Browsing Category

Onnellisuus ja kiitollisuus

31.10.2016

5 x vinkit kehon puhdistuskuuriin

Kaupallinen yhteistyö, Bioteekki Elinvoima

Syksyn kiireiden keskellä huomaa äkkiä olon väsyneeksi ja puolikuntoiseksi. Flunssat ja muut taudit tarttuu helposti, kun stressi on laskenut vastustuskykyä. Syön pääsääntöisesti terveellisesti ympäri vuoden, mutta yritän silti pitää aina silloin tällöin muutaman päivän tai viikon puhdistuskuureja. Useimmiten huomaan puhdistuskuurin olevan paikallaan juuri kiireisimpään aikaan vuodesta tai silloin, kun on tullut herkuteltua normaalia enemmän. Puhdistuskuurilla en kannusta laihduttamiseen, vaan kehon puhdistukseen, jonka myötä olo kevenee ja energiä lisääntyy. Puhdistuskuurista saa valtavasti lisää hyvää fiilistä ja energiaa arkeen, kun sen tekee oikein.

Bioteekki Elinvoima Puhdistuskuuri

Keräsin yhteen viisi keinoa, joita voi hyödyntää kehon ja mielen puhdistamisessa. Näistä voi ottaa käyttöön yhden tai useamman kerrallaan. Jo muutaman päivän jälkeen olo virkistyy ja viikon jälkeen haluaa jättää osan näistä arjen rutiineiksi! :)

1.   Lämmin sitruunavesi

Sitruunan hyödyt ovat monipuoliset. Lämmin sitruunavesi sopii loistavasti puhdistuskuurin yhteyteen, sen ruoansulatusta tehostavan ja maksaa puhdistavan vaikutuksen takia. Itse juon nykyään joka aamu ensimmäisenä tyhjään vatsaan lämmintä (ei kuumaa) sitruunavettä. Se virkistää ja saa kehon tuntumaan raikkaalta ja puhtaalta. Ihana tapa aloittaa aamu, suosittelen todella lämpimästi ihan jokapäiväiseksi rutiiniksi. Tähän jää nopeasti koukkuun! :)

2. Bioteekki Elinvoima Puhdistuskuuri

Bioteekin Elinvoima sarjan uusi ihana Puhdistuskuuri on loistava apu koko kehon suursiivoukseen!:) Tuotteen luonnon omat puhdistavat kuidut ja yrtit toimivat hellävaraisesti, mutta tehokkaasti. Tuotetta suositellaan käytettäväksi muutaman kerran vuodessa kuurina. Vaikuttavina aineina ovat yrtit, oma suosikkini psyllium sekä magnesium. Yrtit irrottavat kuona-aineita, aktivoivat aineenvaihduntaa ja edistävät ruoansulatusta.

Puhdistuskuurin jauhe on helppo nauttia kylmään veteen sekoitettuna tai sen voi lisätä mehun tai smoothien joukkoon. Tuotteen vahvasti vaikuttavien aineiden vuoksi kannattaa aloittaa varovasti yhdellä teelusikallisella ja vähitellen nostaa annostusta ruokalusikalliseen kahdesti päivässä. Pakkauksen voi käyttää yhtäjaksoisesti loppuun ja tarvittaessa kaksi kuuria peräkkäin. Erittäin tärkeää on muistaa juoda kuurin aikana (niinkuin tietysti aina muutenkin!!!) riittävästi vettä.

Tuote itsessään auttaa oloa kevenemään ja lisää energiatasoja. Elinvoima Puhdistuskuuri on todellakin helppo ja näppärä tapa toteuttaa kehon puhdistuskuuri terveellisesti!:) Huomaathan, että tarkoitus ei missään nimessä ole käyttää pelkästään Elinvoima Puhdistuskuuri- jauhetta, vaan se toimii osana yhdessä terveellisen ruokavalion kanssa.

3. Meditaatio

Päivittäisen hiljentymisen tulisi kuulua rutiineihin siinä missä hampaiden harjauksenkin. Sen pitäisi olla niin pysyvä osa arkea, ettei sitä edes joudu sen enempää miettimään. Minulle meditaatio on henkireikä, jota ilman huomaan äkkiä olevani väsynyt, hajamielinen ja huonolla tuulella. Päivittäinen oma aika meditaation muodossa on mielen treeniä. Mikäli meditaatio ei vielä kuulu jokapäiväiseen arkeen niin suosittelen aloittamaan puhdistuskuurin yhteydessä myös meditoinnin. Kehon puhdistuksen lisäksi on hyvä puhdistaa myös mieltä. Kokeile viikon ajan joka aamu meditoida 3-5 minuuttia, ennen kuin aloitat päivän kiireet ja askareet. Istu tai makaa paikoillasi, keskity hengittämiseen ja anna ajatusten tulla ja mennä. Muutaman minuutin mielen detox päivittäin on yksi merkittävimmistä keinoista parantaa omaa hyvinvointia.

4. Uni

Keho ja mieli tarvitsee unta ja ilman riittävää lepoa ei mikään toimi kunnolla. Väsyneenä keskittymiskyky heikkenee, mieliala laskee ja olo on tunkkainen niin henkisesti kuin fyysisesti. Päätä antaa itsellesi syksyn puhdistuskuurin osana vähintään 1/2 – 1 tunti lisää unta joka yö. Sammuta illalla televisio ja läppäri ajoissa, pistä kännykkä syrjään  ja mene aikaisin nukkumaan.

