava käydä tilausuudessa ja saada kasvot sähköpostien takana häärääville ihmisille!:) 
Nyt laitan kimpsut ja kampsut kasaan. Juna on ihan pikapuoliin Turussa ja pääsen kullan kainaloon sohvalle pötköttelemään!:) Ainiin, sain tänään hankittua Eetulle Helsingistä valmistujaislahjan. Hänen olisi määrä saada pikapuoliin ensimmäisen koulun paperit kuntoon. Niitä odotellessa siis postista. Mahdankohan malttaa pitää lahjan yllärinä…;) Tuskin!;D
Ps. Nellyn alekoodi voimassa vain tämän päivän, joten käykää ihmeessä kurkkimassa valikoimaa!:) Eli koodilla nellycom10p 10% alennus kaikesta tänään!!!:)

13.3.2013

Lihashuoltoa Galileon kanssa

Olin maanantaina toista kertaa kokeilemassa yhteistyökumppani Vauhtisammakon kanssa Galileoa. Ensimmäisen kerran tavoin tykkäsin hommasti hurjasti! Nyt otettiin vähän kuviakin. Näissä ensimmäisissä näkee järjettömän hyvin Galileon vaikutuksen liikkuvuuteen! Vasemmalla kuva eteentaivutuksesta ennen treeniä ja oikealla treenin jälkeen. MELKOINEN ero vai mitä??:D
Mulla on aina todella jumissa niskat ja hartiat. Istun paljon tietokoneella ja esim blogia kotona tehdessä ergonomiasta ei ole tietoakaan. Tämä Galileo teki ihan super hyvää juuri jumissa oleville hartioille. Samoin pakarat ja takareidet aukeavat hyvin ja jo treenatessa tuntuu, että veri lähtee kiertämään.
Otettiin Mikon kanssa myös videokuvaa touhusta!!:D Hahah, siinäpä on värisevää pakaraa kerrakseen;)
Video oli alunperin paljon pidempi, mutta mun huono karma videoiden suhteen jatkuu, nimittäin kuva loppui täysin puoleen väliin!:( Onneksi Mikko ehti jonkun verran höpötellä ennen videon katkaisua.
[youtube width=”700″ height=”450″]http://www.youtube.com/watch?v=fCIRdiPPrP0[/youtube]
Suosittelen ihan super lämpimästi tätä Galileoa kaikille! Oma skeptinen suhtautuminen oli aivan turhaa ja onneksi kävin kokeilemassa. Galileo pitäisi ehdottomasti olla jokaisella toimistolla vakiovarusteena. Itse ainakin treenaisin mielelläni kahvitauoilla tällaisen kanssa!:)
Laittakaahan ihmeessä Mikolle sähköpostia ja käykää kokeilemassa Vauhtisammakolla Galileoa!!:)  Ilmaisen esittelyajan saa varattua sähköpostilla. Ette taatusti tule pettymään.
Mikon saa parhaiten kiinni osoitteesta: mikko@vauhtisammakko.fi