5.  Luovu seuraavista: gluteeni, maito, kofeiini, sokeri ja huonot transrasvat

Viimeisenä vinkkinä vielä ruokavalion muutokset. Kannustan aina monipuoliseen ruokavalioon ja kultaiseen keskitiehen. Kaikkea voi syödä, kun muistaa kohtuuden. Tärkeää on tietysti myös löytää itselleen se yksilöllisesti sopiva ruokavalio ja kuunnella omaa kehoa. En suoranaisesti kannusta siis mihinkään muottiin, jonkun tietyn erityisruokavalion osalta. Puhdistuskuurin aikana kannattaa kuitenkin nämä tietyt aineet jättää ruokavaliosta pois kokonaan. Jokainen pystyy varmasti viikon ajan välttämään gluteenia, maitotuotteita, kofeiinia, sokeria ja huonoja transrasvoja. Viimeiset kaksi ovat aineita, joita mielestäni voisi välttää aina ja ikuisesti, mutta kyllä ne silloin tällöin omaankin elämääni kuuluu. Kultainen keskitie!

Bioteekki Elinvoima Puhdistuskuuri

Bioteekki Elinvoima Puhdistuskuuri

Bioteekki Elinvoima Puhdistuskuuri

Bioteekki Elinvoima Puhdistuskuuri

Bioteekki Elinvoima Puhdistuskuuri

Bioteekki Elinvoima Puhdistuskuuri

Bioteekki Elinvoima Puhdistuskuuri

Toivottavasti saatte näistä vinkeistä inspiraatiota virkistävän puhdistuskuurin aloittamiselle. Pienillä jutuilla saa helposti paljon hyvää aikaan. Viikon puhdistuskuurilla huomaa taatusti jo muutoksia omassa hyvinvoinnissa ja puhdistuskuurin myötä voi saada inspiraatiota myös uusille elämäntapamuutoksille.

Itse huomaan puhdistuskuurin jälkeen ensimmäisenä kevyen olon lisäksi aina ihon hehkuvan normaalia enemmän. Ennen tärkeitä menoja tai juhlia onkin hyvä ottaa yksi tai kaksi keinoa tästä listasta käyttöön. On ihanaa, kun iho hehkuu ja olo on kevyt ja energinen! :) Hyvän olon ja lisääntyneen energian myötä myös itsevarmuus kasvaa.

Onko joku jo innostunut tämän syksyn aikana kehoa hellivästä puhdistuskuurista tai päättänyt tehdä muuten pieniä elämäntapamuutoksia omassa arjessa? :)

7.10.2016

5 tämän viikon kiitollisuuden aihetta

5 tämän viikon kiitollisuuden aihetta

Niin se taas viikko vierähti ja viikonloppu on edessä. Ehkä vähän hullunkurista, mutta perjantai on minulle se viikon “huonoin” päivä. Konkreettisesti kaikki päivät ovat tietysti yhtä hyviä, mutta ei ole maanantaipäivien voittanutta. Rakastan sitä uuden alun tuntua maanantaissa. Perjantaisin huomaan jopa hieman stressaavani, että nytkö pitäisi olla kaikki hommat tehtynä ja pari päivää tulisi ottaa iisimmin. Ei ole muuten niin helppoa ;)

Perjantaista tekee kuitenkin ihanan se, että meille on Eetun kanssa tullut tavaksi käydä iltapäivisin treffeillä töiden jälkeen. Ei mitään kummempaa tai glamouria. Ihan vaan yhdessä kahville suuntaamista ja vaihdetaan kuulumisia ja viikon tapahtumia. Teemme molemmat pitkiä päiviä töiden parissa, joten viikolla ei jää liikaa yhteistä aikaa.

Kokosinkin nyt myös tänne blogiin tämän viikon asioita, joista olen kovin kiitollinen, joista olen  myös Eetulle hehkuttanut

1. SALLA

Mun ihana ja jo lyhyessä ajassa niin tärkeäksi lähentynyt assari Salla on aivan korvaamaton. Nään melkein jo nyt painajaisia, että joudun joskus luopumaan Sallasta :D Sallan työmoraali ja persoona ovat jotain niin huippua, ettei riitä sanat kertomaan miten kiitollinen olen, että olen saanut tämän mimmin pieneen tiimini. Sallan kanssa tullaan keksimään varmasti vielä tulevaisuudessa vaikka ja mitä.

2. SYKSY

Ilmat ovat olleet todella kylmät ja jotenkin on pitkästä aikaa tuntunut todella mukavalta kääriytyä paksuun villapuseroon ja villasukkiin. Kaikki ihanat teetkin maistuu taas entistäkin paremmilta.

3. HYVÄ KIRJA

Voi miten rakastan sitä tunnetta, kun ei meinaisi malttaa lopettaa kirjaa kesken, ei edes vessassa käymisen ajaksi! Tämä kirja vei minut tällä viikolla aivan mukanaan. IHANA!!!!!!! Tästä tulee myös erillistä postausta myöhemmin.

4. UUSI IHANA BLOGI

Tämä ihana uusi blogilöydös on myös saanut hymyn huulille. Paljon inspiraatiota ja samoja juttuja, joista olen itse kovin kiinnostunut! :)

5. KURKUMA

Rakastan kurkumaa. Todella siis RAKASTAN. Laitan kurkumaa lähes mihin vaan ja nyt ilmojen viiletessä se on entistäkin ihanampaa. Kurkuma on syksyllä ihan must have. Ihanan mausteinen ja vahvan makuinen. Viikonloppuna tulossa kurkumaan liittyen myös reseptiä:)

Mitkä asiat ovat ilahduttaneet teitä tällä viikolla ja mistä olette olleet kiitollisia? ♥

Ihanaa rakkauden täyteistä viikonloppua kaikille!